Syksyn merkkejä on ilmassa: lehdet leijailee, ilma on viilenemään päin ja Tuumat&tuokiot-blogin ulkoasu uudistuu.
Blogin ulkoasua päivitetään kuvilla ja blogialustan suunnitteluvälineillä. Perustaidoilla ja valmiilla pohjilla pääsee pitkälle, koodaamalla sekä edistyneillä kuvankäsittelytaidoilla pidemmälle.
Rahalla saa ja hevosella pääsee: ulkoasun voi myös ostaa. Omani shoppasin Etsystä. Hakusanoilla "blogger template" tai "wordpress template" löytää hurjan valikoiman erilaisia sivupohjia. Hintahaarukassa 15-30 euroa löytyy jo niin monta, että valinta tuntuu vaikealta. Maksamalla 900 euroa saat kokonaan sinulle suunnitellun pohjan, jollaista ei muilta löydy. Ostamani pohja ei ole responsiivinen, eli kännykällä ulkoasun muutos välttämättä näy. Myös responsiivisia pohjia on kaupan.
Ostos toimitetaan saman tien maksun jälkeen. Paketissa on xml-tiedosto ja ohjeet. Tiedosto ladataan Bloggeriin ohjeiden mukaan, pientä säätöä gadgettien kanssa ja eipä muuta. Täppäikonin eli faviconin voit vaihtaa näin.
Tämän syksyn uudistukseen sijoitin noin 1,5 tuntia omaa aikaa ja 16 euron edestä liettualaisen koodarin aikaa. Kaikenlaiseen sitä on elämänsä aikana rahaa syytänyt, tämä oli ensimmäinen kerta kun maksan digitaalisesta designista. Ei pöllömpi ostos. Näillä mennään - vähintään ensi syksyyn.
Mitä tykkäät tämän syksyn lookista?
Ihanan ilmavan ja raikkaan näköinen uudistus :) Ei pöllömpi ostos :)
VastaaPoistaJoo! Kovin valkeita, valkeita olivat kaikki pohjat. Olisin ehkä toivonut hieman värikkäämpää pohjaa, mutta ehkä mä oon ihan out, kun semmoisesta haaveilen. :D
PoistaMäkin ostin omani Etsystä. Hyvältä näyttää! Ja hyvä me. :)
VastaaPoistaHyvä me! Kiva pohja sulla. Hei mulla tai oikeastaan Bloggerilla on ongelmia sun URLin kanssa. Yritin lisätä sitä Bloggerin lukulistalle ja oman blogin lukemieni blogien listaan, mutta Blogger herjaa ettei löydä feediä. Ilmeisesti skandit URLissa sekoittaa Bloggerin?
PoistaNo hitsi. Kokeilepa toimiiko perillajo.blogspot.fi.
PoistaKiitos, tuolla osoitteella toimii!
PoistaHei!
VastaaPoistaPitikin sattua. Itselläni lymyilee koneen uumenissa blogini uusi ulkoasu, mutta en ole vielä ladannut sitä. Selailin sivuja ja sen muka piti olla niin helppoa, mutta vielä en ole saanut omaa aikaa niin paljon, että olisin ehtinyt ulkoasua ladata. Löysin kyllä kohdat mihin uudet koodit tulee syöttää jne... mutta en sitten vielä päässyt niin pitkälle, kuinka se tehdään.
Raikkaalta näyttää sinun uutukainen, hienoa! :)
Uuden ulkoasun asettamisessa meni vain hetki. Mulla meni eniten aikaa siihen, että löysin kiva pohjan ja ulkoasun muutoksen jälkeen teki mieli yksinkertaistaa oikean reunan palikoita. Päädyin tekemään uuden ylätason sivun (Blogissa), minne laitoin yleislöpinöitä. Sitä puolta tekee mieli vielä viilata, katsotaan milloin inspis taas iskee. :)
PoistaTsemppiä muutokseen!
Oho vau! Onpa kivan pirteä ja uudenlainen :) Mä en ole edes tajunnut, että homman vois ostaa... Pitää pitää mielessä :)
VastaaPoistaKiitos! Kaikenlaista sitä nykyään kaupan! :)
PoistaHei vau, mäkin haluun! ;) Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaGosh, taasko tulee levitettyä ostoshysteriaa! :D Blogit on vaarallisia!
PoistaMua vähän lohduttaa että nämä ihanat ulkoasut on ostettuja, mietin pitkään miten monivammainen oikein olen kun oma on, noh, yksinkertainen, ihan Blogger-mallinkin mukaan (sekä käyttäjänsä, eh eh).
VastaaPoista(Mulle on tullut kauhea koodauskuume mutta eka pitäisi opetella koodaamaan. Mun kannustava mies sanoo että sitä varten mun pitäisi lukea yliopistolla 6 vuotta matematiikkaa).
Mutta hei blogi, lookin' good!
Thank you very many!
PoistaKoodausta voi tehdä vähemmälläkin osaamisella kuin 6 vuoden matikan opinnoilla, mutta onhan se vähän semmosta. Mulla on sen verran koodausymmärrystä, että tiedän etten koskaan saisi tämmöistä omin voimin aikaan. Webbisivujen ulkoasun koodaaminen on sikäli kivaa, että siinä näkee nopeasti tuloksia. Ei kun harjoittelemaan!
Silarit, blogin ulkoasut, tekoripset, pyllyfyllit... eikö mikään ole enää aitoa!?!?!? :D
Hyvältä näyttää! En tiennytkään, että ulkoasun voi ostaa :D
VastaaPoistaKiitos. Nyt kun tiedät, niin voi olla vaikeuksia poistua Etsystä ilman ostoksia. ;)
PoistaMä en ymmärrä koodaamisesta mitään, joten pelkään, etten osaisi ostostani käyttää :D
PoistaJos olet itse omaan blogiisi viritellyt kuvat ja muut paikalleen, niin ostetun pohjan käyttäminen onnistuu varmasti.
PoistaVau, hienolta näyttää! Tosi erilaiselta kyllä, nyt täytyy vähän totutella. Mullakin on ulkoasun uudistus edessä, mutta olen niin silmätön, varsinkin kun vanhaan on tottunut, että saa nähdä mitä siitä tulee.
VastaaPoistaKyllä, totuttelua tämä vaatii. Linkit näkyvät tekstin seasta vähän heikosti, täytyy katsoa intoudunko sen verran koodaamaan, että vaihden linkkitekstien värit. :)
PoistaHieno ilme. Mä tykkään valkoisesta ja selkeästä. Tuo logon taustalla oleva ilmava harmahtavan sininen on kaunis.
VastaaPoistaEnsimmäinen blogitaustan väri oli sininen, se on jäänyt mulle blogiväriksi. Vähän samaa sävyä, kuin meidän talo. :)
PoistaMä yritin käydä täällä jo aikaisemmin kertomassa, että näyttää tosi hyvältä, mutta sitten joku bugitti ja tätä postausta ei löytynyt ja lyyhistyin itkemään nurkkaan ja ja ja. Mutta siis tosi hyvältä näyttää. Raikkaalta!
VastaaPoistaKiitos! Blogger saa kyllä minutkin välillä nurkkaan itkemään, lähinnä katoilevien kommenttien kanssa.
PoistaMä olen jo hetken pohtinut tän ostoa, olen valmiiksi katsonut sopivan pohjankin. Mutta osaako tämmöinen pöljä savolainen sanasentaa :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistahei tyhmä kysymys : ) maksaako sitten sivun ylläpito jotain erikseen? Vai saako esim tuolla 16 euron summalla koko jutun kertamaksuna ettei muita kuluja kerry?
VastaaPoistaIhastuin Etsyssä moneen pohjaan. Hyödyllinen postaus ja kivat vinkit! :)
https://siirikiviharju.blogspot.fi
Moi, mulle ei ole tullut lisämaksuja. En ole teemaa tai blogia pitkään aikaan päivittänyt, mutta hyvin taitaa pelata edelleen. :)
Poista