5.11.2012

Kuopio: koko perheen voimin

Turistioppaanne Jenni tässä taas moi. Viimeksi tarjosin tyttöjen viikonloppuun räätälöidyn katsauksen kotikaupunkini menovinkkeihin. Tällä kertaa skenaarioon kuuluu alaikäisiä matkailijoita, joiden viihdyttäminen ja ruokkiminen on meidän kaikkien prioriteetti. Taas mennään, onko käyty pissillä ja onko kengät oikeissa jaloissa?

Majoituspuoleen ehdotan tylsiä ketjuratkaisuja. Scandic sijaitsee erinomaisella paikalla pari korttelia ydinkeskustan ulkopuolella lähellä uimarantaa, satamaa ja Väinölänniemeä. Puijonsarvi (aka Puikkari) on aivan keskustassa, varmista että huone ei ole yökerhon välittömässä läheisyydessä. Kylpylähotelleja lähistöllä on kaksi: nukkavieru Kunnonpaikka ja reippaasti kulahtanut Rauhalahti. Kummassakaan viimeksi mainitussa en ole itse yöpynyt, mutta luotettavien lähteiden perusteella voin kertoa, että jos luksusta lähdet hakemaan, niin noista sitä et löydä. Keskihintaan ok ruokaa ja polskimista kylläkin.

Keskustassa on monta uutta ja kivaa leikkipuistoa, joihin voi piipahtaa sopivissa väleissä.
  • Sataman puisto (sinisen ravintolarakennuksen takana), samalla voi seurailla sisävesilaivojen tulemista ja menemistä. Ei kannata säikähtää, kun laevat huuteloo eli soittavat torviaan.
  • Hapelähteen puisto
  • Brahenpuisto / Pikku Kakkosen puisto (tällä hetkellä remonttissa, avautuu pian parkour-henkisenä puistona, emme malta odottaa!)
  • Valkeisenlammen puisto, kadun toisella puolella liikennepuisto

Valkeisenlammella on myös uimaranta, mutta vesi on usein leväistä. Ui isossa järvessä, niitä riittää.

Tekemistä ja menemistä
  • Tietysti Puijo! Siellä on näkötorni (ylhäällä on pyörivä ravintola), mäkihyppymäki (myös kesäisin toimintaa), upeaa suojeltua metsää kevyeen tai rankkaan ulkoiluun sekä Konttilan tila, jossa on kotieläimiä ja "vanhan ajan" rakennuksia.
  • Kuopion museo on kompakti paketti sadepäivään. Jättimäinen mammutti herättää pelonsekaista ihailua ja leikkipaikalla voi laskea liukumäkeä jättisienestä. Ihan jees. Lähellä kirjasto.
  • Sadepäivään tarjolla HopLop.
  • Vielä noin vuoden ajan torilla on valtava työmaa (toinen puoli tehdään parkkihalliksi, toinen on jo), työkonefaneille riittää ihmeteltävää.
  • Sisävesiristeily on hauska. Joillakin reissuilla lapset kutsutaan ohjaamaan alusta, hyvä porkkana kiristää motivoida hyvää käytöstä. 
Kaksivuotias Touhukas ei olisi pienen alkulämmittelyn jälkeen antanut ruoria enää kapteenin haltuun.


Ruokapaikkoja
  • Torilta löytyy monenlaista välipalaa tai tukevampaakin ruokaa. Kuopion must pikaruoka on lihapiirakka, Hanna Partasen erityisesti. Torilla töröttää kaksi lihapiirakkavaunua. Jos et muista kumpi se piti olla, niin jo 23 sekunnin tarkkailun jälkeen huomaat pian, kummalla luukulla asioi enemmän ihmisiä. Jos haluat lörtsyn, mene Savonlinnaan. Muualla ne ovat pahoja ja vanhoja.
  • Kauppahallissa on mukava pyörähtää ja jotain syötävää varmasti löytyy sieltäkin. 
  • Keskustasta löytyy useampi S-ryhmän ravintola (Rosso, Amarillo, Fransmanni). Kaikissa on leikkipaikka ja ruoka on sitä taattua "laatua". Torin välittömästä läheisyydestä löytyvät myös molemmat hampurilaisketjut. 
  • Ravintola Kreeta on hyvä ja siellä on pieni leikkipaikka. Ruoka on maukasta, mutta toooosi suolaista. 
  • Kauppakeskuksissa on valoisat ja mukavat kahvilat. Hauska leikkipaikka löytyy Cafe Valkeasta.


Jos perhe taipuu shoppailuun, niin mieti näitä

Jos on vielä aikaa ja energiaa, niin tässä parit tärpit:

  • Eläinpuisto (älyttömän hyvät grillausfasiliteetit, ota omat eväät tai osta makkarat kahvilasta)
  • Kylpylä Fontanella Siilinjärvellä
  • Noin tunnin ajomatkan päässä Tahko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.