 |
| Kuva täältä |
Otsikon ajatus lähti siitä, kun mun piti taas nauraa itselleni. Olen nähnyt Blues Brothersin vähintään viisi kertaa aiemmin, ja taas piti jännätä pulssi tapissa, että ehtiikö ne keikalle ja ehtiikö ne verovirastoon?!?!?!?!? Ei hätää, en paljasta juonta, jos nyt joku ei ole kyseistä klassikkoa nähnyt.
Olen lukenut Sormusten herran muutamaan otteeseen ja leffoja olen nähnyt moneen kertaan. Silti taas viimeksi kun luin kirjaa, piti noin klo 03 yöllä jännätä kämmenet hiessä, että saako Frodo tuhottua sormuksen vai ei?!?!?!?!? On (huonoja) leffoja, joista en toisella katselukerralla aidosti muista, mitä tapahtuu, mutta on kai tämä höpsöä eläytyä uudestaan ja uudestaan hyvien tarinoiden vietäväksi.
Tapahtuuko sinulle samoin vai voitko katsella uusintakierroksen jännittämättä ja/tai joissain tapauksissa kyynelehtimättä?
Loppuun pätkä Blues Brothersista, mukana Blues Sister Aretha. Hyvää viikonloppua siskot ja veljet!
Tapahtuuko sinulle samoin vai voitko katsella uusintakierroksen jännittämättä ja/tai joissain tapauksissa kyynelehtimättä?
Loppuun pätkä Blues Brothersista, mukana Blues Sister Aretha. Hyvää viikonloppua siskot ja veljet!
Eikö voisi pikemminkin ajatella, että lukijan/katsojan höpsöyden sijaan on kyse siitä, että teos on niin vangitseva ja onnistunut, että vaikka juonen tietää, silti jaksaa jännittää miten tässä tällä kertaa käy?
VastaaPoistaTai sitten minäkin olen höpsö.
Luulen Liina, että ollaan joka tapauksessa vähän höpsöjä. ;)
PoistaHaluan uskoa, että hyvä tarina kantaa ja vie mukanaan uudestaan ja uudestaan.
Just niin kuin Liina sanoi, että hyvä leffa kai tempaa mukaansa aina vaan! Mä olen kyllä juuri sellainen, että tietyille leffoille itken joka kerta. Ja kun katsoin Titanicin toisen kerran, toivoin koko ajan että haaksirikko vältettäisiin tai ainakin edes se juippi pelastuisi (mille mies jaksoi naureskella). Kolmatta kertaa en voi katsoa, koska en enää halua kokea samaa pettymystä (ja sitä paitsi se leffa on ihan liian pitkä, varsinkin se uppoaminen...)
VastaaPoista:D
PoistaTitanicin katsoin ensimmäistä kertaa kahtena eri päivänä, kun se tuntui niin pitkästyttävältä. Ja tässäkin tarinassa oli jotain ajatuksia siitä, miten lopussa saattaa käydä...
Mulle 100% itkutakuuleffa on mm. Piano, itken aina silmäni turvoksiin. Snif.
Parhaat kirjat ja leffat on sellaisia, että niihin eläytyy täysillä joka kerta. Olen lukenut Tuulen viemän ehkä 20 kertaa, ja joka kerralla toivon, että Rhettin loppurepliikki olisi jotain muuta kuin "frankly my darling, I don't give a damn". Hemingwayn Vanhus ja meri -kirjaa lukiessani aina jännitän vanhuksen kohtaloa. Leffat Lost in Translation ja Eternal Sunshine of the Spotless Mind koskettavat joka kerta. Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Että et oo höpsö. Tai sitten minäkin olen.
VastaaPoistaHöpsöjä ollaan! Ja hyviä tarinoita mainitsit. Eternal Sunshine of the Spotless Mind pitäisikin nähdä uudestaan, olen tainnut nähdä sen vain kerran ja liikutuin syvästi. Lost in Transalation taas ei kolahtanut ollenkaan, ehkä pitäisi antaa sille toinen mahdollisuus.
PoistaLost in Translation toimi mulle, koska siinä on sellaista sivullisuuden tunnetta, johon pystyn samaistumaan. Taitaa olla ainoa Sofia Coppolan elokuva, jonka olen halunnut nähdä useammin kuin kerran.
Poista