11.1.2014

Sylvi Kepponen is best!

On pitänyt pidemmän aikaa kertoa meidän perheen tyttöjen uudesta suosikkitytöstä, Sylvi Kepposesta. Sylvi Kepponen seikkailee kolmessa tarinassa, jotka on kuvittanut Marika Maijala ja tarinoinut Juha Virta. Keppos-tarinat on hauskoja monella eri tavalla.

Ensinnäkin kirja itse on jännittävän pitkulainen, syy miksi Sylvi Kepposen Pitkä päivä (2008) lähti ensimmäisen kerran kirjastosta mukaan. Itse tarinat ovat osaksi arkisia ja osaksi oikeita, mielikuvituksellisia satuja. Maijalan kuvitukset ovat kauniita, erikoisia ja niissä riittää ihmettelemistä monen ikäiselle lukijalle. Sylvi on koululainen, jonka kanssa seikkaillaan talvessa, kesässä, avaruudessa ja vaikka missä.

Kuva täältä
Jos vähän kritisoin, niin osa tekstistä on niin tumman taustan päällä, että iltasatuolosuhteissa on vaikea saada selvää. (Turha huomautella ikänäköongelmista.) Päiväunisatuna toimii ilman ongelmia.

Nauravainenkin tykkää paljon kirjasta ja osaa itse sanoa "Kepponen"! Oletko sinäkin ihastunut Sylviin?

3 kommenttia:

  1. Maijalan kuvitus on ihanaa mutta Juha Virtaa en olekaan lukenut. Pitääpä tsekata kirjastosta :)! Ja tuo tekstin sommitus kuviin on minustakin ihan aiheellinen kommentti :).

    VastaaPoista
  2. Mekin voitaisiin kokeilla lukea tätä!

    VastaaPoista
  3. Kertokaahan miten Sylvi kolahtaa miespuolisiin lukijoihin! :)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.