5.9.2014

Masennuslahja

Täytyy myöntää, että elokuu meni kohtuullisen negatiivisissa fiiliksissä. Oli väsyä, kiukkua ja apeaa mieltä. Kesällä sain tehdä lempijuttujani, tavata ystäviä ja reissata. Arjen alettua on väsyttänyt koko ajan kamalasti. Olen himoinnut perjantai-illan olutta keskiviikosta alkaen, ja lopulta ollut niin väsynyt, että olen vain kaatunut sänkyyn ja ollut väsyneenäkin errrrrrrityisen kiukkuinen, koska en edes jaksanut juoda oluttani. Tuntuu, että viimeisetkin oman elämän rippeet ovat kadonneet, kun työ ja kotiarki vie kaiken energian. Kaikesta tästä olen ollut harmissani universumille ja inhottava sekä tiuskiva tyyppi erityisesti lapsilleni.

Syksyn kohokohta piti olla lauantain Kuopio Maraton, jonne olin ilmoittautunut puolimaratonille. Kesän treeni koostui lähinnä massakaudesta (aliarvostettua kestävyysurheilussa) sekä nk. pitkästä hiilaritankkauksesta, erityisyytenä päivittäin nautittava siideriputeli ja jäätelö. Vaan niin valui hukkaan kaikki tsemppaus ja treeni - flunssan vuoksi piti perua juoksu.

Mies, perheemme armoitettu kirpparimyyrä, bongasi reissullansa punaisen, hirvennahasta valmistetun Unto-repun. Tuusniemeltä ehtaa kotimaista designia. Sain Unton sillä ehdolla, että lopetan murjottamisen. Edestä jupit Luiskan reppuinenne ja hipsterit Kånkeneidenne kanssa - täältä tullaan uuteen nousuun Unton kanssa!



Nyt pakkaan Untoon pari olutta ja lähden Miehen kanssa pussikaljalle, kun lapset häipyi mummolaan, huomenna ei tarvitse olla elämänsä juoksukunnossa ja kesääkin on näemmä jäljellä. Ciao!

Edit: Unton kanssa ulkona.




13 kommenttia:

  1. Tiukat on ehdot. Mutta tinkimättömän tyylikäs on reppukin. Hyvää pussikaljaa ja muutoinkin sellaista iloksi muuttumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinne suuntaan on homma pakko kääntää.

      Poista
  2. Hyvin tehty, Mies! Suoraa puhetta, suoraa toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Haluan kuitenkin huomauttaa, että pussikaljoittelu oli mun idea.

      Poista
  3. Harmi että meni noin paneutunut valmistautuminen ihan hukkaan! Mutta hyvää pussikaljoittelua ja parempaa syksyä muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuussa fillaroin ahkerasti työmatkoja, heinäkuu meni helteisellä hunningolla ja elokuussa tuli vähän kuntoiltuakin väsymyksestä huolimatta ja lähes tipaton kuukausi taisi vahingossa tulla. Että ei ihan pelkkää siiderielämää, vaikka tekstistä se siltä taitaa näyttää! :D

      Poista
  4. Taitaa olla yleistäkin tuo perjantai-oluen himoitseminen. Sillähän sitä viikon jaksaa. Jäi itseltäni se eilen nauttimatta kun kuuntelin yskivää jälkeläistä alkuyön. Onneksi sen voi juoda tänään. Ihana retki teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olut on hyvää lauantainakin. :) Hieno oli paikka, kyllä. Enin harmitus jäi sille tielle.

      Poista
  5. Sun miehellä on tilannetajua! Kannattanee repiä siitä kaikki ilo irti pussikaljoitellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ilta oli hengailla ulkona. Ajoissa kotiin katsomaan Netflixiä (teemuki kädessä). :)

      Poista
  6. Unto on cool!

    Ihania nuo lopun kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ilta oli! On aina jotenkin erityistä olla ulkona klo 21 jälkeen. :D

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.