14.9.2014

Siideri vapauden symbolina

Lueskelin viime aikojen postauksani ja huomasin, että olen kirjoittanut usein siideristä, perjantaioluen kaipuusta tai pussikaljoittelusta. Se tuntui vähän pöntöltä. Ensinnäkin äkkinäinen saattaa luulla, että olen seuraavaa ryyppyä himoitseva kaappijuoppo. Toisekseen hymähtelen muille, kun joku hehkuttaa facebookissa punkkulasillista tai ravintola-annostaan. Da-a, miksi pitää jokaisesta skumppalasillisesta ottaa kuva jaettavaksi?

Mainittu toiminta ei kuitenkaan ole kokonaan pöhköä. Samalla tavalla kuin merkin x vaatetta vai laukkua himoitseva henkilö haluaa itse tuotteen, hän haluaa liittää itseensä jotain ominaisuuksia kyseiseen tuotteeseen liitetyistä ja markkinoiduista mielikuvista. Hän haluaa olla brändin mukaisesti cool, tiedostava tai yläluokkainen ja hankillaan vahvistaa kuulumistaan johonkin ryhmään. Konkreettisen asian lisäksi saa parhaimmillaan hyvän fiiliksen. (Hetkeksi, mutta ei mennä nyt siihen.)

Minun perjantaikaljaani liitetty mielikuva ja olotila on sellainen, että juuri silloin ei tarvitse osallistua sukkahousujen pukemiseen liittyvään "Saanko auttaa? Ite! Et auta! Saanko auttaa? Älä tule tänne! AUTA ÄITI!!!" dialogiin, kiirehtiä pää punaisena päiväkotiin tai pyyhkiä pöydälle kaatunutta maitoa. Hetki, jolloin saa olla omassa rauhassa ajatustensa parissa ja olla vaan. Siihen voi liittyä myös muistoja hyvässä seurassa istutuista illoista tai aamuun asti tanssituista bileistä. Sama fiilis voi muodostua iltateen tai alkoholittoman oluen ympärille, kädessä olevalla juomalla ei oikeastaan ole paljoakaan väliä. Tärkeintä on tovi omaa aikaa, hetkellinen vapautus sekalaisista velvoitteista.

Tänään kumosin pullollisen herkkumehua ja olin vapaa sekä onnellinen.
Kun seuraavan kerran kun vouhkaan siideristä tai kaverisi jakaa facessa tai instassa kuvan ravintola-annoksesta, niin hymyile vain. Kyse on toiveesta tai toteumasta, pienestä hetkestä onnea, joita elämässä ei koskaan ole liikaa.

10 kommenttia:

  1. Mä niin ymmärrän. Täysin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Kun mietin tätä, niin se tuntui ihan selkeältä, mutta aloin kuitenkin taas epäillä, että tajuaako kukaan muu. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Henkiset perjantaisiiderin kippistykset maanantaille! ;)

      Poista
  3. Sinäpä sen sanoit, se on muuten juuri noin! Ja tämän kerron miehellenikin seuraavalla kerralla, kun hän ihmettelee miksi minulle pitää tuoda kaupasta siideri, vaikka ei olla edes lämmittämässä saunaa - miehelle kun siideri/olut ja sauna on erottamaton pari. Kiitos tästä ajatuksenjuoksusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet on tuommoisia sääntöihin kangistuneita. Oma mieheni ei ymmärrä, miten voin syödä pullaa ilman kahvia. Woot!?!! Totta kai ihminen voi syödä pullaa milloin haluaa! Tai siis lapset ei, mutta aikuiset kylläkin. :D

      Poista
  4. Tunnen samoin, lasillinen viiniä viikonlopun merkiksi ei tee ketään alkoholistiksi ja on varmaan jonkun mielestä jopa ihan hukkaan heittty ilo, kun voisihan sitä kerralla ottaa koko pullon kokoiset kännit. Äitinä en niin tee mutta hiljennyn hetkeksi ja siirryn työmoodista omaan rentouttavaan vapaa-aikamoodiin. Toisaalta, saan saman tunteen siitäkin kun kuljen siivoojan jälkeen kodin läpi ja asettelen tavarat paikoilleen ja puhtaat pyyhkeet koukkuihin, tai kun otan kirjan ja uppoudun sen pariin rauhassa. Alkoholi ei ole se juttu vaan se hetki ja tunnelma.
    Kommentti myös asukuviin: se oranssi oli tosi kiva! Olen itsekin miettinyt 333-projektia ja uskon että sillä määrällä selviytyisin työkuvioista, kun koti-löhövaatteita siihen ei tarvitsisi laskea. Sen kummemmin laskematta vaatteita olen pukeutunut hyvin rajattuun valikoimaan vaatteita töissä tämän alkusyksyn. Olen ajatellut asiaa niin että nyt voi vielä mennä kesäisemmillä versioilla, neuleita kaipaavia kylmiä aamuja on odotettavissa sitten vähän myöhemmin , ja luultavasti paljon yli oman tarpeen.
    Ja samalla kun tätä kirjoitan, niin mietin että se viinilasillinen maistuu kyllä tosi hyvältä seurassakin! Laitanpa sulle viestin kun päätän milloin ollaan tulossa sinne lokakuussa, jos vaikka vietettäis niitä yksiä varjojuhlia :) Hanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne yhdet varjojuhlat, joo! Lähdin varsinaisista kekkereistä vähän kesken pois, niin juhlimistarvetta on vielä hampaankolossa. ;)

      Isosti kännääminen rentoutumismuotona ei ole edes rentoutumista, koska sellaisen illan univelkaa maksaa monta päivää.

      Tsemppiä uuteen viikkoon ja olisipa hauska nähdä syksyllä!

      Poista
  5. "Isille ostetaan kokista, ja äidille siideriä..." leikki kuopus kauppaleikkiä hammashoitolan odotushuoneessa. Kyllä, nolotti... Että juu, siideripullon korkki suhahtaa täälläkin viikonlopun merkiksi. Siirtymäriitti arkimoodin ja vapaa-ajan moodin välillä.

    Joskus kaadan Jaffa-pullollisen ylelliseen viinilasiin ja siemailen sitä juhlallisesti. Miehen suunnasta tulee merkitseviä katseita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitaanko niin, että jos aamua ei aloita siiderillä, niin kaikki on ihan ok? :D

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.