9.11.2013

Vileda mikrokuituliinat (Buzzador)

Long time no buzz. Buzzador-toiminnassahan on kyse siitä, että saan itselleni ja joskus muillekin jaettavaksi ilmaiseksi tuotteita. Käyttökokemuksista raportoin Buzzadorille ja myös blogissa. Aikaisemmin olen kokeillut ja kirjoittanut mm. tahranpoistoaineesta, hammastahnasta ja kasviseineksistä. Postaukset löytyy Buzzador-tunnisteella.

Ilmoittauduin Vileda-kamppikseen vanhasta tottumuksesta. Myöhemmin mietin, että miksi ihmeessä? Olen laiska pyyhkimään pölyjä, ja viime aikoina siivouspuoli on ollut muutenkin retuperällä. Lopulta tämä oli kiva juttu, meidän rättikanta oli todellakin uusimisen tarpeessa ja oli mielenkiintoista kokeilla uutuuksia. Siivoussaralla jumitan vanhoissa hyvissä konsteissa. Esim. ikkunat olen pessyt todella pitkään vesi+tiskiaine+rätti+lasta+sanomalehti -metodilla. Vasta viime vuosina olen tajunnut, että kaupan ikkunanpesuaineet ovat itse asiassa aika käteviä.

Ei, maatuska ei ole "kaatunut portaissa", se on mustikkaa.

Keittiössä meillä on kaksi erilaista rättiä. Minun käytössäni on pestävät bambutiskirätit ja Mies taas suosii perinteisempää mallia. Keittiöräteissä mua erityisesti ärsyttää ajan myötä tuleva haju. Bambutiskirättejä tulee pestyä ennen hajuongelman realisoitumista. Muussa siivouksessa käytössä on sekalaisia rättejä. Mies käyttää mikrokuituliinoja, mulle ne on olleet nykyajan hapatusta. Sankko, rätti ja vanha harso - niillä on menty.

Mikrokuituliinoista Vileda kertoo seuraavaa: 

Mikrokuidut ovat parhaimmillaan kuivina, nihkeinä tai korkeintaan kosteina. Nihkeä tai korkeintaan kostea pyyhintä on useimmille vettä kestäville pinnoille paras vaihtoehto, sähkölaitteiden kohdalla veden kanssa tulee olla erityisen varovainen. Erinomaisen puhdistustehonsa ansiosta mikrokuituliinalla puhdistaessa tarvitset vähemmän sekä puhdistusaineita että vettä. Mikrokuidun sähköisyyden ansiosta pölyjen pyyhkiminen onnistuu kuivallakin liinalla.

Mikrokuituiset siivousvälineet tulee aina vähintään huuhdella huolellisesti ja laittaa kuivumaan ilmavasti käytön jälkeen. Likaantuneet välineet kaipaavat konepesua, kaikki Vileda® mikrokuitutuotteet voi pestä koneessa, 60 asteessa, ilman huuteluainetta. Hyvin hoidettuna mikrokuituvälineet kestävät vuosia, joten mikrokuituisen siivousvälineen valinta on hyväksi sekä luonnolle että kukkarolle.



Kuvausassistentin mielestä liinojen työntäminen pyykkikorin alle oli sangen viihdyttävää. 

Buzzadorin paketissa tuli mikrokuituliinoja joka lähtöön:
  • keittiöön
  • kylppäriin
  • yleispuhdistukseen
  • kosketusnäyttöjen ja kännyköiden putsaamiseen
  • ikkunoiden pesuun
Mies ehdotti, että olisimme pitäneet itse kaikki paketissa tulleet yleispuhdistusliinat. Laitoin kuitenkin ne yhtä lukuunottamatta jakoon ystävilleni. Jos Mies on kiltisti, ehkä joulupukki tuo pari lisää myöhemmin?


Mikrokuituliinoja yleiskäyttöön

Sitten asiaan.

Keittiöliina
Ehdoton suosikkini! Liinassa on karkea puoli ja sileämpi puoli. Sillä saa loistavasti putsattua pöytiin ja tuoleihin tarttuneet lähmät. Meillä on keittiössä kivitasoja. Niiden pyyhkimisen jälkeen pitää vielä kuivata pyyhkeellä, ettei jää ärsyttäviä rättiviiruja. Kuivuu nopeasti. Parissa viikossa ei alkanut haista.

Kylpyhuoneen puhdistusliina
Sama idea kuin edellisessä: karkea puoli puhdistukseen ja sileä kiillotukseen. Hyvä peli. Kuivuu nopeasti. 

Mikrokuituliina
Yleispuhdistukseen, tällä luvattiin hyvää jälkeä ilman pesuainettakin. Ihan ok tuloksia tulikin, vaikeampiin kohtiin pesuainetta kyllä tarvitaan - pelkkä vesi ja liinan ominaisuudet eivät riitä. Tämän liinan sai puristettua tosi kuivaksi, kiiltävät pinnat eivät välttämättä tarvitse jälkikuivausta. Olen valmis antamaan mikrokuituliinalle mahdollisuuden jatkossakin. 

Mikrokuituliina kosketusnäyttöjen putsaamiseen
Tämmöistä en olisi koskaan kaupasta osannut ostaa. Hyvin lähti sormenjäljet kännykästä ja padista. Tätä ei kastella, vaan käytetään kuivana. 

Ikkunanpesuliina
Innostuin pesemään ikkunoita osin tämän kampanjan vuoksi. Jos on tarkoitus, että ikkunaliina toimii myös säämiskänä, niin sitä se ei tee. Viledan liinalla pyyhkimisen jälkeen ikkuna pitää vielä kuivata erikseen. Mies (huomaatteko kuka on meidän perheen edelläkävijä siivousvälinehankinnoissa?) oli hankkinut kesällä keinokuitusäämiskän, jolla oli tosi hyvä kuivata ikkunoita. Käytin edelleen loppusilaukseen old school tyyliin sanomalehteä, koska en saanut säämiskää puristettua riittävän kuivaksi.


Ne muut mikrokuituliinat

Muutamien liinojen hinnat löytyivät foodie.fmstä, 3-4 euron haarukassa näemmä. Ei paha. Lisätietoja liinoista Viledan sivuilla, arvontakin siellä pyörii. 

Ostaisinko itse?
Keittiöliinan kyllä, ehkä myös kylpyhuoneliinan. Mikrokuituliinan kanssa pitää vielä vähän totutella, potentiaalinen ostoskohde. Ikkunaliinaa en ostaisi ja kosketusnäyttöjen oma liina on sellainen, jota en todennäköisesti osaa ikävöidä sen jälkeen kun tämä nykyinen häviää parissa kuukaudessa jonnekin.

Kiva buzzaus-keikka, kaltaiselleni jämähtäjälle oli avartavaa kokeilla uusia välineitä ja tuli heiluteltua rättejä normaalia hanakammin kotona. 

Buzzadorina saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen. Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi.

5 kommenttia:

  1. Hei, tämä oli kiva! Mä olen ihan yhtä jämähtänyt noihin mummon aikaisiin siivousmenetelmiin ja nuo sinun ikkunanpesuvälineetkin kuulostaa tutuilta. Eipä ihme, ettei huvita koskaan siivota! Saatanpa poimia tästä pari vinkkiä hankittaviksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti keittiörättiä voin aidosti suositella. Veikkaanpa että LQ:nkin keittiössä saattaa joskus olla tahmatassun jälkiä, joihin pitää olla asialliset välineet… ;)

      Poista
  2. Mä hehkuttelen sitä keittiöliinaa myös, aivan mahtava! Mä kokeilin sitä ikkunaliinaa (ei, en vieläkään niitä ikkunoita oikein pessyt, kunhan pahimmat ruokatahrat niistäkin pyyhein), niin tykkäsin kyllä. Se vaan vaatii just sen kaupan ikkunanpesuaineen, jota suihkutellaan suoraan ikkunaan ja rätillä perästä viuhdotaan :)

    Ps: mun mies ehdottaa jokaisen Buzzador-paketin yhteydessä, että voitaisko pitää ne kaikki (ihan sama mikä tuote kyseessä), että eihän mun nyt niitä tarttis jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä vielä kokeilla noin. Itsehän uitin liinaa vesisankossa ja yritin sitten puristella kuivaksi huonolla menestyksellä.

      Ahneita miehiä, aijai! On se hyvä, että Oikeat Buzzadorit on tämmöisiä korkean moraalin omaavia henkilöitä!

      Poista
  3. heino bloki sinulla oli kiva lukea nätit siivous käsineet .

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.