AINEKSET
3 dl piimää
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl leivontarasvaa sulana
5-6 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
OHJE
1. Laita uuni lämpemään 175 asteeseen.
2. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
3. Sekoita piimä, sokeri, siirappi ja leivontarasva.
4. Yhdistä loput ja siivilöi edellisten joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
5. Kaada vuokaan.
6. Paista noin 50 minuuttia.
Piimäkakun kolmas päivä. Paranee vanhetessaan. |
Kun ohje on noin naurettavan helppo, ei siihen mitenkään kulu kaikki vapaapäivän aamun marttailuenergia. Mies toi hätäpäissään kauppareissulta ruokasoodaa 900 g purkillisen. Minulle olisi vähempikin riittänyt, toisaalta sooda on tehokas siivousaine, jota voi käyttää vaikkapa näin:
Mikron puhdistus
Jos mikroaaltouuni haisee epämääräiseltä ja tunkkaiselta, pyyhi kertaalleen sisäpuolelta enimmät roiskeet. Laita mikron kestävään astiaan 2-3 dl vettä ja 2 rkl ruokasoodaa. Mikrota noin 3-4 minuuttia, että keitos kiehuu ja höyryää. Pyyhi sen jälkeen seinät ja pese aluslautanen, jos se on mahdollista. Jos keitos unohtuu mikroon pariksi tunniksi, niin ei näköjään haittaa mitään.
Viemäritukos
Orastaviin viemäritukoksiin saattaa tepsiä seuraava: kaada viemäriin 2 dl ruokasoodaa ja perään 2 dl etikkaa. Sihisee näyttävästi, tätä voi kokeilla kodin pikkukemistien kanssa. Sooda-etikkaseos saa vaikuttaa vaikka yön yli. Lopuksi lämmintä tai lähes kiehuvaa vettä perään. Kannattaa muistaa, että etikka on todella vaarallinen myrkky, joten pulloa ei saa jättää lasten ulottuville!
Rennon lauantai-illan kruunasi ihan oikea viemäritukos, joka lopulta tokeni 1,5 pullolla Kodin putkimiestä. Sunnuntaiaamuna jonotin Siwan aukeamista seutukunnan muiden hätäisimpien kanssa. Heistä suurin osa osti pari korjauskaljaa, että päivä lähtee käyntiin. Kaikilla meillä on omat myrkkymme, joka pitää pyörät pyörimässä ja röörit auki, heh.
Lisää sooda- ja etikkavinkkejä Martoilta.
Haa, sittenkin vielä yksi: jos vessanpöntön vesipinnan alapuolella olevat pinnat on mönjän peitossa, niin lurauta yöksi pönttöön etikkaa. Älä huuhtele. Aamulla pieni vessaharjan pyöräytys ja tadaa - tulipa puhdasta!
Mahtavia vinkkejä :D Jotenkin tästä nyt kovasti ilahduin. Luulen kyllä silti, että aion kokeilla viemäriimme suoraan sitä kodin putkimiestä, huoks.
VastaaPoistaHyvä hyvä!
PoistaOma mummoni on opastanut, että ruokasoodaa voi hinkata hampaisiin ja tehdä kotivalkaisun, mutta sitä en ole rohjennut kokeilla. :D