Perintöä odotellessa

Sain viime metreillä ruksattua koko vuoden 2012 tehtävälistalla pyörineen neliön: Tee testamentti. Tämä liittyy yleiseen elämän ja talouden hallintaan ja suunnitteluun, mistä kirjoittelin syksyllä. Testamentin tärkeimpänä tarkoituksena minulle oli määrätä, että jos äkkilähtö tulisi, osuuteni talosta siirtyy Miehelle eikä perimysjärjestyksen mukaan lapsille. Asuntolainan puolikkaan Mies nimittäin perii ilman testamenttiakin. Homman olisi voinut hoitaa myös menemällä naimisiin, mutta kuka tarvitsee sormusta, jos on yhteiset lapset ja asuntolaina?

Testamentin tekemiseen ei välttämättä tarvita lakimiestä. Itse kuitenkin sellaista käytin. Koska tulotasoni on tällä hetkellä säälittävä vaatimaton, käytin Oikeusaputoimiston lakimiestä, jonka 1,5 tunnin palvelu maksoi minulle 100 euroa. Lakimiehen käyttäminen toi asiaan selkeyttä ja varmuutta. Lakimies kyseli vähän väliä, että: "Tarkoititko näin vai noin? Ja entäs tässä tapauksessa?" Ymmärrän siis, mitä testamentissani lukee, ja koska oikeusaputoimiston lakimies on työnsä puolesta saanut osallistua moniin perintöriitoihin, hän (toivottavasti) osasi muotoilla asiat yksiselitteisesti.

Oikeusaputoimistossa myös hoidettiin testamentin allekirjoitus, eli minä allekirjoitin paperin ja lisäksi puumerkit laittoi asianajaja ja toimistosihteeri.

Lyhyt yhteenveto prosessista maallikon näkökulmasta:

• Testamentti tehdään määrämuotoisena dokumenttina. Google tai lakimies auttaa pohjan etsimisessä.
• Testamentissa määrätään omaisuuden periytyminen. Saajat ja omaisuus yksilöidään mahdollisimman tarkasti (hetut, kiinteistötunnukset jne.). Huomioon voi ottaa esim. perinnönsaajien puolisot ja heidän lapsensa, ja päättää miten periytyminen heille käsitellään.
• Testamentti allekirjoitetaan kahden todistajan läsnäollessa. Oletettavasti todistajien täytyy olla täysi-ikäisiä ja henkilöitä, joita ei ole mainittu testamentissa.
• Testamentin säilyttämisestä vastaa testamentin tekijä. 

Eri elämänvaiheissa olen ajatellut ja itkenytkin omaa kuolemaani (16 vee: Sitten sinäkin poika X ymmärrät, kuinka ihanan tytön jätit!). Nyt en päässyt tunnelmaan eikä oman kuoleman ajatteleminen tuntunut miltään. Testamentin tekeminen oli yksi tehtävä, yksi paperi. En toivo päätyväni Darwin Awardseihin ehdolle lähiaikoina, vaan ei sitä ikinä tiedä. Onpahan muilla yksi asia vähemmän huolehdittavana. 

Sen sijaan prosessi ja myös jouluhaudoilla käyminen muistutti mieleen, että minulla sittenkin on motto, joka vielä kaipaa kiteyttämistä. Se menee jotenkin näin: Kun kuolen, toivon että pöytäliinani kelpaavat korkeintaan matonkuteiksi, koska niissä on niin paljon viini- ja steariinitahroja. 

Ajatus lähti jonkun muuton yhteydessä, kun löysin monta vuotta paketissa olleet kankaiset servetit, joita ei ollut käytetty kertaakaan. Ne on tosi kauniit, ja olin aina ajatellut, että en halua käyttää niitä, jos menevät vaikka likaiseksi. Apua, miten säälittävää! Jos on kauniita servettejä ja pöytäliinoja, niin käyttöön vaan ja ympärille rakkaat ihmiset roiskuttelemaan punaviiniä (tai ketsuppia ja mustikkasosetta)! Niin sitä elämää eletään, eikä pölyttämällä rättejä kaapissa. Aamen.