Meitä edeltävät vieraat olivat viettäneet nuotiopiiriä erilaisissa merkeissä. Polttopuita oli laavun vieressä kokonainen varastollinen. Ne pitää itse pieniä, sitä varten on kirves. Polttopuiden pilkkominen on tavallaan tylsää. Paljon miehekkäämpää on hakata kirveellä infotaulu päreiksi ja panna huussin ovi ja puolet seinistä säpäleiksi. Kun kerran on kirves kädessä, niin pari puuta voi kaataa samaan hintaan. Ja lopulta kun on pilkottu niitä polttopuitakin, niin niitä on jännittävää viskellä ympäriinsä. Toivottavasti osui jota kuta seurueen ääliötä päähän.
Mykistyin moisesta päättömästä ilkivallasta. Mikä siinä on se juttu? Mistä saa kicksit, kun hakkaa kirveellä penkkejä tai polttaa leikkipuiston katoksen? Saako siinä vapauttaa aggressioitaan? Onko kyse itsensä toteuttamisesta? Saako pisteitä kavereilta, kun on niin uskalias ja reipas? Kukaan tuskin yksinään käy vandalisoimassa julkisin varoin pystytettyjä paikkoja.
Kuva täältä |
Meillä oli kiva reissu. Silti jäi surullinen mieli. Saakelin urpot! :(
Prkle! Kyllä ottaa aivoon, kun kaikki pitää tuhota.
VastaaPoistaSanos muuta, en ollenkaan ymmärrä mistä moinen tuhoamisvimma tulee.
PoistaEikä, kyllä toisten vain pitää olla idiootteja. Tässä meidän lähellä ollut kota puolestaan paloi muutama vuosi sitten Uutena Vuotena ja jäljet johtivat sylttytehtaalle. On tuo tuollainen ihan älytöntä :(
VastaaPoista:( Minusta on kohtuutonta, että muutama mäntti pilaa monien muiden ihmisten ilon. Puhumattakaan monien tuhansien eurojen korjauskustannuksista, jotka veronmaksajien pussista menevät. Jos menevät - joskushan käy niin, ettei korvaavia rakennelmia enää tehdä.
PoistaMies ehdotti, että riistakamera pitäisi laittaa kuvaamaan paikan käyttöä, ja se voisi olla hyvä idea. Kuopion uusiin leikkipuistoihin on laitettu kameravalvonta, mikä on huomattavasti vähentänyt ilkivaltaa. Tavallaan surullista, että kyttääminen on ainoa keino yrittää varmistaa, että paikat pysyy kunnossa.
Huhhuh, törkeää!!!
VastaaPoistaMutta ihana retki, vauuu :))!
Osa matkasta karautettiin autolla jäätietä pitkin, nyt pääsee helposti uusiin maisemiin. :)
PoistaPahoitin minäkin mieleni eilen Ilta-Sanomien nettisivuilla. Jotkut vatipäät olivat ottaneet ja sabotoineet päiväkodin pihaa. Lasten leikkipaikalle oli jätetty vaahtokarkkeja, joissa sisällä lasinsiruja. Lisäksi kiipeilytelineiden kaiteista oli otettu ruuvit pois ja jätetty paikalleen hämäämään leikkijää. Saunan taakse moiset. Toivottavasti jäävät kiinni.
VastaaPoistaOikeesti, WTF???? Toivottavasti jäisivät kiinni. Tapon yritys tulee ensimmäisenä mieleen.
PoistaMistä tää välinpitämättömyys tulee? Pelottavaa.
Eihän noista tapauksista voi oikein edes välinpitämättömyytenä puhua, ihan puhdasta ilkeyttä on. Miksi pitää olla toisille ihan erikseen ikävä, sitä en ymmärrä. Sitä, että lapsille pitää olla erikseen ikävä, ymmärrän vielä vähemmän.
VastaaPoistaEi sitä voi ymmärtää ollenkaan. Tai että eläimille tehdään julmia ansoja.
PoistaOhhoh. Sairasta touhua.
VastaaPoistaJoo, tosi pöljää. Ja ilmeisesti aika yleistäkin. Säälittää tyypit, jotka ylläpitää noita paikkoja, kun joutuvat siivoilemaan muiden sotkut. Olen kallistumassa sille kannalle, että ilkivallasta pitäisi määrätä jonkinlaista yhteiskuntapalvelua, mielellään toisten sotkujen ja tuhojen siivoamista.
PoistaÄh ja pyh! Typerykset!
VastaaPoistaOletko sinä reissuillasi törmännyt paljon moiseen? Vai osataanko siellä päin olla ihmisiksi? :)
PoistaVoi elämä mitä urpoja! Muuten kyllä mukavan kuuloinen reissu ollut teillä :)
VastaaPoistaRetkeily on aina mukavaa, varsinkin kun on eväät. :)
Poista