Listalla on neljättä viikkoa ollut punajuuripihvit, tällä viikolla tein niitä lopulta. Punajuuri ja uudet ruokakokeilut eivät ole välttämättä perheen pikkusyömäreiden mieleen. Punajuuripihvejä paistaessa keksin loistoidean, että mainostan niitä Hello Kitty -pihveinä. Useimmiten mikä tahansa pinkki ja Hello Kittyyn assosioitu juttu on maailman parasta. Toisin kävi. Äidille jäi vino pino punajuuripihvejä syötäväksi. Sama kävi viime viikolla, kun testasin Liinan hernekeittoa. Hyvää keitto oli, vähemmän kylläkin kolmantena päivänä.
Minä aion kokeilla punajuuripihvejä vielä uudestaan silläkin uhalla, että syön itse kaiken. Tässä Yhteishyvän ohje, kiitos Zirk vinkistä!
AINEKSET (12 kappaletta)
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
2 punajuurta
1 peruna
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl kuivattua timjamia tai meiramia
Paistamiseen 2 rkl rypsiöljyä
OHJEET
Yhdistä kulhossa kermaviili ja korppujauhot. Anna turvota sillä välin, kun kuorit ja raastat punajuuret ja perunat karkeaksi. Yhdistä raasteet kermaviili-korppujauhoseokseen. Lisää munat, suola ja timjami tai meirami. Sekoita hyvin. Muotoile massasta kostutetuin käsin noin 1 1/2 cm paksuja pihvejä. Paista pihvit öljyssä paistin- tai ohukaispannussa. Tarjoa salaatin kera.
Kuva täältä |
AINEKSET
mitä tahansa vihanneksia tai juureksia, mitä lapsesi syö
jääkaappikylmää makkaraa tai nakkeja
keitetty kananmuna
raejuustoa
OHJEET
Pilko ainekset. Asettele lautaselle. Jää odottelemaan "Kiitos äiti, tämä on parasta ruokaa ikinä!" -kommenttia.
PS. Mikäli perheessänne on käyty keskustelua lihan alkuperästä, Hello Kitty -pihvi saattaa herättää hieman erilaisia ajatuksia.
ja ei mene meidän talossa. meillä inhotaan etikan makua ja punajuuret kun on yleensä parhaita säilöttynä. tuoreesta ei tule niin hyviä pihvejä..
VastaaPoistaNämä on tarkoitus tehdä raaoista punajuurista, mutta minulla sattui olemaan pakastimessa raastetta, joka oli tehty keitetyistä punajuurista. Luulen, että taikinasta tuli vähän vetisempi kuin raaoista punajuurista olisi tullut, vaikka lisäsinkin korppujauhoja.
PoistaMä oon käyttäny vaan raakoja punajuuria ja nää on edelleenkin Johanneksen lempiruokaa. Kaapissa odottelee jo pussi punajuurensiemeniäkin, koska poika on niin ihastunut punajuuriin, että niitä täytyy alkaa viljelemäänkin. :)
VastaaPoistaKyllä näitä tehdään vielä! Kokeilen ensi kerralla tehdä vähän hienompaa raastetta, Hello Kittyn riekaleet selvästi herätti epäilyksiä. :D
PoistaVaikka mun viime kesän punajuuriviljelyn tulokset oli säälittäviä, niin eiköhän sitä meilläkin panna kasvamaan.
Voi, minä himoitsin näitä jo zirkin postauksesta, mutta en ole vielä saanut itse tehtyä. Rakastan punajuurta (en säilöttyä), mutta lapselle en ole tainnut koskaan tarjota.
PoistaMuistelin, että punajuureen liittyen oli jotain ikärajoja, ja sattumoisin törmäsinkin heti aiheeseen liittyvään bloggaukseen. Ikärajasuositus on vuosi (siis alle sen ei pitäisi punajuurta tarjoilla) ja muitakin lieveilmiöitä siihen saattaa liittyä. :)
PoistaMä tein kanssa sitä hernaria mut soveltelin vähän ja vaihdoin mm. sen tuorejuuston mozzarellaan. Ja meillä oli ihan hitti, pehmeää ja silkkistä. Mäkin, joka inhoan hernekeittoa tykkäsin!
VastaaPoistaKuola valuu noista pihveistä mutta ei niitä meilläkään muut söisi kuin mä. Punajuuri on ihanaa!
Tee sitten kun tulee joku kasvissyöjäkaveri kylään. Noi toimisi aika kivasti hampurilaispihvinäkin. Hernekeittoon tulee myös revanssi, täytyy vain huolehtia että itseni lisäksi on muitakin syöjiä. :)
PoistaPunajuuripihvit ovat minun lapsuuden inhokkiruokien nro 1. En edes oikein tiedä mistä syystä, kun kuitenkin tykkään jauhelihapihveistä ja punajuurista muuten.. Mutta sen verran tiukassa tuo lapsuudessa kehitetty inho on, etten syö niitä vieläkään.
VastaaPoistaHyvä ideä tuo Hello Kitty-pihvit, harmi kun ei toiminut :)
Kaikkensa sitä välillä antaa, mutta sekään ei aina riitä! :D
PoistaNoihin pihveihin ei tullut jauhelihaa, entäs jos kokeilisit... Ei mun mielestä maistuneet yhtään Lindströmin pihveille.
Mun lapsuuden kammo on Janssonin kiusaus. YÖKS! Ehkä sitä voisi vähän maistaa, jos joskus kohdalle osuisi, luulen että supersuolaiset anjovikset maistuisi (ehkä) nyt erilaiselta. ;)
:D Hello Kitty pihvien alkuperä :D
VastaaPoistaHenk.koht. inhoon sitä mairean näköistä, ylituotteistettua kattia ja näkisin sen mielelläni lihamyllyssä tai vastaavassa. Nimim. Psyko-Äiti.
PoistaSulla sitä riittää ideoita! Hello Kitty pihvit! :D
VastaaPoistaKiitos vinkistä, en ole ikinä tehnyt. Pitääpäs kokeilla joku kerta! Oliko peruna kypsää vai raakaa?
Potut ja punajuuret on molemmat raakoja. Korppujauhoja laitoin vähän reilummin, taikina näytti vähän vetiseltä. Helppo ja nopea testattava toi on, suosittelen! :)
PoistaJust kuuntelin radiosta miten kotimaisten juuresten käyttö on romahtanut suhteessa vihersalaatteihin, vaikka juureksissa on esim. paljon enemmän c-vitamiinia, säilyvät hyvin ja ovat edullisia. Punajuurta olen raastanut jauhelihakastikkeen sekaan, se on tuonut kivan värin ja maistunut hyvin taaperolle. Pihvit on vielä kokeilematta! Hanna
VastaaPoistaMoikka Hanna, kiva kun olet taas kommentoimassa! Ja kiitti muutkin! :)
PoistaJoo, suomalaiset juurekset on kovaa kamaa! Terveellisiä ja ekologisempia kuin vaikkapa avokadot. Ja olkoonkin punajuurissa nitraattia ja mitä lie, missä safkassa ei nykyään olisi jotain myrkkyjä tai mömmöjä. Eikä juureksia tule käytettyä kovin paljoa, höh. Täytyy katsoa peiliin, mitäs siitä sanottiinkaan, että montako kertaa pitää maistaa uutta makua ennen kuin alkaa maistua? Eli lisää punajuuripihvejä, palsternakkaa ja lanttua pöytään, jospa se jossain vaiheessa alkaisi maistua lapsillekin! :)
Onpa herkullisen näköistä! Blogissasi on muuten monta hyvää reseptiä, kiinnostaisiko sinua liittyä mukaan Etsiresepti.fi sivustoon? :)
VastaaPoistaJos haluat saada enemmän liikennettä blogiisi tai muuten vain löytää hyviä ruokaohjeita, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen
Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat huomattavasti enemmän vierailijoita.
Ystävällisin terveisin,
Etsiresepti.fi