Touhukkaan kummi lahjoitti kupit, lautaset, servetit sekä hienon oktarialuksen ja -hahmoja. Pöytäliinakin oli, se kuitenkin tuntui a) mahdottomalta (Nauravainen+pöytäliina=ei) ja b) överiltä. Pöytäliina jää odottamaan seuraavia kekkereitä. Aikoinaan ylioppilaslahjaksi saamani kalakipot solahtivat kattaukseen kuin ahven kalakukkoon.
Kummin party-pakettiin kuului myös syötävät muffinssikoristeet, check that out! Niiden lisäksi tarjoiluihin kuului poppareita, värikeksejä ja karkkia sekä coctail-henkisesti juusto-viinirypäle-kurkku -tikkuja. Aikuisille leivoin omenapiirakan. Täytekakkua meillä ei ollut ollenkaan, olen kyllästynyt syömään itse valtaosan ja heittämään loput pois. Juomaksi oli tuoremehua, limua tai maitoa, aikuisille kaffet.
Ennen vieraiden tuloa vähän jännitti ja piti riehujumppatanssia. Vieraiden saavuttua käytiin pöytään. Juhlakalu söi poppareita ja värikeksejä, ei edes suostunut maistamaan merellistä muffinssia. Tyypillistä. Sitten leikkiä, jonka aikana puolet porukasta eristäytyi omiin leikkeihinsä ja loput haahuilivat jossain. Lapsivieraita oli kuusi, mikä oli täysin riittävä määrä. Ensin pähkäilin, että pitääkö kutsua kaikki päiväkotikaverit jne. Kutsuimme ne, ketkä Touhukas halusi, ja se oli hyvä näin. Ehkä myöhemmin täytyy miettiä konseptia uudestaan, jos synttärikutsuista tulee jonkinlainen kiusaamisen tai nokkimisen väline.
Hauskat juhlat oli! Suuret kiitokset vielä rakkaalle kummille rekvisiitasta ja mahtaville vieraille juhlahumusta!
Onnea ihana neljävuotias!
VastaaPoistaP.S. mikäli joku juhlavieraista ei tuonut tuota sankarin juhlamekkoa lahjaksi, voidaan todeta blogien väkevä vaikutus. Hihi!
Blogien vaikutus MOT. Hame sentäs oli vanha, kun en jaksanut etsiä uutta. :)
PoistaOi ihanat Oktonautti-bileet (vähänkö olis meidänkin pojat tykänneet!!) :) Onnea 4-vuotiaalle!
VastaaPoistaKiitos! eBaysta noita saa, jos oikein innostuu. ;)
PoistaNuo on aivan mahtavat nuo syötävät muffinsikoristepäälliset!! Kade!! :D Pakko plagioida ;)
VastaaPoistaAnna palaa! :)
PoistaKun kävin pummaamassa naapurista omppuja piirakkaan, rouva vinkkasi myös sellaista, että muffinssin päälle laitetaan kermat ja strösselit, ja jokaisen vieraan muffariin laitetaan kynttilä, että kaikki saa puhaltaa. Ehkä 5 vee synttäreillä sitten, nyt ei uskallettu lähteä leikkimään tulella. ;)