5.2.2013

Matkalaisten muistilista

Oman muistin tueksi ja kenties muillekin hyödyksi muutamia matkailua helpottavia juttuja.

  • Omassa matkalaukussani on luottokamana ollut jo vuosia sharong (tai savolaisittain saronki): ohut puuvillakangas, jonka voi kietaista kaulaan, mekoksi, hameeksi tai aurinkosuojaksi päähän. Sitä voi käyttää pyyhkeenä, rattaissa valosuojana tai sen avulla voi rakentaa majan melkein missä vain.
  • Lentokoneessa on aina painajaismaisen kuuma, ainakin jos sylissä on 9 kg kiemurtelevaa lasta. Molemmille siis päälle jotain kevyttä ja ohutta.
  • Edit by scarface: Mahdollisen sylimatkustajan kynnet kannattaa leikata ennen lähtöä.
  • Napostelu ei ole hyväksi kenenkään vyötärölle tai hampaille, mutta jos maissinaksuilla, rusinoilla, muroilla tai karkilla saa vielä yhden hiljaisen ja rauhallisen 5 minuuttia autossa tai lentokoneessa, niin antaa palaa.
  • Mahdollisesti edelliseen liittyen meidän pimut normaalisti syö ja juo reissussa normaalia vähemmän. Olen lakannut stressaamasta siitä. Viikon verran pysyy hengissä vähemmälläkin. Oikea nestehukkatila on toki asia erikseen.
  • Jos lapsesi osaa imeskellä sosetta suoraan paketista, niin näistä purtiloista saa kätevästi tankattua välipalaa missä vain.
Kuva täältä
  • Mikäli matkassa on rattaat, joissa on ilmakumirenkaat, joilla on joskus taipumus tyhjentyä, niin ota hyvä ihminen oma pumppu mukaan varsinkin jos epäilet, että hotellin huoltomies-Jorgen 90 minuutin toimitusaika ja oma kärsivällisyytesi ei ole hyvä yhdistelmä.
  • Jos aiotte ruokailla usein hotellihuoneessa tai tuttavien luona, missä ei ole käytettävissä syöttötuolia, niin kannattaa harkita matkasyöttötuolin hankkimista tai lainaamista erityisesti jos syömäri haluaa ehdottomasti syödä itse.

  • Hetki tuoteselosteen parissa supermercadossa kannattaa. Söpöt nallekeksit tyttären kerhon välipalatuliaiseksi on sympaattinen idea. Made in Romania vie käytännön toteutuksesta tiettyä hohtoa.

2 kommenttia:

  1. Totta turiset! Matkalla ne kodin itsestäänselvyydet korostuvat ja niin ärrrrsyttävät, jos vaihtoehtoratkaisua ei ole käsillä. Mielellään heti.

    Me ei lähdetä ilman eväitä tyyliin ruokakauppaankaan.. No ehkä sinne, mutta tämä eväsvinkki on loistava esim. jos äitin tarvitsee hoitaa asioita vaikka Stockalla. Rusinoita ja välipalamehukattia kassi täynnä.

    Ilmakumirenkaat muuten usein tyhjentyvät lentokoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin muistaa täydentää maissinaksuvarastot käsilaukkuun, kun ne tuli luonnollisesti syötyä viimeistä myöten.

      Lennolla renkaat pysyivät ehjänä ja täytenä, mutta jostain syystä yksi rengas tyhjeni muuten vain kesken kaiken. Taisi tulla reikä, TAAS! Mur. En ole vielä edes purkanut rattaita lentokonemuoveista, mikä taitaa olla aika tyhmää, koska jos ne on mäsänä, niin tässä vaiheessa on hankalaa lähteä reklamoimaan.

      Poista