Triathlon: miten?

Kiinnostuin triathlon-ajatuksesta, kun keväällä intoilin pitkästä aikaa uimisesta. Ajattelin, että pikamatka ei ole niin paha (300 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua), vaan sopivan kutkuttava haaste.

Kallavesi +18C, kyllä täällä tarkenee. Toiselta poijulta oikealle. 

Oletin, että uinti olisi mun bravuuri. Märkäpuvun lainasin, lopulta päätin lähteä viivalle ilman. Tiesin, että mulle käy joskus niin, että hengitys salpaantuu, kun menen kylmään veteen. Yritin harjoitella hengityksen tasaamista räpiköimällä järvessä silloin tällöin viileähköstä kesästä huolimatta. Yrittäminen ei riittänyt, +18-asteinen Kallavesi ja kisaajien aallot ja pärskeet tekivät tepposet, ja uinti meni järkyttävän huonosti. Uin lähes koko matkan mummorinulia ja selkäuintia, kun hengitys oli hyperventilointia enkä saanut omasta uinti- ja hengitysrytmistä ollenkaan kiinni. Olen lapsesta asti pitänyt itseäni hyvänä uimarina, nyt kävi ensimmäistä kertaa ikinä mielessä ajatus, että sopivissa olosuhteissa minäkin voisin hukkua ongelmitta. Ei tilanne oikeasti niin paha ollut, mutta oivallus oli herättävä.

Ilmiö on normaali lueskelemieni blogi- ja facebook-kokemusten pohjalta. Jännitys, kylmä vesi ja joukkolähtö sekoittaa monen pakan kokonaan. Kuulin, että Kuopiossa kuntosarjan pikamatkan neljä uimaria oli ongittu valvojien toimesta kesken suorituksen pois, joten isompia tai pienempiä ongelmia uinnissa oli muillakin.

Se, että juostessa näytän kömpelöltä norsulta on ihan ok, koska en ole koskaan ollut kepeä ja taitava juoksija. Mutta se, että uidessa olin kuin puolihalvaantunut keuhkotautinen mummo, oli suuri järkytys. Minä olen taitava ja sulava uimari, paitsi kerran yhtenä lauantaina. Pääsiin vaihtoon 8 min räpiköinnin jälkeen, se siitä. 

I <3 Fuji

Pyöräily meni hyvin. Ensin meinasin lähteä matkaan 3-vaihteisella Monarkillani ja jättää lastenistuimen tarakalle. Sain kuitenkin lainaan maantiepyörän, ja rakastuin siihen täysin! Mikä ihana kulkupeli! Poljin reippaasti, en täysillä, koska halusin vetää juoksuosuuden kahdella jalalla enkä kontaten. Olin ajatellut, että pyöräilyyn menee noin tunti, selvisin 45 minuutissa.

Hetki ennen maalia jaksaa jo hymyillä kannustusjoukoille

Juoksu meni puuskuttavan elefantin hengessä. Jalat painoi tonnin ja hengästytti. Ajattelin, että kyllä minä 5 kilsaa jaksan, ja jaksoinkin. Muutaman askeleen kävelin, maalissa sain viritettyä hymyä naamaan, kun Mies ja lapset tuli tsemppaamaan ja antamaan läpsyjä. Juoksuun meni odotetusti puolisen tuntia. 

Ahteriaan maaliin hilaa hän

Jätin ilmoittautumisen viime tinkaan, elokuussa tuntuu usein olevan räkätautia, kun töihin ja päiväkoteihin palataan kesän aikana haalittujen pöpöjen kanssa. Kisa oli lauantaina, ilmoittauduin keskiviikkona, kun halusin olla varma, että en ole lentsussa. Kisaa edeltävään viikkoon mahtui monta surkeasti nukuttua yötä ja perjantaina pärskin koko päivän. Pohdin jo pois jäämistä. Kun lauantaiaamuna oli hyvä olo, ja päätin lähteä matkaan. Raskaalta kokonaisuus joka tapauksessa tuntui, en tiedä oliko vaan kyse heikosta kunnosta, jostain allergiajutusta, jännityksestä vai näistä kaikista. Uinnissa tuhraantui suhteenttoman paljon voimia, kun se oli paniikinomaista sekoilua.

Maali!

Kisan jälkeen ei heti ollut voittajan superhyvä olo, olin vaan tosi uupunut. Iltaa kohden fiilis kohosi, kun sain lepäiltyä ja tankattua. Lapset hinkui mummolaan, minne ne ilomielin kiikutettiin. Illalla hyvän italialaisen sapuskan ja mukavan seuran parissa oli mulla juhlat. 

Kuopio Triathlon oli älyttömän kiva tapahtuma. Osallistujia kuntosarjan pikamatkalla oli noin 180. Koko skaba vedetään kaupunkialueella, matkan varrella tarjoillaan Järvi-Suomen maisemaherkkua pyöräilyn Saaristokatu-osuudella ja juoksun Väinölänniemen kierroksella. Kisassa vaikutti olevan paljon muualta kuin lähialueilta olevia, tapahtuman maine on ilmeisen hyvä laajemminkin.

No jes!

Triathloniin taisi syttyä kipinä! Tykkään lajin monipuolisuudesta: uinti ja pyöräily tuntuu kropalle lempeämmiltä kuin juoksu. Epäilemättä niitäkin voi treenata niin paljon, että paikat hajoaa, mutta oman laiskan itseni tuntien, en pidä sitä suurena huolena. Avovesiuinti ja juoksu vaatii treeniä. Ehkä vaan jätän lainapyörän kaikessa hiljaisuudessa palauttamatta, ja toivon että ne ei huomaa mitään.

Oletko sinä koittanut onneasi triathlonissa? 

Kuvat: Mies

Triathlon: miksi?

Tattadaa: tein sen! Nimittäin Kuopio triathlonin pikamatkan: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Tavoitteeni (alle 2 h, en ole viimeinen) ylittyi roimasti, pääsin maaliin nippa nappa alle 1,5 tunnin.

Keskustelin urotekoni jälkeen erään siivojan kanssa siitä, mitä miksi kannattaa räpiköidä kylmässä vedessä ja hikoilla tuntikaupalla, kun voisi köllöttää sohvalla tai pyyhkiä pölyjä. Olisin voinut tehdä vastakysymyksen ja tiedustella, miksi kannattaa huhkia sukulaisten toivottomissa talkoissa, kun voisi maata sohvalla, mutta koska alkuperäinen kysymys kävi kieltämättä mielessä muutaman kerran suorituksen aikana itselläkin, niin kerrataan syyt.

• Liikuntatapahtuma kalenterissa tsemppaa liikkumaan. Lenkki tekee hyvää kropalle ja päälle, siitä on tieteellistä ja empiiristä näyttöä. Kaltaiseni mukavuudenhaluinen laiskimus tarvitsee motivaatiota, ja tapahtumatavoite toimii minulle. 
• Kun liikkuu, saa mussuttaa melko huoletta ruokaa ja herkkuja, ja pysyy tutuissa mitoissa. Minulle 10% lisäys liikunnassa tarkoittaa noin 50% lisäystä ruokahalussa, laihtumista en ole hakenut eikä sitä ole tapahtunutkaan. 
• Kun testaa rajojaan, voi saada onnistumisen kokemuksia.  
• Liikuntatapahtumassa ja treenatessa tapaa tosi kivoja ihmisiä. En usko, että olisin tavannut livenä Liinaa tai Johannaa, jos en olisi höyrynnyt Naisten Kympistä tai HCR:stä. Voi mistä olisinkaan jäänyt paitsi! 
• Kaikissa isommissa tapahtumissa on ollut älyttömän hyvät vibat. Kanssakilpailijoista, järjestäjistä ja yleisöstä saa huikean hyvät fiilikset. 
• Täytyy myöntää, että suoritushenkiselle ihmiselle tulee hyvä mieli, kun pääsee maaliin ja saa "homman hoidettua". 
• Kesän aikana on ollut kaikenlaista säätämistä ja stressaamista. Mulla on tapana kerätä kierroksia, ja jollain lailla jää levy jumiin, enkä osaa rauhoittua. Kun vetää itsensä aivan piippuun, on hetken aikaa täydellisen zen. Kun on saanut neste- ja ravintotasapainon kuntoon ja päikkärit, on yhtäkkiä hyvin seesteinen ja rauhallinen olo. "Mitä tässä melskaamaan? Kaikki on hyvin. Peace and love!" 

Piti ihan ottaa selfie, kun niin kivasti oli naaman väri täydellisen sävy sävyyn paidan kanssa kesäisen lenkin jälkeen.

Oikeastaan moni yllä mainituista syistä toteutuu talkoissa. Ehkä zen vähemmän, mutta sosiaalinen puoli, arkisten murheiden unohtaminen ja fyysinen touhuilu istumatyön vastapainoksi. Kukin tyylillään. Peace.

Hyvät Kympit teille vaan!

Kaikesta uhoamisesta ja hehkutuksesta huolimatta tämän kevään Naisten Kymppi jää osaltani väliin. Olin järkännyt ensi viikon työmatkaan liittyen paluumatkan sunnuntai-iltaan. Myöhemmin lauantaiaamulle ilmoitettiin esikoisen ensimmäinen sirkusesitys ikinä, ja koska sellaista ei voi jättää väliin, suoriudun perjantaina illaksi kotiin Kuopioon.

Harmittaa, ei kylläkään älyttömän paljon, koska viime viikkojen juoksutreenit ovat olleet minimissä, oikeastaan lähellä nollaa, jos totta puhutaan. Olen bodannut satoja kiloja märkää, savista hiekkaa kellarista ulos sekä käynyt työporukan uintitekniikkakurssilla uimassa, joten kolme liikuntakertaa viikossa on tullut iisisti täyteen. Olisi ollut mahtavaa moikata reippaita blogituttuja, ehkä myöhemmin kesällä järjestyy treffit lenkkeilyn tai terassisiiderin merkeissä.

Uintikurssilla innostuin taas uimisesta. Uinti on yksi harvoista liikuntamuodoista, joihin minulla on taipumusta. Vaikka nopeutta tai kestävyyttä minulla ei merkittävästi tällä hetkellä ole, on tekniikkapuoli hyvällä tasolla. Koska liikuntatavoitteita pitää olla, on tähtäin elokuun Kuopio Triathlonin pikamatkassa: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Parhaat naiset vetää matkan tuntiin, veikkaan että minulta menee parisen tuntia, kun kiiruhdan omaa vauhtiani. Tässä ehtii vielä mukavasti treenata, fillaroida töihin ja uiskennella sekä lenkkeillä. Saapa nähdä onko radalla myös Vauhtivekaroiden äiti!

Reipasta kevään jatkoa!

Kympin Naisten päivä!

Oikein hyvää naistenpäivää siskot! Tänä vuonna en saanut enkä ostanut ruusuja, kukkarahat sijoitin Naisten Pankkiin. Seuraava naisten ikioma, ihana päivä on toukokuussa. En tarkoita äitienpäivää vaan Naisten Kymppiä, spektaakkelimaista ja hurmoksellista liikunnan ja naisenergian juhlaa.

Kalenterit esiin, Naisten Kymppi on sunnuntaina 24.5.2015.

Kuva täältä

Käytännössä se on 11 viikon päästä, mikä tarkoittaa sitä, että lähes miltä tahansa kuntotasolta ehtii treenata niin, että pystyy juoksemaan tai kävelemään 10 kilometriä. Jos googlaat itsellesi treeniohjelmaa, löydät todennäköisesti tiukkoja ohjelmia, joissa juostaan tietyllä sykealueella jne. Jos se motivoi sinua, ota sellainen ohjelma.

Itse en ole sykemittaria pitänyt 10 vuoteen, väitän että tärkeintä on liikkua. Oho, tätä ette varmaan arvanneetkaan! Treenasin puolimaratonille ajatuksella, että liikun 3 kertaa viikossa. Onnistuin tavoitteessani, ja uskon että se on hyvä suunnitelma myös silloin kun Naisten Kymppi on tähtäimessä. Käytännössä "ohjelmassani" oli 1-2 krt viikossa lenkkeilyä ja 1-2 krt jotain muuta. Selkä- ja vatsalihaksia kannattaa vahvistaa, jumppa tai pilates tukevat lenkkeilytreeniä loistavasti. Tämän blogin juoksuhöpinät löytyvät mutsien kymppi -tunnisteella.

Nyt on loistavat juoksuilmat, siite- ja katupöly eivät kiusaa. Hyviin kenkiin kannattaa sijoittaa, muuten lenkkeilyssä pärjää halutessaan simppelillä varustuksella. Viime vuoden hifistelyostoksista heijastinliivi ja kompressiosukat ovat olleet tehokäytössä.

Joku voi ajatella, että "Onpa kiva idis, mutta nyt on tosi kiirettä töissä ja on kaikkea ja ei saa oikein nukuttua. Aloitan harjoittelun, kun tilanne vähän rauhoittuu."

Joojoo. Voin kertoa, että tilanne ei rauhoitu. Aina tulee deadlineja, aina on stressiä ja huonosti nukuttuja öitä. Sovellan 3 krt/vko -sääntöäni armolla höystettynä. Joskus kerta = 30 min kävelyä. Olen iloinen puolen tunnin happihyppelystä, enkä murehdi sitä, olisiko pitänyt vetää kovempaa ja pitempään. Tärkeintä on liikkua ja nauttia.

Miksi Naisten Kympille kannattaa lähteä?

• Tavoite kalenterissa motivoi liikkumaan.
• Tuhansien osallistujien positiivinen energia pitää kokea kerran elämässä (tai kerran keväässä)!
• Lukuisten yllättävienkin tuttujen lisäksi siellä pääsee treffaamaan monia ihania bloggarikaveita, en malta odottaa!
• Tapahtuma on loistavasti järjestetty, massoista huolimatta homma toimii. 

Hyviä lenkkejä ja nähdään Helsingissä toukokuussa! 

1. lupaus ja teko: virallisesti reipas

Käyn välttävän reippaasti omatoimisesti lenkillä tai hiihtämässä. Nyt kun tuli vihdoin lunta, sitä tuli liikaa ja osa Kuopion laduista on suljettu kaatuneiden ja sähkölinjoille nojaavien puiden vuoksi. Hiihdän yleensä iltaisin. Parilta lähiladun pätkältä puuttuu valaistus, en halua puhkaista silmiäni ladulle kellahtaneeseen puuhun, joten suksiminen on katkolla. Se mitä en tee edes välttävästi, on selkä- tai vatsalihaksien jumppaaminen.Tukikorsetti on ollut puolisen vuotta hunningolla, ja sen erityisesti juoksulenkillä huomaa.

Vuodenvaihteessa tutkailin Kuopion jumppatarjontaa. Viime keväänä tykkäsin kovasti käydä sunnuntai-iltana jumpassa, mutta sitä nimenomaista tuntia ei ole pidetty kesän jälkeen. Lehdestä bongasin Kuopion Reippaan Voimistelijoiden mainoksen ja ilokseni huomasin, että lähikoululla on maanantaisin jumppa. Kevään 105 euron maksulla saa jumpata niin paljon kuin jaksaa. Keskustan jumppasalilla on lähes joka päivä 3-5 muuta jumppaa, johon voin mennä samalla maksulla. Jopa sunnuntai-iltana on jumppa. Loistava diili!

Kuva täältä

Jäsen- ja jumppakortti on hankittu, ensimmäisessä jumpassa käyty ja hyvä mieli hankittu! Jaksaa jaksaa!

Oletko sinä tehnyt liikunnallisia uuden vuoden lupauksia?

Vuoden 2014 top-3

Erinomaista uutta vuotta! Monenlaisia valloittavia vuosikatsauksia ja lupauksia blogeissa, olen iloinnut niiden lukemisesta.

Pikkareissa meillä on perinteenä jakaa ystävien kesken kunkin vuoden top-3 asiat. Käytännössä kierros kestää tunteja, ja sen aikana ulvotaan vähän väliä itkusta, naurusta tai molemmista yhtä aikaa. Aivan mahtavaa!

Mun 2014 oli melko tasainen, ei suuria ala- eikä ylämäkiä. Top-3 asiat olivat seuraavat:

• Ystävät. Jossain vaiheessa vuotta ajauduin epäsosiaaliseen moodiin, en saanut soitettua kenellekään tai tavannut kavereita. Siitä tuli huono ja allapäinen mieli. Kevät ja kesä korjasi tilanteen: tapasin rakkaita ystäviä läheltä ja kaukaa. Huomasin yhtäkkiä, että omassa naapurustossa on mutkatonta ja ihmisen iloiseksi tekevää lenkki- ja puistoseuraa yhden tekstarin päässä. Tähän sydän. 
• Puolimaraton. Olen vihannut juoksua pitkään ja hartaasti. Vuonna 2013 juoksin elämäni pisimmän matkan 10 km Naisten Kympillä. Toukokuussa kipitin Helsinki City Runin puolimaratonin ja syksyllä vielä toisenkin puolikkaan, ja olin aivan valtavan ylpeä itsestäni, että jaksoin harjoitella ja pääsin maaliin. 
• Muutosvoiman kerääminen. En oikein tiedä, miten tämä olisi pitänyt otsikoida. Syksyn harmituksista seurasi mielenkiintoisia keskusteluita ja pohdintoja, joiden seurauksena en ole varsinaisesti tehnyt vielä mitään. Sen sijaan olen miettinyt, miksi olen nyt tässä, hyväksynyt sen ja yrittänyt kirkastaa itselleni uutta suuntaa. Eniten nämä pohdinnat liittyvät työhön. 

Vuodelle 2015 toivon:

• Että en unohtaisi pitää yhteyttä ystäviin, vaikka väsyttäisi tai elämä tuntuisi liian ruuhkaiselta. 
• Että lukisin enemmän kirjoja, kuuntelisin musiikkia ja katsoisin hyviä elokuvia.
• Kirkkautta kristallipalloon ja energiaa muutokseen.
• Liikuntasaralla olen alkanut katsella sillä silmällä Kuopio Triathlonin pikamatkaa (750 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua). Uinti on näistä kolmesta mun vahvuus. Kisaan lähtisin fiilistelypohjalta tyyliin pyöräilyosuuteen 3-vaihteisella fillarilla lastenistuin tarakalla. 
• Puolimaratonia en ensi vuoteen suunnittele. Naisten Kympille vaikuttaa moni tähtäävän, olisi niin kivaa nähdä siellä blogituttujen kanssa! Järkättäiskö kimpassa joku happening? Naisten Kymppi on älyttömän kiva tapahtuma, itse matkan voi myös kävellä. 
• Kotona pitää saada yksi megaprojekti kasaan, toivottavasti remppa tapahtuu ja menee hyvin.
• Pienimuotoisia hyväntekeväisyysprojekteja facebookin tai muiden kontaktien kautta.
• Lisäksi tietysti toivon läheisille ja itselleni terveyttä ja sekalaista muuta hyvää, jota pitää itsestäänselvyytenä, koska on kovin onnekas.   

Ja että muistaisi mennä ajoissa nukkumaan. Pitää mennä, heippa!

Valmistautuminen puolimaratonille

Espoon rantamaratonin puolikkaasta on jo toivuttu mukavasti. Kirjaan valmistautumisesta asioita muistiin. Jos haluat tutustua juoksuohjelmiin tai pidemmän aikavälin harjoitteluun, suosittelen retkeä kirjastoon tai internetin uumeniin. Minun tämän vuoden päämatkani (AHHAHAA, nauran jos sallitte - ihan kuin juoksisin enemmänkin) oli HCR. Syksyn juoksutapahtumaan ilmoittauduin, että motivoituisin pitämään hankittua kuntoa yllä. Näin juuri ja juuri tapahtuikin, helteinen kesä ja loman muut riennot vähensivät juoksukertoja ja -innostusta, eikä kunto ollut kesän aikana ainakaan merkittävästi parantunut.

Ennen juoksua

• Juoksusta innostuneet työkaverini lipittivät tohkeissaan malto-jotain hiilaritankkauksen nimissä juoksutapahtumaa edeltävän viikon. Kun puolimaraton minun kohdallani kestää noin 2,5 tuntia, niin päätin että vannon tässäkin asiassa terveellisen ja monipuolisen ruokavalion nimiin. Söin normaalisti ja parina päivänä ennen juoksua tietoisesti enemmän pastaa. Lisäksi tietysti leipää ja karkkia hyvällä halulla. 
• Juoksupäivän aamulla söin tavallisen aamiaisen ja aikaisena lounaaksi pastaa ja pestoa. Kaupan paistopisteen rasvainen juustosämpylä ei ollut optimaalinen valinta, syytän sämpylää palleassa vallinneestä ahdistuksesta ennen juoksua. 
• Aamupäivällä reippaasti vettä ja vichyä, vähän kahviakin ettei kofeiininarkkarin pää tule pipiksi. Magnesiumia vähän yli suositellun päiväannoksen.
• Suomen syksy saattaa olla sään puolesta yllätyksellinen. Olin pakannut mukaani kattavan lajitelman urheiluvaatteita. Oman nyrkkisääntöni mukaan yli +10 kelissä pärjää hienosti t-paidalla, joten lyhyttä hihaa ja capri-housua lähti päälle. 
• Sukkia valitessa vaihtoehtoina olivat tavalliset hyvät ja toiset liukkaat, joissa etäisesti muistin olevan jotain epäilyttävää. Olin juossut hiljattain lenkin liukkailla sukilla, ja valitsin ne. Minulla on yhdet lenkkarit, siltä osin valinta oli helppo.
• Hatun jätin pois. Aurinkoinen +18C päivä olisi periaatteessa puoltanut lippistä, mutta ajattelin että tulee liian kuuma. Aurinkolasit päähän ja menoksi. 
• Tapahtuma-alueella hain juoksunumeron, vein Unton narikkaan, natustin banskun ja join.  
• Vessassa n kertaa ennen lähtöä. Olin varannut reppuun kirpparille tuomitun neulehupparin, jonka olisin dumpannut lähtöalueelle. Nyt sää oli niin lämmin, että juoksukamoissa tarkeni odotella lähtöä mainiosti.
• Uusia varusteita ei tietenkään kannata laittaa pitkälle juoksulle. Ostin lähtöalueelta kompressiosäärystimet ja vetäisin ne jalkaani. Pari minuuttia ennen lähtölaukausta päätin kääntää ne toisin päin, kun muilla oli ne eri päin jalassa. Ja vielä kerran takaisin, kun näin että joillakin oli säärystimet samoin päin kuin minulla alun perin. Jos olette kyseisiä makkarankuoria kokeilleet, tiedätte että kääntäminen ei suju sekunnissa. Ihme, että en reväyttänyt mitään lihaksia siinä puuhassa. Hyvin säärystimet toimivat, ei yhtään pohjekramppia koko juoksun aikana. Voin suositella, järkevämpi testaisi normaaleissa harjoitteluolosuhteissa. 
• Yleensä jokaisen juoksulenkkini ensimmäiset pari kilsaa on tahmeita, kankeita ja hengästyttäviä. Espoossa Fressin mimmit veti hyvän alkulämpän, ja hitsi - sehän toimi! Pallean ahdistus katosi ja juoksu kulki heti sujuvasti. 

Juoksun aikana

• Join jokaisella juomapisteellä yhden mukin vettä tai mukin vettä ja mukin urheilujuomaa (miinus noin 10% mukillisesta rinnuksille). Urheilujuoman nauttiminen saattoi olla virhe, kun en urheilujuomaa koskaan normaalisti juo. Juoksun aikana ei ollut ongelmia, illalla tuli taas huono olo. 
• Taskussa pienessä, ilmeisesti reikäisessä, muovipussissa oli pari ruokalusikallista rusinoita. Nappailin pari hiessä marinoitua rusinaa muutaman kilsan välein puolivälin jälkeen. Kivasti menivät alas, kun olivat imeneet itseensä hieman nestettä. 
• 2,5 tunnin aikana oli hyvää aikaa vahvistaa muistikuvaa siitä, että liukkaat sukat ovat saatanasta. Varpaat hakkasivat ko-ko a-jan kengän kärkeen. Edelleen lienee mahdollista, että pottuvarpaiden kynnet irtoavat. Juoksu - sympaattinen ja tervehenkinen harrastus. 

Juoksun jälkeen

• Nestetankkausta mitsku kaulassa. Ihanaa, kun näin aikuisena voi käytännössä ostaa itselleen mitalin! Nuorempana en ollut niin lahjakas urheilussa, että olisin omilla näytöilläni kovinkaan montaa kertaa mitalisijoille päässyt. Kerran olen esteratsastuskilpailut voittanut ja edellisen työpaikan puolitosissaan pidetyissä uimakilpailuissa naisten 400 m rintauinnin, merkittäköön pöytäkirjaan. 
• Lämmintä ja kuivaa kampetta päälle, majoituspaikkaan ja suihkuun. 
• Kompressiosukat yöksi - joko urheilulliset tai lentosukat auttavat myös urheilukoitoksen jälkeen. Ne estävät kramppeja ja auttavat palautumisessa.
• Kävin hierojalla tiistaina (juoksu oli lauantaina). Suurimmat jumit olivat niska-hartiaseudulla. Hartioiden jäkityshän tunnetusti parantaa juoksusuoritusta merkittävästi. Hieronta teki hyvää, lapaluiden väliin ilmaantuneet selkärangan lukot raksahtivat auki. 
• Keskiviikkona olisin halutessani voinut lähteä kevyelle lenkille. Enpä lähtenyt. 

Muuta jälkiviisastelua

• Espoon viikonloppuna flunssasta oli pari viikkoa, jonka aikana olin käynyt muutaman kerran lenkillä. Rantamaratonin viimeiset kilsat olivat tosi vaikeita. En tiedä johtuiko se flunssan heikentämästä kunnosta, helteestä, huonosta tankkauksesta vai vain siitä, että kunto loppui. Jos joskus vielä kyseisen matkan päätän juosta, harkitsen lähtöä flunssan jälkeen erittäin huolellisesti. 
• Edelleenkään en aio koskaan ikinä milloinkaan juosta kokonaista maratonia. 

#strongisthenewsilly @Espoo Rantamaraton

Mulla on tänä syksynä ollut taipumusta velloa negatiivisissa fiiliksissä. Jos aamulla olen kiukkuillut lapsille, olen jaksanut kokea huonon äidin syndroomaa koko päivän. Kuopion maratonin puolikkaan peruuntuminen harmitti etu- ja jälkikäteen parisen viikkoa. Kyvyttömyys jättää pettymykset ja harmistuksen tunteet taakse on jonkun sortin psykologinen vajaavaisuus, jonka syyt ja käsittelyn jätän asiantuntijoille.

Juoksupettymyksen hoitoon määräsin itselleni juoksua. Pari työkaveria höyrysi Espoon Rantamaratonista, ja lähdin mukaan. Kun tunti ennen lähtöä palloilin lähtöalueella iso möykky palleassa ja lihakset jäykkänä, mietin miksi ihmeessä tänne pitikään lähteä. Noin 15 kilsaa meni lopulta tosi kivasti, edes ensimmäisen kolmanneksen ylämäet eivät painaneet jaloissa. Alkumatka tuntui ihanan kevyeltä: ei nappeja korvissa, ei puhelinta, ei kelloa - joukon mukana vain tossua toisen eteen ja mukana eteeenpäin huikeissa maisemissa.

Lähtöalueella, varpaat ei vielä orientoituneina menosuuntaan

Vauhti oli jälleen kerran maltillinen. Lämmin ja aurinkoinen +18 juoksukeli alkoi tuntua viimeisellä 5 kilsalla ja meno muuttui tahmeaksi. Viimeisen kilometrin aikana tuntui etäisesti huimaavaa oloa ja kävelin pari pätkää. Useita juoksijoita haettiin ambulanssilla pois, ja näin kun erästä miestä elvytettiin painelemalla rintakehää. Hui! Arvelin, että kotijoukoilta tulee sanomista, jos tulen ensiavun kautta kotiin, joten hölläsin suosiolla, kun olo tuntui huteralta. Kävin vessassa klo 15 ennen lähtöä ja seuraavan kerran klo 19 kämpillä. Reippaasta tankkauksesta huolimatta nestevajausta taisi tulla.

Maalisuoralla yleisöstä kannustettiin hurjasti Jenniä, ilmeisesti kaimaani, mutta sain kuin sainkin pienen loppukirin aikaan. Kiitos tsempistä!

Hyvä reissu ja vaikka kesän treenit olikin vähälukuiset, niin juoksutapahtuma kalenterissa oli hyvä porkkana kiskoa lenkkarit jalkaan edes muutaman kerran viikossa. Suorittamispainotteinen liikunta saa tältä vuodelta jäädä tähän. Keskityn kivaan tekemiseen ja katsotaan uuden vuoden puolella intoa systemaattiseen harjoitteluun.

Täytyy lopuksi vielä kehua minua - pitkän linjan juoksun inhoaja on kipittänyt vuodessa kaksi puolimaratonia, hyvä tyttö!

Rapakunnosta puolimaratonille

Kevään aikana blogia lukeneet eivät ole voineet välttyä Helsinki City Run -hehkutukselta ja jänskätykseltä. Mun resepti onnistuneeseen suoritukseen:

Megaluokan juoksutapahtuma. Kun monta kuukautta etukäteen ilmoittautuu ja maksaa osallistumisen juoksutapahtumaan, tieto tulevasta saa laittamaan lenkkarit jalkaan huomattavasti useammin kuin itsensä kanssa käytävän "Jaksaisko vai eikö jaksais?" -neuvottelun tuloksena. HCR:n järjestelyt olivat erittäin toimivat, tärkein juttu oli kuitenkin tuhannet muut juoksijat. Pelkäsin, että toiseksi viimeisessä lähdössä saan juosta yksin. Tuskin menee pahasti pieleen, jos väitän että koko matkan ajan 2-3 metrin säteellä oli vähintään 5 ihmistä juoksemassa. Joku ehkä ajattelee, että onpas ahdistavaa. Minä ajattelin, että "Jos nuo muutkin jaksaa, minäkin jaksan."

Yleisön kannustus. Jos joskus menette seuraamaan vastaavaa urheilutapahtumaa, niin muistakaa taputtaa, huutaa ja tsempata! Mä imen tehokkaasti ihmisten fiiliksiä hyvässä ja pahassa. Taipaleella jaksoi taas yhden kilsan, kun joku karjui jaxuja polun varrelta. Kiitos live- ja etätsemppareille, sillä oli tosi paljon väliä!

Järkevä harjoittelu. Mun tavoitteena oli treenata 3 kertaa viikossa. En käynyt lenkillä tai jumpassa kipeänä tai puolikuntoisena. Uskon, että laatu voittaa määrän. Hiihto ei tänä talvena onnistunut, sen sijaan kävin paljon kävelemässä ja lenkillä. Lisäksi kävin sunnuntaisin reisi-vatsa-peppu-jumpassa, joka tuki täydellisesti tavoitetta, koska siellä vahvistettiin juoksussa oleellisia lihasryhmiä. Ja jumpasta tuli aina niin hyvä mieli! Ennen HCR:ää lepäsin ja tankkasin onnistuneesti.

Enemmänkin ois voinut treenata, tämä riitti tällä kertaa.

Hyvä seura. Treenasin enimmäkseen yksin ja HCR:llä myös juoksin melkein koko matkan yksin. Silti oli mahtavaa, kun sai Liinan ja Täti-ihmisen kanssa hehkutella tulevaa skumppahetkeä ja vertailla treenimääriä (tai niiden puuttumista). Puhumattakaan siitä, miten kivaa oli nähdä livenä heitä sekä muutama muuta vanhaa sekä uutta tuttavuutta. Vertaistuki - myös tällä saralla korvaamatonta.

Hyvät neuvot. Ystäväni L: "Pysähdy heti jos rintaa puristaa." Mies: "Älä mutkittele."

Reitin varrelta. Alkuun lähdin hieman tavallista reippaammin ja päädyin hidastamaan vähän tahtia. En ollut läkähtyneen hengästynyt missään vaiheessa, koska halusin jaksaa maaliin - ajasta viis. Reitti oli parempi kuin odotin, yli puolet mentiin pehmeällä polulla asvaltin sijaan. Kävelin muutaman ylämäen ja juomapisteet. 16 kilsaan saakka meni suorastaan helposti, sen jälkeen piti vähän yrittää. 18 kilsan jälkeen päätin olla loppusuoralla ja pistelin tossua toisen eteen ja hymyä huuleen. Stadionilla vedin pienen loppukirin ja leveää virnistystä naamalta ei saanut pois pitkään aikaan. Aika oli 2 h 32 min.

Loppu hyvin, kaikki... Maalissa paljon puhuttua skumppaa nautittaessa mulle tuli suuhun hyvin voimakas metallin maku ja näkökenttään väreilevä viiva. Noin tunti myöhemmin oksensin reippaasti. Perinteisiä migreenin oireita, vaikka ei mulla migreeniä koskaan ole. Luulin, että olo parani ja raahauduin sovituille jatkoille. Ravintolan vihreillä valoilla saattoi olla osuutta asiaan, seuralaiset alkoivat ehdotella minulle paluuta majapaikkaan. Suoriuduin elpymisen alkuun närpittyäni hieman riisiä ja vettä, ja euroviisu-kisakatsomon kautta matkasin yöbussilla kotiin Kuopioon. Vuorokausi myöhemmin olo ei ole vielä 100% palautunut. Olen reippaasti ahtanut äitienpäiväherkkuja ja ottanut menetettyjä kaloreita takaisin, joten tilanne stabiloitunee pian.

Tekisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Vaikka kroppa protestoi jälkikäteen, ei juoksun aikana tullut suurempia kipuja, eikä lihassärkyä kummempaa vammaa ole tälläkään hetkellä. En ole saanut pitkään aikaan mistään niin positiivista ja voimakasta tunnereaktiota kuin HCR:n maalissa: mä tein sen, ylitin itseni!

M A H T A V A A !

Olen niin iloinen, että lähdin Täti-ihmisen ja Liinan innostamana ja tsemppaamana tähän vouhotukseen mukaan! (Linkkien takaa heidän HCR-muistelonsa.) Kiitos! Kiitokset loistavasta huollosta sekä neuvoista L ja Mies, hyvistä jälkipeleistä S ja kiitos kaikille teille, jotka olitte hengessä mukana!

Jäykkänä ja onnellisena kohti uusia seikkailuita! Kokonaiselle maratonille ei koskaan, sen verran täsmennän, ettei tule mitään epäselvyyksiä.

High hopes, long way

Lauantaina tiivistyy yllytyshulluus. Tai sanotaan meidän kesken, että hulluus vaan. Reitti kartalla näyttää tosi kivalta, mutta onhan se aika pitkä. Gulps.

Jos satut Helsingissä lauantai-iltaasi viettämään, kaikki mahdollinen tuki ja kannustus otetaan ilolla vastaan. Tervetuloa reitin varrelle tai stadionille kannustamaan reippaat juoksijat (ja konttaajat) maaliin!

Lähden noin klo 16:30, 10 kilsan kohdalla olen ehkä noin klo 17:30 ja maalissa joskus 18:45 - 19 välillä. Keskeyttäminen ei ole tässä vaiheessa vaihtoehto. Edellä jossain kirmaa Täti-ihminen ja toivon mukaan välittömässä läheisyydessä Liina. Juhlistaakseni viime vuoden suurta urheilusuoritusta, ajattelin juosta Naisten Kympin aniliininpunaisehtavassa t-paidassa. Syynä valintaan on myös se, että minulla ei ole muuta ns. teknistä t-paitaa. Varustelu on pysynyt maltillisena, hyvä niin.

Kuva ja tarkempi reitti täältä

Hiphei ja hyviä juoksuja!

PS. Olen blogannut Buzzadorina pari kertaa, eli kertonut käyttökokemuksia ilmaiseksi saamistani tuotteista. Buzzador haalii kiivaasti uusia jäseniä:

Auta meitä löytämään uusia Buzzadoreja tuleviin kampanjoihimme. Etsimme henkilöitä seuraavista kohderyhmistä: kissanomistajat, ruoanlaiton ystävät, 15-18-vuotiaat nuoret, kauneudenhoidosta kiinnostuneet, pikkutarkat henkilöt, yli 30-vuotiaat kivuista kärsivät ihmiset, bloggarit ja äidit.

Eli jos sinulla on kissa, kipuja tai pilkunviilaajan vikaa, täältä pääsee ilmoittautumaan mukaan.

Strong is the new silly

Urheilu-uutisia. Edellisen raportin jälkeen olen sinnikkäästi pysynyt tavoitteessani eli kolmessa treenikerrassa viikossa. Lopullinen tavoite eli HCR on jo seuraavalla kalenteriaukeamalla, hui! Lainaan kanssajuoksija Täti-ihmisen chättikommenttia kiteyttämään tämän hetken tunnelmat:

"Aissaatana!"

No, vaikka maaliin on vielä aikaa ja matkaa, voinen kertoa muutaman huippukiinnostavan havainnon treenikaudelta.

Sopivan pitkät varpaankynnet. Aiemmin leikkasin varpaankynnet vanhalla kunnon "jos tehdään, niin tehdään kunnolla" -lähestymistavalla eli niin lyhyeksi kuin mahdollista ja vähän enemmänkin. Seurauksena kehitin yhteen tai kahteen varpaaseen rumia rakkoja. Siis varpaan päähän. Hyi, rumaa. Viisas kosmetologi kehoitti kokeilemaan hieman pidempiä kynsiä, ja vitsi sehän toimii! Joskus koulussa muistaakseni sanottiin, että kynsien tehtävä on suojata sormia ja varpaita, joten ei tämän olisi pitänyt täytenä yllätyksenä tulla.

Penikat. Auts. Inhottavaa kipua sääriluun tienoilla. Voi johtua venyttelyn puutteesta tai siitä, että lihas yrittää kasvaa, mutta ei mahdu. Venyttely loistaa poissaolollaan mun treeniohjelmasta, nyt siihen on tultava muutos. Hyvän oloinen venyttelyohje täällä. Enää pitäisi venytellä eikä vain hokea pitämisestä. Penikoita voi myös hoitaa suihkussa: vuorotellen jääkylmää ja mahdollisimman kuumaa vettä säärille. Lopetetaan lämpimään veteen ja suihkun jälkeen laitetaan säärystimet tai pitkät villasukat jalkaan. Tämän hoidon tarkoituksena on kiihdyttää aineenvaihduntaa ja saada tukoksiin liikettä.

Magnesium purutablettina. Lihaskramppien kehittyminen varsinkin väsyneisiin lihaksiin on mulle enemmänkin sääntö kuin poikkeus. En ole 100% varma onko tämä faktaa tai fiktiota, tuntuu kuitenkin että pureskeltavassa muodossa nautittu magnesium todella tehoaa ja krampit ovat vähentyneet. Eivät kokonaan kadonneet, vähentyneet kuitenkin. Mahtavaa!

Dokumentointi. Mulla oli suunnitelma Strong is the new skinny -parodiasta. Vastaiskuna huulet ja hauis töröllä otetuille selfieille olisi ollut äärimmäisen viihdyttävää julkaista kuvia, missä trendikkään saliasun sijaan on päällä reikäiset talvikalsarit tai sliipatun kampauksen sijaan hikinen ja limainen pipotukka. Tai että täydellisten selkälihasten ohella olisi näkynyt jenkkakahvat. Ei leuanvetoja auringonlaskussa vaan hiihtäjä pitkin pituuttaan hangessa. Vaan ei tullut lunta. Ja huomasin, että mun lenkin jälkeinen kasvojen laikukkuus ei tallennu kameralle kaikessa komeudessaan. Olen vakuuttunut, että puhelimessa on sisäänrakennettu toiminto, joka tasoittaa ihonvärin, koska ei kukaan halua näyttää laikukkaalta. Paitsi minä.

Äh, ei mun ripsarikaan leviä kunnolla vaikka sataisi miten. 

Jatkakaa te mielikuvaharjoituksena #strongisthenewsilly -ajatelmaa. Mä jatkan penikoiden hautomista ja hölköttelyä.

Nähdään pian Helsingissä!

Älä luovuta, koita uudestaan

Luin ihanan Lauran treeniterveisiä. Itku oli tullut juoksutreeneissä. Minuakin alkaa pian itkettää. Ei siksi, että treenaisin kovaa, vaan siksi, että en.

Minulla on tavoitteena treenata kolme kertaa viikossa. Reilun parin kuukauden päästä pitäisi jaksaa jolkotella 21 km, joka on täsmälleen kolme kertaa enemmän kuin mun tuttu ja helpohko peruslenkki.

Vaikka muutaman kerran viikkotavoite on ylittynyt, on se useammin alittunut. On ollut flunssaa, lomaa, työmatkaa, huonosti nukuttuja öitä ja muita sekalaisia tekosyitä, joista yksikään ei lohduta, kun yritän suoriutua toukokuussa hullusta haasteesta.

Huhuh! Nyt täytyy pyyhkiä laskiaispullien kermat naamasta ja koittaa uudestaan: saada enemmän ja parempia oransseja palkkeja listalle. Tästä vinkkelistä katsottuna toukokuu tulee pikemmin kuin haluaisinkaan.

Tsempit kinttupotilaalle! Täti-ihminen arvaten juoksee koko ajan, kun ei ehdi blogiansakaan päivittää, terkut sinnekin! Radalla tavataan. On varmasti parasta tavata jo ennen lähtöä, todennäköisyys tulla kannetuksi paareilla pois tapahtumasta vaikuttaa sangen suurelta.

Treenifilosofia: *KELE

Olen lukenut muutaman netistä löytyvän treeniohjelman ja lainannut pari kirjaa, ja jopa hieman selaillut niitä.

Niiden pohjalta olen oman elämäni Personal Trainerina kehittänyt itselleni treenifilosofian: *KELE. Se menee näin:

* Meitsi on tähti! Paras, reipas ja mahtava! Hyvin menee! Jaksaa jaksaa!

Kolme kertaa viikossa: 1-2 krt lenkkeilyä, 1-2 krt jotain muuta.

Ehdin kyllä. Ajankäyttö on valintoja.

Lepo: nukkua pitää ja syödä kanssa. Muuten ei tuu mittään.

Ei liikaa stressiä: jos ei kulje, niin ei. Ei ole väkisin pakko vääntää. Silti kannattaa aina yrittää: 9/10 tapauksesta lenkillä on lopulta tosi kivaa.

Näillä mennään. Säärystintä ja kalsaria jalkaan ja lenkille. Moikka!

Uudenvuodenlupaus (ehkä)

Täti-ihminen haastoi minut (ja sinutkin). Viime kevään mutsien kymppi oli mahtava juttu. Nyt on panokset tuplattu: Helsinki City Run ja puolimaraton. Lisäksi on heitelty ilmaan lupauksia skumpasta ja pullasta maaliviivan tuolla puolen.

Huh.

Pessimisti-Jenni ajattelee: "En kai minä jaksa juosta yli 20 kilsaa! Lumetkin sulaa vasta vapuksi eikä pysty harjoittelemaan. Ja treenaisinko muka oikeasti, ketä oikein yritän huijata? Sitä paitsi Täti-ihminen ja Liina juoksee kuitenkin liian kovaa. Ei, ei tuu mitään."

Optimisti-Jenni ajattelee: "Jos kuukauden treenillä kehittyi sohvaperunasta 10 km hölkötteleväksi henkilöksi, neljän kuukauden treenamisen jälkeen olisi aivan mahdollista jolkotella tuplamatka. Lähtisköhän tuttu naapurista mukaan treenaamaan ja kirittämään? Ja viis siitä jos toiset menee lujempaa, ehtiihän sitä rupatella skumpan ääressä. Olisi kovan luokan uudenvuodenlupaus!!!"

Kuva täältä

Vielä en ilmoittautunut. Kävin kuitenkin toissapäivänä lenkillä. Vapiskaa pohkeet, edessä on HCR (melko varmasti)!

Do you love Kuopio too? Voita paita!

Kuopion kaupungin markkinoinnin supernainen Kirsi sponssasi minulle Mutsien Kympille Kuopio-teepparin. Kiitos! Kuvan paidasta voit kurkata vaikkapa Liinan blogin kuvasta.

Toisen paidan Kirsi antoi arvottavaksi blogin lukijoiden kesken. Paita on valkea ladyfit, koko M/38* I <3 Kuopio -printillä. Voita itsellesi ihana kesäteeppari jättämällä kommentti 8.6. mennessä! Yksi arpa per nuppi, anonyymit jätättehän sähköpostiosoitteen, mistä voin tavoitella onnettaren suosikkia.

Onnea kisaan all Kuopio lovers! 

* Kokoa ei valitettavasti voi vaihtaa.

Kympillä mukana!

Lähdin Mutsien Kymppi -hankkeeseen sillä ajatuksella, että onpahan tekosyy pakko treenata, ja voihan sen matkan vaikka kävellä. Vaan arvatkaas mitä: sen voi myös juosta! Aika hyvin parin kuukauden treenillä. Tunti ja vartti meni matkaan, eli vauhti ei päätä huimannut, siitä viis. Joukossa askel kevenee, ei missään vaiheessa tarvinnut suuresti edes pinnistellä, meni vaan joukon mukana ja aika monta leidiä mä kuulkaas ohitinkin!

Aluksi ajattelin, että olisipa tosi mälsää juosta yksin. Tapasin mutsi-jengin ennen lähtöä, ja tiesin heti tulleeni omieni pariin, kun ennen suoritusta ei nautittu energiapatukoita vaan korvapuusteja. Epäonnistunut vessajonovalinta lopulta eksytti minut joukosta lähdön koittaessa, mutta se ei haitannut yhtään, eipähän tarvinnut puhua vaan sai puuskuttaa kaikessa rauhassa ja lönkötellä omaa vauhtia. Maalissa pääsin kilistelemään kaikkien ihanien, kauniiden, hauskojen ja reippaiden naisten kanssa, jee! Oli tosi hauskaa saada kasvot monien mahtavien blogien kirjoittajille.

Juoksin niin kovaa, että silmät ei pysy auki. Riemussa mukana Liina-lii. <3

Ensi vuonna todellakin uudestaan. Sitä ennen toinen kymppi Kuopiossa. Jos tarpeeksi kaadetaan bensaa liekkeihin, niin ehkä Katja ja Satu oikeasti järkkäävät Islannin maratonretken. Mä oon niin mukana!

Jostain se ajatus lähti ja tässä sitä nyt oltiin! 

Kiitos vetoavusta Kuopion Reipas ja Kuopion Hierojakoulu! 

Hyvä myö! 

(Eli hyvä me, jos tämä kryptinen murreilmaisu jäi epäselväksi.)

Möyhennettävänä, aah!

Rakastettavasti outo ystäväni tutustutti minut kirjallisuuden klassikkosarjaan nimeltä Remo, kun polkumme yhtyivät toviksi kämppiksinä. Remot ovat B-luokan action-pokkareita miehille. Juoni menee jota kuinkin näin: tilanne on päällä, Remo vetää pahiksia turpaan, iteroidaan n kertaa, kunnes tilanne on ohi. Yksi Remon ylivertaiseksi tekevistä taidoista on taistelulaji sinanju, ja hänen kykynsä lamauttaa henkilö painamalla niskan tiettyä pistettä.

Kun kävin perjantaina työpäivän jälkeen Kuopion Hierojakoululla käsiteltävänä, aloin epäillä, että hierojien koulutukseensa kuuluu sinanju. Lapaluiden uumenista ja polvitaipeista löytyi muutama kohta, jonka painaminen sai kropan jokaisen solun säteilemään lämpöä ja kipua. Hieronta teki niiiiin hyvää!

Perjantaina käsittelyssä oli pohkeet ja selkä. Hieroja teki työnsä oikein hyvin. Juoksijoilta usein pehmennetään penikoita, möyhennetään jalkojen isoja lihaksia, pyöritellään nilkkoja tai hierotaan akillesjänteen seutuja.

Vaikka kys. oppilaitoksessa opiskellaan myös urheiluhierojaksi, ja osana opiskeluja he hierovat oikeita urheilijoita, on suurin osa asiakkaista toimistotyössä jumittuneita ihmisiä. Olen aiemminkin käynyt Kuopiossa ja Pasilassa opiskelijoiden hierottavana. Toki hieronta vaihtelee kovasti tekijänsä mukaan, kerran Pasilassa sattui niin voimakassorminen tyttö, että selkään jäi muutama mustelma, mutta tätä lukuunottamatta omat kokemukseni ovat pelkästään positiivisia. Jos on jotain erityistarpeita ja/tai -vaivoja, vaikkapa nivelien tai nikamien kanssa, kannattanee hakeutua pidemmän uran tehneen hierojan käsittelyyn.

Itseni kaltainen satunnaisessa liikunnassa ja säännöllisessä istumisessa jäykistynyt henkilö saa loistavasti apua opiskelijoiden käsittelyssä. Hieronta sopii myös pienten lasten äideille, jotka roudaavat jälkikasvuaan aina sillä samalla puolella ja kärsivät enemmän tai vähemmän kroonisista niskasäryistä (been there, done that). Hinnat eivät päätä huimaa, ja Kuopiossa käsiteltäväksi pääsee myös viikonloppuisin.

Kuva täältä

Hierojakoulu sponssaa Mutsien Kymppi -proggista muutamalla hierontakerralla. Odotan jo kesäkuulle buukattua seuraavaa kertaa! 

Sinanjuun kannattaa tutustua, sen syviin viisauksiin kuuluvat mm. seuraavat sloganit:
A man who cannot apologize is no man at all.

One cannot fit the ocean into a brandy snifter.

Poniuutisia

Naisten Kymppi on tasan kahden viikon päästä. Iiks.

• Lenkillä olen käynyt 2-3 krt viikossa. Olen jämähtänyt 45 minsan lenkkiin. Välillä nilkat ja polvet olivat kipeät, lenkin pidentäminen olisi ollutkin tyhmää. Tänään jolkottelin poikkeuksellisesti kokonaisen tunnin, tuntui hyvältä. Mittaa lenkille kertyi noin 6-7 kilsaa. Latasin työpuhelimeeni matkamittariappsin, mutta itse puhelin on niin painava, etten sitä todellakaan raahaa lenkille mukaan. 
• Paljon puhutusta "Voisin juosta miten kauan tahansa!" -fiiliksestä ei ole kokemuksia tältä eikä miltään muultakaan keväältä, kun olen lenkkeilyharrastusta viritellyt. Tänään tuli jotain sen suuntaisia viboja, tosin se saattoi johtua iPodin uumenista yllättäen löytyneen vanhan CMX:n herättämistä nuoruusmuistoista, jotka saivat minut kipittämään like it was 1997. Vaikka olin nuori, olin silloinkin surkea juoksija, joten mitäpä niitä vanhoja muistelemaan.
• Muutaman kerran olen tehnyt omatoimisesti valmennuksissa tehtyjä loikkia ja spurtteja. Toisinaan kirmaan metsäpolulla, missä täytyy väistellä kiviä ja juuria. Siellä poniloikat pääsevät aitoon ympäristöön. Jostain syystä tämä reitti tulee aina valittua sateen jälkeen, kun esteet ovat erityisen liukkaita. Elän vaarallista elämää.
• Töihin (6 km suuntaansa) olen mennyt autolla vain kahdesti, muuten olen polkenut reippaasti pyörällä. Tykkään hirmuisesti. Työpäivän jälkeen en henno jättää tyttöjä ennen yöunia, joten lenkkeily painottuu jatkossa viikonloppuihin ja myöhäiseen iltaan.

Kyllä en ole sokerista!

• Varusterintamalla ei mittään. Uudet lenkkarit on edelleen kaupassa. Pipon ja hanskat olen jättänyt vihdoin pois, tänään tuli mieleen että ehkä takki olisi voinut jäädä kotiin, oli niin kuuma! Silti minäkin haluaisin hienon softshellin. Ei Suomen kesästä ikinä tiedä...
• Näyttää siltä, että Kuopion mutseja Kympillä edustan minä ja vain minä. Onneksi hakemukseni hangaround-jäseneksi hyväksyttiin, ja näillä näkymin pääsen läähättämään ensiluokkaisessa seurassa.
• Perjantaina pääsen hierojalle, i-ha-naa. Kuopion Hierojakoulu on mukana Kuopion mutsien projektissa, loistava juttu. Heittäytyminen tappavaan istumatyöhön tuntuu jo niskassa ja selässä. Myös kys. lihasten rentous ja hoiva on tärkeää kaltaiselleni atleetille. Hieronnasta lisää tuonnempana.  

Kuva täältä

Huomenna lienee ohjelmassa muuta hemmottelua, jännittävää! Mummojen kortit ovat tekemättä, joten aamupäivällä pääsen ohjaamaan viime hetken askartelutyöpajaa. Iltapäiväksi mennään vanhempieni luokse paistamaan lettuja ja avaamaan rantasaunakausi. Vaikuttaa, että pönötys ei tänäkään vuonna kuulu ohjelmaan. 

Leppoisaa äitienpäivää! 

Rakas treenipäiväkirja

Mulla ei ole omatoimilenkeistä graafeja tai karttoja, koska mulla on köyhä puhelin ja ei ne ketään oikeasti kiinnosta. Kuvitusponit on söpöjä ja positiivisia, niistä saa voimaa.

Juoksenneltu kuitenkin on: 5-6 kilsan lenkkejä enimmäkseen hölkäten ja välillä kävellen pari, kolme kertaa viikossa. Nilkat ja polvet ovat kohtuullisen tyytymättömiä tähän uuteen elämään, ja seuraavat pari kertaa taidan käydä porskuttamassa uimahallissa.

Tänään oli valmennusta Petran ja Anne-Marikan johdolla. Hioimme taas juoksuasentoa koordinaatioharjoitusten merkeissä. Toisella jalalla polvennostojuoksua ja toisella takapuolipotkujuoksua, koordinoidu siinä sitten, damn! Lisäksi juostiin välillä oikein kovaa. En kaatunut, mikä oli yllättävää.

Yritän muistaa:

• Nilkat koukussa, ei balleriinanilkkoja.
• Lantio tiukkana aina vaan. 
• Näkymätön Petran käsi kiskaisee tukasta pään ylvääseen ojennukseen, jos yrittää päätä roikottaa.
• Juoksussa pitäisi käyttää tehokkaasti pakara- ja takareisilihaksia. Jotain tein oikein, kun niissä on outoja tuntemuksia. Erilaisia loikkimisharjoituksia kannattaisi tehdä omillakin lenkeillä.
• Petra sanoi jo edellisellä kerralla, että on hyvä suunnitella lenkki etukäteen ja pitää suunnitelmasta kiinni. Mun jalat tahtoo tuoda mut aina kotiin viimeistään 45 minsan kohdalla, joten ensi kerraksi teen kartan. Uimahallia varten ei onneksi tartte Googlemapsia.

Koko Kuopion joukkuetta ei tulla Naisten Kympillä näkemään, yhden iltapäivän sijaan tapahtumaan täytyy panostaa matkoineen pari vuorokautta, mikä tuo omat haasteensa. Minä ja sisäinen ponini olemme toki ilmoittautuneet emmekä aio missata Helsingin retkeä mistään hinnasta. Kuopio Marathon järjestetään 7.9. Siellä on ohjelmassa myös 10 km, siitä ei saa kukaan pinnata (mikä tarkoittaa, että kesälläkin pitäisi juosta, gulp)!

Kuva täältä

Jos juoksujalkoja kutittaa, ja haluat lisää tietoa tekniikasta ja harjoittelusta, Kuopion Reipas järjestää kaikille avoimen juoksukoulun touko-kesäkuussa. Lisätietoja kliks. Muiden paikkakuntien juoksukouluja ja vinkkejä treenaamiseen löydät osoitteesta juoksukoulu.fi.


Sitten vaan Nygårdin Peten sanoin "Reeniä horot!" Hih, ai kauheeta! Kävin katsomassa illan päätteeksi Hedbergin ja Kivelän stand up shöytä. Sedillä oli tavattoman tuhmat jutut, se tarttuu.

Ei tämä ihan katastrofi ole

...sanoi Petra, kun alkoi Kuopion Mutseja Naisten Kympille valmentaa ja näki ensimmäiset juoksusuorituksemme. Petra on valmentajamme Kuopion Reippaasta.

Kirmailimme aluksi urheilukentän päässä edestakaisin polvennostokävelyä, saksijuoksua ja vaikka mitä sellaista, mistä ei voinut ottaaa kuvia, koska a) nolottaisi ja b) hengästytti jo. Tavoitteena oli saada juoksuasento kuntoon, ja jatkossa muistammekin:

• Pitää vatsa- ja selkälihakset tiukkana ja lantion jämäkkänä.
• Huolehtia, että varpaat ja polvet liikkuvat samaan suuntaan. Kädet heilahtelevat 90 asteen kulmassa sinne samaan suuntaan, eivät vasemmalle tai oikealle. Ahterin ja lantion ei ole myöskään tarpeellista veivata sivusuunnassa.
• Juoksennellaan enemmän päkiöiden varassa, ei jysäytetä joka askelta kantapäälle. Tämä vaatii ainakin multa harjoittelua ja vahvempia pohjelihaksia. Päkiäaskellusta voi treenata alkuun muutaman lyhtypylvään välin kerrallaan.
• Juoksu sujuu kevyemmin, jos hartioita ei vedä korviin. Mikähän siinä onkin, että hartioita jännittämällä luulee selviytyvänsä asiasta kuin asiasta?
• Askel rullaa ilmavasti, ei laahusteta (ennen kuin on aivan pakko). Asian sisäistämiseksi loikittiin pienien esteiden yli kuin ponit. Käynnistänkin täten mielikuvaharjoitukset teemalla Me - Little Pony.

Kuva täältä

Suositus on suoriutua lenkille 2-3 kertaa viikossa. Lenkkeilimme hetken yhdessä, ja oli muuten yllättävän vaikeaa lenkkeillä oikeasti hitaasti! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä pystyin oikeasti puhumaan hengästymättä ja hölköttelemään (lähes kävelyvauhtia) samaan aikaan. Venytelläkin pitäs, joojoo.

Oli tosi mukavaa tavata kaikki! Viime hetkillä mukaan oli saatu houkuteltua Sanna, jonka mielestä urheilu on homojen hommaa, mutta kun ei voi ilmankaan olla, niin koitetaan tätä. Hyvä meininki ja erittäin coolit aurinkolasit! Perustin päivän päätteeksi facebook-ryhmän, jonne kirjoittelemme endorfiinin höyryisiä terveisiä lenkeiltä ja kutsumme toisiamme kipittelemään. 

Näin mennään: ilmavasti ja lantio jämäkkänä kohti toukokuuta!