Vinkkejä uhmailuun

Rasti seinään, olen lukenut kirjan! Tai useammankin, ehkä niistä lisää myöhemmin. Haahuilin kirjastossa ennen joulua ja mukaan lähti Uhmaikä, Leikki-ikäisen ongelmallinen käyttäytyminen (Alison Mackonochie, 2006). Mitään järisyttävän uutta kirjassa ei varsinaisesti ollut, sen sijaan hyviä juttuja muistin virkistämiseksi. Kirja on kirjoitettu parenting for dummies -tyyppisesti: tiettyä aihetta käsitellään aukeaman tai kahden verran, mukana on värikkäitä kuvia ja faktalaatikoita. Miksipä ei, sopi erinomaisesti minun keskittymiskyvylleni.

Kuva täältä

Tässä muutamia poimintoja teidänkin iloksenne.

Kitisevä lapsi

Kitinään liittyy usein sellaisia vaatimuksia kuin "haluan" ja "anna". Lapsi kokeilee löytämäänsä yksilöllisyyttä. Koska lapsi tuntee sinut parhaiten ja luottaa sinuun eniten, hän tietää että sinä myös taivut helpoiten vaatimuksille.[...] Jos lapsi kitisee tavallista voimakkaammin, varmista ettei hän ole kipeä.

-> Siis ei näin. 

Rajat ja niiden pitäminen

Lapset pärjäävät valtataisteluissa taitavasti, koska he saavat runsaasti harjoitusta. Kun lapsi kasvaa ja kehittyy, hän kyseenalaistaa määräysvaltasi ja rikkoo hänelle asetettuja rajoja. Tämän on täysin normaalia ja tärkeä osa lapsen itsenäistymistä, mutta sen on tapahduttava hyväksyttävällä tavalla rajoituksien puitteissa. Jos valtataistelut ovat osa arkea, mieti, kuinka tehokkaasti sinä pidät kuria ja hallitset lastasi. Jos käyttämäsi keinot eivät ole selkeitä tai tarpeeksi tiukkoja, ne itse asiassa rohkaisevat lasta käyttäytymään toivotun tavan vastaisesti. 

-> Valitse taistelusi. Kaikesta ei kannata vääntää. Välillä myös lapsi voi saada tahtonsa periksi, jos pyytää kauniisti.

-> Jos rangaistuksena on lähtö kotiin / lelujen takavarikointi / tai muu, toteuta uhkaus, jos aihetta on. Uhkailulta menee pohja pois, jos rajojen rikkomisesta ei koskaan tule uhattua rangaistusta.

-> Samat säännöt kotona, kaupassa ja kylässä. 

-> Rutiineilla selkeyttä elämään. 

Itsetunto ja positiivinen vanhemmuus

Lapsen käyttäytymistä määrää hyvin pitkälle hänen tarpeensa ymmärtää itseään. Hänen itsetuntonsa perustuu siihen, mitä muut hänestä ajattelevat. Jos sanot lapselle "kiltti lapsi" tai "tuhma lapsi", hän näkee itsensä juuri sillä tavalla kyseisellä hetkellä. Jos jatkuvasti torut huonosti käyttäytyvää lasta, hän näkee itsensä negatiivisessa valossa, mikä vain vahvistaa huonoa käyttäytymismallia. Älä turvaudu sarkasmiin tai ilkeisiin sanoihin, kun puhut lapsellesi. Hän uskoo siihen, mitä sinä sanot. Jos kerrot hänelle, että hän on "todella tuhma" tai "maailman tuhmin lapsi", hänen itsetuntonsa saa kovan kolauksen. Tietysti on hetkiä, jolloin lasta tulee torua - kutsen silloin, jos lapsi satuttaa toista lasta. Mutta älä nimittele lasta. Sano, että hänen tekonsa oli tuhma, mutta älä kutsu lasta tuhmaksi.

-> Siis ei näin: "Voitko nyt mennä sinne pissille!!! Pitääkö sun aina olla noin ärsyttävä, olen sanonut sata kertaa, että pissi tulee housuun, jos et käy vessassa." Kyllä, näin olen sanonut. Huono, huono äiti. Ei kun huono teko.

-> Torumisen / konfliktin jälkeen halit, jos vaan onnistuu (siis lapsen puolesta, aikuinenhan toki ymmärtää jättää tilanteen jo taakseen).

-> Ei kaivella vanhoja. Kun tilanne on ohi, halit annettu ja anteeksi pyydetty, niin sitten mennään elämässä eteenpäin. Niinhän?

Jos pinna palaa...

Oman ajan antaminen lapselle on hyvä keino pysäyttää raivokohtauksen puhkeaminen. Se toimii myös silloin, kun raivokohtaus on jo alkanut, sillä molemmille osapuolille (yleensä lapsi ja sinä) tekee hyvää rauhoittua. [...] Sano lapselle, että tarvitsette molemmat omaa aikaa, jotta voisitte rauhoittua. Kun olet varmistanut, että lapsellasi ei ole hätää, kävele pois ja sulje ovi perässäsi. Älä huuda ennen poistumistasi tai läimäytä ovea kiinni. Lapsi huomaa, että raivokohtaus vaikutti sinuun, mikä oli ehkä hänen tarkoituksensakin. 

-> Yllättäen kirjassa ei suositeltu lapselle karjumista.

-> Jos mahdollista, vältä tilanteita, joissa raivaritodennäköisyys on punaisella. (Tietääkö joku, miten voi välttää ulos lähtemistä ja virtsarakon täyttymistä?)

-> Kun tuntuu, että käämit palaa, suosituksena on mahdollisuuksien mukaan poistuminen tilasta hetkeksi. 

-> Jos räjähdit, pyydät anteeksi ja kerrot, että äidillä vähän kiehahti. 

Jokainen kaksi jaksoa Supernannya katsonut tietää nämä asiat. Joku joskus pikkulasten kanssa hengaillut saattaa olla ehkä samaa mieltä siitä, ettei arjessa ole helppoa nousta tilanteiden yläpuolelle ja nähdä kasvatuksellisesti oikeita ratkaisuja. Tulee sanottua tyhmiä asioita, kun tulee se tuhannes kerta, kun vessakehoitukseen tulee vakiovastaus "En mene, en halua, ei pissitä." Välillä jaksaa keksiä jonkun hauskan jujun: "Mennään katsomaan nähdäänkö oravia!", välillä taas tekee mieli viskoa Kuomat seinään, kun ulkoilun lähestyessä alkaa perinteiset piilos- ja karkulaisleikit.

Meillä ei ole rajusti uhmaavaa lasta, lähinnä ärsyttävää ja mietoa vastaanhangoittelua tietyissä jutuissa. Typeriä ja lapsellisia raivareita meillä nähdään kyllä, useat niistä menevät minun piikkiini. 

Koen, että välillä on hyvä selailla kirjoja tai artikkeleita. Voi muistuttaa itseään siitä, että malttinsa menettämällä opettaa vain lapsensa täsmälleen saman toimintamallin. Joskus niistä saattaa hyvällä tuurilla tarttua jotain kokonaan uutta näkökulmaa arkeen ja elämään.  

Luetko sinä kasvatusoppaita? Laita parhaat kirjavinkit ja niksit jakoon!