3.11.2012

Kuopio: girls just wanna have fun

Olen asunut Kuopiossa vähän yli kolme vuotta ja ennen sitä rampannut täällä vaihtelevalla frekvenssillä sukuloimassa ja kesämökillä koko elämäni. Pidän itseäni vieläkin vähän ulkopuolisena, ja ulkopuolisen on just hyvä tehdä Lonely Planet -henkinen trilogia Kuopiosta. Ensimmäisessä osassa Kuopiossa hengaillaan tyttöjen kesken (miehet, lapset ja muut riippakivet jätetään kotiin). Tulevissa osissa turistiyksikkönä on perhe ja jos saan mielikuvitukseni oikein vauhtiin, niin tulossa on myös pariskunta-special. Tästä se lähtee!

Torin laidalla iät ja ajat sijainnut Hotelli Atlas on uudistunut täysin, ja sopii täydellisesti tyttöjen viikonlopun majapaikaksi noin ensi kesästä lähtien. Tällä hetkellä hotellin edessä oleva tori ja kauppahalli on massiivinen työmaa, jossa metelöidään heti aamusta alkaen ja myöhään iltaan. Hymph, kauhean ankeaa ja arkista.

Hotellin aamupalalla ei kannata pitää kiirettä, suurin osa kaupoista aukeaa vasta klo 10. Ennen shoppailua kannattaa joka tapauksessa suunnata pienelle kävelylle. Suosittelen kurvaamaan Tuomiokirkon kulmalta VB Valokuvakeskukseen. VB = Viktor Barsokevitsch, 1800-1900 taitteessa Kuopiossa vaikuttanut valokuvaaja.

Kuva: VB Valokuvakeskus
VB:ssä on usein erittäin mielenkiintoisia näyttelyitä. Vaikkei tajuaisi valokuvauksesta hölkäsen pöläystä (kuten minä), siellä on innostavaa käydä ihailemassa taitavien kuvaajien töitä ja hiippailla vanhan talon kauniissa huoneissa. Näyttelyhuoneita on muistaakseni kolme, joten aikaa siellä ei tuhraudu liiaksi ja voi kavereille brassailla, että kyltyyriä on harrastettu. Myymälässä sympaattisia postikortteja, vink vink.

Seuraavaksi voi pysähtyä Korttelimuseossa, jos ei muuta niin kahvilla söpössä kahvilassa. En voi liiaksi korostaa, kuinka tärkeää on pitää huolta verensokerin tasaisesta tasosta kaupunkilomilla! Kannattaa ottaa joka välissä pullaa tai kakkua kahvin kanssa, kun lapset ei ole oppimassa pahoille tavoille eikä mies nalkuttamassa.

Kuva: Korttelimuseo
Tuomiokirkon läheisyydessä on myös Taidemuseo ja Luonnontieteellinen museo, jos kiinnostaa. Rajansa kaikella. Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on kuuleman mukaan tosi hieno, mutta se on ollut remontissa viimeiset n vuotta eikä ole vieläkään valmis. En ole käynyt, aion kyllä.

Tuomiokirkolta nenä kohti satamaa rännäriä (Vahtivuorenkatu) pitkin. Rännäri eli rännikatu on paikallinen nimitys kevyen liikenteen väylälle, joka puikkelehtii keskustan kortteleiden välissä. Jos on kesä ja janottaa, satamassa voi pysähtyä siiderille. Satamasta pääsee kesällä sisävesiristeilylle ja talvella voi vuokrata luistimet ja käydä jäällä pyörähtelemässä. Jos pidät pitkistä, paksuilla reisillä varustetuista hollantilaisista miehistä, Ice Marathon helmikuussa on sun juttu. Luistelee siellä muutkin, mutta hollantilaiset aina voittaa ja erottuu katukuvasta.

Kuva täältä
Satamasta voikin palailla järkyttävän rumaan keskustaan. Kuopion keskustassa on muutamia kauniita puu- ja jugendrakennuksia, muuten uskomattoman paljon toinen toistaan rumempaa laatikkoa. Mene, näe ja masennu.

Kuopion kauppahallissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Ensi kesänä kauppahalli on entistä ehompi, nyt se on hupun alla remontissa. Kuvan pissahätäinen kundi on Veljmies. Toisessa päässä on Siskotyttö, nyt en muista onko hän tarpeillaan. Molemmat patsaat ovat tällä hetkellä evakossa, ei pysty tarkistamaan livenä. Siskotytön päästä kauppahallia saa kaupungin parhaat riisipiirakat ja kuriositeettina mainittakoon Kuopiossa valmistettu gelato-jäätelö. Nam nam.

Kuva täältä
Jahas, lounasaika jo. Kalorimittari pois päältä ja Kahvila Houkutukseen. Kevyt keitto- tai salaattilounas täytyy kompensoida ottamalla pala kakkua (yksi per nenä riittää, trust me). Ne kakut saavat kenet tahansa laihdutuslupauksen tehneen henkilön lankeamaan. Aaah! 

Keskustassa on kauppakeskuksia, Sokos, paikallinen Stocka eli Carlson jne. Kannattaa ehdottomasti tsekata DaigaDaigaDuu, kesä- ja joulunaikaan Pikku Pietarin torikuja ja jos on täysin tosissaan shoppailun suhteen, niin on luonnollisesti suunnattava uuden uutukaiseen Matkus Shopping Centeriin 10 km keskustan ulkopuolelle.

Päikkärit, jalat ylös ja suihkuun. Jos haluaa syödä aivan vimpan päälle, niin Ravintola Os vie taivaaseen. Ota 3 tai 5 ruokalajia ja viinipaketti. Ei ihan halpaa, mutta jokaiselle sentille saa makuelämyksiä ja vastinetta! Muita vähemmän hintavia ja jalat maan päällä pitäviä ruokapaikkoja voisi olla Hiili tai Intro

Baareissa ei ole tullut viime aikoina hengailtua, veikkaanpa että Pannuhuone, Malja tai Gloria toimii edelleen. Aiemmin mainitulla Hiilellä on kesäisin makea loungeterassi. Go with the flow. Yritä jaksaa edes puolille öin, kun kerran olet lähtenyt.

Jos on vielä aikaa ja energiaa, niin tässä parit tärpit:

Ältsin kivaa reissua! 


PS. Huomasin, että monien mainitsemieni yritysten nettisivut on tehty myös savon murteella, ks. esim. Atlas jos uskallat. Mitä siitä pitäisi ajatella? Kannatan lämpimästi murteita ja niiden käyttöä, mutta kirjoitettuna se vaan jotenkin tökkii. Voe tokkiinsa!

9 kommenttia:

  1. vinkkujuhulat heinäkuussa on myös näkemisen arvonen tapahtuma..eikös vuan??

    ihan ekana tuli mieleen jotta mikä tyttöjen ilta??meillä ei tunneta käsitettä tyttöjen ilta..en ole viettänyt pelkästään kaveri iltaa esikoisen syntymän jälkeen. Perhe ihmisinä ei vietetty edes polttareita....... :D aina joku mukula kippeenä ni ei pääse tai sit kun saan penskat hoitoon ja otan sen ensimmäisen siiderin niin rupean nukkumaan. saapipahan nukkua rauhassa ilman yö heräilyja tai kukonlaulun aikusia aamuherätyksiä :D isäntä sit jatkaa poikain kanssa kapakille, mutta kun tää on kotihiirulainen ni ei vaan kiinnosta!

    sen takia me käydäänkin ulukomailla miehen kanssa kahestaan kerran vuoteen. koska sillon tulee lähettyä hotellista ulos. ja vaikka matkailtas kotimaassa niin sillon vaikutus on päinvastanen..meikäläinen nukkuu :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pitäähän sitä nukkua jos nukuttaa! :D

      Eipä mullakaan kovin tuoreita muistoja tyttöjen päivistä/illoista ole. Lähinnä istuttu meillä tai niillä iltaa, jos on jollain konstilla saatu lapset nukahtamaan. Eiköhän tässä lähiaikoina (/-vuosina) pääse vähän pitemmänkin kaavan mukaan kavereiden kanssa hengailemaan.

      Poista
    2. Niin, ja viinijuhlillehan en ole itse koskaan suoriutunut. Viime vuosina esiintyjälistaa on vähän päivitetty, aiemmin Popeda ja Laura Voutilainen ei oikein mua motivoineet liikkeelle. Ja siis Popeda ja/tai Yö esiintyy edelleen joka vuosi, sen lisäksi on sitten tuotu Chisua, Palefacea ja sen semmoista.

      Poista
  2. Kyllä nyt sopii lähteä turistiksi Kuopioon, hyvä hyvä! Mua aina naurattaa tuo rännäri, kun erään kerran Lontoosta lomaillessani kysyin reittiä johonkin putiikkiin Kuopion keskustassa, niin mut ohjattiin menemään rännikatua pitkin. Kiitin ohjeista, joita en tajunnut ja kysyin seuraavalta ohikulkijalta, että Anteeksi, missähän mahtaisi olla sellainen kuin Rännikatu? Ai että se sai makeat naurut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Jäipähän kertaheitolla mieleen! :D

      Jos nyt vielä asiaa rautalangalla selvennän, niin rännäreitä on monta, ei vain tuota yhtä mainitsemaani. Ripu tän varmasti on jo hoksannutkin. ;)

      Poista
  3. Löysin siun blogin vasta nyt! Onpa kivasti ja hyvin kirjotettu ja kaikin puolin hauska blogi! Hyvä sie, mahtavaa :)

    -Miira

    VastaaPoista
  4. Hei, mahtavaa, että tuot Kuopijjoo mualimankartalle! :) Minäkin olen ravannut siellä tasaisen epätasaisesti koko ikäni, tosin nykyisin varsin harvoin. Eli täytyypä lukaista näitä sinun vinkkejä, kun seuraavan kerran menen. Nuo ravintolat ja kahvilat kiinnostaa, koska vaihtelu Rossolle (meidän perheen ruokapaikka kautta vuosiKYMMENTEN) virkistää. Muistelen myös haikeudelle Burger Park-ravintolaa, joka kaiketi (luullakseni) oli Kuopion eka hampurilaispaikka ja sijaitsi siinä Anttilan vieressä olevassa matalassa rakennuksessa. En muista mitä siinä nykyisin on. Mutta siellä piti käydä 80-luvulla ranskalaisia syömässä (ekat tikkuranskalaiset!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti vähän googlettaa, kun itse en Burger Parkissa ole (saanut) käydä, mummolaan vaan syömään, ei mitään lihiksiä eikä ranskalaisia kaupungilla. Käsittääkseni kys. rakennuksessa on nykyään Ravintola Hiili, josta puhuinkin. Se on tosi kiva paikka, käyhän kurkkaamassa, kun ensi kerran satut näille nurkille. :)

      Kuopion ravintolaelämää dominoi S-ryhmä, jonka sapuskoihin on saanut aika monta kertaa pettyä. Vaikkakin niihin lasten kanssa aika ajoin erehdytään, niin erit. aikuisseurassa on tarjolla paljon parempiakin vaihtoehtoja.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.