10.4.2013

Muksu marjakiisselit (Buzzador)

Tällä kertaa Buzzador lähetti testattavaksi Nutricia Babyn valmistamia Muksu marjakiisseleitä. Osa purkeista annettiin muihin suihin ja loput syötiin itse. Lapsille tarjoilin kiisseleitä puuron kanssa, itselleni lorautin kiisseliä maustamattoman jukurtin joukkoon. Suosikiksi nousi maukas mustikka, vadelma oli vähän vaisu (sen siitä saa, kun sokerissa säästää).



Kotonakotona meillä oli usein erilaisia kiisseleitä. Itse en kuitenkaan jaksa vaivautua kiisseliä keittämään, koska mustikat ja vadelmat tekevät paremmin kauppansa sellaisenaan. Poikkeuksen tekee kesäinen raparperi-mansikkakiisseli, jonka syön yleensä ihan itse.

Jos vertaa Muksun kiisseleitä kotitekoiseen kiisseliin, niin Muksuissa on huomattavasti vähemmän sokeria ja perunajauhon tilalla maissitärkkelystä sekä guarkumia sakeutusaineena. Marjapitoisuus on 14-15%. Lisäksi kiisseleihin on lisätty C-vitamiinia (100 ml kiisseliä täyttää 120% päivän C-vitskutarpeesta). Väri- tai säilöntäaineita Muksun kiisseleissä ei ole.



Kampanjan infopaketissa kertoiltiin mm. seuraavaa:

  • Suomen marjakulttuuri on rikas ja monipuolinen, joten lapsikin on hyvä totuttaa marjojen hapokkaisiin makuihin jo pienenä. Samaa mieltä. Jos nyt tarkkoja ollaan, niin Muksun kiisselit on valmistettu Ruotsissa ja marjojen alkuperästä ei ole pakkauksessa tietoa. 
  • Muksu Marjakiisselit suositellaan lusikoitavaksi osana muuta ateriaa. Lusikoitava ateria pitää lapsen kylläisenä pitempään kuin juomalla nautittava ruoka, ohjeistaa ravitsemusasiantuntija Sinikka Saikkonen Nutricia Baby Oy:stä. Puuron tai murojen kyljessä kiisselit on parhaimmillaan. Vastoin suosituksia kiisseli olisi kesäkuumalla aika kiva välipala mukista tai pillin kanssa. 


Ostaisinko itse? Joskus joo. Niin kauan kun pakastimessa on isovanhempien ja tätien vaivalla poimimia marjoja*, nautimme niitä puurossa ja smoothiessa ilman kypsennystä ja vitamiinihukkaa. Reissussa tai erityisesti kesällä mustikkakiisseli olisi ok. En ole tullut katsoneeksi mikä näiden hinta on kaupassa, luulisin että jossain 1-2 euron haarukassa.

Buzzadorina saat mahdollisuuden päästä testaamaan uusia tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, sekä kertoa ystävillesi niistä. Useimmissa kampanjoissa myös ystäväsi saavat mahdollisuuden päästä osallistumaan tuotteiden ja palveluiden testaamiseen. Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi.
* Poimin mä hei itsekin 10 l mansikoita viime kesänä, ei tää elo täysin loisimista ole!

2 kommenttia:

  1. siis miuta nyt harmittaa että en oo edes nähny kaupassa näitä saati sitten kuullutkaan. tarttee olla silmä kovana kiisseli hyvllyjen kohalla seuraavan kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs muuten tiedä, löytyykö nämä lastenruokahyllystä vai sieltä, missä aikuisten kiisselit ja mehukeitot on. Veikkaisin lastenruokaosastoa.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.