Mainoksen uhri vai oman taloutensa sankari?

Usean vuoden ajan osa kampaamonautintoa oli lukea Olivia-lehteä. En yleensä pidä naistenlehdistä, Oliviassa tuntui mukavalla tavalla yhdistyvän hömppä ja asiapitoiset jutut. Nykyiseen kampaamoon taitaa Olivia tulla myös, meillä on ihanan kampaajani kanssa niin hyvät jutut, että ei siinä ehdi lehtiä lueskella, kun parannetaan maailmaa suu (ja tukka) vaahdossa.

Päätin tilata Olivian muutamaksi kuukaudeksi kotiin hetken mielijohteesta. Se on alkanut tuntua virheeltä. Ensinnäkin puhelinmyyjät tyrkyttävät minulle lehden tilausta koko loppuelämäni ajan. Lisäksi kotioloissa tuli katsottua lehteä toisin silmin, ja mainokset (mainosmainokset ja muut tuotesijoittelua sisältävät jutut) alkoivat ahdistaa. Tästäkö minä vapaaehtoisesti maksan, että alan haluta ja muka tarvita metallinhohtoista luomiväriä, seerumia XYZ ja liian isoja villapaitoja, joita 90-luvulla käytin, vaikkeivat ne sopineet minulle silloinkaan? Mainossisältöä on lehdessä reilusti yli puolet. Ne muutamat asiajutut ovat olleet parissa lehdessä kiinnostavia, jotenkin epämukava fiilis tästä kokeilusta jäi päällimmäiseksi mieleen.

Jonotin kirjastosta paljon hehkutettua kirjaa Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä (Talentum, 2014), ja kirjan sanoma osui ja upposi Olivia-ahdistuksen täyttämään mieleeni. Kirjasta Hesarissa klik. Monet kirjan pointit tuntuivat omilta ja olivat linjassa Project 333 -ajattelun kanssa (laadukkaat hankinnat ja niiden ylläpito). Ostamme monenlaista käytettynä repusta vessan kalusteisiin, pääperusteena on useimmiten ekologisuus minulle ja rahallinen säästö Miehelle. Sijoittamisesta ja rahasta kirjoitin aikaa sitten, säästämistä ja sijoittamista teen pienimuotoisesti koko ajan.

Myönnän itse, että pienimuotoisesta sijoitustoiminnasta huolimatta menot ovat vuosikausia kasvaneet samaa tahtia tulojen kanssa, enkä voisi hypätä tammikuussa sapattivapaalle, vaikka jonkinlainen hätävararahasto on olemassa. Kirjassa tätä kutsutaan elämäntapainflaatioksi: tulojen kasvaessa menot kasvavat. Oletamme, että tietyssä elämänvaiheessa tai tietyssä asemassa pitää olla siihen kuuluvaa rekvisiittaa, ja käytämme rahamme sen mukaisesti. Tai ostellaan muuten vain sitä sun tätä, kun on rahaa.

Kuva täältä

Kirjan loppupuolella jaetaan sijoitusvinkkejä, alkuosa keskittyy muutamaan tärkeämpään teemaan. Kirja kannustaa miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa, ja mihin haluaa rahansa ja ennen kaikkea aikansa käyttää. Kirjassa kritisoidaan voimakkaasti konsumerismia ja todetaan, miten yleistä ja suoraan sanottuna tyhmää on himoita kalliita merkkituotteita ja statussymboleita, ainakaan onnelliseksi tekevän efektin vuoksi. Markkinointi-ihmiset ja -koneisto ovat huikean taitavia: he saavat aikaan illuusion, että en voi onnellinen, menestyvä ja kaunis ilman tätä ryppyvoidetta tai merkkiveskaa kainalossa. Jos on varaa ostaa Ferrari, niin miksipäs ei, ota punainen. Jos taas joutuu kovasti pinnistelemään töissä tai jopa ottamaan kulutusluoton siksi, että saa uuden iLuurin, niin paljonko siinä on järkeä? Hyvin vähän, jos ollenkaan.

Työssäkäyvälle on helppo on laskea, kunka monta tuntia täytyy tehdä töitä (vuokran tai lainan ja muiden pakollisten menojen jälkeen), että saa ostettua 180 euron farkut tai 1000 euron käsilaukun. Entäpä jos jättäisi ostoksen tekemättä ja käyttäisi sen rahan ja työhön käytetyn ajan johonkin muuhun, sanotaan ystävien tapaamiseen tai joogaan, mihin ei koskaan tunnu olevan aikaa? Entä jos onnistuisi järjestämään oman elämänsä kulupuolen niin, että osa-aikatyön tulot riittäisivät?

Vaatteiden shoppailu tuntuu silloin tällöin kivalta tavalta viettää vapaa-aikaa, vaikka olen tästä ajatusmallista pyrkinyt aktiivisesti pois. Hyvässä seurassa aloitettu ostoskierros ja muutama "tää on pakko saada" -löytö - oi! Nykyään shoppailu alkaa kuitenkin nopeasti tökkiä. Mietin, miksi haaskaan aikaani kaupoilla, kun voisin tehdä jotain muuta mukavampaa. Jos/kun ostan jotain harkitsematonta, tulee morkkis. Sidos shoppailun ja mielihyvän kuvitelman välillä löystyy vähitellen, vaikka tiukaksi se on kudottu.

En usko pihistelyn ja köyhäilyn maksimointiin jos ei ole pakko, eikä kirjakaan sellaiseen patista. Sen sijaan järkevä rahankäyttö niin, että se mahdollistaa antoisan elämän vaatii lisää pureskelua ja toimenpiteitä. En halua jättäytyä kokonaan pois töistä ja downshiftata elämään itse viljellyillä perunoilla. Sen sijaan haluan tehdä lyhyempää päivää ja pitää ylimääräisiä lomia. Lonkalta heitettynä käytän työpaikkalounaisiin ja ulkona syömiseen vuodessa 2000-2500 euroa. Jos tuosta summasta saisin puolet säästöön, sillä rahoittaisi mukavasti palkattoman lomaviikon ja toisenkin. Eläkkeelle voisin mielelläni jäädä ennen virallista ikärajaa, mikä tulevaisuudessa tuskin on laskemaan päin. Se vaatisi useamman kymppitonnin säästöt ja mahdollisesti muita sijoitustuottoja.

Kirjoittajien huikea into sijoittaa rahaa osakkeisiin, korkopapereihin tai indeksilainoihin tuntui ajoittain kritiikittömältä. Riskitöntä sijoittaminen ei koskaan ole. Toisaalta olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen jossain muodossa mahdollisimman pian kannattaa joka tapauksessa. Herkulliset esimerkit ja tutkimusviitteet osoittivat, että passiiviset sijoittajat ja apinat saavat useimmiten paremman tuoton sijoituksilleen kuin ammattimeklarit. Vaikka et seuraisi Kauppalehteä päivittäin, voit hyvin sijoittaa osakkeisiin tai rahastoihin (indeksirahastoja suosittelevat herrat sekä ETF:iä eli pörssinoteerattuja rahastoja). Mulla ei ole hajuakaan missä hankkimani osakkeiden kurssit tällä hetkellä menevät. Katselen tilannetta aika ajoin, ja vielä ei ole ollut rahantarpeen tai merkittävän hutisijoituksen vuoksi ollut tarvetta luopua sijoituksista. Osta ja pidä - suosittelevat apinat ja Jenni.

Kuvittele tilanne, jossa sinun ei tarvitse ansaita elantoasi työtä tekemällä vaan olisit vapaa toteuttamaan itseäsi. Mitä tekisit? Kun olet käynyt läpi perinteiset loppumattomat rantalomat ja kattoon syljeskelyt, jotka käyvät nopeasti tylsiksi, mieti uudestaan, mikä oikeasti ajaisi sinua päivittäin eteenpäin? Mikä toisi elämääsi tuossa tilanteessa merkitystä ja uuden suunnan? Olisiko se osa-aikayrittäjyys aivan uudella alalla, vai vapaaehtoistoiminta jossakin järjestössä? Kysymys on tärkeä, vaikkakin erittäin vaikea. Olet joka tapauksessa tuon kysymyksen edessä ottaessasi kirjan opit täyteen käyttöön. Mikset voisi jo nyt ottaa askelia tuon tarkoituksen täyttämiseksi?

Mitä sinä tekisit, jos ei tarvitsisi käydä töissä? 

Tiedän mikä minusta tulee isona

Tänä syksynä olen pyöritellyt klassista "Mikä minusta tulee isona?" kysymystä. Olen puntaroinut pitäisikö vaihtaa työpaikkaa vai asennetta. Pitäisikö opiskella vai panostaa yöuniin? Pitäisikö tehdä niin vai näin? Pitäisikö jotain muuttaa vai onko nyt hyvä? Mitä oikein haluan?

Enkä tiedä. Pohtimiset ja vesiperät ärsyttää, ja ajatukset kiertävät kehää. Ainoa tiedossa oleva suuri muutos on uudet naapurit.

Päätin, että tammikuuhun tai ehkäpä toukokuuhun saakka olen isona juuri tämmöinen. Laitan kysymyksen taka-alalle, pohdinnat jäihin. Joskus vastaus löytyy, kun lakkaa etsimästä. Pidän silmät auki innostavia ajatuksia, tilaisuuksia ja ihmisiä varten. Annan ajatusten virtailla sisään ja ulos kuin vesi varpaiden välistä. Alan suunnitella tämän uutta joulupussimallistoa ja fiilistellä Pikkareita.

Liian tunnollinen

Kirjasto on mainio paikka. Pari päivää sen jälkeen, kun minulta oli kysytty: "Oletkohan liian tunnollinen?", oli kirjaston hyllyyn nostettu esille juuri minua varten Tinni Ernsjöö Rappen ja Jennie Sjögrenin Liian tunnollinen (2005). Sain kirjasta potentiaalisia vastauksia omiin kysymyksiini, ja se antoi paljon ajateltavaa. Ja kyllä - taidan olla liian tunnollinen.

Kuva täältä

Tunnollisuus on periaatteessa hyvä piirre ihmisessä, vaikka sillä negatiivinen kaiku sävy nykyään onkin. Että joku huolehtii omat ja muiden hommat ajallaan ja hyvin pakettiin. Jos liika tunnollisuus johtaa siihen, että ei osaa sanoa ei, asettaa oman riman liian korkealle ja puurtaa itsensä uuvuksiin, niin se on huono juttu. Huonon jutun konkretisoimiseksi kirjan alussa esitellään laajasti ruotsalaista tilastotietoa sairauspoissaoloista sekä esitellään kuuden loppuunpalaneen naisen tarinat. Itse loppuunpalamistakin pohdiskellaan. Kun mies palaa loppuun, ajatellaan että "Ojdå, hänellä oli todellakin liikaa töitä, älyllisesti vaativia tehtäviä ja raskas taakka kannettavanaan." Kun nainen palaa loppuun, saatetaan helposti ajatella, että taustalla on mielenterveysongelmia tai laiskuutta. Ei kai sairaanhoitajan yksinkertaisessa työssä voi palaa loppuun?

Kirjassa taustoitetaan monelta kannalta yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia naisten elämään. Miksi nykyään erityisesti naiset uupuvat, vaikka pyykkejä ei tarvitse pestä avannossa eikä lähteä -50 pakkasessa aamulypsylle? Työelämässä naisia arvotetaan miesten mittareilla. Pitää jaksaa painaa pitkää päivää ja tehdä tulosta. Saavutuksia arvostetaan usein heikommin kuin miesten vastaavia aikaansaannoksia, puhumattakaan siitä, että naiset itse ovat harvoin tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa. Kotona odottaa kodinhoitajan, äidin ja/tai hoivaajan roolit ja työt. Lisäksi pitäisi juosta maratoneja, pukeutua trendikkäästi, elää ekologisesti, olla hauska ja haluttava puoliso sekä aikaansa seuraava, ahkerasti somessa itseään ja brändiään edustava älykäs persoona. Eipä ihme, jos tuntuu että tarvitsee välillä siiderin.

Ensimmäinen painos kirjasta on julkaistu 2002, ja valitettavasti hyvin monet asiat ovat täsmälleen samalla tavalla kuin yli 10 vuotta sitten.

[Organisaatio- ja johtajuuskonsultti] Victoria Carlbaum on lopen kyllästynyt neuvoihin, joiden "naisten pitää kohentaa itseluottamustaan". Hänen mukaansa naisten itseluottamuksen puuttuminen on pelkkä myytti. 
- Naisilla on kompetenssia, he tietävät osaavansa työnsä ja usein he pystyvät enempäänkin. Ongelma on se, että heillä ei ole valtaa, eivätkä he saa tilaisuutta ottaa valtaa. Naisten itseluottamuksessa ei ole mitään vikaa, sanoisin mieluummin, että heidän itsetuntoaan on kolhittu. Se ei ole mikään ihme, kun jo päiväkodista lähtien heitä on vaadittu olemaan vähän parempia kuin pojat, eikä siitä silti ole palkittu. 
[...]
Nainen ei ole - eikä hänestä koskaan tule - sataprosenttisen hyvä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole mies. Nykyään miehillä on yksi pätevyystekijä. Miehillä on turvallinen olo useimmissa organisaatioissa, he uskovat saavansa ylennyksen vuorollaan. Niin ei ole naisten kohdalla.

Olen vihdoin ymmärtänyt, että perheen projektipäälliköksi päätyminen on oikeasti kuormittavaa. Pitää muistaa ostaa esikoiselle kumpparit ja toppahousut (ja muistaa, että niissä ei saa olla suorat lahkeet, koska ne menee rikki!), käydä neuvolassa, pestä ulkovaatteet ennen seuraavaa päiväkotiviikkoa, ostaa vessapaperia ja ketsuppia, viedä kesävaatteet vinttiin ja äsh, niitä ikkunoita ole pesty vieläkään. Vaikka asiat ovat sinänsä yksinkertaisia, on niitä valtavasti. Kun perheen tehtävälista lisätään työasioiden listan perään ja joukon jatkoksi vielä: pitää käydä oman mummon luona, silittää mekko, vetää vatsaa sisään, sheivata kainalot, sopia pikkarit, lukea ammattikirjallisuutta, maksaa laskut, muistaa levätä ja olla läsnä sekä olla syömättä liikaa herkkuja; on helppo päätyä tilaan, jossa ei osaa rauhoittua hetkeksikään, otsaryppyihin ei enää mikään ihmeseerumi tepsi ja tekemättömien töiden vatvominen valtaa mielen.

En koe olevani burnoutin partaalla töiden tai perhesyiden vuoksi. Me saamme lastenhoitoapua lähes päivittäin ja välillä meillä käy siivooja, mikä on yksi parhaita päätöksistä, mitä olen tehnyt tänä vuonna. Töissä ei ole superhektistä. En kuitenkaan pidä mahdottomana, että päätyisin jossain vaiheessa elämääni itkemään olohuoneen lattialle rättipoikkiväsyneenä. Kirjan loppuunpalaneiden naisten tarinoista jäi olo, että loppuunpalamisesta on hyvin vaikeaa toipua. En tarkoita, että heidän olisi pitänyt palata entiseen oravanpyörään, muutama oli löytänyt itselleen vaikkapa toisen työn tai muuten tavan elää itselleen merkityksellisellä tavalla. Tuntui, että moni oli jäänyt horjumaan reunalle: putoaminen takaisin hallitsemattomaan itkuisuuteen ja masennukseen on vain muutaman huonosti nukutun yön ja vastoinkäymisen päässä.

Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia burn outista ja toivottavasti niitä ei täysimääräisenä tulekaan. Osaan vähän "suojautua". On joitain asioita, joista sinnikkäästi perheessämme kieltäydyn. En aja nurmikkoa, vaihda autoon renkaita tai lamppuja kattoon. Osaisin jos haluaisin, en vain tee, koska jossain pitää tämänkin projektipäällikön (ja suorittavan portaan) rajan kulkea. Mies vastaa pitkälle arki-iltojen ruokashowsta, jes. Kun mun vuoro on, en todellakaan vältä eineksiä. Suljen silmät niiltä likaisilta ikkunoilta ja muutamilta valikoiduilta rojukasoilta, koska ei tässä missään asuntomessuilla asuta. Periaatteessa tekisi mieli rempata yhtä sun toista kotona, käytännössä en halua, koska se saattaisi keikauttaa vaakakupin hauraan tasapainon. Töissä en tavoittele täydellisyyttä, vaikka voisin rohkeammin tehdä tietyt asiat kevyemmin ja jättää jotain tekemättä.

Kirjassa on harjoituksia ja ajatuksia oman elämänsä ja työn reflektointiin ja ehdotuksia muutoksiin. Yhden harjoituksen nappaan tehtävälistalleni:

Mikä on tärkeää elämässäsi? Valitse kolme tärkeintä puuhaa. ilman niitä et ole kokonainen ihminen. Ota ne huomioon budjetissasi tai toimintasuunnitelmassasi, kun mietit päämääriäsi. 

Kirjoita muistiin 40 puuhaa, joista tulet iloiseksi. Ensinnäkin tulet iloiseksi, kun vain ajatteletkin niitä, ja toiseksi on tärkeää nähdä, mitä niistä teet säännöllisesti. 

Vertaa asioita, joita sinun täytyy tehdä, asioihin, joita todella haluat tehdä. Tee kaksi saraketta: toisessa on pakolliset asiat ja toisessa mieluisat. Tutki niitä tarkkaan ja katso, huomaatko mitään... 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille naisille JA miehille. Erityisesti naisille se herättää miettimään omaan elämään ja jaksamiseen liittyviä negatiivisia fiiliksiä: olenko oikeasti huono tai riittämätön, olenko asettanut riman itse liian korkealle, mollannut itseäni turhaan vai onko tämä länsimainen maailmamme edelleen tyly ja ankara naisille? Molemmille sukupuolille kirjassa on monta ajatus- ja käyttäytymismallia, joissa sukupuolten erilainen kohtelu on voimissaan - tiedostamatta tai tiedostaen.

Halusin kirjoittaa kirjasta havaintoja itselleni muistiin. On varmasti myös liian tunnollisia miehiä, naisille (ja minulle) överiksi vedetty tunnollisuus on yleisempi piirre. Vaikuttaa siltä, että loppuuunpalaminen tulee loppujen lopuksi yllättäen. Hän yritti hoitaa vielä sen yhden homman, koska saa sen itse parhaiten tehtyä, ja POKS DING RÄKS. Jos burn out tapahtuu oikein perusteellisesti, voi sillä olla peruuttamattomia ja vakavia vaikutuksia tietysti itse henkilön elämään, minkä lisäksi lähipiiri kärsii, ja yritykset sekä yhteiskunta maksavat hurjia summia kuntoutuksesta ja pahimmillaan menettävät ahkeran työmyyrän työkyvyttömyyseläkkeelle.

Löysemmällä nutturalla uuteen viikkoon - pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

Erilainen työpäivä - vaihtelu virkistää

Työskentelen IT-alalla, eli olen "tietotyöläinen". Naurattaa tuo määritelmä, mutta jos totta puhutaan, niin työni on enemmän siellä pölyisen, kubiikkeleihin eristetyn nörttityön suunnalla kuin dynaamisen, start-up -henkisen istun-macin-kanssa-kahvilassa-koko-päivän päässä akselia.

Naputtelen työpäivät etupäässä läppäriä ja istuskelen palavereissa livenä tai Lyncin kautta. Välillä hyppään asiakkaiden luoda työpajassa. Periaatteessa mikään ei velvoita minua menemään joka päivä toimistolle, käytännössä useimmiten teen niin. Kahviloissa ei tietysti voi asiakkaiden luottamuksellisia asioita kailottaa, siinä pääsyy siihen, että menen usein toimistolle. Kotona työskentelen keskimäärin muutaman päivän kuussa, erityisesti jos pitää saada aikaan jotain keskittymistä vaativaa. Se toimii aika kivasti, paitsi jos kotona oleva sekamelska ahdistaa.

Tänään syysloma oli hiljentänyt kalenterin palavereilta. Aamu oli iisi - lapset jäivät isovanhempien hoivaan ja säntääminen päiväkotiin jäi väliin. Myöhästyin silti bussista ja kävelin puolisen tuntia raikkaassa syysaamussa keskustaan. Aamupäivän hengasin kahvilassa. Siirtyessäni kirjastoon ehdin sovittaa muutamia kenkiä. Kirjastolla lohikeittoa lounaaksi ja sekalaisten hommien nakuttelua.

Valo- ja kulttuurikylvyn tarjosi Kuopion kaupunginkirjasto

Sain hoidettua läjän sekalaisia hommia. Kahvilan ja kirjaston ergonomia ei ole paras mahdollinen, siitä viis. Kirjastolla on aivan upea valo! Päivän työtehtävät ovat olleet aikamoista silppua, niiden lomassa on ollut mukava vakoilla ihmisiä ja silmäillä kirjojen kansia ja vähän sisältöjäkin.

Pidä hunnustasi kiinni, Fatima! Ja muita tarinoita nyky-Egyptistä
Selevä pyy - Savon kansan sananparsia
Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut
Lentävä feminismi ja muita muistoja 70-luvulta
Suomalaisia nykytaiteilijoita lähikuvassa
Uforaportti 20
Naisena olemisen voima - kuinka voit löytää sen?

Tosi kiva työpäivä. Ei maailman tehokkain, mutta jos ette tienneet, niin ei aina tarvitse olla tehokas! Pakolliset hommat on hoidettu ja vähän päälle. Lisäksi on virkeä olo ja hyvä mieli, kun on saanut viettää päivän uusissa maisemissa.

Mukavaa viikonloppua!

Haastattelussa Aati O:n Kaisa

Jatkan ilolla blogin vierashaastatteluita. Jos on jo toinen laatuaan, niin eikös sitä voi jo sarjaksi kutsua? Sarjan teemana on siis inspiroivat, energiset ja upeat naiset, ensimmäinen löytyy täältä.

Ihana Kaisa, kivaa kun suostuit haastatteluun! Toiset meistä pitävät suurena saavutuksena sitä, että äityislomalla on jaksanut virahtaneissa leggareissa vähän blogata ja käydä kerran viikossa jumpassa. Sinussa on pienen kylän sijaan virtaa kuin keskisuuressa Etelä-Suomen taajamassa: äitiyslomien aikana olet mm. rempannut yhden kodin, rakennuttanut toisen, osallistunut Diiliin ja Kuorosotaan. Onkohan sulla AD/HD?

Kiitos Jenni. Energiaa kyllä riittää. Se lienee yhtä lailla onni kuin vitsaus. Aina täytyy olla projekti, johon purkaa pahimmat lataukset. Jos mitään ei ole, turhaudun ja tulen levottomaksi. Mutta että AD/HD... Keskittymiskykyni on hyvä, joten en tunnusta.

No ei vaiskaan, mutta taidat oikeasti tykätä siitä, että elämässä tapahtuu muutakin kuin Piltti-purkin lämmitystä? Ja olihan niitä äitiyslomiakin takana jo neljä (!!!), heh.

Näin on. Meille syntyi kolme vuoden aikana kolme lasta. Olin ensimmäisen kolmikon kanssa kotona neljä vuotta. Välillä tein töitä osa-aikaisena. Työpäivät kahvi- ja ruokataukoineen tuntuivat lomalta verrattuna kahden vaippahousun ja yhden uhmaikäisen hoitamiseen.

Kaisa-kippari kesällä

Perustit kesällä Aati O. nettikaupan. Mistä ajatus siihen lähti?

Saimme neljännen lapsen reilu vuosi sitten. Tällöin mietin, että äitiä tarvittaisiin kotona hiukan pidempään kuin 9 kuukauden äityisvapaan ajan. Esikoisemme Arttu meni kolmannelle luokalle, Kerttu aloitti koulun ja Aati esikoulun. Oma äitini oli kotona, kun itse aloitin koulun 80-luvulla. Muistan kuinka mukavaa oli palata koulusta kotiin äidin tekemälle välipalalle. Halusin tarjota saman omille lapsille. Samalla tiesin, että ollakseni kotona tarvitsen muutakin ajateltavaa kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat.

Esikoisen myötä yhdeksän vuotta sitten aukeni uusi maailma. Lastenvaatteet ovat olleet heikkouteni siitä saakka. Olen testaillut eri merkkejä ja kauppoja viimeisen yhdeksän vuoden ajan. Oma lastenvaateliike on ollut salainen haave.

Kerro vähän verkkokaupan perustamisesta, mitä kaikkea olet tehnyt? Käynyt messuilla, suunnitellut verkkokaupan ja mitä muuta?

Huh. Työn määrä on pökerryttävä. Yksi edellytys toiminnalle on yritystoiminnan ymmärtäminen. Minkä tahansa yrityksen pyörittämiseen liittyy valtavasti byrokratian kiemuroita ja lain sanelemaan pakkoa, joka on osattava. Sen lisäksi täytyy perehtyä alaan ja sen toimintakulttuuriin, kilpailijoiden toimintaan ja markkinointikanaviin. On hankittava rahoitus ja järjestettävä kaikki operatiivinen toiminta varastoinnista tilausten toimittamiseen. Lista on pitkä. Toisaalta intohimolla asioita tekevälle kaikkien yksityiskotien hiominen ei suinkaan tunnu taakalta – päinvastoin.

Yhteenvetona voisi todeta, että vaateala ostajan ja kuluttajan näkökulmasta on vain pienen pieni murto-osa koko vaateteollisuutta. Toisaalta alan tuntemus riittää vain alkumetreille oman yrityksen pyörittämisessä.

Maailmalla on zalandot, ebayt ja amazonit. Miten Aati O. kilpailee kansainvälisiä jättejä vastaan?

Isoilla yrityksillä on valikoimaa, mutta usein varastot sijaitsevat kaukana asiakkaiden kysymyksiin vastaavista asiakaspalvelijoista, ja tuotevalikoima on niin suuri, ettei yksi ihminen pysty sitä hallitsemaan. Pienen yrityksen vahtuutena on ketteryys ja tuotteiden tuntemus. Mittatietoja tuotteista saa nopeasti, ostamastaan tuotteesta saa halutessaan valokuvan yhdistettynä esim. tuotteen kanssa sopiviin asusteisiin. Toimitukset viedään postiin samana päivänä. Apua saa oikean koon valinnassa, tai vaikkapa tuotteen luonnollisen värisävyn hahmottamisessa. Sovituskuvia tuotteista on kysytty – ja otettu – paljon. Ne antavat asiakkaille lisätietoa vaatebrändien promootiokuvien rinnalla.

Mulla on nykyään hyvin vähän sananvaltaa lasteni pukeutumisessa. Mun ehdotukset tyrmätään lähes poikkeuksetta, koska ne eivät staileja tai sisällä pyöriviä hameita. Miten saat lahjottua omat lapsesi cooleihin sovituskuviin?

Sovituskuvien ottaminen on hauskaa yhdessäoloa. Lapset saavat valita mieleisimmät tuotteet kuvattaviksi. Itse valitsen kuviin asusteita täydentämään kokonaisuutta. Otamme kuvia ja katsomme niitä yhdessä. Yhden julkaistun kuvan lisäksi samasta asusta saattaa löytyä parikymmentä muutakin kuvaa, osa hyvinkin hassuja. Lisäksi lapset kisailevat parhaista ilmeistä ja asennoista. Tässä oma suosikkini, jossa isoveli säikyttelee pikkuveljeä kaapumiespaidalla.

Kuva Aati O.

Olet intohimoinen sisustaja - mitä uutta sillä rintamalla?

Viimeisin projekti on ollut rantasaunamme muuttaminen yrityksen varastoksi. Saunalla on ympärivuotinen lämmitys, joten se soveltuu varastotilaksi mainiosti. Täytyy tunnustaa, että tämän sisustusprojektin loputulos ei ole niin kaunis kuin aikaisempien, mutta muutoksen merkitys omalle elämälle sitäkin suurempi.

Miten rentoudut ja lataat akkuja kaiken touhotuksen lomassa?

Rakastan hyvää ruokaa ja vapaamuotoista oleilua tärkeiden ihmisten kanssa. Vietämme paljon aikaa veljeni ja hänen perheensä, sekä siskoni kanssa. Keksimme juhlan aiheita milloin mistäkin. Viimeksi järjestimme kesän lopettajaiset, joissa pelattiin isolla porukalla kirkonrottaa ja käytiin kummituskävelyllä. Illan kruunasi tietenkin hyvä ruoka ja ateriaan valitut viinit.

Olet upea laulaja. Mikä on tällä hetkellä karaoke-suosikki?

Laulaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Sillä rintamalla ei mitään uutta. Vanhoja hyviä biisejä karaokessa ovat mm. Lauri Tähkän ja Suvi Teräsniskan hittibiisit.

Arjen ruokarumba taas ahdistaa, kerro hyvä vinkki helppoon, hyvään ja nopeaan ateriaan.

Kiireisimpänä päivänä heitän kattilaan pakastejuureksia, makkaranpaloja, lihaliemikuution ja vettä. Ei mikään hohdokas ruoka, mutta todella nopea ja kohtuullisen tervellinen. Suosin myös uunissa tehtäviä pataruokia, jotka ovat riittoisia ja maukkaita.

Lisää juttuja löytyy Aati O:n blogista ja facebookista. Kiitos haastattelusta ja hurjasti kaikkea hyvää sinulle, perheelle sekä Aati O.lle! Muiskis!

Kiitos! Ja kiitos sinulle, Jenni, mainiosta blogistasi. Monta hyvää vinkkiä täältä on saatukin. Mummosi sanoin, hitsin hyvä juttu, eli este peli! ;)
----------

PS. Loppuun kerron anekdootin Kaisasta ja Diilistä. Kun esikoisen raskautumisuutinen oli kypsä julkistukselle, soitin pitkän linjan ystävälleni Kaisalle monta kertaa. Hän ei vastannut puheluihini eikä viesteihini. Aloin jo kuvitella, että 3 alle 5-vuotiasta lasta ja rakennusprojekti oli saanut hänet lataamoon tai hankkimaan yhdensuuntaisen lipun Timbuktuun. Soitin lopulta Kaisan miehelle, joka kertoi, että kaikki on hyvin, mutta Kaisa "on nyt estynyt" tai jotain muuta epämääräistä. Siinä vaiheessa heräsi epäilys, että olisiko kyse jostain telkkariproggiksesta, ja tällä kertaa osuin arvailuissani oikeaan. Kärkikahinoihin Kaisa ei Diilissä lopulta päässyt. Tyylilleen uskollisena Kaisa veti aivan kympillä ilman politikointia tai kilpakumppaneiden selkään puukottamista. Olin ja olen edelleen huikean ylpeä upeasta ystävästäni!

Lomaltapaluusyndrooma

Töissä en näemmä ole ainoa, joka haluaisi olla jossain muualla ja jota tuntuu vähän (?) masentavan. Alkaisi vaan syysmyrskyt ja pakkaset, saadaan työmotivaatiot kuntoon! Eihän tuolla voi edes lenkkeillä, kun lämpöhalvaus uhkaa jo 3 kilsan kohdalla.

Kuva täältä

Lomaltapaluuankeus tuntuu ja näkyy muuallakin. Päiväkodissa eräs täti totesi suoraan: "Kaikkihan me ollaan täällä ihan pihalla! Lapset kyllä hoidetaan, mutta aikamoista sähellystä tämä on." On tullut uusia aikuisia ja uusia lapsia. Henkilökuntakaan ei tiedä, ketkä ovat uusia kollegoita ja ketkä ovat tutustujien vanhempia.

Ensimmäiset hoitopäivät olivat lapsille aika raskaita. En tiedä osaako nuorempi kaivata omahoitajaansa, joka ei enää jatka päiväkodissa. Huolettaa, uskaltaako hän hakeutua kenenkään syliin, kun on paha mieli. Melkein 5-vuotias Touhukas selvästi kaipaa omaa tätiään, joka palailee vasta ensi viikolla töihin. Kumpikaan ei aamulla halua lähteä päiväkotiin, itkeskely alkaa jo kotona. Vastaavasti iltapäivällä niitä ei meinaa saada kotiin, joten tuskin päiväkotipäivä dramaattisesta aamusta huolimatta pelkkää kärsimystä on.

Huoh. Kunhan tästä viikosta selvitään, hoen itselleni. Ehkä ensi viikolla on kaikilla reippaampi meininki.

Mistä tietää miltä tuntuu?

Joskus tulee luvattua lähteä baariin, vaikka oikeasti haluaisi vain maata sikiöasennossa kotisohvalla. Saattaa kutsua vieraita kylään ajatellen, että tänä vuonna loman alkaessa en varmaankaan ole rättiväsynyt. Voi käydä niin, että lähteminen ihmisten ilmoille on lopulta parempi vaihtoehto kuin katsoa yksin kolme jaksoa Greyn Anatomiaa. Tai sitten kuten aina ennenkin on sipissä loman alkamisen kunniaksi, ja vieraat saavat nauttia perheen sisäisestä kiukkuilusta ja ovien paiskomisesta. Tervetuloa vaan! 

Mistä voi etukäteen tietää, miltä viikon tai kuukauden päästä mahtaa tuntua? Jos välissä mieli muuttuukin, mitä voi tehdä? Drinksujen skippaaminen ei maata kaada, mutta viime hetkellä ei millään haluaisi ehdottaa toiselta puolelta maata tuleville vieraille suunnitelmien muutosta. Voiko vieraille sanoa kesken iltaa tai viikonloppua, että voisitteko lähteä? Koska meille loman alussa karauttaneet vieraat kärsivät itsekin loman aloitukseen liittyvästä koomasta, pahoittelin ja tiesin saavani ymmärrystä, vaikkakin vierailla oli kiusaantunut olo.

Lippuviiri tuo juhlamielen, vaikka emännältä se puuttuisikin

Kesän muutamissa keskusteluissa on ollut tapetilla, miten tunteet ja ajatukset välittyvät, vaikka henkilö itse kuvittelee feikkaavansa uskottavasti. Itse pidän itseäni varsinaisena poker facena, totuus taitaa kuitenkin olla jotain muuta. Muiden fiilikset jollain tavalla aistii, vaikka he itse yrittävät viestittää päinvastaista. Vaikka ajatus olisikin ollut hyvä ja vilpitön, joskus mieli ja fiilikset muuttuvat, ja se on normaalia. Töissä ja lasten kanssa tulee vähän väliä tilanteita, kun ei jaksa eikä huvita. Milloin ja miten voi sanoa, että "Sinussa ei ole mitään vikaa, mun ajatukset ja toiveet ovat tällä hetkellä jossain muualla?"

Kun kesälomaa on enää rippeet jäljellä tuntuu siltä, että haluaisi hirmuisen kovasti nauttia kesästä, vaikka totta puhuen päivähoidon ja töiden aloitus ahdistaa. Kaiken nauttimisen (ja suorittamisen: tuli ne mansikatkin pakastettua, perinteisesti mahdollisimman kalliilla ostohinnalla) ohella olen käynnistänyt Saaran inspiroimana Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan lukemisen ja vaatekaapin järkkäilyprojektin. Se tuntuu hyvältä, vaikka on aika kamalaa, miten paljon käyttämätöntä kamaa kaapista edelleen löytyy ostospäiväkirjailun ja muun ns. järkeistämisen jälkeen.

Rentoa ja hikistä loppukesän alkua!

Haastattelussa Beditin Lotta

Moni tässä elämänvaiheessa oleva nainen tuntuu pohtivan klassista "Mikä minusta tulee isona?" -kysymystä. Yrittäjyys on yksi vaihtoeho, johon liittyy paljon luovuutta, intoa ja tekemisen meininkiä, toisaalta myös riskiä, paineita ja yksin puurtamista. Kysyin Bedit-yrityksen perustajalta Lotta Liljalta hänen kokemuksistaan yrittäjyydestä.

Tämä on Tuumat&Tuokiot –blogin ensimmäinen perheen ulkopuolisen henkilön haastattelu. Minua vähän jännittää, jännittääkö sinua?

Kyllä vain. En ole kovin kokenut haastateltava ja blogeissa tämä on ensimmäinen kerta minullakin.

Me tunnetaan opiskeluajoilta. Pikaisen facebook-kuvakatsauksen perusteella näyttää, että kaunis, leveä hymysi ei ole hyytynyt. Näytät oikein hyvältä, kiitos kun suostuit haastatteluun!

Voi kiitos (ja hymiö!)

Tajusin pitkiä piuhoja pitkin, että sinä Lotta pyörität Beditiä, joka valmistaa nerokkaita päiväpeittoja. Mielestäni keksinnöt, jotka ratkaisevat arkisia ongelmia (sekasotkun vähentäminen) arkisia asioita yhdistelmällä (vetoketju, kangas) ovat parhaita. Miten keksit vetskaripäiväpeiton?

Taustalla on laiskan äidin innovaatio. Perheessämme on päivästä riippuen 3-5 lasta ja jatkuva petaamisesta naputtaminen alkoi väsyttää kaikkia. Olen harrastanut käsitöitä ja ajattelin kokeilla, onnistuisinko ompelemaan helposti pedattavat peitot vieraileville kaksostytöille. Ei niistä täydelliset tullut, mutta idea vaikutti hyvältä. Olin silloin äitiyslomalla ja annoin itselleni 6 kk aikaa haudutella liikeideaa.

Ymmärsin, että olet ollut yrittäjänä pari vuotta. Miten päädyit yrittäjäksi?

Olen ollut ikäselleni naiselle tyypillisesti määräaikaisissa tehtävissä pätkän siellä, toisen täällä. Sinänsä työtehtävät ovat aina olleet kiinnostavia ja omaa alaani (yritysten ympäristöjohtamista), mutta minussa oli vahva halu kokeilla yrittäjyyttä. Mietin pitkään liikeideaa omalta alaltani, mutta en oikein keksinyt sopivaa. Kun sain idean Zipit-peitoista, puntaroin jonkin aikaa voinko hypätä niin erilaiselle alalle, mutta totesin, että itsehän sen päätän. Toki se vaati myös mieheni myötämielisen suhtautumisen asiaan. Hän tajusi ehkä alussa paremmin, mikä kaikkea yrittäjyys vaatii kuin itse, vaikka vanhempanikin ovat olleet yrittäjiä.

Beditin vetskaripäiväpeittoja osattaisiin varmasti ommella Vinku-Intiassa. Miksi päiväpeitot ommellaan Suomessa? Eikö se ole kamalan kallista ja hankalaa?

Minulla kävi uskomattoman hyvä tuuri, kun löysin heti alussa pienen ompelimon, jonka perustajat ovat tottuneet teolliseen alihankintatyöhön. Heidän kanssaan yhteistyö on helppoa ja saan myös kallisarvoista käytännön näkökulmaa suunnitelmiin. Varmaankin peiton valmistus kaukomailla olisi halvempaa, mutta joustavuus ja laadunvarmistus kärsisivät olennaisesti. Ja se ei enää olisikaan niin halpaa.

Kuva: Bedit

Bedit tekee yhteistyötä Vallilan kanssa. Voitko paljastaa onko muita yhteistyökuvioita viritteillä?

Pidän silmät ja korvat auki, mutta mitään konkreettista ei ole kerrottavana tässä vaiheessa.

Kirjallisuudessa ja mediassa puhutaan tällä hetkellä paljon innostuneisuuden ja onnellisuuden merkityksestä työssä. Millaisella fiiliksellä Lotta starttaa uuden viikon Beditissä asteikolla 1 – 10 (1 = Äh, taidan pitää saikkupäivän! 10 = This girl is on fire!)

Heh, olemme lähdössä piiitkästä aikaa perhelomalle huomenna, joten täysi 10! Työtyytyväisyyteni on ollut korkealla koko yrittäjyyteni ajan eikä työ tunnu raskaalta. Toki joskus väsyttää ja on rasittavia rutiinihommia, mutta joka päivä on kiva tehdä töitä. Esim. työtuntien laskeminen on loppunut kauan sitten. Jos vielä saisin työkaverin, niin aina vain paranisi.

Onko sinulla mentori tai joku muu tsemppari? Millaista tukea saat?

Olen ottanut kaiken mahdollisen irti julkisista tahoista, jotka tarjoavat sparrausta ja neuvontaa. Pohjois-Karjalassa käynnistyi sopivasti yrittäjyyteni kanssa samaan aikaan VoimaNainen 2020 -hanke (Uusyrityskeskuksessa) ja sen kautta olen saanut sekä mentorin että arvokasta vertaistukea. Lisäksi osallistun KasvuOpen -ohjelmaan, joka jatkuu syksyllä kansallisella tasolla.

Kuva: Bedit

Mikä on parasta yrittäjänä toimimisessa?

Mielikuvituksettomasti: vapaus ja vastuu

Entäs se toinen puoli: mikä on pahinta, ärsyttävintä tai pelottavinta yrittäjän elämässä?

Kyllähän se taloudellinen epävarmuus on. Kun kuukausipalkkaa ei ole, vaan tulotaso riippuu täysin myynnistä.

Millaisen neuvon antaisit yrittäjyyttä harkitsevalle?

Valmistaudu hyvin ja uskalla. Suosittelen kokeilemaan! Jos tulee takkiin, niin sen voi ottaa oppimiskokemuksena (ja opintolainana.. ;) ) ja jos onnistuu, niin sehän on mahtavaa!

Olet ehkä joskus kuullut ruuhkavuosista. Miten Lotan työ- ja perheasiat pysyvät balanssissa?

Heh, todellakin! Kyllähän tämä yrittäjyys on mukana koko ajan ja työasiat saattavat pyöriä mielessä vaikka koko viikonlopun. Toisaalta, jos lapsella on neuvola tai itsellä kampaaja, ei tarvitse selitellä kenellekään, missä aikaansa kuluttaa. Se on huippua. Olen esim. tehnyt vaateostoksia tiistaiaamupäivisin - saa taatusti rauhassa kiertää kaupoissa.

Perhe ja lapset myös tasapainottavat. Olisin varmaan aivan työnarkomaani, jos ei olisi lapsia, jotka vaativat huomiota iltaisin.

Kuka teidän perheestä oli viimeksi jäähypenkillä ja miksi?

Meillä hakattiin jonkin aikaa päätä seinään viisivuotiaan käytösongelmien kanssa, kunnes keksittiin siirtyä rankaisemisesta palkitsemiseen. Jokaisesta hyvästä päivästä (=ei liikaa törttöilyjä) tulee piste, ja kun pisteitä on kymmenen, tehdään koko perhe yhdessä jotain kivaa. Viime viikolla esim. käytiin keilaamassa. Tämä on toiminut uskomattoman hyvin ja jäähypenkki on pysynyt tyhjänä.

Vetskaripäiväpeitto on nerokas keksintö. Jaa joku muu lapsiperheen arkea helpottava niksi!

Meillä tosiaankin on perheessä äiti, joka ei erityisemmin nauti kodin hengettären tehtävistä. Niinpä lapset ovat pienestä asti osallistuneet kotitöihin. Se kantaa hedelmää. Nyt jopa 3-vuotias pakkasi aivan itse matkalaukkunsa tulevaa lomaa ajatellen. Olen tietämättäni noudattanut Montessori-pedagogiikkaa ;)

Mikä on sun suosikkikesäherkku? Voit myös kertoa top-5:n, itse en osaa laittaa jätski-mansikat-herneet-kylmä valkoviini -listaa järjestykseen...

Grilliruoka! - halloum, kasvikset, broileri. Ja sitten mansikat ja jätski. Namps!

Kiitos haastattelusta ja oikein hyvää kesää! Toivottavasti ehdit myös lomailla ja nauttia kesästä!

Kiitos ja hyvää kesää sinulle Jenni ja kaikille lukijoille!

Mikä minusta ei tule isona

Koko elämän pituisessa "Mikä minusta tulee isona?" -pähkäilyssä kannattaa ehdottomasti käyttää apuna erilaisia kokeiluja. Jos ei muuta, niin lyhyenkin kokemuksen jälkeen on hyödyllistä oppia, mitä ei ainakaan halua tehdä isona. Tämä viisaus tuli mieleen, kun Miehellä vuoti verta nenästä tässä pari päivää sitten.

Katson sujuvasti alan ohjelmia: saatan itkeä, mutten pyörry. Kuva täältä.

Noin pari vuotta sitten Miehelle tehtiin pieni kirurginen toimenpide nenälle (ei kosmeettinen, toim. huom.). Minä lupauduin kuljettamaan hänet kotiin sairaalasta operaation jälkeen. Saattelin kivuliaan ja kiukkuisen potilaan päiväkirurgian aulasta autoon. Sen lisäksi, että nenästä valui useamman nenäliinan tarpeiksi verta, hän haisi sairaalalta: desifiointiaineelta, lääkkeiltä ja mitä kaikkea siinä hajukombossa lieneekään. Muutaman kerran tämä haju on vetänyt polvet veteläksi sairaalavisiiteillä.

Ensin pysähdyttiin apteekissa. Minun piti siellä jo istahtaa tiskin luona olevalle tuolille, oli vähän hassu olo.

Sitten jatkettiin matkaa. Noin 4 minuutin jälkeen kaupungin ydinkeskustassa vedin auton sivuun ja avasin ikkunat ja turvavyön, koska silmissä sumeni. Hetken aikaa hengittelin. Hiki helmeili otsalla. Edelleen kivulias ja kiukkuinen Mies murisi "Eikö voitais jo mennä kotiin?"

Päätin jatkaa matkaa, vaikka olo oli erittäin epämääräinen. Ajoin pää puoliksi ikkunasta ulkona ja toivoin, ettei eteen tule mitään reagointia vaativaa liikennetilannetta. Kesää ei ollut yhtään jäljellä, oli ehkä lokakuu, ja potilas protestoi sairaskuljetuksen tehokasta ilmastointia. Parempi vilu potilaalla kuin tajuton kuski, sanon minä.

Kotona säntäsin autosta ulos ja portaille istumaan pää polvien väliin. Mies kyseli, että "Soitetaanko ambulanssi?" Ei tarvinnut, raitis ilma sekä selviämisasento korjasivat tilanteen.

Mitä tästä opimme? Minulla ei ole mitään asiaa terveydenhuoltoalalle, ja jos jatkossa joku tarvitsee kyytiä sairaalasta kotiin, kannattaa soittaa taksi.

Mikä sinusta ei tule isona?

Sälää

Klo 4:20 Herätyskello soi.
Klo 5:12 Alan epäillä, että sovittu taksikyyti on tehnyt oharit. Soitan taksikeskukseen.
Klo 5:20 Taksi tulee. Päättelen, että tulee vähän kiire. Check-in -tekstarissa on sanottu, että portti aukeaa klo 5:25.
Klo 6:40 Ehdin koneeseen. Piti nukkua. Juttelin melkein koko matkan vierustoverin kanssa mm. swahilin kielestä, matkailusta Afrikassa ja siitä onko burkha kuuma vaatekappale vai ei.
Klo 7:05 Hki-Vantaalla aamupalaa ja sähköpostia.
Klo 8:00 Bussilla Helsingin keskustaan. Ruuhka.
Klo 9:00 Palaverin pitäisi alkaa. Ihmettelen, missä kollega viipyy.
Klo 9:20 Kollega saapuu. Palaveri alkaakin 10 minuutin päästä.
Klo 10:35 Seuraava palaveri alkaa. Hyvä meininki.
Klo 11:15 Kävelen lyhyen matkan Helsingin keskustassa. Aurinko paistaa.
Klo 12:30 Oli järkyttävän pahaa ruokaa lounastapaamisessa, muuten ok. Piipahdan parissa kenkäkaupassa matkalla Elielinaukiolle. Onneksi pohkeeni eivät mahdu 200+ euron saapikkaisiin, olisin ostanut ne.
Klo 13:00 Bussissa taas. Soitan pikkuveljelle ja syön kassin pohjalta löytyneen lakun.
Klo 14:00 Säädän lentokentällä sähköpostien kanssa ja juon ämpärillisen ylihintaista lattea.
Klo 14:45 Yritän nukkua lentokoneessa. Nuokun onneni ohi, olisin halunnut tarjoilukärrystä vettä. Uni ei tule.
Klo 15:20 Jutellaan taksikuskin kanssa tappajabakteerista ja huonosti koulutetuista koirista. Mietin mitä kaikkea pitää ottaa päiväkodista viikonlopuksi kotiin, ja että illalla voisin hakea takin korjausoperaatiosta. Tajuan, ettei tänään olekaan torstai.
Klo 15:40 Kerään lapset päiväkodista. Mies on unohtanut jättää rattaat päiväkotiin. Kannan Nauravaisen kotiin. Haba hapoilla.
Klo 16:00 Aamulla ohjelmoitu pesukone on hoitanut hommansa, levitän pyykit kuivumaan. Joogataan eli hypitään tasajalkaa joogamatolla. Nauravainen saa huutoraivarit. Lapsille eilistä muussia ja nakkeja. Itselle sunnuntaina tehdyn ruuan jämät. Pahahkoa.
Klo 16:15 Mies tulee kotiin. Ollaan vähemmän riitaisia kuin eilen illalla. Mies ilahtuu siitä, että en pyytänyt lentokoneessa hänelle omistettua Sami Hedbergin nimmaria.
Klo 17:00 Pitäisi kurkata työmeilejä. Salasana on lukkiutunut, onneksi saan IT-avun pelastavan enkelin kiinni.
Klo 17:20 Yritän torkkua sohvalla. Kainaloapinat hyppii päällä ja kiemurtelee.
Klo 18:05 Torkahdin ehkä. Leikin kutituskettua ja laitan jouluvalot. Tähteä en laita ikkunaa. Optimisti minussa uskoo, että ikkunat tulevat tänä kesänä vielä pestyä.
Klo 18:40 Tytöt kylpee, lakkaan varpaankynnet. Äiti soittaa. En oikein muista, mistä juteltiin. Kaloista ja enoista?
Klo 19:40 Isompi tyttö katsoo Myyrä-dvd:tä, pienempi taisi nukahtaa.
Klo 21 Isomman kanssa pitäisi lähteä kertaamaan päivän touhut ja nukuttamaan lapsi. Todennäköisesti nukahdan itsekin.

Kauheasti kaikkea ja silti tuntuu, että kamalasti jäi tekemättä.

Hulluja päiviä

Ei, tämä juttu ei käsittele Stockan ostoksia, niitä en tehnyt. En vielä tarkkaan tiedä, mihin juttu vie, joka tapauksessa käsittelen itseäni. Siitä on niin mukavaa kirjoittaa, ja teidän lukijoidenkin mielestä se on varmasti tavattoman kiehtova aihe.

Jotta päästään samoille aalloille, esilukemisena suosittelen tutustumaan

• PeNan kirjoitukseen siitä, miten nainen, joka joskus on luullut olevansa kohtuullisen älykäs ja yleissivistynyt, taantuu tilaan, jossa tuntuu, että ei enää muista eikä opi mitään.
• Saaran tarinaan fiksusta, innokkaasta, määrätietoisesta ja tunnollisesta naisesta, joka tekee liikaa töitä ja löytää itsensä olohuoneen lattialta itkemästä pystymättä nousemaan ylös. 

Kun olin kotona lasten kanssa (yhden tai useamman), ajauduin tilaan, missä yhteen sähköpostiin vastaamiseen meni helposti kuukausi. Ajattelin, että palaan asiaan huomenna ja hups, aikaa vähän vierähti. Syitä oli monta. Vaikka kovasti yritin saada asioita aikaiseksi (siis tasolla vastaan sähköpostiin, en todellakaan opiskellut tms.), niin keskeytyksiä tuli koko ajan. Unettomat yöt ja hormonit vetivät aivot sohjoon. Tuntui, että aikaahan on. Teen sitten huomenna. 

Kuva täältä

Keskittymiskykyni on ollut aina heikko. Tai ei niinkään itse keskittymiskyky, vaan keskittymisen aloittaminen. Opiskeluaikoina tuli hengattua kirjaston kahvilassa moninkertaisia aikoja verrattuna lukusalissa vietettyihin hetkiin. Terkkuja tutuille, tiedän että tässä veneessä oli moni muukin! Paras esimerkki keskittymisen välttelystä oli eräs tärkeä pääsykoe, jota edeltävänä päivänä päätin pestä asuntoni ikkunat, koska se tuntui ehdottoman tärkeältä. Koe meni läpi ja ikkunat tuli pestyä - sillä kertaa haahuilu ei haitannut. 

Kun palasin töihin toiselta kotiäitikomennukseltani, luulin että pääni oli normalisoitunut raskauksien jäljiltä. Kesällä oli töissä hiljaista, turhauduin ja ärsyynnyin. En saanut aikaiseksi niitä vähiäkään hommia ennen kuin oli välttämätön pakko. 

Kuva täältä

Nyt tilanne on muuttunut, ja hommia on kertynyt lisää, myös paljon minulle uusia asioita. Olen useammassakin työhaastattelussa silmät kirkkaina uskotellut, että opin nopeasti uutta. Nykyään nyökyttelen sujuvasti eri yhteyksissä, ja samalla mietin kuumeisesti, että tulikohan kaikki nyt kirjoitettua ylös ja kehtaakohan enää kysyä uudestaan: "Mites tää nyt meni?" En haluaisi millään myöntää, että ikä ja/tai raskaudet  ovat tehneet minusta idiootin, mutta kieltämättä ajatus on käynyt mielessä. Vai onko tämä nyt sitä naisille yleistä itsetunnon puutetta, mistä Sheryl Sandberg antaa naisille piiskaa?

Viime aikoina ei ole ollut aineksia vetää itseään piippuun töillä. Tunnistan kuitenkin itsessäni piirteitä, jotka mahdollistavat aidon burnoutin hankkimisen. Olen historiassa tehnyt päättömän paljon töitä: pitkiä päiviä ja viikkoja ja kuukausia. Jossain vaiheessa tuli nukahtamisvaikeuksia, asioiden unohtelua ja älytöntä stressaamista pienistä asioista. Ensimmäisessä oikeassa työpaikassani näin vuoden sisällä, kuinka noin 40-vuotiaita kollegoita kuoli tai kilahti: yksi menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen, toinen päätyi vankilaan tehtyään kamalia asioita perheelleen ja pari sairastui vakavasti burnouttiin. Nämä siis kansainvälisen korporaation valkokaulushommissa. Pimeetä. 

Kuva täältä

Kiertelyn ja kaartelun jälkeen tiivistän kysymykseni näin: "Miten töistä selviää noin ylipäätänsä, ja vieläpä niin, ettei pala loppuun?" Olen itse toivonut muutosta omaan työhöni, ja aion todellakin katsoa, miten tässä käy. Olkoon vaan epämukavaa ja vaikeaa, en aio heti luovuttaa. 

Aidon tekemisen tasolla olen tsempannut keskittymisessä (ja sen aloittamisessa). Töissä on myös paljon keskeytyksiä tarjolla, valtaosa tulee kuitenkin omasta päästäni. Kun lopulta onnistuu keskittymään ja parissa tunnissa ruksimaan to do -listalta monta asiaa, tulee tosi hyvä mieli. Opettelemisen paikka on myös klassinen priorisointi: kun tietää ettei kaikkea voi tehdä, pitää osata tehdä oikeita asioita. Huomiseksi jättäminen on raivostuttava tapa, josta rimpuilen kovasti eroon. Tekemättä roikkuvat tylsät tai inhottavat hommat kuormittavat enemmän kuin itse tekeminen. 

Kotona odottavat äidin pikku räkänokat pitävät väkisinkin kokonaistasapainoa yllä. Säännöllisesti ei voi tehdä ylitöitä vaikka haluaisikin. Eikä sitä pitäisi halutakaan, tehokasta tai hyödyllistähän se ei pidemmän päälle ole.

Liikuntaa ja raitista ilmaa täytyy saada, muuten ei tule mistään mitään. Olen periaatteessa sitä mieltä, että ihminen voi tehdä mitä haluaa, kyse on ajankäyttöön liittyvistä valinnoista. Käytännössä en osaa sillä tavalla elää (vielä), vaan usein harmittelen kun en ehdi tarpeeksi olla kotona / liikkua / saada töissä tuloksia / laadidaa. Onneksi on rohkaisevia esimerkkejä. 

We can do it. Tai jotain. En keksi tähän polveiluun topakkaa lopetusta. 

PS. Vinkkejä fiksuun, tehokkaaseen ja kivaan työtapaan otetaan vastaan! 

Perjantai on uusi lauantai

Kahden osittaisen hoitovapaaperjantain vankalla kokemuksella haluan suositella tätä kaikille, kenellä on työ- ja taloustilanteen puolesta mahdollisuus samaan. Rennon leikkimisen tai oleilun sijaan meidän perjantait on menneet osittain kotitöiden merkeissä. Vaikka periaatteessa en haluaisi käyttää perjantaita kokonaan kotitontun hommissa, on käytännössä kiva, kun iso osa pyykkivuoresta on poistunut lauantain tai sunnuntain agendalta.

Torstaiaamuisin tytöt tuntuvat jo ryytyneiltä, olen tyytyväinen, että perjantaina voidaan herätä klo 5:20 ja hiihdellä kotihousuissa aamupäivä. Mikä siinä onkin, että päiväkotiaamuna lapsia täytyy herätellä, mutta vapaapäivänä ei? 

Nauravainen on ollut hoitoviikon päätteksi kotioloissa vapautunut ja iloinen, hekottelee ja touhuilee tyytyväisenä. Kiroileva siili on alistunut kohtaloonsa ja ollut täysin eri tyttö päivähoidossa. Muutama hymykin on nähty ja omahoitajan lähtö töistä kotiin on kirvoittanut itkut. 

Touhukas räyhää perjantaisin viikolla kertyneet ikävät. Täytyy myöntää, että täysin zeniläiseen vastaanottoon en ole kyennyt, vaikka sinänsä käytöksen ymmärrän. 

Nauravaisen puhe on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Erityisen kovassa käytössä ovat "ei tykkää, heippa, pois, myömään (syömään), äitiäitiäiti, iti (isi) ja pupu". Näillä pärjää päiväkodissa jo pitkälle, luulen. 

Pupu onkin jännä juttu. Tähän saakka Nauruski ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta unileluja kohtaan (pl. tissi). Kotona on lojunut kaksi pupua sängyssä iät ja ajat, ja nyt päiväkodissa on kolmas. Huomatkaa nerokas strategia: homma ole yhdestä pupusta kiinni. Parissa viikossa pupusta on tullut tavattoman tärkeä: päiväkodissa hän syö ja nukkuu pupun kanssa, ja pupu on kainalossa, kun hän jää aamulla hoitajan syliin (itkemään). Yöllä pupu pitää saada kainaloon. 

Touhukas on ottanut edistysaskeleita englannissa. Toverin synttäreiden kunniaksi oli ilmeisesti laulettu myös enkuksi "Paljon onnea vaan!". Touhukkaan versio kotona kuului "Angry birdsday to you!"

Leppoisaa lauantaita! 

Kuva täältä

A niin kuin arki

Viuh, sinne meni neljä viikkoa kesälomaa! Oli hirmuisen mukavaa: ystävien tapaamista, reissua, mökkeilyä ja uimarannalla hengailua. Välillä oli ihan tavallista ja jossain välissä varmaan vähän tylsääkin. En vastustele töihin palaamista, osittain Visa-laskusta johtuvista syistä ja osittain siksi, että työpaikalla tapahtuneet muutokset saattavat jollain aikavälillä tuoda vaihtelua minunkin työnkuvaani. Neljän päivän työviikko tuntuu hyvältä ajatukselta ainakin tässä vaiheessa.

Ehkä ensi kesänä pitemmän kaavan mukaan vesillä?
Haave Kuopio - Savonlinna sisävesiristeilystä ei toteutunut vielä. 

Tytöt ovat tutustuneet päiväkotiin noin viikon ajan. Päiväkoti on meille tuttu paikka. Siellä on aivan loistavat tilat: arviolta 300 m2 40-50 lapsen käytössä. Ryhmiä on neljä. Ainoa harmituksen aihe on, että meidän tytöt ulkoilevat todennäköisesti usein eri pihoilla. Touhukas tuskin pikkusiskoaan kaipailee, mutta Nauravaiselle tekisi hyvää nähdä siskoaan. Eiköhän treffit onnistu, kun henkilökuntaa muistuttaa välillä. Tyttöjen omahoitajat ovat meille uusia tuttavuuksia, vaikuttavat oikein ammattitaitoisilta ja kivoilta tyypeiltä.

Touhukas on sopeutunut jo nyt hyvin. Hän on erityisen innoissaan kerrossängyn yläsängyssä nukuttavista päiväunista ja Barbie-nukeista. Nauravainen ei ole ollut kovinkaan tyytyväinen tajuttuaan, että hänet todella hylätään päiväkotiin tuntikausiksi. Voi pientä. Luulen, että hän kiroilee taaperokielellä. Tuntuu aivan karmealta jättää selkä kaarella karjuva lapsi, mutta jospa hän tottuisi lähiviikkoina. (Sanokaa nyt, että tottuu.)

Olin hieman yliarvioinut oman ajan eli kun lapset ovat hoidossa ja mulla on käsittämättömän paljon aikaa. Kylläei ikkunoita ole vieläkään pesty, sen sijaan lorvittiin oman mummoni kanssa kaupoilla ja sushilounaalla, lueskelin kirjoja ja hinkkasin taas suihkuhuoneen lattiasaumauksia. En ole vielä valmis myöntämään, että valkoinen on huono väri saumalle.

Jossain sentään jaksetaan siivota ja kiillottaa lattioita. 

Viimeiselle viikonlopulle ohjelma muodostui ihan itsestään. Parisen vuotta hautunut vaatekaappihankinta otti harppauksen eteenpäin, kun kävimme sadepäivän iltapäivällä koko perhe Ikeassa. Sunnuntaina uudelle kierrokselle sain seuraksi omat vanhempani ja peräkärrin, ja loppupäivä menikin kohtuullisen vaativan kokoamisprojektin parissa Miehen ja ukin osalta, itse vastasin ruokatarjonnasta ja suunnittelupuolesta.

Hiio-hoi!

Erityisen levänneenä en töihin palaa, Nauravaisen tämän syksyn eka flunssa ja uudet hampaat ovat valvottaneet tehokkaasti viime aikoina, mutta tää on tätä. Arkee.

Bloggaamisen lieveilmiöistä, osa 1

Olen julkaissut blogissani viime aikoina kaupallisesti värittyneitä juttuja, erityisesti lukijailtaan liittyen. Samaan aikaan monissa blogeissa on ruodittu blogien ja mainonnan ohjeistusehdotusta. Itse kannatan lämpimästi ehdotuksen mukaista kytkentöjen ilmoittamista.

Koska olen sinisilmäinen (kielikuva, oikeasti silmäni ovat epämääräisen keltaruskeat) ja yksinkertainen (kirjaimellisesti), minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi bloggaaja ei voisi kertoa, että on saanut tuotteen ilmaiseksi tai alennuksella. Vielä pöllömmältä tuntuu, että tuotteen markkinoija ehdottaisi, että bloggaaja kehuisi asiaa x muina naisina mainitsematta yhteistyökuvioista halaistua sanaa. Taustalla lienee ajatus, että ostettu tai sponsoroitu mielipide ei ole yhtä arvokas kuin omilla rahoilla ostetusta tuotteesta kertominen.

Jos itse ajattelen Make Up Storea hehkuttavaa postaustani, niin olisin kirjoittanut aiheesta vaikka en olisi saanut muutamaa ilmaista tuotetta, koska palvelu oli todella asiantuntevaa ja ystävällistä, ja koin itse saaneeni siitä käynnistä paljon. Jos kokemus olisi ollut huono, en olisi kirjoittanut yhtään mitään tuotelahjoista huolimatta.

Ilmaisista meikeistä päästäänkin palkkaan, mistä Noora kirjoitti. Kun itse en bloggaa työkseni eikä neuvotteluvalttina ole blogin suurta suosiota*, tuntuisi erittäin oudolta lähteä pyytämään rahaa tuotteeseen tai palveluun liittyvästä kirjoituksesta. Jos kukaan ei niin tee, on työkseen bloggaavilla entistäkin vaikeampaa saada työstään palkkaa, kun maan tavaksi on muodostunut alekupongit tai ilmaisnäytteet bloginäkyvyyttä vastaan. Ripsarilla ei kukaan perhettään ruoki. Fiksut ihmiset ovat ilahduttavasti osanneet kääntää tämän toiminnaksi, joka toivottavasti hyödyttää kaikkia osapuolia. Respect!

Omissa postauksissani on jatkossakin tulossa maininta, jos aiheeseen liittyy jonkinlaista yhteistyö- tai lahjaviritelmää. Oli sellaista tai ei - kerron blogissani jutuista, jotka ovat minua ilahduttaneet ja joita voin suositella.

Kuvat räpsi kämäkännykälläni tänä aamuna meidän 3 vee! Pian suosittelen häntä valokuvaajaksi perhejuhliin.

* Haluan kuitenkin korostaa, että määrää huomattavasti tärkeämpänä blogini lukijoissa painottuu laatu. Kiitos kun olette lukemassa ja kommentoimassa!

Kun olen poissa

Otsikko ei suinkaan viittaa pysyvämpään lähtöön. Korvamadoksi oli luikertanut Eput jne. Nyt kun aasinsilta on selitetty puhki ja pilalle, voidaankin mennä asiaan.

Sillä välin kun minä ahkeroin päivät palkkatyön parissa, jatkuu elämä kotona omia polkujaan. Kuten arvelinkin, Miehellä ja lapsilla on mennyt loistavasti. Keittiö kotiin tullessani on tavattoman siisti. Saapa nähdä jaksetaanko sitä vielä pari kuukautta hinkata, niih!

Lisäksi...

• Touhukas on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja "ÄITI". Kirjaimet menee välillä hupsuun järjestykseen, mutta mitä pienistä. 
• Nauravainen oppii melkein joka päivä jonkun uuden sanan. Ja hassuja ilmeitä. 
• Aikaisemmat unikoulutukset on autuaasti unohdettu, öisin vieressäni potkii, pyörii ja kihnuttaa kaksi hikistä lasta. 
• Minusta on tullut se, jolta kysytään olenko muistanut laittaa lapsille aurinkorasvaa ja vaihtaa vaipan. 
• Minusta on tullut se, kenelle kerrotaan mitkä ovat lasten lempiruokia ja kuinka ruokapöytätemppuiluun kannattaa reagoida.
• Inventaariotietokantani ruokatarvikkeiden saldoista on korruptoitunut. Tuon kaupasta mitä pyydetään tai mitä sattuu. 
• Olen vastuussa auton katsastamisesta. Ei mutta - ainahan minä olen vastannut siitä. Jätän avaimet tiskille, otan kahvia, pinon keksejä ja akkainlehden. Kohta pitääkin jo lähteä. Tosi rankkaa.
• Vaikka olen usein illalla väsynyt, olen iloisempi, (henkisesti) energisempi, vapautuneempi, valoisampi - enemmän minä. 

Iltaisin ehtii hyvin puistoon ja kesään.

Tuokio

Tällä kertaa sanallisena.

"Äiti, sovittasko että et enää ikinä mene töihin? Saitko jo tarpeeksi rahaa?"

Viikon varrelta

Vappua vietettiin iisisti. Ehdin vähän harmitella, ettei oltu sovittu kenenkään kanssa mitään. Vappupäivän  aamuna olin kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen huonojen yöunien jälkeen. Päikkäreiden jälkeen uusilla voimilla lähdettiin jäätävää tuulta uhmaten ulkoiluttamaan postimiehen lakkia ja Touhukkaan uusia tennareita. 

Vapputivolissa oli aitoa retrotunnelmaa. Turvalaitteina oli naruja, vähän ruosteisia riimuja ja tiukka puristus kirahvin kahvoista. Nauravaista vähän harmitti, kun hän ei vielä päässyt mukaan kieppumaan - ensi vuonna sitten. 

Töissä alku on ollut leppoisa. Muutama hyvä tyyppi on vaihtanut maisemaa, jokuseen uuteen olen ehtinyt jo tutustua ja vanhoja tuttuja oli mukava nähdä. Työvälineet alkaa olla vähitellen käyttökunnossa noin 2000 deletoidun sähköpostin jälkeen. Oma ajantaju on edelleen pumpulia: mun pian tarkoitti parin palaverin järjestämisen kanssa päivämäärää parin viikon päässä. Jospa se siitä. Niin ja mähän olen nykyään työmatkapyöräilijä, se on mukavaa. 

Uusia uria: hiihtoladun sijaan jäällä kulkee ensimmäisten veneiden jälkiä. 

Töistä tai urasta en oikeastaan jaksa stressata yhtään. Menen ja hoidan hommat ja tulen illalla kotiin. Muutama pysäyttävä omien ja rakkaiden läheisten elämässä tapahtunut muutos on saanut asioita hetkeksi uuteen järjestykseen. 

Iltaisin työpäivän jälkeen olen toiminut lähinnä sylinä ja kiipeilytelineenä. Muutaman yön nukuin alakerran äänieristyksessä, viikonloppuöinä on kainaloon käpertyneet lopulta molemmat pikkukisut. 

Lauantaina käytiin kuuntelemassa viimeisten jäiden kilinää, purojen solinaa ja muita kevään ääniä. 

Ensi kerralla täytyy harkita, pitäisikö tunnin retkelle sittenkin ottaa eväät mukaan. Ja oli vähän puhe, että annettaisi kukkien olla maassa ja kukkia siellä. Mutku mä haluun. 

Tekemisen meininkiä!

Tiedän, että itseni lisäksi lukijakunnassa on yksi jos toinenkin, joka etsii työuralleen suuntaa. Käykää kirjastosta tai kaupasta Lauri Järvilehdon Upeaa työtä! (2013). Valitettavasti tässäkään kirjassa ei suoraan kerrottu mikä mun juttu tarkalleen ottaen on, sen sijaan Lauri innosti etsimään omaa suuntaa ja antoi joukon hyviä niksejä etsintään.

Kuva täältä

Kirjan punainen lanka on tunnistaa ne asiat elämässä, mistä nauttii, ja pyrkiä tekemään enemmän niitä kivoja juttuja elämässä. Ei sinänsä uusi tai ihmeellinen ajatus, mutta itselleni tämä kolahti, koska ruuhkavuodet on tosiasia, ja tekemisiä on pakko priorisoida. (Tässä on sanonta mitä inhoan eniten: xxx on tosiasia, hyi!)

Lauri puhuu kutsumusammatista, mikä alkuun tuntui överiksi vedetyltä konseptilta. Lauri on kuitenkin taitava puhuja ja suostuttelija, ja niinpä minä luin ja nyökyttelin innostuneena kirjan loppuun asti. Kirjoittajalla on sikäli jalat maassa, että kutsumusammatissa toimiessa pitäisi saada myös rahaa. Tai ehkä kutsumustaan toteuttaakin vapaa-ajallaan, ja päivätyöstä hakee toimeentulon. Tärkeintä on kuitenkin tehdä usein ja paljon asioita, mistä nauttii (silloin kun ei ole hetkittäin tylsää tai vaikeaa).

Kenties yksi syy, miksi kirja miellytti minua suuresti oli, että olen toteuttanut joitakin Laurin suosittelemia keinoja elämässäni. Esimerkiksi uusien kokemusten haaliminen tekemisen kautta: bloggaus, sekalaiset ompeluproggikset, yhdistystoiminta, uudet liikuntaharrastukset ja niin edelleen. Kaikesta jää jotain takkiin. Jos ei muuta, niin ainakin se, että tätä / näin / näiden kanssa en ainakaan halua tehdä töitä tai viettää vapaa-aikaani.

Listaan oman muistini tueksi muutaman ajatuksen, mihin haluan palata. Ehkä näistä voi olla jotain iloa sinullekin, koko kirjan lukeminen laittaa kuitenkin irralliset asiat kehykseen.

• Laurin blogit Upeaa työtä ja Ajattelun ammattilainen  
• Luonteenvahvuuksien kartoittaminen. Laajempi kysely VIA Survey of Character Strengths (ja monta muuta): www.authentichappines.org
• Flow-konsepti. Luulen, että omat motivaatio-ongelmani kumpuavat flown puutteesta. Työtehtävien pitäisi olla sellaisia, että niihin riittävästi osaamista ja toisaalta ne ovat sopivasti vaikeita. Kun flow-tila on päällä, ajantaju katoaa, työt tulevat tehtyä kuin itsestään ja tulee hyvä fiilis. Tässäkin täytyy kuunnella itseään tarkemmin: missä ja milloin tuntuu flow? 
• Power Hour -konsepti: "Anna itsellesi kerran viikossa lupa epäonnistua. Käytä tunti siihen, että teet niitä asioita, jotka pelottavat sinua kaikkein eniten. Älä huoli, jos homma ei toimi - Power Hourin aikana epäonnistuminen kuuluu asiaan." 
• Laurilla oli hirmuisen hyviä vinkkejä työnhakuun. Mieleeni jäi haastattelu: hakeudu mielenkiintoisen alan tai yrityksen avainhenkilön pakeille juttusille, haastattele häntä, kerää tietoa ja pyydä lisää kontakteja. Jätä lopuksi oma cv, älä mainosta itseäsi enempää. 

Lukekaa hei kirja, se on hyvä! Todella positiviinen ja energisoiva, sopii hyvin kevääseen!

Hoitovapaan rippeet olen kirjan hengessä käyttänyt mm. ompeluprojektiin (joka ei ole kutsumusammattini, sen sijaan huippua flow-tekemistä ja mielenkiintoista kokeilua, kun voi testata onnistuuko markkinoinnissa yms.), lukemiseen ja valokuvanäyttelyssä käymiseen. Kaiken tämän lisäksi olen hankkinut verokortin, silmälasit, vaatteita, pesettänyt auton,  haravoinut, käynyt lenkillä ja ties mitä muuta tylsähköä ja pakollista. Imuroinnissa tulikin sitten 3 viikon tauko. Ihan sama - meitsi oli niin flöyssa!

Vappua vietetään pienimuotoisesti, torstaina mars töihin! Tällä hetkellä olen kohtuullisen innostunut ajatuksesta viettää päivät aikuisten parissa. Usein tuntuu, että jos itse olen huonolla tuulella ja väsynyt (Projekti 1-vuotiaan poskihampaat, status: kesken), se heijastuu lapsiin, jotka kiukkuilevat takaisin. Ehkä alitajuisesti olen stressannut muutoksen vuoksi, ja viime päivät ovat olleetkin aikamoista vääntöä 3-vuotiaan kanssa, kun mikään perusaktiviteetti, kuten syöminen tai pukeminen, ei tunnu sujuvan. 

Hauskaa vappua ja hyviä flow-hetkiä töissä tai missä vaan!

Miltä nyt tuntuu?

Hoitovapaata jäljellä viikko ja risat. Koska alkaa tuntua, että tämä ikuinen kesä (kas, muistothan ovat jo kullittuneet) loppuu pian, käväistiin tyttöjen kanssa voimaantumassa Etelä-Karjalassa. Vietimme aikaa mm. siideri-, pissa- ja kuralätäköiden parissa. Minun ja isäntäperheen riemuksi Nauravainen heräili noin 600 kertaa yössä itkemään äänekkäästi syistä, joita en tiedä. Kiitos ja anteeksi.

Automatkan aikana seuralaiseni olivat enimmäkseen unessa ja vain hetkittäin täydessä huudossa, joten ehdin fiilistellä sitä, miltä tuntuu palata töihin.  

• Olen sopeutuva, vaihtelusta innostuva henkilö. Vaihteeksi töihin, miksipä ei.
• Syyllisyys lasten hylkäämisestä päiväkotiin on ohjelmassa vasta syksyllä. Mies hoitaa kesän lapsia kotona, ja olen todella iloinen siitä, että hän saa viettää aikaa lastensa kanssa. Mikä klishe - oikeasti tunnen vahingoniloa. Onhan tämä useimmiten korutonta puurtamista, kun hinkkaat päivä toisensa jälkeen ruokalähmiä lattiasta ja n kertaa päivässä keskustelet kolmevuotiaan kanssa siitä, onko pissille pakko mennä, pitääkö pukea, mennä ulos, siivota lelut tai pestä hampaat. Sun vuoro Mies!
• Kotioloissa mua ärsyttää eniten jankuttaminen. Totuus on, että myös työelämässä saa sanoa sata kertaa samasta asiasta. Voitko tehdä sen raportin? Lupasit toimittaa nämä tiedot. Eikö tämän pitänyt olla valmis? Kenties vaihtelu virkistää tässäkin. Perustan muutamalle hankalimmalle tyypille listan, mihin kerätään tarroja ja palkinnoksi saa reissun HopLoppiin. 
• Lounasruokala ja lounassetelit. Palkka. Joo!
• Aikuisesta seurasta puhutaan usein tässä yhteydessä, se on kuitenkin yliarvostettua.

Eniten jään kaipaamaan

• Aamulla ja päiväunien jälkeen tapahtuvaa yhteiskellintää sängyssä, jonne kerääntyvät uniltaan heränneet pöllähtäneet pikkukisut, jotka puskevat kainaloon, höpöttelevät hupsuja juttuja, eikä meillä ole kiire minnekään.
• Ulkoilua päivänvalossa.

Vähiten odotan

• Tylsiä ja turhia palavereita.
• Epämääräisiä tavoitteita, järjetöntä säntäilyä sekä kiirettä. 
• Sitä, että ei näe lapsiaan kuin muutaman tunnin päivässä.

Jos minulla olisi oma työhuone, printtaisin oveen tämän:

Ei lisättävää.

Lopuksi terveisiä sille komealle kattohaikaralle, joka etsit kyläpaikan etupihan lätäköistä syötävää! Voi kuule olla vähän hiljaista sillä saralla, palaa etelään, kun vielä voit. Lisäksi haluan muistuttaa kaikkia tiellä liikkuvia autoilijoita siitä, että jos sinut ohittaa ylämäessa täysperävaunullinen rekka, ajat liian hiljaa. Ja jos poliisi pysäyttää, ajoit pikkasen liian kovaa. Minä ajan aina sopivaa vauhtia, tietenkin.

Working Girl

Kuusi viikkoa hoitovapaata, Miehen kanssa läpsystä vaihto ja minä lähden töihin. Asia on alkanut pulpahdella mieleen päivittäin. Fiilikset vaihtelee. Lasten jättäminen Miehen huomaan ei huoleta, päinvastoin. Omaa työminää ja uraa olen pyöritellyt. Olen tehnyt jo useamman vuoden töitä, jotka on ihan ok. En ole kokenut itseäni erityisen motivoituneeksi enkä tunne tehneeni kympillä töitä, vaikka pitkiä päiviä olen välillä tehnytkin.

Kun opiskelin vuosituhannen vaihteessa, kuulin käsitteestä lasikatto. Näkymätön este, johon useat naiset urallaan törmäävät eivätkä pääse siitä eteenpäin. Silloin ajattelin, että pyh, minä niille katoille näytän. Tässä sitä nyt ollaan. Lukuisat miespuoliset opiskelukaverit ovat manager of this tai director of that. Olkoonkin, että olen ollut muutaman vuoden pelistä poissa ja vaikka en välttämättä heidän duunejaan ottaisi, niin eniten mua ärsyttää se, että olen ollut töissä niin naismainen.

Sunnuntaihesarissa* oli juttu Facebookin operatiivisesta johtajasta Sheryl Sandbergistä, jonka monille ajatuksille nyökyttelin. Se, että työsähköpostien kimppuun täytyy sännätä seuraavana päivänä synnytyksen jälkeen, kuuluu amerikkalaiseen johtamishulluuteen, mitä en ymmärrä. Joku siinä väistämättä kärsii, vauva tai työ. Ei mennä sinne.

Palatakseni tähän naismaisuuteen, niin tarkoitan sillä sitä, että naiset usein työelämässä välttävät riskejä. Naiset haluavat osata homman täydellisesti ennen kuin voivat edes vienosti sanoa tietävänsä aiheesta jotain. Miehethän paukuttelevat henkseleitään ja esiintyvät suurina asiantuntijoina aiheesta kuin aiheesta, heti kun ovat opetelleet, mitä kulloisenkin kohkaamisen kolmikirjaiminen lyhenne tarkoittaa. Naiset eivät puhu ääneen uratoiveistaan. Naiset eivät uskalla ottaa vastaan heille tarjottuja haasteita, pelkäävät etteivät osaa tai pärjää. Naiset pyytävät liian vähän palkkaa. Yleistyksiä ja kärjistyksiä, silti niissä on totta vähintään toinen puoli.

Mun suurin työhön ja uraan liittyvä turhautuminen on tullut siitä, että haluan muutosta, mutta en tiedä mitä se olisi. Miten naismaista, argh! Facebookin COO:ksi en luullakseni halua. Haluan haastavia, mielenkiintoisia hommia, joissa voin kehittyä ja oppia.

Olen ollut tällä kertaa vähemmän tyttö ja enemmän jotain muuta, ja kertonut muutostoiveistani esimiehelleni jo ennen paluutani. Voi olla, että todelliset työtehtävät eivät suurta muutosta tarjoa. Toisaalta organisaatio ja maailma muuttuu vauhdilla, ovia aukeaa välillä yllättävissäkin paikoissa. Voi kokeilla, onko ruoho vihreämpää muualla ja omassa asenteessakin saattaa olla korjattavaa.

Sheryl antoi ohjeita naisille, tässäpä lista ja bonuksena minun painavat kommenttini. Mielestäni lista on validi vaikka et haluaisikaan korporaatiojohtajaksi, vaan haluaisit edetä sairaanhoitajan uralla.

1. Istu pöydän ääreen. Naiset ovat epävarmoja kokouksissa ja seminaareissa. He istuvat huoneen reunoilla, vaikka paikka pitäisi ottaa pöydän äärestä. Just näin. Koulussa ollaan eturivissä ja viittaillaan kilpaa, töissä jäädään seinäruusuiksi. Miksi?

2. Älä luovuta töissä liian aikaisin. Vaikka aiot hankkia lapsia, älä epäröi ottaa vastaan haasteita töissä. Älä lopeta kunnianhimoista etenemistä ennen kuin todella lähdet äitiyslomalle. Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä. Erit. naiset, jotka ovat juuri "tikuttaneet plussan" helposti kieltäytyvät uusista projekteista tai hommista. Ei missään tapauksessa! Vaikka varsinkin alkuraskauteen voi liittyä ikäviä lieveilmiöitä, monet pystyvät hoitamaan hommansa loppuun asti.

3. Vaadi kumppaniltasi enemmän. Puolisosi pitää tehdä puolet kotitöistä. Kun lapset näkevät, että vanhemmat jakavat vastuun kotona, se estää strereotypioiden siirtymisen sukupolvelta toiselle. Tämä mietityttää minua eniten töihin paluussa. Mä olen hoidellut monet kotihommat suvereenisti (pienellä marttyyriprotestoinnilla kenties). Mitä kertoo se, että 3-vuotias sanoo isäänsä tyttöisiksi, kun tämä tekee ruokaa ja tiskaa? Huh, äkkiä töihin ja Mies tiskiharjan varteen!

4. Nuku enemmän. Kaikki sujuu paremmin, kun olet nukkunut hyvin. Väsyneenä työn jälki on huonompaa. Kuulitteko tytöt? Kone kiinni illalla ajoissa ja unta palloon!

5. Kaikkea et saa. Mikään ei ole täydellistä, kun tasapainottelet työn ja kodin kanssa. Muista: mieluummin valmis kuin täydellinen. Kiitos muistutuksesta. Jes, ei tartte pestä ikkunoita tänä keväänä!

6. Unohda tikapuut, kohtaa kiipeilyteline. Ura ei enää etene suoraviivaisesti. 2000-luvulla uran luominen on pikemmin temppuilua kiipeilytelineellä, jossa huipulle pääsemiseen tarvitaan luovia ratkaisuja. Ok.

Sheryl on kirjoittanut kirjan (Lean in), jonka laitoin kirjastoon hankintatoiveeksi ja varaukseksi. Kenties höyryän aiheesta lisää myöhemmin. Sitä ennen taidan tutustua myös Lean In Communityyn, ja kenties myönnän, että olen jonkun sortin feministi.

Mitä te sanotte Sherylin ajatuksista?


* Sorruin vanhaan suolaan vaikka erosta paasasinkin. I love HS!