16.11.2012

Pakkaus

Kuva täältä
Lähdetään tyttöjen kanssa huomenna reissuun, junalla Isolle Kirkolle. Meidän tulo ei ilmeisesti ollut riittävän isolla kalenterissa, kummien luokse änkäsi influenssa, joten suuntaamme hotelliin. Eipähän tartte itse aamupuuroa keitellä (pling!) ja sotkuja siivota (anteeksi jo etukäteen). 

Jokaisella on oma tapansa pakata. Minun pakkaamistani vaikeuttaa huomattavasti neuroosi siitä, että vaatteiden pitää olla sävy sävyyn. Ei siis niin, että yhden lapsen vaatteet pitäisi sointua toisen lapsen tai äidin vaatteisiin, mutta yhden asun pitää olla minun logiikallani sointuva. Jotta voi samalla optimoida mukana raahattavien vaatteiden määrää, pitää löytää sellaisia asukokonaisuuksia, joita voi sekoitella keskenään. Kyllä, olen itsenikin mielestä vaikea ihminen. 

Ruoka- ja vessavahinkojen takia vaatteita voi mennä vaihtoon useamman kerran päivässä, joten ei voi pelkillä sukilla ja kalsareilla lähteä matkaan, kuin joku Mies

Matkalaukku näytti hetken aikaa lupaavan tyhjältä. Sitten muistin, että vaippoja kannattaisi kenties ottaa mukaan (heippa korkkarit) ja fleecehaalarit olisi hyvät tytöille, jos puistoillaan (heippa hame, farkut on ihan ok). Jos blogipäivityksiä ei kuulu, läppäri on jätetty kotiin tai vaihtoehtoisesti olen nukahtanut tyttöjen kanssa klo 21.

Omenalastuja, muroja, rusinoita, maissinaksuja. Vettä, sosetta, voileipiä. Värityskirja (ja tällä kertaa myös kyniä), lukemista ja kerhotossut leikkivaunuun. Check, check, check.

Mukavaa viikonloppua!


7 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Ja tervetuloa tänne kulmille! :)
    Junalla kahden kanssa, apua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi juniin aina eksyy mummoihmisiä, jotka pahaa aavistamatta alkavat leperrellä lapsille ja ennen kuin huomaavatkaan, saavat pidellä lapsia sylissään, kun äiti lukkiutuu vessaan tai tonkimaan laukkujaan. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mhjooh. Pakkaamisen jälkeen ja tulevia junariemuja odotellessa ei ole party-olo päällimmäisenä, vaan eiköhän siihenkin vielä päästä! Ostin lupaamaani glögiterästettä jo täältä, ettei tartte säntäillä siellä viinakauppaan. Otan pientä rohkaisua, jos ei muuten kulje. :D

      Poista
    2. Viinakauppaan... Olipas se pöljä sana. Mutta sitähän se on. Kokonaista 0,3 l, heh.

      Poista
    3. Minä kävin tänään. Viinakaupassa. Kaikki muu puuttuu. Hahha. Leppoisaa matkaa!

      Poista
  3. Oih, missä on bileet? *Kuuntelee kateellisena suunnitelmia glögiterästyksistä ja muista. Ei niin kateellinen junamatkasta kahden lapsen kanssa, mutta toivottaa tsemppiä! * :)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.