Nyt ei kuulkaas kehä-kolmosen tältä puolelta lopu ostettavat tavarat kesken! Kesäkuussa avattiin Kuopioon Ikea, ja kun villin kesän Visa-laskut on juuri saatu maksettua, avataan torstaina 1.11. mahtava kauppakeskus Matkus Shopping Center! Oh boy, oikein Ameriikan meininkiä, meille tulee mall!
Ikanon strategia yhdistää Ikea ja perinteinen ostoskeskus on varmasti näille leveysasteille erittäin hyvä, kun tavoitteena on haalia asiakkaita monen sadan kilometrin päästä. Kumpikaan ei välttämättä itsekseen houkuttele koko päiväksi shoppailureissuun, mutta kombosta löytyy joka bussilastilliselle jotain, johon voi törsätä aikaa ja rahaa. Ulkoisesti rakennus on tosi hieno: valtava valoseinä hehkuu eri väreissä.
Kauppojen lista on pitkä. Suurin osa on tietysti kansainvälisiä tai suomalaisia ketjuja. Kauppakeskus pyrkii profiloitumaan paikalliseksi, mutta ei sellaista fiilistä ainakaan tuon listan perusteella tule. Valtaosa on kokonaan uusia kauppoja, osa taas muuttaa keskustasta reilun 10 km päähän Matkukseen (esim. Polarn O. Pyret, jonka muutto vähän harmittaa). Ehdottomasti parasta on Hanko Sushi sushiravintola, joka Kuopiosta on puuttunut! Voitte kirjoittaa minulle jo kanta-asiakaskortin, kiitos.
Meidät on kutsuttu Miehen kanssa etujoukoissa keskiviikkoillan avajaisiin. Parisuhteen laatuaikaa shoppailun merkeissä, mikäs sen romanttisempaa.
Hyvää päivää, minä olen supermarketopas Ken!
Sinä kysyt mistä onnen löytää, minä kerron sen:
mainioilla ostosvainioilla onni asustaa,
oi sitä, joka onnen saa:
paketteihin turvalukon taa
sen kaiken kätkee hän
ja ilosta itkahtaa...
Tavaroiden taikamaailma
seikkailuun kutsuu sinua!
Jos johdatus tänne toi
et enää koskaan tahdo pois.
Niin ei tehdä voi...
Sport-osastolla parannella voi jäseniään:
herra hankkii rumalle rouvalleen kauniin irtopään,
sata neliötä saunaa, sellofaanisängyt lauteilleen,
leipää ja liput sirkukseen, kaiken tuon kuin tyhjää vaan!
Ja sitten toistamiseen
Rooma poltetaan...
Tuotetta, jota et ainakin kerran elämässäsi tarvitse
ei ole - ainakaan ei meilläpäin
siis ota kärry ja laula näin:
Tavaroiden taikamaailma...
(Tavaroiden taikamaailma, YUP)
tarttee varmaa<n tulla kuopioon shoppailemaan..se ikeakin on vielä katsastamatta!
VastaaPoistaTervetuloa! Kyllähän loska- ja pakkaskelillä on kiva shoppailla, kun voi jättää haalarit ja mahd. lapsetkin narikkaan ja pyöriä sisätiloissa. :)
PoistaIhana on tuo YUP:n biisi, pitääkin muuten ottaa se Spotifyn puolelle, ei taida ennestään olla.
VastaaPoistaMulla on jotain sulle tuolla blogin puolella..
VastaaPoista