Kaukokaipuu

Olen asunut joitain vuosia elämästäni muualla kuin Suomessa. Olen palannut yhtä monta kertaa kuin olen lähtenyt, ja palattuani todennut, että Suomessa on hyvä olla. Läheiset on lähellä, ei ole ruuhkia (sori vaan pääkaupunkiseutu, vaikka siellä menee aikaa liikenteessä, mulle ruuhka on tilanne, missä viisi moottoritien samaan suuntaan menevää kaistaa matelee kävelyvauhtia), ei ole saasteita, on luonnonrauhaa ja laadidaa.

Mutta voi vittu tätä marraskuuta. Viime vuonna ei tuntunut juuri missään, kun sai ulkoilla tyttöjen kanssa päivittäin ja ottaa päiväunet. Nyt kun ollut älyttömän märkää ja pimeää, ja auringon pilkahdukset näkee korkeintaan työpaikan ikkunasta, niin onhan tämä aivan kammottavaa. Oma mieliala on laskusuunnassa, eikä tilannetta helpota minuakin voimakkaammin marraskuun synkistelyvetovoimaan reagoiva Mies.

Kuva täältä

Jos voisikin olla jossain, missä ei tartte joka ulkoilukerran jälkeen pestä kurahousuja. Missä ei tarvitsisi miettiä omaa takkia ja kenkiä päivittäin siitä näkökulmasta, että tänäänkin sataa. Missä auto ei olisi koko ajan sen näköinen, että sillä on juuri kurvailtu off-roadia mutaisella pellolla. Missä paistaisi aurinko sanotaan vaikka kolme kertaa viikossa. Edes käymään, ei olemaan, koska onhan Suomi hieno maa (pl. marraskuussa).

Pienillä asioilla saa hetken helpotusta. Kerran vuosia sitten olin niin viisas, lomapäivärikas ja rahoissani, että olin marraskuussa pari viikkoa matkoilla kaukana kirkkaassa auringossa ja turkooseissa vesissä. Se oli upea reissu, joka teki koko talvesta aivan erilaisen. Jotain toimintaa marraskuuhun on jatkossa viriteltävä, koska perusarjen tiimellyksessä ajautuu synkkyyteen.

Joko voi varata ensi vuodelle matkoja?