Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että haluaisin jollain tavalla osallistua hyväntekeväisyystyöhön. Olisi kiva tehdä jotain, ei vain lahjoittaa rahaa tai tavaraa (tai verta). Aikaa sellaiseen ei juuri nyt tunnu löytyvän, vaikka kuinka yrittäisi saada kipinää lähimmäisenrakkauteen syttymään.
Kirjastosta lähti loman lopulla mukaan Sarita Skagnesin kirja Vain tytär, jonka luettuani tein päätöksen.
 |
| Kuva täältä |
Perheen kunnia on kaikki kaikessa, ja sen suojelu uudessa kotimaassa Norjassa on erityisen vaikea ja tärkeä työ perheen arvaamattomalle ja väkivaltaiselle isälle. Minulla oli suuria vaikeuksia ymmärtää ajatusta kunniasta, esimerkiksi perheen tytärten neitsyyden vaalimisesta avioliittoon saakka, jos kuitenkin oma isä raiskaa tyttärensä.
En tiedä onko Saritan loppu onnellinen. Hän elää ja työskentelee Norjassa edistäen mm. tasa-arvoa ja tyttöjen sekä lasten asemaa. Hurja kostokierre, jopa murhan muodossa, tuntuvat kuuluvat Saritan suvun traditioihin. Toivon että hän säästyy sukunsa julmalta kostolta, kun perheen kunnia on nyt lopullisesti tuhottu Saritan toimesta. Kunnian säilyttämiseen lukemani perusteella kuuluu, ettei esim. perhepiirissä tapahtuneista julmuuksista kerrota, ei niinkään, että niitä ei tehtäisi.
Minä en tiedä miten lapsien kaltoinkohtelu eri muodoissaan saadaan loppumaan kotimaassa saatikka ulkomailla. En ymmärrä miten järjettömät lapsiavioliitot saadaan loppumaan, milloin lakataan silpomasta tyttöjen sukuelimiä tai ylipäätänsä annetaan tyttövauvojen elää. Käsittääkseni monissa poikavauvoja suosivassa kulttuurissa alkaa olla aitoa pulaa naimaikäisistä tytöistä, mikä omalta osaltaan lisää raiskauksia.
Kirjan tuotto menee Plan Internationalin Koska olen tyttö -kampanjaan. Koska minulla on tyttöjä, päätin, että yritän edes. Ajattelin, että ehkä minun rahapanokseni voisi auttaa jossain vaikkapa vähäsen. Jos joku pääsisi välillä kouluun. Hyväntekeväisyysjärjestöt epäilyttävät minua, niin suuri osa lahjoitusvaroista menee organisatoristen kulujen pyörittämiseen, mutta silti. Minä olen nyt Plan-kummi.
Onko sinulla kummilasta tuolla jossain? Uskotko, että hyväntekeväisyysjärjestöt saavat aikaan jotain pysyvää ja hyvää?
Ihan mahtavaa!! Koskaan ei ole liikaa auttajia.
VastaaPoistaVaikea edes kuvitella mitä ihmiset joutuvat toisissa maissa ja kulttuureissa kokemaan. Meillä täällä asiat vaan on niin hyvin... vaikka aina jonkun pitääkin valittaa jostain.
Niinpä, on tässä itsekin tullut blogissa ja muuten valitettua yhtä sun toista, mistä olisi voinut pitää suunsa supussa.
PoistaAika harvoin nykyään luen erityisesti lapsiin kohdistuvista kauheuksista, niistä jää monen päivän ahdistus kurkkuun. Hullu ja julma tämä meidän maailma! :(
Kuulostaa rankalle kirjalle, en ole itsekään "torey haydeneihin" koskenut sen jälkeen, kun sain oman lapsen. Ehkä nyt voisin taas lukea jotain lapsia koskevaa ja luultavasti yksi sellainen lukujonossa onkin, norjalainen myös.
VastaaPoistaMietin noin tunnin miten muuten vastaisin tähän, koska sivuutettakoon, että voisin sanoa olevani lasten oikeuksien puolesta ajattelija, jopa puhuja. Vaikka omien lasten myötä mietin itsekin osaanko olla riittävän hyvä äiti, vai olenko liikaa se tunteellinen tyhmä siili!
Mutta kuitenkin, valitettavasti myös meillä Suomessa on paljon perheitä ja lapsia, joilla ei ole hyvä olla. Eikä se tarkoita, että matikasta tulee seiska, vaan päihteiden väärinkäyttöä, hyväksikäyttöä, mielenterveysongelmia ja väkivaltaa. Näiden valkeiden tiilitalojen sisällä, hyasinttien tuoksussa. Että kyllä minä itse olen alkanut ajatella, että valitettavasti pahantahtoisuus on läsnä maailmassamme aina, eikä se ole vain kulttuuriin liittyvää. Lisäksi yksi asia, mikä minua tällä viikolla on tuntunut surulliselta on vanhempien välinpitämättömyys.
Meillä on pieni kummipoika Keniassa Fidan kautta ja toistakin kummilasta olen miettinyt. Mulla oli myös alunperin mielessä, että haluaisin suunnata rahani menemään nimenomaan tytöille ja nuorille naisille, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että annan Fidan valita meille kummikohteen sieltä, missä tarve on suurin. Ja kyllä uskon, että auttamalla saadaan aikaan edes jotain. Olen ajatellut itse asian niin, että jos pystyn edes pienessä määrin vaikuttamaan jonkun elämään positiivisesti niin teen sen hyvin mielelläni. Riittämättömyyden tunnehan sitä kyllä seuraa, koska tuntuu, että mikään ei ole kuitenkaan tarpeeksi ja kaikkia ei voi auttaa.
VastaaPoistaTotta tuokin, mitä bleue tuossa yllä tuumaili. Tarve ei todellakaan rajoitu vain sinne kauas etelänmaille. Kauheuksia sattuu täällä meilläkin. Tätä on kyllä tullut tuumailtua aika paljon ja ollaan miehenkin kanssa toisinaan puhuttu tavoista, joilla voisi auttaa. Mielessä on sen kummilapsen lisäksi käynyt myös jonkinlainen sijaisperhetoiminta. Omat lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä, että he ja heidän lapsuus menevät kaiken edelle. Ehkäpä myöhemmin siis. Ainakaan sitä muutosta ei saada aikaiseksi, jos ei löydy ihmisiä, jotka olisivat valmiita antamaan omasta rahasta ja ajastaan tarvitseville.
Olen bleuen ja tiliaan kanssa samoilla linjoilla siitä, että ihmisissä on defaultina pahuutta, jota ei mikään Äiti Amma, sosiaalitantta tai järjestö voi kitkeä kokonaan pois. Tietyissä kulttuureissa on omat piirteensä, jotka edistävät erityisesti tyttöjen surkeaa asemaa, mutta kyllä täällä koti-Suomessakin osataan. Kun järkyttävästä koululaistytön kuolemasta uutisoitiin, olin monta viikkoa pala kurkussa. Enkä niitäkään uutisia kovin montaa edes lukenut. En tiedä onko se järkevää, että laittaa kädet korville ja silmät kiinni, mutta toisaalta kaikkia maailman murheita ei voi kantaa.
VastaaPoistaSijaisperheet tekevät hurjan arvokasta ja vaikeaa työtä. Nostan hattua kaikille, ketkä kotinsa apua tarvitseville avaavat.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen mahdollisen annin näen siinä, että he mahdollistavat esim. koulunkäynnin lapselle, jonka perheellä ei ole siihen rahaa. Vaikka esim. Plan sitoutuu siihen, että he eivät hyväksy lapsityövoimaa tai seksiin pakottamista toimintansa yhteydessä, niin sanahelinältä se valitettavasti vaikuttaa. Skeptisyyteni johtuu lähinnä siitä, että ei täällä viranomaisvalvonnan luvatussa maassa Suomessakaan saada lapsia turvaan, niin miten se onnistuisi kovin laajasti muuallakaan. Saa toki yrittää ja pidän peukut pystyssä.
Minä en vielä kummilapseni yhteystietoja ole saanut, annoin Planin valita myös sukupuolen. Ymmärsin, että Plan ei tue pelkästään kys. lasta vaan yhteisöä laajemminkin, mikä minulle sopii hyvin.
Kummiudestasi olisi kiva kuulla myöhemminkin. Miksi valitsit Plan kummiuden jne? Tekisin mielelläni itsekin vastaavaa mutta olen hyvin skeptinen ja pelkään että hyvällä tahdolla tuenkin jotain kamalan korruptoitunutta...
PoistaPäätöksentekoprosessi ei ollut hallittu tai suunniteltu. Olin aikoinaan SPR:n kuukausilahjoittaja, mutta sitten kyllästyin ja petyin, kun joka kuukausi tuli joku kirje JA tilisiirtolappu. Tuli sellainen olo, että eikö se mun lahjoitus ollut riittävä? Minkä lisäksi tietysti harmitti muutamat kuprut paikallisyhdistystasolla. SPR:lle lahjoitan nykyään verta ja Konttiin vaatteita.
PoistaJärjestöt kai ilmoittavat, minkä verran heidän tuloistaan menee hallintoon ja mikä "perille". En tässä kohtaa vertaillut eri järjestöjä. Plan on viime aikoina mainostanut erittäin paljon, en osaa arvailla minkä verran mainoseuroja kummit antavat ja minkä verran he ehkä ovat saaneet sponssitukena palstatilaa ja mainosaikaa.
Käsittääkseni eri järjestöjen työntekijät saavat kohtuullisen hyvää palkkaa työstään, mutta ehkä kokonaisuuden kannalta on järkevämpää maksaa kilpailukykyisesti asiantuntijoille kuin ottaa hyvää tarkoittavia, mutta juuri mitään osaamattomia tekemään vapaaehtoispohjalta työtä.
Joskus ajattelin, että voisin lähteä hyväntekeväisyystyöhön, siis tyyliin kentälle jollekin kriisialueelle, mutta tällä hetkellä se ei tunnu houkuttelevalta tai mahdolliselta vaihtoehdolta.
Voin kirjoitella Plan-kummiudesta kunhan homma lähtee käyntiin.