13.11.2013

Hyvää mieltä x 11, toinen kierros

Kesällä blogeissa kiersi haaste, jossa piti listata 11 hyvää mieltä tuovaa asiaa. Minäkin osallistuin, mm. jäätelö, kukat ja treffit olivat hyvän mielen asioita heinäkuussa. Olisin voinut vannoa, että valkoviini olisi ollut mukana, siitä tulee aina hyvä mieli.

Savonlinnasta tuli kesällä hyvä mieli

Heinäkuussa, kun oli helppo hymyillä, haastoin kaikki haasteeseen vastanneet vastaamaan uudestaan marraskuussa. Totuuden hetki on koittanut hyvät ystävät, mikä tuo nyt hyvää mieltä?

Marraskuu on ankeuttanut minut, myönnän. Listaan asioita, joista tulee minulle hyvä mieli takuuvarmasti ja lupaan tehdä / syödä / juoda jokaisen listan asian ennen marraskuun loppua. Jonkinlainen synkistely marraskuussa kuuluu elämään, mutta rajansa kaikella.

  1. Sushia, paljon. 
  2. Puhelu ystävälle vai nähtäiskö sittenkin livenä?
  3. Elokuva, mielellään hyvä.
  4. Kirja, mielellään hyvä. 
  5. Tanssiminen.
  6. Lenkkeily.
  7. Kannullinen appelsiini-rooibos -teetä.
  8. Maiseman vaihtaminen (työmatkoja ei lasketa).
  9. Käsillä näpertely.
  10. Jutteleminen tuntemattomien kanssa bussipysäkillä tai lentokoneessa. 
  11. Kylpyläreissu lasten kanssa. Rentouttavaa se ei varsinaisesti ole, lasten ilo väistämättä tarttuu ja leviää. 
Jo hyvän mielen asioiden ajattelu piristää. Kokeile!

4 kommenttia:

  1. Tämä pitäis kyllä tehdä uusiksi :)! Ihania vastausksia. Noitten lukemisesta jo tulee hyvä mieli :)!

    Vastasin muuten sun sähköpostiin eilen. Oli jäänyt vähän huomaamatta. Toivottavasti sait vastauksen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sain viestin ja palailen pian asiaan. :)

      Poista
  2. Voi ei marraskuu. Noi listan kaikki asiat piristää, ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, pieneksi hetkeksi ainakin. :) La-iltapäivälle suunnitelmissa kylpyläreissu, hiphuraa!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.