Ovikello soi!

Ennen vieraiden saapumista juhliin on ihanaa istahtaa hetkeksi sohvalle, nostaa jalat ylös ja ottaa pieni tilkka kylmää valkoviiniä tai San Pellegrinoa. Voi sipaista karanneet hiussuortuvat korvan taakse ja hyräillä jotain hauskaa sävelmää. Kun ovikello soi, riennetään hymyssä suin ottamaan vieraat vastaan. Äh, ai niin. Tämä olikin siitä samasta unelmasta, missä olen voittanut lotossa, meillä on sisäkkö ja lapset nukkuu yönsä heräämättä.

Normaalisti ennen vieraiden saapumista juoksen hiukset märkänä puolipukeissa hammasharja suussa ympäri kämppää ja tungen viimeisiä tavaroita kaappeihin. Saatan sähistä isomman lapsen huoneeseen, että "Nyt pää tyynyyn tai soitan vieraille, että juhlat on peruttu!" Kun ovikello soi, toivotaan että on muistettu panna vaatteet päälle ja hymy naamalle.

Synttärijuhlien tai viikonloppuvieraiden kestitys vaatii aina hieman ylimääräistä puuhaa, ja siinä ohessa täytyy pyörittää normaalia lasten ulkoilu-ruokailu-päikkärit -rutiinia. Viime aikoina noin siinä kohtaa, kun olen ajatellut (hiljaa mielessäni totta kai), että Mies voisi viedä lapset ulos ja ruokkia heidät sitten, että minä saan tehtyä omat hommani, Mies alkaakin vetää päälleen remonttihaalareita.

Käden käänteessä on purettu joku 1,5 vuotta rauhassa keskeneräisenä ollut kohta. Sitten minä saan kertoa, kuinka se laitetaan entistä ehompaan kuosiin. Sehän on helppoa, koska ylläpidän jatkuvasti päässäni lukuisia erilaisia muutostyösuunnitelmia sekä reaaliaikaista inventaariota remonttitarvikkeista.

Koska tässä vaiheessa on vieraiden tuloon korkeintaan 3 tuntia, tulee Miehelle luonnollisesti kiire. Ja minulle. Ja ne lapset piti ulkoiluttaa, ruokkia ja nukuttaa. Kun ovikello soi, pinnat on viritetty kohtuullisen kireälle, maali on märkää ja ilmassa leijuu vielä puu- tai kipsipölyä. Ziisus!

Tavallaan on kiva, että pitkään kesken olleet asiat valmistuvat. Toisaalta olisi kiva vaikka istua hetkeksi. Tietysti on sitten aidosti ihanaa, kun vieraat vihdoin saapuvat ja saadaan ruokaa (remonttiprojektin laajuudesta riippuen itse valmistettua tai lähipitseriasta tuotua) ja päästään hetkeksi hengähtämään.

Joku Dr. Philin aivopesemä kotipsykologi siellä kohta ehdottelee, että voisiko näitä tehtäviä suunnitella ja kommunikoida etukäteen. Ei voi. Takana on sukupolvien oleta-pety-mökötä -parisuhdemalli, ei sitä hyväksi koettua kannata lähteä vaihtamaan. Sen sijaan jatkossa aion panostaa entistä enemmän tarjoiluihin, joita voi valmistaa edellisenä päivänä (esim. juustokakku). Näin voin osallistua remonttihysteriaan ja viedä lapset jaloista, kun puukkosaha tai maalipurkki otetaan esiin.

Jos tulette joskus kylään, muistattehan varoa märkää maalia!


PS. Kiitos haasteista tiliaa ja Suvi Trokee-Daktyyli! Palaan niihin synttäriteemaviikon jälkeen. :)