The Final Countdown

Jos korvamato ei jo aktivoitunut, hae se täältä. Dididiidii, didididdidii... Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele korvia vaan tissejä.

Tulen ensiluokkaisesta maidontuotantosuvusta. Mummoni, viiden lapsen äiti, hankki perheelleen tuntuvia sivutuloja luovuttamalla äidinmaitoa sairaalaan samalla kun imetti kaikki vauvansa. Minä, liian helpon, itsekkään ja muka-kiireisen elämäntavan edustaja, olisin voinut tehdä samoin, mutta en viitsinyt. Vähän harmittaa - ei raha, vaan krooninen äidinmaitopula KYSissä.

Molemmat lapseni olen kuitenkin onnistuneesti imettänyt. Vauva-Touhukas nautti joitain purkkeja korviketta, kun Miss Meijeri ei ollut paikalla. Nauravaisen kanssa tuttipullokoulutus kariutui jo alkumetreillä, ja lopulta hän alkoi hylkiä tutteja ja tuttipulloja kokonaan. Nykyään (nokka)muki kelpaa, ja vesi, piimä tai rasvaton maito maistuu hyvin.

Alkuun imetys oli kivuliasta. Ensimmäisellä kierroksella meni reilusti yli kuukausi synnytyksestä ennen kuin pystyin suihkun jälkeen kuivaamaan rintavarustustani froteepyyhkeellä. Vähitellen imetyksestä tuli helppoa ja mukavaa. Tulehdukset ja rintaraivarit kiersivät tissini kaukaa, kiitos siitä. Pieniä, teräviä hampaita niihin on koeteltu, auts.

Imettäminen on ollut hieno ja ainutlaatuinen kokemus, samalla se tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta. Hyllyvistä ulokkeista oli kerrankin jotain hyötyä. Ajatella että ne ovat pitäneet kaksi lasta hengissä! Nauravaista imetin usein pötkötellen sängyllä. Molemmat saatoimme nukahtaa hetkeksi, ihanan raukea lepohetki kaikesta säntäilystä. Imettäessä kokee aivan erikoista läheisyyttä ja hellyyttä lapsen kanssa. Maito on nestemäistä, lämmintä rakkautta.

Jos öissä olisi jotain järkeä, voisin mielelläni imettää muutamia kertoja päivässä vielä muutaman kuukauden ajan. Heräilylle ei kuitenkaan näy loppua, 10-20 herätystä yössä on minimi. On aika laittaa meijerin ovet säppiin. Vähentäminen on alkanut jo, ja Nauravainen ei ole ollut iloinen tästä käänteestä. Iltaisin hän on levoton ja tyytymätön, kun rintaa tarjoillaan enää kerran tai kaksi vuorokaudessa. Fyysisesti oloni on tukala, maidontuotanto ei ole riippuvainen minun päätöksistäni vaan kulutuksesta, ja tuotantosuunnitelma päivittyy muutaman päivän viivellä. Mieli on haikea ja surullinen.

Ulkoistussopimus on kuitenkin väistämättä päättymässä ja on aika palauttaa tissit omistajalle. Siihen liittyy myös positiivisia puolia. En ole vielä päättänyt, miten hävitän virahtaneet ja vastenmieliseltä tuoksahtavat imetysliivit ja -yökkäritopit. Pitäisiköhän ne silputa vai kenties polttaa näyttävässä kokossa? Saan kohta pukea oikeat rintsikat eikä tarvitse miettiä, virutanko paidan kaulusta vai nostanko helmaa. Voin laittaa päälle mekon tai poolopaidan. Silareita en suunnittele, olen erittäin iloinen että kuppikoko on imetyksen ja raskauksien jälkeen tippunut yhdellä koolla. Ja jos maan vetovoima vaikuttaakin rintoihini nykyään voimakkaammin, niin siitä viis. Tissit on kohta taas omat ja sellaisenaan just hyvät.