Suurena päiväunien ystävänä lasten päiväunet ovat olleet minulle elintärkeitä. Kotiäitiaikoina nukuin usein itse päikkärit tai sain mahdollisuuden hommailla omia juttuja. Viikonloppuisin päiväuniaika on edelleen samoista syistä pyhä.
Neljävuotias kuopus on alkanut lipsua tästä rutiinista, ja vähitellen siihen on aikuistenkin totuttava. Jos on hyvin nukuttu yö ja vähemmän aktiivinen aamupäivä takana, uni ei aina tule. Muutaman kerran päiväkodissakin unet on suosiolla jätetty väliin.
Joskus Touhukas hiippailee olohuoneeseen puuhaamaan omia leikkejään (sormiväriaiheista ei onneksi vielä, kuvitus ei liity aiheeseen). Joskus hänelle laitetaan dvd pyörimään, minkä aikana minä tai Mies koomaillaan sohvalla tai lueskellaan.
Päiväunien skippaaminen toimii melkein. Jossain vaiheessa alkuiltaa tulee väistämättä superraivarit, jos lapanen ei mene ensi yrittämällä käteen tai vastaavaa. Periaatteessa mun pitäisi ymmärtää, mistä se johtuu ja olla rauhallinen aikuinen. Käytännössä menee helposti omatkin hermot, kun pienestä asiasta tulee kohtuuttoman suurta draamaa ja hässäkkää.
Ajatus siitä, ettei päiväuniaikaa tarvitse enää yhden kohdalla miettiä ja aikatauluttaa, on mahtava. Vielä pitää harjoitella sitä, miten itse kunkin voimat säännöstellään pitkään päivään ilman päiväunia.
Tämä on suuri elämänmuutos! Otsikointikurssinne toimii selvästi, haha. Meillä 3,5-vuotias tarvitsee edelleen päiväunensa, joskin välillä ne on jääneet välistä mahdottomien yhtälöiden tähden: samaan aikaan vaunussa nukkuva 1,5-vuotias pärähti just yks päivä unissaan itkemään tunnin päästä siitä, kun oli nukahtanut ja esikoinen oli aloittanut "ei minua nukuta"-haukottelunsa. Siinä kohtaa sitten taistellut esikoinen vallan piristyi, eikä uni enää ehtinyt tulla, kun tyttö sitten jo heräsi. Ihmeen hyvin loppupäivä meni, tuli vain ehkä kolme raivaria juurikin jostain asiasta x. Odotin pahempaa, lapseni kun on semmoinen varsin nopea reaktioissaan ja kirkaisee edeleen yleensä aina ennen kuin ajattelee. Mutta täytyy sanoa, että illalla oli todella väynyt olo itsellä, kun ei ollut saanut siitä päiväuniajan lepokoomataukoa. Se on elintärkeä! Dvd kuulostaakin erittäin fiksulta.
VastaaPoistaKahden lapsen päikkäreille saaminen on kyllä oma taiteenlajinsa! Meidän 2 vee onneksi useimmiten simahtaa ensin ja pysyy tiukasti unten mailla vaikka tapahtuisi mitä. Veikkaan, että kuopus luopuu aikanaan päiväunista aikaisemmin, kun tajuaa, että isompi ei nuku unia.
PoistaSe ON iso elämänmuutos! Päivän ainoa tauko, kahvi- ja pullahetki, asioiden hoitamisen hetki...ja yhtäkkiä ei enää. Meillä lapsi varmaan vielä nukkuisi mutta arvotan iltaa niin paljon, että jossain vaiheessa totesin mahdottomaksi yhdistää pitkät päiväunet ja edes jotenkin järkevän iltanukahtamisen. En tarkoita että kaksivuotiaan pitää mennä nukkumaan seiskalta mutta mielestäni optimaalinen on kahdeksan pintaan, ja sitä ei vaan saavutettu jos unet oli päivällä yhtään varttia pitemmät. Niinpä yhtäkkiä päivällä voi hengailla kaikenlaista ja illalla on luvassa, ainakin useimmiten, rauhallinen oma hetki ennen kuin kaadun uupuneena sänkyyn touhuttuani päivän pienen elohopean kanssa... Hanna
VastaaPoistaIllan rauhoittaminen onkin hyvä pointti! Iltarauha kasilta olisi kieltämättä kiva juttu. Isomman kanssa menee usein puoli kymmeneen tai vielä myöhempään, jos alla on kunnon päiväunet. Monesti hyydyn itsekin yöunille noihin aikoihin, jos olen nukutusvuorossa. :) Kivaa alkavaa viikkoa elohopean kanssa!
PoistaTervetuloa joukkoon. Aika nopsaan siitäkin tulee arkea :). Medialaitteiden käyttö nousee taas asteen :D.
VastaaPoistaMutta meillä esikko nukahtaa taas illalla nykyään tosi pian ja sairaana kyllä ottaa päikät herkemmin :).
Näinhän se on, että kaikkeen tottuu. :) Onneksi esikoinen on ns. rauhallinen tapaus, jaksaa katsella leffaa tai pelata palapeliä hissukseen, eli ei välttämättä riehu suureen ääneen vaan antaa päiväunirauhan muille.
PoistaHuomenna alkaa lastenkirjaviikko, jee! Pari postausta tulossa täältäkin, stay tuned! ;)
Tuli jännä sellainen mutsisyyllisyyden hetki (tiedän, ettet tarkoittanut, tiedäthän, tämä on vain niin mainio esimerkki, että pakko jakaa).
VastaaPoistaMeillähän lapsi, 2,5, on jättänyt jo päiväunensa viikonloppuisin pois, koska emme vain jaksa taistella niistä ja piste. Ja nyt kun luin tätä, tuli kauhea VOI EI! Neljävuotias on nukkunut niitä vielä! Olisiko meidänkin pitänyt vielä yrittää? Mitä teimme väärin? Saako lapsi nyt ollenkaan tarpeeksi unta! VOI EI!
Sitten ajattelin, että ehkäpä lapset ovat erilaisia enkä nyt stressaa tästä(kin). (Ja vähän sitäkin, että toivottavasti en itse aiheuta muille samanlaisia stressin hetkiä.)
Mutta joo, ymmärrän. Symppaan.
Oot hupsu! Muistan sun postauksen aiheesta, mutta en muista ajatelleeni, että pitäs soittaa viranomaisille. ;) Aikuistenkin unen tarve vaihtelee, miksei lastenkin.
PoistaMeillä on myös jäänyt päiväunet tuossa kahden ja puolen vuoden kieppeillä - ja vieläpä kokolailla kokonaan, kun ovat sattuneet molemmat jäämään kotilomille juuri siinä iässä. (En siis ole koskaan myöskään kokenut luksusta yhtäaikaa nukkuvista lapsista. Kyllä: olen virallisesti kade :D)
PoistaOma hengähdyshetki siinä katoaa, mutta onhan se tosi helpottavaa päivän rytmityksen kannalta, kun kukaan ei vaadi päiväunia tiettyyn aikaan: meilläkin juuri nyt vauva nukkuu yhä milloin vain ja vaunuissa, ja vanhemmat ei nuku ollenkaan, miten helppoa!
Ja hei, mahtavaa otsikointia! :D
Kiitos! :D
PoistaEsikoisen kanssa oli aikamoista taistelua juuri tuossa 2,5 vuoden iässä rauhoittua päikkäreille. Joku olisi saattanut ehkä siinä vaiheessa antaa periksi, mutta itse halusin pitää uni- ja rauha-ajasta kiinni (välillä hermojen kustannuksella). Tänään koomattiin leffareissun jälkeen esikoisen kanssa 1,5 tunnin päiväunet, vaikka ehkä just kellopelleilyn takia olisi kannattanut pysytellä hereillä.