27.9.2012

Makumuistoja

Olipa kerran yksi mummo, oikea vanhan ajan mummo. Emäntäkoulu käytynä, miniäksi ankaran anopin huusholliin maatilalle. Hääkuvassa Lotta-univormu. Viisi lasta, kuudes ei päässyt alkua pidemmälle. Kymmenen lastenlasta. Tärkeissä juhlissa ruskea peruukki, isosti sukua ja monta bussilastillista veteraani- ja kuorotuttavia. Eli ankaran ja työteliään elämän. Kun tuo mummo nauroi, leveä hymy valaisi kasvot, silmät olivat sirrillään ja koko mummo hytkyi. Silmistä näkyi, että hän nauroi paljon.

Lapsenlapsille oli kaapissa purkki, jossa oli suklaata ja herkkuja. Purkilla kävi mummo itsekin, ei tainnut tulls sokereita kovin tarkasti vahdittua vaikka lääkäri käski. Ja se mummo leipoi. Kalakukkoa, jouluksi pippareita, parhaimpia ruiskuorisia karjalanpiirakoita ja Hanna-tädin pikkuleipiä, kakkaroita. Kakkaroita oli aina muutama purkillinen kaapissa ja kävijöiden mukana kotimatkalla pussissa.

Mummo on ollut jo kauan poissa. Yhtäkkiä yksi Jenni huomaa, että juhlat ei tunnu juhlalta, jos ei leivo purkillista kakkaroita. Eihän ne samalta maistu, mummo tuskin käytti desimittaa ja epäilenpä olisiko hänen jääkaapistaan löytynyt juoksevaa rypsiöljyvalmistetta, vaikka sellaista olisi ollut saatavilla. Ehkä jouluna sitten, oikeaa voita ja mitat käsivaralta. Ja ehkä taas, kun kukaan ei näe, pyyhkäisen jauhoiseen hihaan pari kyyneltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.