16.12.2012

Kauneimmat joululaulut

Minä en kuulu kirkkoon. Kirkko ja erityisesti joululaulut kuuluvat kuitenkin minuun - oikeaan joulufiilikseen tarvitaan ehdottomasti yhteislaulua ja -nyyhkimistä. Ev.lut. kirkkojen Kauneimmat joululaulut on mielestäni erinomainen konsepti. Jopa minä olen tervetullut, vaikka en jäsenkorttia omistakaan. Lähikirkkoon on mukava mennä: tulee jonkinlainen yhteisöllisyyden tunne, kun näkee siellä ihmisiä, joita tapaa lähikaupassa, bussipysäkillä tai näkee haravoimassa pihojaan. Lähikirkkomme on viehättävä pieni puukirkko, rakennettu sotien jälkeen.


Mielestäni parhaimmat joululaulut ovat:
  • 100% vollotustakuu: Varpunen jouluaamuna
  • Hauskimmat Touhukkaan kanssa: Joulukirkkoon, Soihdut sammuu
  • Paras uusimmista: Tulkoon joulu (tässäkin pitää nenäliina kaivaa esiin)
  • Ihana lyhyt, silti niin tunnelmallinen: Joulun kellot
  • Paras joululevy: Loirin joululevy, kenenkään muun ei pitäisi edes laulaa Tonttua
  • Paras meininki: Happy Xmas (War is Over)

Meidän hifiosastolla on ollut viime aikoina vähän ongelmia. Onneksi Mies hankki kreivin tai oikeammin tontun aikaan uuden setin, että päästään luukuttamaan Loiria ja muita joululevyjä oikeiden kajareiden kautta.

Jouluyhteislaulut: joo vai ei mistään hinnasta?

11 kommenttia:

  1. Voih, minäkin olen kauneimpien joululaulujen ystävä! Meillä on kirkko miltei naapurissa ja perjantaina olisi ollut yksi "sessio" heti aamulla kymmeneltä. Poika oli kuitenkin yöllä kipeän oloinen ja heräsi aamulla 6:30 mikä on miltei 2 h liian aikaisin. Niinhän siinä sitten kävi, että 8:30 kömmittiin molemmat takaisin sänkyyn ja herättiin liian myöhään, että oltais keretty laulamaan. Vielä ensi perjantaina olisi yksi mahdollisuus, mutta se on hitusen myöhään, klo 19... Ehkä menen yksin ja jätän pojat kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätä vaan pojat kotiin, pääsee paremmin tunnelmaan. :)

      Touhukkaan touhuja seuratessa ei päässyt täysin keskittymään asiaan. Kolehdin aikaan hänen pieneen käteensä oli tungettu minun ja anopin kolikot, ja jännitin että päätyvätkö ne kolisten lattialle vai kenties hänen omaan taskuunsa. Ja olihan siinä yhtä sun muuta muutakin ohjelmaa, mutta kivasti meni loppujen lopuksi, viereinen vieras mummeli oikein kehui, että "Olitpa kiltisti!"

      Poista
  2. Ei mistään hinnasta! Päiväkerholaisten joulujuhlakin oli jo liikaa Jesse-osastoa mulle. En kuulu kirkkoon, mut kyllä lapset on kastettu ja srk:n kerhossa käy mutta kirkkoon en mene vapaaehtoisesti. Vaikka mikä olis. :D taidan kuulua vähemmistöön, kun edes joululaulut ei paatunutta sydäntä sykähdytä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulussahan on se hyvä puoli, että sitä saa viettää parhaaksi katsomallaan tavalla. Hevisaurukset tai Samantha Fox vaan raikumaan, jos kulkusten helinä ei nappaa! :D Turha meilläkään Loiria on repeatille laittaa, varsinkin jos Mies on kotona. Se aika pian vaihtuu Raskasta joulua -versioihin tai johonkin ihan muuhun.

      Oma innostukseni taitaa juontaa lukioaikoihin, jolloin meillä oli aivan ihana musiikin opettaja ja kuoro, missä olin mukana. Kuorossa oli mahtavaa laulaa yhdessä, erityisesti joulujuhlassa.

      Poista
  3. itse olen ortodoksi. vaikka tykkään joululauluista en käy koskaan niitä kuuntelemassa missään. minulle kirkko on hiljentymisen paikka. siellä kuunnellaan isän viisauksia ja rauhoitutaan. kirkko kuoro laulaa aina tunnelmaan sopivaa musiikkia. kotona kuuntelen joululauluja paljonkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ortodoksimeininkiin olen päässyt tutustumaan häissä, neljät taitaa olla takana. Olen aina ihaillut ortodoksikirkon kirkkokuoroa, ev.lutin ylärekisterissä kimittävät mummoäänet ei samalla tavalla tuo rauhoittumisen tai pyhyyden tunnetta.

      Mullikkabladetissa oli tässä hiljattain ortodoksipapin kolumni, missä hän kritisoi nykyajan joululauluperinnettä ja sitä, että se on ajautunut yhä kauemmaksi siitä itsestään (hänen omasta näkökulmastaan).

      Jälleen kerran olen sitä mieltä, että kukin juhlii ja/tai hiljentyy jouluun omalla tavallaan, ja kaikki ne ovat oikeita. :)

      Poista
  4. Jee, muutkin tykkää Loirin joululevystä! Oon muuten ihan samaa mieltä siitä Tonttu-biisistä :)!

    Mulle tuo Kauneimmat joululaulut -tapahtuma ei oo erityisen tärkeä, mutta on siellä ihan kivaa ja tunnelmallista ollut, kun oon joskus käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän voidaan laittaa kohta Loiri-faniklubi pystyyn! :D

      Poista
  5. Jenni täälläkin on kaiholla muisteltu lukion kuoroaikoja, just näin ennen joulua. Kuorossa laulaminen oli kyllä ihan huippua ja Jyrki oli aivan mahtava. Laulettiin "Tulkoon joulu" sekä "Sydämeeni joulun teet" - oih, ihan sydän pakahtuu. Näihin tunnelmiin, kauniita unia täältä vihreältä.

    VastaaPoista
  6. Heti piti mennä ostamaan iTunesista Loirin levy, kun sitä hehkutit ja on pitäny jo monta joulua ostaa se. Nyt täällä käyvään tippa linssissä ja pala kurkussa nukkumaan, niin kaunista ja tuo Tonttu, ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan mahtava! Mukavia kuuntelu- ja fiilistelyhetkiä! :)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.