Olen rikas: minulla on monta hirveän hyvää ystävää, useat heistä olen tuntenut yli 20 vuotta. Joitakin tapaan kerran vuodessa tai harvemmin, joitakin useammin. Osan kanssa tiet välillä menevät hetkeksi eri suuntiin, osan kanssa taas lähennytään. Monen kanssa elämäntilanne on samanlainen, osan kanssa on menty ihan eri latuja, ja sekin on rikkaus.
Ystäviä ei ehdi näkemään niin usein ja paljon kuin haluaisi. Silloin kun se tapahtuu, erityisesti lapsiperhetreffeillä hässäkkää riittää, voi pojat että sitä riittääkin. Tulee pissavahinkoja, kun ei kesken riehujen muisteta käydä vessassa (toim.huom. ei toistaiseksi äideille) tai saadaan talon vauva itkemään hysteerisesti, kun oma karjuu niin kovalla äänellä. Puhutaan pääasiassa puolikkaita virkkeitä, juoksennellaan keittiöön, vaihtamaan vaippoja tai toimimaan erotuomarina 3 minuutin välein. "Pannaan lapset nukkumaan ja otetaan vähän viiniä" -skenaario toteutuu harvoin sellaisenaan. Usein saa sen lasillisen viiniä, siinä sivussa käydään n kertaa hyssyttämässä vieraassa paikassa heräileviä lapsia. Ja silti.
Mielenrauhalle elintärkeä vertaistuki. Näkee, että muidenkin elämä on kaaoksenhallintaa. Saa hyviä ruokavinkkejä ja keinoja setviä solmuja. Saa avautua.
Voi olla juuri semmoinen kuin on. Ei haittaa, jos ei jaksanut imuroida tai jos tervehtii pyyhkeeseen sekunti sitten kietoutunutta talon emäntää vessassa, minne on kiidättänyt oman lapsensa suoraan autosta. Jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin (tullaan eka pois sieltä vessasta).
Nauraa kikatetaan tosi huonoille jutuille. Kerrataan muiden ystävien kuulumisia. Juoruiluako? Pois se meistä, hih.
Jollain tavalla se, että on tunnettu niin kauan, rauhoittaa. Elämässä on hetken aikaa vähän enemmän järkeä. 15 vuotta sitten oli yhdenlaista, nyt on tämmöistä ja 15 vuoden päästä on jotain muuta. Silloinkin me vielä ollaan ystäviä ja jutellaan ja nauretaan. Ihan varmasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.