13.3.2013

Kerro kerro googletin

Bloggaaja näkee, millä hakutermeillä hänen blogiinsa on päädytty. Vilkuilen listaa aika ajoin, ja ne ovat välillä aika hauskoja. Joskus yritän löytää itse blogini Googlen hakutuloksista listan hakusanoilla, ja en voi kuin hämmästellä, miten joku on jaksanut mennä hakutulossivulle nro 195 tai sinne päin, mistä blogini löytyy.

Aika moni on tehnyt hakuja blogin nimellä. Tässä valittuja muita hakuja:

  • Oktonautit dvd. Tämä on ollut kestosuosikki blogini alkuajoista saakka. Tilasin dvd:n BBC-Shopista Touhukkaalle synttärilahjaksi. Kertokaa toki, jos suomenkielistä on vihdoin saatavilla. Nythän oktarit taas oli ruudussa hetken aikaa, Areenasta löytyy muutaman viikon ajan vedenalaisia seikkailuita suomeksi puhuttuna. 
  • Synnytystarina 2013. Tarinani olen kirjoittanut, kiva jos se kiinnostaa. Muista hengittää ja laulaa, hyvin se menee! 
  • TRX takapuoli. Valitettavasti Lukijoiden onneksi en omaa TRX:n kiinteyttämää takapuoltani ole esitellyt, olen kylläkin aiheesta kirjoittanut. Syksyllä hyvin alkanut harrastus ei ole toistaiseksi jatkunut joulupukin tuomasta lahjakortista huolimatta. Get a grip woman!
  • Hai saappaat. Kumpparit oli ehdolla luottokamaksi. Saappaat on mainittu blogissani kerran. Miten kukaan jaksaa käydä läpi hakutuloksia niin kauan, että blogini löytyy?!
  • Puolukkakakku. Voin suositella. Resepti löytyy täältä.
  • Kuopion satama. Jihuu, ehkä minusta tulee sittenkin isona Folke West! Turisti-infoni ei ole mennyt hukkaan.
  • Matkus Shopping Center. Siellä säännöllisesti hengailen ja olinhan myös tyylikkäissä avajaisissa. Touhukas saa raivarit, jos ei saa jäädä Ikean lapsiparkkiin. Yleensä tämä jotenkin järjestyy, jos se on minusta kiinni.
  • Pulkka. Olet tullut oikeaan paikkaan, huippuasiantuntijan raportti löytyy täältä
  • Ai oikeesti. Oikeesti. 

Tiesittekö, että oktonauteista on saatavilla erilaisia leluja? Me ollaan leikitty paljon oktoleikkejä. Hauskin on sellainen missä minä makaan kyljelläni sängyssä tai lattialla (mikä tahansa leikki, missä äiti saa pötköttää, on hauska) ja ilmoitan vähän väliä oktohälytyksen (Touhukas alkaa ujeltaa). Sitten nostan käden tai jalan (eli avaan oktoluukun), mistä Touhukas ja mahdollisesti Nauravainen sujahtavat ylitseni uudestaan ja uudestaan suorittamaan tärkeää pelastustehtävää. Lelut näyttävät hienoilta, mutta ehkä me jatketaan meidän kotitekoista oktoleikkiä ja jätetään muovihärvelit kauppaan. Kiitos leluvinkistä Maria&co, kenties heikkona hetkenä tilaan yhden pienenpienen hahmon ja aluksen... 

Kuva täältä

20 kommenttia:

  1. Nää hakusanat on kyllä hauskoja! Mulle niitä ei tosin tule, kun olen asettanut, ettei blogi näy hakukoneessa. Vaikka kylläpä se esim bloglovinin kautta näkyy.

    P.s. Minun lapsi ehkä vähän pelkää oktonautteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän oktonauteissa on aika dramaattiset musat ja tehosteet. Ensimmäisellä kierroksella piti pari jaksoa jättää kesken tai katsoa yhdessä. Nyt kun niitä on katsottu dvd:eiltä ja uudestaan telkasta, ei kuulemma pelota, vaikka välillä aina kysäisin. ;)

      Poista
    2. Joo, se siinä on. Ja onhan tuo lapsi pienikin, ettei sen ehkä ihan kaikkea tartte katsoakaan vielä. ;)

      Poista
  2. Mahtavat hakusanat! Mulla on ducsday-haalarit aika suosittu hakusana, vaikkei haalaria meillä koskaan ole ollutkaan. Joskus vaan pohdiskelin, että oisko hyvä. Oktonautit on meillä kans pojan suosiossa, se haluaa aina katsoa nautteja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin antoisaa, kun etsii jotain ja päätyy sivulle, missä kirjoittaja miettii itsekin että oisko se hyvä vai ei. :D

      Poista
  3. hakusanat ihmetyttää minuakin tosi usein :D tällä hetkellä ykköspaikka pitää "ryan reynolds mallinura" ;D

    oktonauttileluista en tiennyt. ei olis saanut tietääkään ;D meillä Pienempi on niiiiin okto-fani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Piti ihan käydä katsomassa, kuka Ryan Reynolds on. En kyllä tykkää, liian imelä. Onneksi sulla on paremmat jutut ilman Ryania. :)

      Poista
  4. Piti ihan käydä kattoon olisko mun hakusana-listalla jotain raflaavaa, mut ei siellä ollut - eniten haettu blogin nimellä (5 eri kirjoitustavalla :D), ja sit Reimaa ja Moloa ja huopikkaita ja kinkkumakaronilaatikkoa :D

    Oktonautit on meilläkin suosikit, ja kyllä kelpais nuokin lelut... mut en tiedä jos ei mistään lähempää löydy :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogin nimi on kyllä sellainen, että en taida itsekään sitä eka kerralla saada oikein. ;) Reima- ja Molo-asioista etsivät tulevat varmasti oikeaan paikkaan, ja ehkä tämäkin epätoivoinen äiti saattaisi olla kiinnostunut kinkkumakaronilaatikosta. :)

      Noi oktarilelut näytti sellaisilta ei niin kestäviltä, olisi tosiaan kiva päästä vähän katsomaan ja hiplaamaan lähempää.

      Poista
    2. Onneksi perille löytää vaikka sen kirjoittais miten ;D Harmi ettei niitä kaikkia hakusanoja näe tuosta listauksesta, mulle tulee reilulti yli 100 käyntiä googlen kautta päivittäin eikä tuo näytä kuin ne yleisimmät haut - mitähän kaikkea sieltä hakusanoista löytyiskään :D

      Poista
  5. Meilläkin on oktofani, harmi tosiaan, että ainakaan vielä ei sarjaa saa suomeksi puhuttuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me hirmu usein englanninkielistä dvd:tä olla katsottu, mutta toisaalta tuntui ettei se kieli paljon edes haitannut elämystä. Toisaalta ei ehkä niin hyvin pysy kärryillä, eikä itseltänikään kampamaneetit tai muut otukset heti simultaanitulkkaannu. :D

      Poista
  6. Katsastan itsekin aina aika ajoin hakusanoja, joilla blogiini on eksytty. Onhan niitä kaikenlaisia. :D

    Eräskin haku tällä hetkellä hieman huvittaa, nimittäin Google päätyy minun Matkamittari-blogiini haulla "Pietarin maksulliset naiset" aivan ensimmäisenä, heti parin maksetun ilmoituksen jälkeen. Bloginihan kertoo Pietarin maksullisista mm. kaiken. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä pakko lähteä katsomaan, mitä siellä sun blogissa oikein kirjoitellaan! :D

      Poista
  7. Viimeaikojen oma suosikkini on "Täti tykkää takaapäin". Kovana kakkosena "Naapurinrouvaa takaapäin."

    Ja luulen, että ne tyypit just etti mun blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pian listalle nousee myös "Täti itsenäisen Suomen virallisesti vahvistettun siviilimiekan kanssa"?

      Poista
  8. meillä myös nuorempi tykkää kovasti oktonauteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oktarit Anniina-Balleriinan hakkaa mennen tullen. ;)

      Poista
  9. Minun blogiin oli joku päätynyt hakusanalla "pylly auditorio"... (?!?)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.