12.9.2014

Syksyn 33 vaatetta

Osana hyvän mielen vaatekaappi -projektia olen selkeyttänyt vaatekaappiani laittamalla ison osan vaatteistani vintille tai kaappiin pois näkyvistä. Tavoitteena oli valita 3 kuukaudeksi 33 vaatekappaletta, joita käytän. Väljästä kaapista ja suppeasta valikoimasta on helppo löytää päälle pantavaa.

Listallani on:

Farkut ja viininpunaiset housut
Mustat suorat housut
Kolme mekkoa ja alusmekko
Kaksi hametta
Kolme kauluspaitaa
Valkea t-paita
Neljä trikoopaitaa
Neule
Kaksi neuletakkia
Puvun liivi
Jakku
Kaksi huivia
Neljät kengät
Kaksi takkia (vaihdan ne lämpimämpiin kun tulee kylmä)


Sain päähäni, että otan kuvia päivän asuista. En tavoita, mitä ajattelin. Oikeastaan minua ei kiinnosta mitä mieltä te, arvon lukijat, olette vaatteistani. Jos ne ovat mielestänne rumia, toivon että pidätte sen omana tietonanne. Jos taas nättejä - no jaa, en ole kehuja kerjäämässä. Tyylissäni ei ole suuremmin esiteltävää, tylsähkö toimisto-look voimakkalla so-last-season -twistillä. En halua mitään mainostaakaan. 

Kaikkea voi kokeilla kerran, ja tästäkin kuvausprojektista olen oppinut paljon. Esimerkiksi sen, että toiset näyttävät päivän asu -kuvissa huomattavasti paremmalta kuin toiset, eikä eroa voi kokonaan laittaa rikkinäisen kännykkäkameran piikkiin. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen päivän asu -postaus, sen voin luvata. Karmeita kuvia, kiitos ja anteeksi.


Jos hetkeksi palaan alkuperäiseen aiheeseen, niin totuuden nimissä en ole laskenut vaatteita, kenkiä tai asusteita. Aktiivikäytössä niitä on jotain 30-50 väliltä (+liikuntavaatteet ja kotilökärit), ja tämä on hyvä näin. Vaatekaapista löytää asioita ja se on aivan mahtavaa! Kun noin kuukauden olen tämän valikoiman kanssa elänyt, niin yhtään ei kyllästytä vaan päinvastoin tuntuu, että elämä tältä osin on hiukkasen helpompaa.

Joko sinun vaatekaappisi on myllerretty 333-hengessä?

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nenäkuva on ainoa, jossa olen jossain määrin luonteva kuvassa. Ehdoton suosikkini myös.

      Poista
  2. Ja nenäkuvan mekko on myös ihana. :)

    Mun mielestä tuo 33 vaatekappaletta per sesonki tai 3kk kuulostaa itse asiassa aika realistiselta ja riittävältä määrältä. En ole laskenut tällä hetkellä käytössä olevien vaatteiden määrää, mutta en usko että se ylittää tuota. :) Mutta haasteeseen kai kuului, että heivaisi kaapin perukoilta ne loput johonkin...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heivaamisen olen ymmärtänyt niin, että jemmataan ylimääräiset laatikkoon ja pukupussiin vinttiin, kellariin tai kuka minnekin. Ja tietysti jos on vaatteita, joita ei ikinä pidä, niin kiertoon vaan. Mä vähän jänskätän, että meidän vintissä on koita tai muita syömäreitä, joten osan ns. ylimääräisistä vaatteista olen kasannut kaapin ylähyllylle ja pariin laatikkoon vaatekaapin päälle.

      Käytännössä olen aiemminkin mennyt tiettyjä ajanjaksoja tietyllä setillä. Varsinkin trikoopaidat on usein sellaisia, että paria paitaa pitää ja pesee ja pitää, kunnes ne on valmiit roskikseen. Esimerkiksi nyt olen pitänyt tuota farkkumerkkoa 2-3 päivänä viikossa heinäkuusta asti. Helppo ja mukava lempivaate!

      Poista
  3. Hih, asukuvia. :) Olen itsekin päätynyt tähän, en tosin mitenkään tietoisesti ja valitsemalla, ei vaan noita päälle mahtuvia vaatteita ole enää kymmenittäin. Keväällä Kanadasta ostamani mamma-paitakaan ei enää riitä mahan peitoksi. Tuubit kehiin ja viimeistä kolmea kuukautta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asukuvat, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...

      Tsempit viimeiselle kolmannekselle! Joko mun vanha paita alkaa tuntua sopivalta? ;) Seuraavaksi sitten maitobaari-paitoja pitämään ja kohta taas paluu normaaliin. Sitten tuntuu taas omat vaatteet uudelta ja jännältä.

      Poista
  4. Mulla on vaatehuone niin pullollaan, et sen raivaaminen pelottaa... Mutta jossain vaiheessa otan itseäni niskasta kii ;) Kuka tarvitsee 12 mustat legginsit...? Minä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit paremmaksi, mulla ei ole kuin 4 mustat legginsit. :D

      Hilasin vintille Ikean säkillisen vaatteita, joista en ole ihan varma, että haluanko niitä enää pitää vai en. Jos nyt äkkiä pitäisi sanoa, että mitä vaatteita säkissä on, niin en todellakaan tiedä. Ilmeisesti niitä kledjuja ei ainakaan ole kova ikävä.

      Siivousintoa syksyyn! :)

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.