Esikoisen kohdalla on alkanut suuresti ärsyttää vihjailut siitä, että tytön ja pojan ystävyyssuhteeseen liittyisi jotain romanttista. Mistä onkaan tullut ikivanha perinne irvailla ihmisille, joilla oletetaan olevan sutinaa?
"Kiitos synttärikortista. O:n isoveli naureskeli, kun siinä oli sydämiä." Oikeesti, OIKEESTI! 5-vuotiaan tytön mielestä sydämet on vaan maailman ihanimpia, totta kai niitä laitetaan rakkaan ystävän korttiin.
"Kiitos kutsusta, mutta "sulho" ei nyt pääse, kun mennään mökille. Hymiö." Argh. He tykkäävät leikkiä yhdessä päiväkodissa, he eivät ole menossa naimisiin.
Lapset havainnoivat niin terävästi. Moiset vihjailut alkavat äkkiä kantaa hedelmää ja aletaan kuvitella, että tässä on jotain väärää, jos tyttö ja poika on kavereita. Vähintään joutuu naurunalaiseksi, ja sitähän kukaan ei halua. On maailman parasta, jos on hyvä kaveri, jonka kanssa jutut ja leikit luistaa. Miksi siihen pitää sotkea sukupuolikysymys ja ylimääräisiä, täysin turhia odotuksia, joita lapsi ei edes ymmärrä?
 |
| Söpöä, ei? Raivostuttavaa juuri nyt, kyllä. Kuva täältä. |
Työskentelen miesvaltaisella alalla. Pikkutunneilla baaritiskillä intensiivisesti juttelevat työkaverit Matti-Petteri ja Simo-Santeri eivät herättäisi minkäänlaista huomiota. Jos taas Matti-Petterin kanssa istun minä tai joku muu naispuolinen, alkaa helposti sipattelu. Raivostuttavinta tässä on se, että jollain tasolla välttelen firman kekkereissä tilanteita, joista saattaisi kummuta jotain sipateltavaa. Tosi mänttiä. En ole sutina-mielessä kiinnostunut yhdestäkään työkaveristani ja tuntuu lähtökohtaisesti typerältä ja rajoittavalta vältellä pidempiä keskusteluita siitä syystä, että joku saattaa vetää vääriä johtopäätöksiä, mutta niin vain teen. Normaalin työarjen aikana asiaan ei onneksi tarvitse kiinnittää ollenkaan huomiota.
Peukutan kovasti tyttöjen ja poikien yhteisiä liikuntatunteja. Niissäkin on varmasti omat hankaluutensa, ajattelen kuitenkin, että kaikki mikä lisää tyttöjen ja poikien neutraalissa ympäristössä yhdessä vietettyä aikaa on hyvä asia. Lapset ovat niin vilpittömiä ja rakastavia ystävyyssuhteissaan. Toki voi olla, että yhtenä päivänä leikitään toisen kanssa ja seuraavana jonkun muun, mutta ainakaan 5-vuotias ei vielä ajattele, että "En voi leikkiä sen ja sen kanssa, koska se on väärää sukupuolta". Eikä missään tapauksessa pidäkään, ja siksi toivon, että "Tyttö ja poika ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin!" kielletään lailla.
Mitä olet mieltä - onko mainittu rallatus ja muut vihjailut harmitonta huvia vai ei?
Vanhan aikaista huvia? Muistan aikoinaan kun itselläni oli poikia, nuoria miehiä, ystävinä ja tästä tuli sanomista. Pidin onneksi jo silloin pääni ja luultavasti en itse viljele kasvatuksessani moista sukupuolen (seksuaalisen identiteetin?) alleviivausta. Mutta moni muu tekee. Ehkä tämä on samaa ajattelematonta aluetta kuten se, että päiväkotitutkimuksessa (sukupuolisensitiivisyys) tuli aikoinaan puheeksi se, kuinka me aikuiset ajamme tietämättämmekin lapsiamme eri rooleihin- toinen auttaa, toinen on helpommin autettava jne. Erinomainen kirjoitus Jenni!
VastaaPoistaHitsin hyvä kirjoitus. .täysin samaa mieltä! !!
VastaaPoistaOooooh, niin jaan ärsytyksesi!!! :D Minusta on myös tosi rasittavaa että pitää alkaa vihjaileen ties ja mitä tyttö- ja poikakavereista ja naimisiinmenosta ja ties mistä, kun lapset leikkiii. Voi argh!
VastaaPoistaJa jep, itsekin olen monesti viihtynyt paremmin siinä "vastakkaisen sukupuolen" porukassa.
Tuo on minusta mainio huomio, että vaikka vanhemmat kuvittelisivat naureskelevansa asialle "ihan vaan aikuisten kesken", niin lapsi poimii kummasti silti sen tausta-ajatuksen, että kyllä tässä nyt jotain erikoista on.
VastaaPoistaMeillä oli pitkään (muistaakseni aikana ennen lapsia) jääkaapin ovessa Vihreästä langasta repäisty "Näin kasvatat lapsesi feministisesti" -vinkkilista. Tiedä sitten kuinka kieli poskessa sitä oli laadittu, mutta mieleen on jäänyt mm. tämä kohta: "Älä parita lastasi vastakkaista sukupuolta olevalle lapselle, lapsen maailman seksualisoiminen on turhaa. Et myöskään tiedä, onko lapsesi hetero." Pidän tuosta ajattelutavasta. Aika mojovasti riitelee muuten tuon Tyttö ja poika pussauskoppiin soppiin kanssa - ilmeisesti tyttö ja tyttö tai poika ja poika eivät samaan koppiin soppii?
Saman sukupuolen välistä sutinasuhdetta kommentoidaan usein huomattavasti negatiivisemmin. Onneksi lapsien suhteen harvoin tulee esiin kysymys, ovatkohan nuo lesboja / homoja, kun niin hyvin toistensa seurassa viihtyvät. Tosin tuokin varmaan alkaa jossain vaiheessa kouluikää, ainakin jonkinlaisena kiusaamisen muotona.
PoistaOmaan ystäväpiiriin kuuluu joitain homo- ja lesbopareja. Jännää (ja kamalaa) huomata, että esimerkiksi omat vanhempani eivät suhtaudu ajatukseen kovinkaan lämpimästi, kun itse pitää sitä normaalina tapana olla ja elää.
Joo vitsit, mäkään en voi sietää tätä! Multa on aikanaan (kuulostan vanhalta) oikeasti onnistuttu pilaamaan ystävyyssuhteita poikien kanssa just tällä. Olen ottanut myöhemmin takaisin, mutta pienempänä muhun noi irvailut kyllä vaikutti. Ihan älytöntä. Toivottavasti omat lapset säästyisi tältä, edes paremmin kuin minä.
VastaaPoistaJoo, mua tää riipii myös. Muistan sen ahdistuksen, joka tuli siitä naureskelusta; miten kurjalta moinen tuntui.
VastaaPoistaNaureskelu johtaa myös siihen, että mikään ei varmaan näiltä osin ikinä muutu, sillä tällä tavalla kierosti annetusta asennekasvatuksesta on kauhean vaikea päästä irti, vaikka homman typeryyden tajuaisikin. Ja jos ei edes tajua, tulee luultavasti jakaneeksi samanlaista pahaa oloa myöhemmin omille tai muiden lapsille.
Minä myös ärsyynnyn pussauskoppi-vitseistä, ja lasten täysin tarpeettomasta lokeroinnista sukupuolen mukaan myös ystävyyssuhteissa. Mä olen aina tykännyt pojista kavereina, enkä yläasteikäisenä pystynyt ymmärtämään, miksi sain luvan mennä yökylään parhaan tyttökaverini luokse mutten parhaan poikakaverini luokse. Ääh, vieläkin nousee karvat pystyyn ajatuksesta, että tytön ja pojan suhde ei muka voisi olla muuta kuin seksuaalinen.
VastaaPoistaHyvä kuulla, että muidenkin mielestä tämä on ärsyttävää ja ongelmallista. Ehdin miettiä, että olenko jälleen tylsä nipo, joka nalkuttaa toisten hauskaksi tarkoitetusta kuittailusta.
VastaaPoistaTuosta synttärikorttikommentista vielä, että kys. isoveli on 7-vuotias. Siinä vaiheessa varmaan jo koulukaverit on mukana vaikuttamassa mielipiteisiin. Pelottavaa, että nyt voi olla helposti tytöt ja pojat kavereita, ja sitten parin vuoden päästä siitä tulee asia, jota pitää miettiä.
En ajattele, että osaisin kovinkaan hyvin kasvattaa lapsiani sukupuolineutraalilla tavalla. Tässä yhdessä asiassa yritän ainakin pitää yllä ajattelutapaa, jossa ei välitetä siitä, onko kaveri tyttö vai poika.
Aiheesta huomauttelu ja ivaaminen on mielestäni ärsyttävää myös sen jälkeen, kun joku ihmissuhde saattaisikin olla romanttisesti tai seksuaalisesti virittynyt. Pariutuminen on muutenkin sairaan vaikeaa ja epätodennäköistä: jos itse kiinnostuu jostakin, niin onko hän kiinnostunut minusta ja mikä on tilanne muuten jne. Valtavasti odotuksia ja mahdollisuudet musertavaan lopputulokseen, jos sydän särkyykin. Argh, ei siihen pitäisi enää muiden tulla sotkemaan typerillä kysymyksillä tai heitoilla!
Peace&love - antaa kaikkien olla kavereita tai varttuneemmalla iällä ihastuneita kaikessa rauhassa. <3
Meillä on vissiin kaikilla lapsilla sattunut se ihan eka paras bestis olemaan toista sukupuolta (paitsi pienimällä, jonka ihan paras kaveri on aina ollut isoveli). Ite en ole kokenut että sitä olis mitenkään irvailtu tms. Esikoispojan sydänystävyys naapurin Ainoon loppui siihen kun muutettiin, ja sen jälkeen eskarikaverit kyllä kertoikin, että ei tyttöjen kanssa voi olla kavereita... 10v tyttärellä on edelleen kavereita niin tytöissä ja pojissa, ja ne on sille kaikki samalla tavalla kavereita, vaikka jotkut tytökavereista jo puhuukin tykkäämisestä sun muusta. Ehkä hän poikien keskellä kasvaneena osaa nähdä pojat muunakin kuin ällöinä ja/tai ihastuksen kohteena :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että tyttösi ei ole välittänyt muiden höpötyksistä, vaan kaveeraa sujuvasti kaikkien kanssa!
PoistaMä en tän pussauskoppikulttuurin takia ollut käytännössä missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa ikävuosien 2-15 välillä. Meidän päiväkodissa ja koulussa mitään normaalia kanssakäymistä ei ollut, korkeintaan sellaista "kiusaamista" kun vähän tykätään toisesta kuitenkin.
VastaaPoistaNiinpä mä olen ollut tosi iloinen, kun esikoisella ei ole mitään poikakammoa, vaan pihakaverit on tyttöjä ja poikia ja viime vuonna yksi parhaista koulukavereista oli poika. Kyllä se on myös kertonut, kenen kanssa aikoo mennä naimisiin, mutta se on sitten eri juttu.
Kaksosten kanssa tämä menee ehkä vieläkin helpommin, kun niillä on siinä vieressä koko ajan se toista sukupuolta oleva. Se on kyllä melkoinen rikkaus.
Ranskassa on tosi vahvana tapa vitsailla lapsille siitä, kuka on niiden "amoureux", mikä on tosiaan raivostuttavaa. Onneksi mies ei sitä ole liiemmälti harrastanut eikä appivanhemmat ollenkaan.
No hei, sinä et ole ainakaan siirtänyt omia traumojasi lapsiin! :) Onnistuminen sekin.
PoistaAmoureux, voi ei niitä ranskiksia!
Myös meillä Pikkumiehen (pian 5 v.) parhaat kaverit taitaa olla aikalailla tasan puoliksi poikia ja tyttöjä, eikä se minua vanhempana ole häirinnyt yhtään - päinvastoin. Tosin viikon takaisessa päiväkodin vanhempainillassa tuli ilmi, että näiden "pariskuntien yhteiseloa" (kuten lastentarhanopettaja asian ilmaisi) on jouduttu välillä vähän rajoittamaan, sillä ystävälliset halaukset ovat alkaneet vaihtumaan juurikin pussaukseksi. Välillä tulee siis tilanteita, joissa suhteen toinen osapuoli tuntuu olevan vähän turhan päällekäyvä näitä rakkaudentunnustuksia vastaanottavan osapuolen mielestä - ihan niin kuin meidän aikuistenkin maailmassa... ;) Kai tämä pusutteluvimmakin on taas joku 'vaihe'...
VastaaPoistaJa nuo työpaikkakuviotkin on niiiiin tuttuja, sillä työskentelen itse pienessä yksikössä ainoana naisena kolmen miehen kanssa. Viimeksi lähtiessämme työreissulle, kysyi eräs tuttu minulta, että tietääkö mieheni, että työmatkalle lähtee minun lisäkseni vain miehiä? Siis whaaat...?!
Voi ei, liikaa pusuttelua! :D Ei se tietty ole kivaa, jos toinen osapuoli kokee homman liian päällekäyvänä. Ymmärrän, jos hommaa pitää vähän suitsia.
PoistaHeh sun tuttua! Ei varmaan tullut suurena yllätyksenä miehellesi? ;)
Ihanaa pohdintaa ja ihanaa, että jotain muutakin ahdistaa tämä. :) Oltiin pari viikkoa sitten Tukholman risteilyllä ja laivaan palatessa lasten ohjelman vastaava tervehti poikia: "No löytyikö sieltä morsiamia?" Siis mitä? Kysytäänkö tommosta vielä nykyään? Onneksi oli vähän hässäkkä tilanne, eikä pojat tainneet kunnolla kuulla, eivät ainakaan ruvenneet mitään kyselemään. Muistan, miten mua lapsena ärsytti tuo sulhas-/morsianpuhe, onneksi sitä tuli vain kaukaisemmilta sukulaisilta ja harvakseltaan. Muistan jo silloin ajatelleeni, että eikös me nyt vaan saatais olla lapsia ja kavereita...
VastaaPoistaHohhoijaa, olipas mäntti kommentti! :( Näköjään tuo kiusoittelu on hyvissä voimissa edelleenkin.
Poista