Supersynttärit ja superhiihtoloma

Maaliskuu on ollut yhtä juhlaa! Synttäreitäni (jes - pyöreitä sellaisia) juhlittiin pitkän kaavan mukaan, ja oli aivan fantastisen hyvät bileet! Olin kutsunut sekalaisen seurakunnan kanssani syömään ja keikalle. Sain ihania lahjojakin, joista olen iloinen. Ylivoimaisesti onnellisin olen kaikista ihanista onnen toivotuksista: siitä että mahtavat tyypit olivat hengessä mukana, juhlissa nostamassa maljan lapsen eroahdistuksesta huolimatta ja kanssani bailaamassa pikkutunneille.

Ikäkauteen liittyen on tullut kriiseiltyä oppikirjan mukaisesti. Ennen omaa syntymäpäivää chättäilin työasioiden ohessa intialaisen kollegan kanssa syntymäpäivien juhlistamisesta. Kollega kertoi, että hänen syntymäpäivänsä alkoi rukoushetkellä temppelissä. Itseltäni hindu- tai ev.lut.-jumalien ylistäminen ei sellaisenaan oikein lähde, sen sijaan mietin omana synttäripäivänäni paljon kiitollisuutta. Kiitollisuutta terveydestä, perheestä, elämäni ihanista ihmisistä ja siitä, että kaikki on oikeastaan älyttömän hyvin. Maailmassa on menossa niin paljon vaikeita, pelottavia ja masentavia asioita. Tuntui hyvältä hengailla muutama päivä omassa pienessä synttärikuplassa ja keskittyä hyvään.

Kuva täältä

Synttärikupla vaihtui sujuvasti muutaman päivän hiihtolomakuplaan. Ei käyty risteilyllä, ei Kanarialla eikä suunnitellussa laskettelukoulussa. En konmarittanut omaisuuttamme tai sulattanut pakastinta.

Oltiin vaan. Opeteltiin pelaamaan shakkia esikoisen kanssa. Käytiin uimahallissa. Käytiin ravintolassa syömässä. Katsottiin aamulla hävyttömän pitkään telkkaria. Tehtiin niitä asioita, mihin arjessa sanon liian usein "En jaksa. En ehdi. Ei nyt. Kiire." Olin laiskasti somessa. Luin pari kirjaa. Nukuin päikkärit. Aivan loistava loma.

Kuplat on poksahtaneet ja arki alkanut, hyvät fiilikset on päällimmäisenä mielessä.

Hyvää kevättä - se on alkanut!

I have created a monster

Minulla on kohtuullisen vakava sävy-sävyyn -neuroosi pukeutumisen suhteen. Liian hullut kuosiyhdistelmät tai sekopäiset värisekoitukset, ei ei ei. Usein lopputulos on hillityn tylsä, tyyliin musta + farkku + yksi väri tai kuosi. Tosi boring ja erittäin kotoisaa.

Esikoinen on oppinut tämän hienon piirteen ja kehittänyt vaatteiden valinnasta jo nuorella iällä pitkällisen prosessin. Välillä hän tulee seesteisenä uusi asukokonaisuus päällään aamiaispöytään ja välillä päivän kombo haetaan kiertäen kilari-ruudun kautta.

Esikoinen on innostunut vaihtelemaan vaatekertoja niin, että vähintään joka päivä on eri vaatteet. Vaatteiden viikkaus ei ole yhtä motivoivaa, joten meillä ajelehtii järjetön määrä vaatteita joka paikassa. Kun nyt sattuu olemaan niin, että joskus (aina) saatan (ja varmasti) jättää joitain omia vaatteitani lattialle, niin voitte arvata missä lasten vaatteita ajelehtii. On niitä joskus kaapin suunnalla nähty, mutta harvemmin. Mies on luonnollisesti sälyttänyt kaiken vastuun esikoisen käytöksestä vaatteiden säilytyksen suhteen minulle. Millonkahan seuraava Elämä pelissä -valmennuksen uutiskirje tuleekaan?

Kutittavia legginsejä, näitä ei voi pitää. 

Kuopuksella on omat juttunsa pukeutumisen suhteen. Hyvin usein hän reklamoi, että "vaatteet kutittaa". En ole ymmärtänyt, onko kyseessä pesulapun kutitus vai puristava vaatekappale, mutta jos vaate kutittaa, niin sitä ei voi pitää. Välittömästi itkupotkuraivarit ja puetun vaatekappaleen riisuminen - mielellään heitetään vaate seinään.

Rumat vaatteet kutittaavt. Kiireen hetkellä kutitusta on enemmän kuin muuten. Jotkut sukkahousut saattavat olla tänään ok ja huomenna ei. Ota näistä nyt selvää. Kuopuksella on noin 10 vaatekappaletta + 5 sukkahousut, joita hän pitää. Yksi ja vain yksi pipo käy. Auta armias niitä aamuja, kun sitä ei löydy.

Kutittamattomia legginssejä, joita voi pitää. 

Kuopuksen osalta olen lopettanut kaikki yritykset sävy-sävyttää tai muuten valikoida hänen vaatteitaan. Tänään kastuneiden sukkahousujen tilalle etsittiin sopivia 20 minuuttia. Välillä säätämistä ja kiukkuamista jaksaa paremmin ja välillä ei meinaa huumori tai empatia riittää. Jos löytyy jotain, joka ei kutita, niin niillä mennään oli ne sitten kaksi numeroa liian pienet raitalegginsit tai reikäiset tähtilegginsit. 

Onhan muillakin joskus pukeutusvaikeuksia - aikuisilla tai lapsilla?

Vegaanihaaste 2016

Olen vähitellen lisänyt kasvisruokaa ruokavaliooni. Erityisesti lounasruokailussa on kasvisvaihtoehto useimmiten valinta. Kotona koko perheelle tehdään valitettavan usein jauheliha-sitä tai jauheliha-tätä. Vegaanihaaste pulpahteli somesta silmille monta kertaa, ja pari päivää virallisen aloituspäivän jälkeen päätin ex tempore ottaa haasteen vastaan. Vegaanihaasteessa on  tarkoitus elää tammikuu vegaanin elämää. Ainakin syödä vegaaniruokaa, eli kasvisruokaa ilman eläinkunnan tuotteita ml. maito ja kananmunat.

Ilona Rauhala kirjoitti ihanasti, että hän harrastaa kokeilemista. Minulle vegaanihaaste on kokeilu: joka päivä tulevasta uutiskirjeestä saa resepti-idiksiä. Voi tarkkailla omaa fiilistä ja oloa, ja muuttuuko se jotenkin. En lähtenyt mukaan aatteellis-eläinsuojelullisista syistä.

Ruuan heittäminen roskiin on mielestäni suurta tyhmyyttä. Eka viikolla söin mm. ostamiani jukurtteja pois. Joulukonvehdithan menee tosi nopeasti pilalle, niitä piti vähän syödä. Ja kun auto ei inahtanutkaan siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt jo olla päiväkodin pihalla, niin koin täysin välttämättömäksi syödä hanskalokerosta jäätyneitä kermatoffeita. Lisäksi muutaman kerran palaverikahvitteluissa tai työlounaalla olen jättänyt vegaanisäätämisen väliin, ja vetänyt juustosämpylän naamaan. Kiitos ja anteeksi 1950-luvulla mummoni ja minun puolesta henkenne heittäneet minkit, -25 pakkasella pukeuduin vintage turkkiin enkä palellut.

Kaikki tekemäni lämpimät ruuat ovat olleet vegaanisia. Juuston skippaaminen tuntui alkuun suurimmalta vaikeudelta, oikeastaan siitä luopuminen on ollut tosi iisiä. Olen laittanut leivälle hummusta, kasviksia tai vain sinistä Keijua. Olen ollut syömättä ihanaa, tuoretta pullaa, uskomatonta!

Nälkä ei ole vaivannut. Menemättä tarkemmin yksityikohtiin (prööt), tuntuu että lisääntynyt palkokasvien, valkosipulin ja/tai soijatuotteiden (prööt) käyttö on yllättänyt vatsan (prööt). Voi myös olla, että antibioottihevoskuurilla oli osuutensa vatsa-asioihin.

Muita havaintoja

• Vegaaniruuan tekeminen ei ole mahdottoman vaikeaa. Hyviä reseptejä on netti ja kirjat pullollaan. Ihana Elina Innasen kirja mulla on ollut jo hyvän aikaa. 
• Olen kokannut enemmän ja syönyt vähemmän eineksiä, koska en ole jaksanut selvittää einesten vegaaniustilannetta. Hyvä näin. 
• Kun erityisesti lapset eivät ole vegaaniruuasta innoissaan, on vähän ärsyttävää tehdä eri ruokia. Ehkä he tottuisivat makuihin ajan kanssa. 
• Vaniljasoijamaito oli ennen mun lemppari lattessa. Nyt se äklöttää. Maustamaton soijajukurtti on aivan kammottavaa. Savutofu, hyi. 
• Hummus ja muut erilaiset tahnat ja möhnät on niiiiin hyviä! Överit sushibuffassa voi hyvin vetää vegeversioilla. 
• Smoothiet on helppo tehdä vegaaniversioina. Tein pitkästä aikaa vispipuuroakin. Vegaaniaamiaiset - no problem.
• Monet vegaanireseptit sisältävät ulkomailta tuotuja pähkinöitä ja soijatuotteita. Ainakin tammikuussa suomalaisuutta suosivan vegaanin elämä on vaikeaa. Ei sillä, että normaalisti söisin valtavan paljon kotimaista ruokaa, mutta nyt on tuntunut että tulee syötyä enemmän kaukaa rahdattuja asioita. 
• Vegaaniruoka ei ole välttämättä terveysruokaa. Sipsit ja kalja on vegaanisia. En odota muutoksia vaa'an lukemissa. 
• HC vegaanien elämä tuntuu tosi työläältä, varsinkin jos haluaa syödä ulkona, ja varmistua ettei ruuassa ole tippaakaan majoneesia tai kalakastiketta. Alkuun tuoteselosteiden opiskeluun saisi käyttää reippaasti aikaa, pidemmän päälle ruokakori varmasti rutinoituu siinä missä sekasyöjienkin. 

Muutama viikko vielä jäljellä. Hyvällä meiningillä jatkan. Tiedän jo nyt, että aion vähän pinnata: laittaa työkokouksissa maito kahviin ja muuta force majour -tyyppistä. Itse kokkaan vegaaniruokaa kotona ja vien eväitä töihin. Kiva juttu vegaanihaaste joka tapauksessa on. Pisteet kampanjan jalkauttamisesta, uutiskirjeistä, mentoreista ja facebook-ryhmästä. Haaste on jo avannut silmiä sille, kuinka paljon erityisesti maitotuotteita tulee nautittua. Uskon, että tällä tammikuulla on vaikutus siihen, mitä tulevaisuudessa syön.

Vanhasta uuteen

Vuonna 2015 kyseltiin kovasti "Miten meni - noin niinku omasta mielestä?". Sanoisin, että vuotta 2015 voi hyvin verrata elokuun triathlon-suoritukseen. Välillä kaikki rullasi vaivatta ja hymy huulilla hurjaa vauhtia, välillä tuntui että en saa henkeä ja hukun Vaikka jalat painoi tonnin, pääsin kuin pääsinkin maaliin ja lopulta oli voittajafiilis. Mitaleille en päässyt, pyöräilykypärään sain tarran.

Kesä oli kylmä, retkeiltiin silti. 

Tammikuussa 2015 asetin tavoitteeksi kolme asiaa: liikkua reippaasti, syödä enemmän kasvisruokaa ja tavata ystäviä.

• Liikuinkin säännöllisesti. Paljon heiaheia-merkintöjä on työmatkapyöräilystä ja hiekan lapioinnista. Liikunta oli kuntoa ylläpitävää, ei varsinaisesti kehittävää, ja se on hyvä niin. Syksyllä aloitin uimatreenit triathlon-seuran vuoroilla, se on ollut ihanaa. Niskasärkyihin nappailtujen buranoiden määrä on tippunut radikaalisti.

• Kasvispainotteinen ruoka on ollut osa arkea, sitä on edelleen vara lisätä. Syksyllä söin ennätysmäärän eineksiä. Lounasruokailukuviot töissä on muuttuneet, syön harvemmin ravintolalounaan ja useimmin jotain epämäääräistä. 
• Viime vuosi oli ihanan sosiaalinen. Kaiken häsäämisen keskellä on ehtinyt tavata paljon kavereita, juhlia synttäreitä ja pikkareita. Vaikka välillä on tuntunut, ettei jaksaisi lähteä minnekään tai kutsua ketään kylään, tulee kavereiden kanssa hengailuista niin hyvä mieli, että pitäisi jo tajuta ettei kannata hangoitella vastaan. 

• Viime syksyn enteilemäni ja toivomani muutokset tuulet puhalsivat täysillä. Olin mukana perustamassa yritystä ja siirryin teoreettisen vakaasta palkansaajan tilanteesta epävarmempaan talouteen, johon voi kuitenkin itse vaikuttaa enemmän kuin koskaan
• Alakerran megaremontti saatiin melkein maaliin - ulkopuolen työt jatkuu keväällä. Se oli raskas prosessi fyysisesti, rahallisesti ja henkisesti. Jos ei muuta, niin nyt kelpaa saunoa. Enkä ole vieläkään jaksanut ottaa kuvia meidän hienosta saunaosastosta, sori.

Joskus mäkin vaan haluisin nukkua eteisen lattialla

• Heiaheia osasi myös kertoa, että olin viime vuonna tosi paljon kipeenä. Perusflunssaa lähinnä, yli 25 päivää vuoden aikana. Se on minulle todella paljon, oiskohan stressi nakertanut vastustuskykyä? Stressiin liittyen olen miettinyt paljon missä menee raja ahkeran ja tavoitteellisen tekemisen ja väkisin vääntämisen välillä. Miten meistä kukin stressin kokee ja miten sitä muihin purkaa. On ollut päiviä, jolloin en ole todellakaan pitänyt siitä, miten itse käyttyäydyin muita kohtaan. 

Ruuhkavuosialttari

• Ruuhkavuodet on urheilutermein tosiasia. Kirjoituspöytä on mun ruuhkavuosialttari. Päälle kaatuvaan sekamelskaan kasaantuu puhtaat pyykit, luetut ja lukemattomat kirjat, tärkeät paperit, skumppaa, meikit, roskia ja mitähän lie. Kaaoksen näkeminen ahdistaa, vain muutaman kerran vuodessa saan raivattua pöydän kokonaan tyhjäksi. Pyykkejä alan viikata kaappiin, kun puhtaat alusvaatteet ja pyyhkeet loppuu, kirjoja katselen kun kirjasto alkaa muistuttaa, että ne pitäisi palauttaa. 

Kirjoitin toissa päivänä opiskelukaverin hautajaisiin adressin. Kun omassa elämässä kaikki on aivan fantastisen hyvin, tekee mieli potkaista itseään siitä, että käyttää niin paljon aikaa ja energiaa murehtimiseen, jännittämiseen ja murjottamiseen. Haluan, että minutkin muistettaisiin hymyilevänä ja positiivisena tyyppinä eikä työkavereilleen ja lapsilleen karjuvana tiukkapipona.   

Bailataan kympillä vaikka juhannuksena täytyisi olla päällä kolme takkia ja hanskat!

Vuodelta 2016 toivon, että hymyilen ja nautin enemmän. Uuden vuoden liikuntatavoite on jo asetettu, aion treenata tapahtuman nimen mukaisella vakavuudella. Pullukkarunin kympillä nähdään kesäkuussa! Noin muuten toivon, että osaisin häsätä vähemmän ja keskittyä enemmän. 

Ehkä opettelen ottamaan selfieitä.

Hyvää uutta vuotta ystävät! 

Uusia aluevaltauksia: talvipyöräily

Esikoisen eskarin sijainti on tuonut aamuihin parin kilometrin lisälenkin. Ennen molemmat sai jättää puolen kilsan päähän päiväkotiin ja jatkaa siitä työmatkaa pyörällä tai bussilla. Yleensä minä vien lapset ja Mies hakee.

Meillä on yksi auto ja tavoitteena on olla hankkimatta toista. Yhtenä tai kahtena päivässä auto on minun käytössäni. Käytännössä silloin sekä vien että haen lapset, minkä seurauksena työpäivä jää noin tunnin normaalia lyhyemmäksi, ja usein kesken jääneitä hommia joutuu jatkamaan illalla. Miehen työ ei ole yhtä joustava, hänen autoillessaan aamun vienti jää minun hoidettavakseni tavalla tai toisella.

Kesällä hyvään vauhtiin päässyt työmatkapyöräily jatkui syksyllä. Alkusyksyn esikoinen polki eskarimatkan omalla pyörällään. Noin 1,5 km matka pikkusiskon päiväkodista eskariin on lähes kokonaan ylämäkeä, ja täytyy myöntää että 6-vuotiaan protestointi ei ollut täysin aiheetonta. Hermot koko matkan kestäneeseen kitinään ja hoputukseen kuitenkin meni, ja lopulta on päädyttiin sellaiseen malliin, että esikoinen hyppää päiväkodin pihalla tarakalle ja minä poljen ylämäet selkä hiessä.

Aiemmin olen laittanut pyörän talviteloille pakkasten alettua. Olen pelännyt liukkaalla ajamista tosi paljon. Pienen pakon motivoimana minusta on vahingossa tullut talvipyöräilija. Jos on noin viisi jäistä tai loskaista päivää polkenut työmatkat, voi kutsua itseään jo talvipyöräilijäksi eikö?

Kuva täältä

Heijastinliivi, kypärä ja otsalamppu on. Repussa vilkkuu pieni punainen valo. Eturengas on nastallinen, takarengas vaihdetaan nastalliseksi, jos lunta maahan jää. Vaatetuksen puolesta olen mennyt hyvin simppelillä linjalla: ulkoiluhousut ja softshell-takki, alle kerroksia sään mukaan. So far so good. Vaikka harvoin ehditään eskariin aamupuurolle ajoissa, niin muuten on mennyt yllättävän hyvin. Useimmiten pimeään ja kylmään aamuun ei tee tippaakaan mieli lähteä, perillä on kuitenkin joka kerta hyvä mieli, kun on saanut pienen happihyppelyn ja liikunta-annoksen.

Aloittelevalla talvipyöräilijällä on vielä epätietoisuutta seuraaviin seikkoihin liittyen:

• Hiljaa pitäisi kuulemma ajaa, erityisesti risteyksiin tai kurveihin. Miten se tapahtuu? Normaalisti kaahaan niin kovaa, kun kolmivaihteisesta Monarkista lähtee.
• Miten pukeutua, kun on 10 astetta pakkasta? Selkä hiestä märkä, naama ja takapuoli jäässä jo nyt - miten tilanteen voi tasapainottaa? 
• Voiko lasta istuttaa tarakalla kun on 10 astetta pakkasta?
• Mun pyörä on niin peruspyörä kuin olla ja voi, pitäisikö lähteä hifistelemään ja hankkia maastopyörä tai mitä näitä nyt on?

Hyvää itsenäisyyspäivää ja hyviä työmatkoja talven pimeydessä! Toivotaan, että valkeus pian koittaa. 

Sunnuntain kohokohta

Olen aina rakastanut Astrid Lindgrenin kirjoja. Olen lukenut monet niistä moneen kertaan aikuisena, erityisesti pidemmät tarinat Veljeni Leijonamieli, Ronja Ryövärintytär ja Mio, poikani Mio. Lapsille noista mitään en ole vielä lukenut. En tiedä pystynkö lukemaan Veljeni Leijonamieltä, pelkkä ajatuskin jo itkettää. Kirjojen teemat lapsista, aikuisista, sodasta ja rakkaudesta tuntuvat täysin ajankohtaisilta.

Ronja Ryövärintytär on meillä äänikirjana, ja tänään ajattelin että kun omat yöunet jäävät todennäköisesti lyhyiksi Sillan season finalen vuoksi, niin otetaan Ronja 6-vuotiaalle kuunteluun silläkin uhalla, että yöllä painajaisiin tulee männiäisiä ja ajattaria. Lapselle siis, itse kestän kyllä ne kohdat itkemättä.

Kuva täältä

Kuunneltiin eka cd, minkä jälkeen Mies vei tyttären harrastamaan. Jäin sohvalle köllöttelemään ja kuuntelemaan tokaa cd:tä. Sadun lukijalla Jarmo Heikkisellä on ääni, jota voisin kuunnella koko päivän. Kuuntelin, välillä vähän torkahdin ja kuuntelin.

Täydellistä. 

Joulukuun sunnuntai-iltojen Sillan jättämän tyhjiön taidan täyttää Ronja Ryövärintyttärellä, sitten voin harkita siirtymistä hyvien yöunien pariin.

Äiti on mörkö

Molemmat tytöt oppivat puhumaan noin 1-vuotiaana ja ovat aina puhuneet tosi selkeästi. En osaa sanoa mistä tämä johtuu, itse tunnen puhuvani ja ajattelevani pääasiassa epäselvästi. Esikoinen oppi ärrän jo aikaisin. Kuopuksella meni vähän pidempään. Hän täyttää pian 4 vuotta, ärrä tuli ohjelmaan ihan äsken. Ärrän kanssa ei ollut mitään kiirettä tai hätää, hänen puheensa oli lähinnä söpöä:

Äiti, mun lampaita palelee. (varpaita)
Hei alvaa mitä!
Mä lakastan sua. 

Nyt ärrä sorisee kuin vanhalla tekijällä:

Saisinko muRoja.
Mun pikkaReissa on kiRppuRasvaa (rasvapurkin kuvassa on kuulemma kirppuja)
Mä pieRasin. 
Äiti on möRkö. (joo, joskus vähän, ei käy kieltäminen)

Kuva täältä

Kahta en vaihda eli reissurutiinit

Tyttöjen täti ja hänen miehensä asuvat Helsingissä. Vierailut heidän luokseen ovat jälkikasvun parissa suuresti odotettuja ja jännitettyjä tapahtumia. Pari edellistä päivää menee sekoillessa ja automatkalla ehtii kysyä noin tuhat kertaa "Joko ollaan perillä?". Tarjosin lapsille kourallisen nallekarkkeja vastineeksi siitä, että lopettavat kyseisen kysymyksen esittämisen. Homma toimi yllättävän hyvin - tavallaan. Karkit syötyään he siirtyivät kysymykseen "Miksi täti ja mies asuvat niin kaukana?"

Vierailuille on alkanut muodostua tietyt rutiinit, jotka on täysin välttämätöntä mahduttaa ohjelmaan. Sen lisäksi, että noin yleisesti on tosi siistiä olla kerrostalossa, niin Helsingissä erityisen mahtavaa on:

• leikit läheisessä uudistetussa leikkipuistossa (satoi tai paistoi)
• Turilas&Jäärä VHS-kasetilta
• muuta viihdettä Netflixistä
• vähintään 20 kierrosta Unoa
• suklaamurot aamiaisella. 

Me aikuiset saamme pääsääntöisesti hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, muusta ohjelmassa emme ole niin kranttuja. 

Viimeisimmällä Helsingin retkellä koeajoimme uuden rutiinin. Tätilän Nanny Crew otti lapset hoiviinsa ja nukutti heidät 100% onnistuneesti, kun Miehen kanssa juhlimme rakkaan ystävän pyöreitä vuosia. Tämä palvelu otetaan välittömästi Helsingin reissujen rutiiniohjelmaan mukaan, aivan mahtavaa! 

Terveiset vielä kaikille parhaille tyypeille sekä kiitos ja anteeksi naapurit, meillä nyt vaan on tapana laulaa kuorosovitus Bohemian Rhapsodysta. Sen minkä sävellajissa ja pieleen mennessä rytmissä menetämme, väkevässä tulkinnassa paikkaamme. Aijai, poskiin sattuu aina yhtä paljon.

This Too Shall Pass

Vuosia sitten olin kavereideni kanssa pienimmällä Kanarian saarella, El Hierrolla lomalla. Eräänä iltana osa porukasta jäi laittamaan ruokaa, ja osa lähti kävelylle laavakentille. Aurinko oli laskemassa, tuuli sopivasti ja jähmettyneet laavavanat olivat polkujamme. Maleksittiin vain, ei juteltukaan. Ei ollut tarkoitus suorittaa matkaa tai aikaa, herätellä vain ruokahalua ja fiilistellä laskeutuvaa iltaa. Hätkähdin yhtäkkiä, että en ollut moneen minuuttiin ajatellut mitään. En yhtään mitään. Se tuntui hyvältä ja erityiseltä.

Tämä oli aikaa ennen lapsia, olin jo "oikeissa töissä". Olen luonteeltani huolellinen, tunnollinen ja järjestelmällinen. Suorittajakin, kyllä. Olin ja olen ajautunut työtehtäviin, missä näitä ominaisuuksia tarvitaan. Työtahti oli tuolloin hektinen ja yksityiselämän puolella kaipasin muutosta sinkkustatukseeni. Kelasin päässäni koko ajan sekalaisia asioita: mitä pitää tehdä 5 minuutin päästä, 5 päivän päästä, mitä oli jäänyt tekemättä, mitä tein hyvin, mitä tein huonosti. Spekuloin tulevaisuuden tapahtumia ja keskusteluja loputtomiin. Noiden kelojen äänet eivät tuntuneet taukoavan koskaan. Paitsi noin yhden kerran iltakävelyllä.

Kun tähän taipumukseen ja tottumukseen lisätään pari lasta, työtilanteen muuttuminen palkkatyöstä yrittäjyyteen sekä iso remontti kotona, on päässä ollut meteliä. Paljon puhuttujen metatöiden lisäksi on saanut ja pitänyt olla tekemässä päätöksiä ja töitä monen muunkin asian suhteen. Saaran kuvaama kiireen tuntu on koko ajan päällä: jatkuvaa säätämistä ja päätöksiä päivän ja viikon menoista ja teoista. Vaikka rutiinien varaan rakennettu päivä ruokarytmeineen toimii, niin usein se myös stressaa. Olo on kireä ja tyytymätön, ilo jää piiloon kelojen äänien alle. Päässä on isot ja pienet asiat suloisesti sekaisin, älypuhelimen runkutus sosiaalisen median syövereissä pahentaa tilannetta. 

Kuluneen vuoden aikana olen alkanut tuntea stressin ja kiireen palana kurkussa. Sellaisena palana, kun itkettää. Jos stressitaso on korkea, pelkästään päähän pälkähtävä ajatus ulkoportaille jääneistä hiekkaisista kurahousuista aktivoi palan, ja tuntuu vaikeammalta hengittää tai puhua. Joskus pala on pitkiä aikoja poissa, ja sitten taas omalla paikallaan.

Kesän remontti oli monella tavalla vaikea ja työläs, ja pala tuntui kurkussa usein. Teetätin itselleni rannekoruun viisauden This Too Shall Pass. Ja kyllä, remontti on enimmäkseen takana päin. Toisaalta sanat muistuttavat, että kun menee tosi hyvin ja lujaa, sekin joskus  päättyy. Viisaiden sanojen kantaminen tuntui tärkeältä.

Henkisyydestä ja meditoinnista puhutaan tällä hetkellä valtavasti, usein työtehon ja työn merkityksellisyyden yhteydessä. Olen lukenut läjän aihetta tavalla tai toisella sivuavia kirjoja, osan olen etsinyt käsiini tarkoituksella, osa on lähtenyt matkaan vahingossa kirjaston tai kaverin hyllystä. Viimeisimpänä jälkimmäisestä kategoriasta luin Eckhart Tollen kulttimaineeseen nousseen Läsnäolon voima -kirjan. Jos  hyvin lyhyesti referoin, Eckun näkemyksen mukaan läsnäolo on Olemista, josta mieli sekä ns. kärsimyskeho yrittävät  jatkuvasti harhauttaa pois. Mieli ohjaa märehtimään menneitä tai spekuloimaan tulevaisuutta. Kumpikin on turhaa: mennyt on mennyttä, ja tulevaisuudesta on turha huolehtia. Oleminen ei ole yhtä kuin onnellisuus, voi olla läsnä ja valpas, vaikka olisikin surullinen tai masentunut. Tunnetilaan ei tarvitse uppoutua kokonaan ja kuvitella, että on kokonaan masentunut ja surkea. Se on vain tunne, ajatus. 

Tämä kirjoitus ei pääty siihen, että taivas aukeaa, enkelit veisavat ja kerron nähneeni valon. Tulen aina olemaan säätäjä ja suunnittelija, mutta olen alkanut tarkkailla itseäni. Missä tilanteissa ja miksi pala kurkussa kasvaa? Voinko tehdä jotain: sanoa jotain, mennä pois tai hyväksyä tilanteen? Voinko myöntää, että roikun omissa ennakkoluuloissani tai jääräpäisyydessäni, ja ehkä luopua niistä. Yritän hiljentää pään sisäisiä keloja  pari kertaa päivässä. Pienen otoksen perusteella olen nukkunut paremmin, kun olen ennen nukahtamista antanut ajatusten tulla ja yrittänyt passittaa ne heti matkoihinsa jäämättä niihin fiilistelemään. This Too Shall Pass muistuttaa myös siitä, että ajatus ja fokus täytyy pitää tässä hetkessä. 

En odota valaistumista tai suurta kosmista ymmärryksen hetkeä. Yritän saada pienen hetken hiljaisuuden päähäni silloin tällöin. Vaikka sekin menee ohi, se on ihan ok. Tämä ei ole suoritus.

Elinan puolukka-ruispiirakka

En tiedä teidän hoodeista, mutta Kuopion seudulla on kylmän kesän ja lämpimän syksyn jälkeen tulossa käsittämättömän runsas puolukkasato. Kävin lasten ja omien vanhempieni kanssa muina miehinä katselemassa eräältä paikalta tilannetta. Onneksi otettiin vain pari sankkoa mukaan, vakava puolukkapsykoosi valtasi koko aikuisväestön, emmekä olisi malttaneet tulla metsästä pois ennen pimeää, jos olisi ollut mahdollista jatkaa keräämistä. Vähän reilu tunti poimureiden kanssa heiluttiin ja sankot olivat täynnä.

Syömme jonkun verran puolukkaa: minä smoothieissa ja lapset vaihtelevalla innolla puolukkavispipuurossa, jonka äitini on onnistuneesti brändännyt prinsessapuuroksi. Kun mietin käyttökohteita viime kesän viimeisille puolukoille pakastimessa, löysin mahtavan puolukkapiirakan ohjeen Elina Innasen Vegaanin keittiössä -kirjasta. En ole vegaani, välillä tykkään kokata Elinan ihanista resepteistä ruokaa. Tässä teillekin testattavaksi ihana ohje. Eläinkunnan tuotteet loistavat poissaolollaan, rasvaa ja sokeria sen sijaan ei säästellä, joten mikään terveyspiiras ei ole kyseessä.

Kuvassa Elinan piirakka, omani on vielä uunissa

AINEKSET

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
2 dl maustamatonta soijajogurttia
1 dl rypsiöljyä

Puolukkatäyte
3 dl maustamatonta soijajogurttia
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl puolukoita

Ruismuruset
0,5 dl ruishiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl fariinisokeria
1,5 rkl rypsiöljyä

OHJE

Pane uuni kuumemaan 200C asteeseen ja vuoraa piirakkavuoka (28 cm) leivinpaperilla.
Mittaa pohjan kuivat aineet kulhoon. Lisää maustamaton soijajogurtti ja rypsiöljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Täytettä varten yhdistä soijajogurtti, sokeri, vaniljasokeri ja puolukat ja kaada seos pohjan päälle. Yhdistä toisessa kulhossa ruishiutaleet, vehnäjauhot, fariinisokeri ja rypsiöljy. Sekoita ne murumaiseksi seokseksi ja ripottele puolukkajogurtin päälle.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 20 min tai kunnes reunat ovat saanee hiukan väriä ja piirakka näyttää keskeltä hyytyneeltä.
Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen leikkaamista. Parhaimmillaan piirakka on seuraavana päivänä.

Olen soveltanut reseptiä jonkun verran: eka kerralla soijajogurtin sijaan laitoin tavallista maustamatonsa jogurttia ja vähän soijamaitoa. Ruisleseiden ja -hiutaleiden sijaan olen käyttänyt kaurasellaisia. Ohjeen viimeistä kohtaa on vaikeaa noudattaa, vaikkka piirakka todella on parempaa seuraavana päivänä. 

Ihania ja satoisia syyspäiviä! 

Triathlon: miten?

Kiinnostuin triathlon-ajatuksesta, kun keväällä intoilin pitkästä aikaa uimisesta. Ajattelin, että pikamatka ei ole niin paha (300 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua), vaan sopivan kutkuttava haaste.

Kallavesi +18C, kyllä täällä tarkenee. Toiselta poijulta oikealle. 

Oletin, että uinti olisi mun bravuuri. Märkäpuvun lainasin, lopulta päätin lähteä viivalle ilman. Tiesin, että mulle käy joskus niin, että hengitys salpaantuu, kun menen kylmään veteen. Yritin harjoitella hengityksen tasaamista räpiköimällä järvessä silloin tällöin viileähköstä kesästä huolimatta. Yrittäminen ei riittänyt, +18-asteinen Kallavesi ja kisaajien aallot ja pärskeet tekivät tepposet, ja uinti meni järkyttävän huonosti. Uin lähes koko matkan mummorinulia ja selkäuintia, kun hengitys oli hyperventilointia enkä saanut omasta uinti- ja hengitysrytmistä ollenkaan kiinni. Olen lapsesta asti pitänyt itseäni hyvänä uimarina, nyt kävi ensimmäistä kertaa ikinä mielessä ajatus, että sopivissa olosuhteissa minäkin voisin hukkua ongelmitta. Ei tilanne oikeasti niin paha ollut, mutta oivallus oli herättävä.

Ilmiö on normaali lueskelemieni blogi- ja facebook-kokemusten pohjalta. Jännitys, kylmä vesi ja joukkolähtö sekoittaa monen pakan kokonaan. Kuulin, että Kuopiossa kuntosarjan pikamatkan neljä uimaria oli ongittu valvojien toimesta kesken suorituksen pois, joten isompia tai pienempiä ongelmia uinnissa oli muillakin.

Se, että juostessa näytän kömpelöltä norsulta on ihan ok, koska en ole koskaan ollut kepeä ja taitava juoksija. Mutta se, että uidessa olin kuin puolihalvaantunut keuhkotautinen mummo, oli suuri järkytys. Minä olen taitava ja sulava uimari, paitsi kerran yhtenä lauantaina. Pääsiin vaihtoon 8 min räpiköinnin jälkeen, se siitä. 

I <3 Fuji

Pyöräily meni hyvin. Ensin meinasin lähteä matkaan 3-vaihteisella Monarkillani ja jättää lastenistuimen tarakalle. Sain kuitenkin lainaan maantiepyörän, ja rakastuin siihen täysin! Mikä ihana kulkupeli! Poljin reippaasti, en täysillä, koska halusin vetää juoksuosuuden kahdella jalalla enkä kontaten. Olin ajatellut, että pyöräilyyn menee noin tunti, selvisin 45 minuutissa.

Hetki ennen maalia jaksaa jo hymyillä kannustusjoukoille

Juoksu meni puuskuttavan elefantin hengessä. Jalat painoi tonnin ja hengästytti. Ajattelin, että kyllä minä 5 kilsaa jaksan, ja jaksoinkin. Muutaman askeleen kävelin, maalissa sain viritettyä hymyä naamaan, kun Mies ja lapset tuli tsemppaamaan ja antamaan läpsyjä. Juoksuun meni odotetusti puolisen tuntia. 

Ahteriaan maaliin hilaa hän

Jätin ilmoittautumisen viime tinkaan, elokuussa tuntuu usein olevan räkätautia, kun töihin ja päiväkoteihin palataan kesän aikana haalittujen pöpöjen kanssa. Kisa oli lauantaina, ilmoittauduin keskiviikkona, kun halusin olla varma, että en ole lentsussa. Kisaa edeltävään viikkoon mahtui monta surkeasti nukuttua yötä ja perjantaina pärskin koko päivän. Pohdin jo pois jäämistä. Kun lauantaiaamuna oli hyvä olo, ja päätin lähteä matkaan. Raskaalta kokonaisuus joka tapauksessa tuntui, en tiedä oliko vaan kyse heikosta kunnosta, jostain allergiajutusta, jännityksestä vai näistä kaikista. Uinnissa tuhraantui suhteenttoman paljon voimia, kun se oli paniikinomaista sekoilua.

Maali!

Kisan jälkeen ei heti ollut voittajan superhyvä olo, olin vaan tosi uupunut. Iltaa kohden fiilis kohosi, kun sain lepäiltyä ja tankattua. Lapset hinkui mummolaan, minne ne ilomielin kiikutettiin. Illalla hyvän italialaisen sapuskan ja mukavan seuran parissa oli mulla juhlat. 

Kuopio Triathlon oli älyttömän kiva tapahtuma. Osallistujia kuntosarjan pikamatkalla oli noin 180. Koko skaba vedetään kaupunkialueella, matkan varrella tarjoillaan Järvi-Suomen maisemaherkkua pyöräilyn Saaristokatu-osuudella ja juoksun Väinölänniemen kierroksella. Kisassa vaikutti olevan paljon muualta kuin lähialueilta olevia, tapahtuman maine on ilmeisen hyvä laajemminkin.

No jes!

Triathloniin taisi syttyä kipinä! Tykkään lajin monipuolisuudesta: uinti ja pyöräily tuntuu kropalle lempeämmiltä kuin juoksu. Epäilemättä niitäkin voi treenata niin paljon, että paikat hajoaa, mutta oman laiskan itseni tuntien, en pidä sitä suurena huolena. Avovesiuinti ja juoksu vaatii treeniä. Ehkä vaan jätän lainapyörän kaikessa hiljaisuudessa palauttamatta, ja toivon että ne ei huomaa mitään.

Oletko sinä koittanut onneasi triathlonissa? 

Kuvat: Mies

Triathlon: miksi?

Tattadaa: tein sen! Nimittäin Kuopio triathlonin pikamatkan: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Tavoitteeni (alle 2 h, en ole viimeinen) ylittyi roimasti, pääsin maaliin nippa nappa alle 1,5 tunnin.

Keskustelin urotekoni jälkeen erään siivojan kanssa siitä, mitä miksi kannattaa räpiköidä kylmässä vedessä ja hikoilla tuntikaupalla, kun voisi köllöttää sohvalla tai pyyhkiä pölyjä. Olisin voinut tehdä vastakysymyksen ja tiedustella, miksi kannattaa huhkia sukulaisten toivottomissa talkoissa, kun voisi maata sohvalla, mutta koska alkuperäinen kysymys kävi kieltämättä mielessä muutaman kerran suorituksen aikana itselläkin, niin kerrataan syyt.

• Liikuntatapahtuma kalenterissa tsemppaa liikkumaan. Lenkki tekee hyvää kropalle ja päälle, siitä on tieteellistä ja empiiristä näyttöä. Kaltaiseni mukavuudenhaluinen laiskimus tarvitsee motivaatiota, ja tapahtumatavoite toimii minulle. 
• Kun liikkuu, saa mussuttaa melko huoletta ruokaa ja herkkuja, ja pysyy tutuissa mitoissa. Minulle 10% lisäys liikunnassa tarkoittaa noin 50% lisäystä ruokahalussa, laihtumista en ole hakenut eikä sitä ole tapahtunutkaan. 
• Kun testaa rajojaan, voi saada onnistumisen kokemuksia.  
• Liikuntatapahtumassa ja treenatessa tapaa tosi kivoja ihmisiä. En usko, että olisin tavannut livenä Liinaa tai Johannaa, jos en olisi höyrynnyt Naisten Kympistä tai HCR:stä. Voi mistä olisinkaan jäänyt paitsi! 
• Kaikissa isommissa tapahtumissa on ollut älyttömän hyvät vibat. Kanssakilpailijoista, järjestäjistä ja yleisöstä saa huikean hyvät fiilikset. 
• Täytyy myöntää, että suoritushenkiselle ihmiselle tulee hyvä mieli, kun pääsee maaliin ja saa "homman hoidettua". 
• Kesän aikana on ollut kaikenlaista säätämistä ja stressaamista. Mulla on tapana kerätä kierroksia, ja jollain lailla jää levy jumiin, enkä osaa rauhoittua. Kun vetää itsensä aivan piippuun, on hetken aikaa täydellisen zen. Kun on saanut neste- ja ravintotasapainon kuntoon ja päikkärit, on yhtäkkiä hyvin seesteinen ja rauhallinen olo. "Mitä tässä melskaamaan? Kaikki on hyvin. Peace and love!" 

Piti ihan ottaa selfie, kun niin kivasti oli naaman väri täydellisen sävy sävyyn paidan kanssa kesäisen lenkin jälkeen.

Oikeastaan moni yllä mainituista syistä toteutuu talkoissa. Ehkä zen vähemmän, mutta sosiaalinen puoli, arkisten murheiden unohtaminen ja fyysinen touhuilu istumatyön vastapainoksi. Kukin tyylillään. Peace.

Minusta tuli isona lorutäti

Päätin vuoden vaihteen keskittyä tekemään säännöllisesti ja itsekkäästi kivoja asioita. Asioita, jotka ovat aidosti mieluisia ja ilahduttavia. Asioita, joihin ei liity minkäänlaista suorittamista tai odotuksia.

Olin miettinyt, että haluaisin kirjoittaa loruja lapsille. Blogissa tästä korkealuokkaisesta taidemuodosta on saatu jo nauttia. Kerroin ajatukseni ääneen ystävälleni, ja päätimme kokeilla yhteistyötä. Minä kirjasin lorulörpötyksiä ja ystäväni piirsi.

Haaveilemme kokonaisen kirjan tekemisestä. Välietappina teimme neljä postikorttia, joita jakelemme lähipiiriin ja toivomme myyvämme sen verran, että korttien painatuskustannukset saadaan katettua.

Mitäpä sanotte? Tosi hienoja eikö?

Kortteja voi tilata osoitteesta ruusanlorupuu mau outlook piste com, 2x4 kortin hinta on 10 eur, sisältäen postikulut. Yllä olevissa kuvissa näkyvää vesileimatekstiä ei ole painetuissa korteissa.

Satumaista kesää!

Hyvät Kympit teille vaan!

Kaikesta uhoamisesta ja hehkutuksesta huolimatta tämän kevään Naisten Kymppi jää osaltani väliin. Olin järkännyt ensi viikon työmatkaan liittyen paluumatkan sunnuntai-iltaan. Myöhemmin lauantaiaamulle ilmoitettiin esikoisen ensimmäinen sirkusesitys ikinä, ja koska sellaista ei voi jättää väliin, suoriudun perjantaina illaksi kotiin Kuopioon.

Harmittaa, ei kylläkään älyttömän paljon, koska viime viikkojen juoksutreenit ovat olleet minimissä, oikeastaan lähellä nollaa, jos totta puhutaan. Olen bodannut satoja kiloja märkää, savista hiekkaa kellarista ulos sekä käynyt työporukan uintitekniikkakurssilla uimassa, joten kolme liikuntakertaa viikossa on tullut iisisti täyteen. Olisi ollut mahtavaa moikata reippaita blogituttuja, ehkä myöhemmin kesällä järjestyy treffit lenkkeilyn tai terassisiiderin merkeissä.

Uintikurssilla innostuin taas uimisesta. Uinti on yksi harvoista liikuntamuodoista, joihin minulla on taipumusta. Vaikka nopeutta tai kestävyyttä minulla ei merkittävästi tällä hetkellä ole, on tekniikkapuoli hyvällä tasolla. Koska liikuntatavoitteita pitää olla, on tähtäin elokuun Kuopio Triathlonin pikamatkassa: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Parhaat naiset vetää matkan tuntiin, veikkaan että minulta menee parisen tuntia, kun kiiruhdan omaa vauhtiani. Tässä ehtii vielä mukavasti treenata, fillaroida töihin ja uiskennella sekä lenkkeillä. Saapa nähdä onko radalla myös Vauhtivekaroiden äiti!

Reipasta kevään jatkoa!

Kokemuksia parisuhdeleiriltä

Ruuhkavuodet voivat olla parisuhteelle kriisi. Kaikki aika ja energia menee arjen pyöritykseen. Kärpäsistä tulee härkäsiä, kun kiistellään siitä kenen vuoro on käydä kaupassa ja kuka joutuu aina viemään roskat. Nukutaan huonosti ja unohdetaan ketkä olivatkaan minä ja me. Onneksi parisuhteen hoitamiseen on saatavissa apua.

Me valitsimme toiminnallisuuteen ja mindfullnesiin painottuvan parisuhdeleirin. Paikka oli kätevästi kodin lähellä, lapsille piti järjestää hoito, muuta logistiikkaa ei tarvittu. Leiri oli hyvin intensiivinen, viikon ajan lähes joka arki-ilta ja viikonloppu oli sessioita.

Leiriasu*

Leirin filosofiana oli toiminnallisuuden ohella itseohjautuvuus. Ohjenuorana oli keskittyä ryhmätöihin, ohjaajia ei ollut. Työt olivat luonteeltaan sellaisia, että niiden ohella ei ollut mahdollisuutta kaivella vanhoja kaunoja. Epäystävälliset ilmeet peitetttiin jännittäviin naamareihin ja kuulosuojainten ansiosta suurin osa puhinoista jäi kuulematta. Rankat fyysiset osuudet veivät terän voimakkaimmilta tunteilta. Tämä oli mindfulnessia parhaimmillaan: keskityimme vain hetkeen, tekemiseen ja yhdessä olemiseen.

TyöParisuhdeleiri

Ei liikaa miehiä ahdistavaa puhetta ja analyysia. Lyhyesti todettuja toteamuksia: "Kalliota on tässäkin. Aissaatana." tai "Otatko juomista?" tai "Väistä!"

Väliharjoituksina oli mm. nauruterapiaa hallitsemattoman väsykikatuksen merkeissä sekä anteeksi antamisen harjoituksia, kun joku peruutti uupumuksen vallassa auton betoniporsaaseen. Jälkimmäinen ei mennyt kaikilta osin täydellisesti, harjoituksen varaa vielä on.

Ryhmätöiden tuloksia

Ryhmätöistä tuli voimakas yhdessä tekemisen meininki ja huikea me-henki. Näimme toisemme poikkeavassa valossa. Mies miehekkäänä piikkaamassa seinää sekä kalliota ja kantamassa painavia kuormia. Minä naisellisena tukka pölystä(kin) harmaana, hiki otsalta valuen, väärästä paikasta savista maata kaivaen.

Tämän kokemuksen jälkeen jaksaa taas painaa entistä vahvempana arjessa eteenpäin. Valtavan ihanaa.


* Paita saatu Fenestralta erään kyläyhdistyksen pikkujouluarvonnassa.

Project Spa from Hell

Neljä vuotta sitten ostettu rintamamiestalomme on kokemassa lähikuukausina mullistuksia. Alimman kerroksen sauna- ja kylppäritilat ovat menossa uusiksi. Samassa kaivetaan salaojat, eristetään seiniä sekä uusitaan viemäriputket.

Remontin tarve on ollut tiedossa ostohetkestä asti. Nyt vasta tuntui siltä, että aika ja energia riittää sen suunnitteluun. Tai oikeastaan ei tunnu yhtään siltä, mutta remontti on joka tapauksessa alkanut! Urakoitsijan piti hoitaa homma avaimet käteen -periaatteella. Otettiin jo eka viikon jälkeen pieni aikalisä, edistetään itse yllätyksenä tulleita purkutöitä. Hintaa projektille tulee ilman lisätöitäkin sen verran, että voidaan unohtaa lamapuheet ja julistaa Suomen kansantalouden nousu alkavaksi!

Mies oli sitä mieltä, että ei halua kuvia meidän kodista blogiin. Mulla olisi vino pino kuvia alakerrasta, kompromissina julkaisen vain pari kylppäristä. Kuten kuvista näkyy, laatoituksia on tehty luovasti. Alkuperäisiä 50-luvun laattoja nämä tuskin ovat, veikkaus on jossain 80-luvun tietämillä. Persoonalliset värivalinnat, eikö?

Hyvä ystäväni kysyi joskus, enkö tahtoisi maalata kylppäriä kaakelimaalilla. Kun itse on alusta asti tiennyt, että tämä remontti alkaa piikkauksella ja maansiirtotöillä, ei käynyt mielessäkään että jaksaisin hukata aikaa kaakelimaalien kanssa. Vaikka kylppäri oli ruma ja sauna kulahtanut, niitä kuitenkin käytettiin loppuun saakka. Myös pesukoneelle oli sympaattinen oma kolo. Huomatkaa katosta tuleva vanha viemärin tulo, joka tyylikkästi on peitetty mustalla teipillä.

Kävi mielessä, pitäisikö ilmoittautua telkkarin sisustusohjelmaan. Saisi kikatella laattakaupassa pissit housussa suihkurusketetun ja blondatun miehen kanssa, käydä viikko jossain kylpylässä ja lopuksi itkeä onnesta, kun pääsee näkemään lopputuloksen.

Lähdettiin lopulta viemään omatoimisesti hommaa läpi. Itku on ollut monta kertaa jo tuloillaan, vaikka projekti on vasta alussa. Ehkä tässä lähestymistavassa hysteerinen kikatus tulee loppupuolella?

Projektin positiivisia puolia:

• Olen oppinut paljon. Sen sijaan, että olisin saanut keskittyä laattojen valintaan ja fiilistellä hanoja, olen saanut ottaa kantaa Finnfoam-Isodrän -valintoihin ja pohdiskella, miten seinien rakenne täytyisi tehdä. Laatat on edelleen valitsematta, jotain ajatonta (lue: tylsää) on tulossa.
• Kun puretaan paljon, nähdään miten talo on rakennettu, eikä tarvitse arvailla. Kalliota on, paljon. Ja se on kovaa.
• Tilaa alakerrassa on paljon, sinne saadaan tosi kivat tilat, kun rakentamiseen saakka päästään. 
• Kun on elämässä tällä hetkellä remontin lisäksi pari muutakin isohkoa juttua mietittävänä, ei ehdi mihinkään uppoutua liikaa, sitä vaan soljuu stressin aiheesta toiseen. 

Peukut pystyyn, että rahat ja hermot riittää! Raportoin projektin etenemisestä. 

Kympin Naisten päivä!

Oikein hyvää naistenpäivää siskot! Tänä vuonna en saanut enkä ostanut ruusuja, kukkarahat sijoitin Naisten Pankkiin. Seuraava naisten ikioma, ihana päivä on toukokuussa. En tarkoita äitienpäivää vaan Naisten Kymppiä, spektaakkelimaista ja hurmoksellista liikunnan ja naisenergian juhlaa.

Kalenterit esiin, Naisten Kymppi on sunnuntaina 24.5.2015.

Kuva täältä

Käytännössä se on 11 viikon päästä, mikä tarkoittaa sitä, että lähes miltä tahansa kuntotasolta ehtii treenata niin, että pystyy juoksemaan tai kävelemään 10 kilometriä. Jos googlaat itsellesi treeniohjelmaa, löydät todennäköisesti tiukkoja ohjelmia, joissa juostaan tietyllä sykealueella jne. Jos se motivoi sinua, ota sellainen ohjelma.

Itse en ole sykemittaria pitänyt 10 vuoteen, väitän että tärkeintä on liikkua. Oho, tätä ette varmaan arvanneetkaan! Treenasin puolimaratonille ajatuksella, että liikun 3 kertaa viikossa. Onnistuin tavoitteessani, ja uskon että se on hyvä suunnitelma myös silloin kun Naisten Kymppi on tähtäimessä. Käytännössä "ohjelmassani" oli 1-2 krt viikossa lenkkeilyä ja 1-2 krt jotain muuta. Selkä- ja vatsalihaksia kannattaa vahvistaa, jumppa tai pilates tukevat lenkkeilytreeniä loistavasti. Tämän blogin juoksuhöpinät löytyvät mutsien kymppi -tunnisteella.

Nyt on loistavat juoksuilmat, siite- ja katupöly eivät kiusaa. Hyviin kenkiin kannattaa sijoittaa, muuten lenkkeilyssä pärjää halutessaan simppelillä varustuksella. Viime vuoden hifistelyostoksista heijastinliivi ja kompressiosukat ovat olleet tehokäytössä.

Joku voi ajatella, että "Onpa kiva idis, mutta nyt on tosi kiirettä töissä ja on kaikkea ja ei saa oikein nukuttua. Aloitan harjoittelun, kun tilanne vähän rauhoittuu."

Joojoo. Voin kertoa, että tilanne ei rauhoitu. Aina tulee deadlineja, aina on stressiä ja huonosti nukuttuja öitä. Sovellan 3 krt/vko -sääntöäni armolla höystettynä. Joskus kerta = 30 min kävelyä. Olen iloinen puolen tunnin happihyppelystä, enkä murehdi sitä, olisiko pitänyt vetää kovempaa ja pitempään. Tärkeintä on liikkua ja nauttia.

Miksi Naisten Kympille kannattaa lähteä?

• Tavoite kalenterissa motivoi liikkumaan.
• Tuhansien osallistujien positiivinen energia pitää kokea kerran elämässä (tai kerran keväässä)!
• Lukuisten yllättävienkin tuttujen lisäksi siellä pääsee treffaamaan monia ihania bloggarikaveita, en malta odottaa!
• Tapahtuma on loistavasti järjestetty, massoista huolimatta homma toimii. 

Hyviä lenkkejä ja nähdään Helsingissä toukokuussa! 

Talviloma

Blogin lopettaminen on käynyt monta kertaa mielessä. Huonolaatuiset kännykkäkuvat ja satunnainen postaustahti harmittaa enemmän ja enemmän, vaikka saahan sitä omassa blogissaan tehdä mitä huvittaa. Toisaalta joka kerta lopettamista ajatellessa on tupsahtanut mieleen joukko aiheita, joista on ollut ihan pakko kirjoittaa.

Kokonaan en blogia lopeta tai piilota. Tänne tullaan säännöllisesti mm. hakemaan apua oksennuksen putsaamiseen autosta, tsekkaamaan resepti kesäkurpitsakakkuun sekä perehtymään asiantuntijan ohjeisiin lapsen traumatisointiin. Jääköön nämä sivistävät artikkelit kansan saataville.

Ehkä kevään tullen innostun taas kirjoittamaan tänne, nyt keskityn hetkeksi muihin projekteihin.

Loppuun fiiliksiä marraskuiselta lomalta. Arkisissa tunnelmissa jatketaan, muut projektit eivät sisällä muuttoa palmujen katveeseen tai muuta radikaalia elämänmuutosta.

Mitä mainiointa talven jatkoa ja kuuluillaan!

3. lupaus ja teko: ihanat naiset retkellä

Ex tempore ystävien treffaamista tapahtuu aika ajoin ja se ilahduttaa aina. Joskus kannattaa pelata varman päälle ja laittaa ajoissa kalenteriin iso punainen ympyrä ja varata viikonloppu ystäville. Mietittiin opiskelukavereiden kanssa Tallinnan risteilyä tai paluuta opiskelukaupunkiin Jyväskylään. Lopulta sovittiin viikonloppumatkan kohteeksi Tampere. Yhden kesän olen Tampereella asunut kesätöiden merkeissä ja tykkään kaupungista kympillä. Houkuttelevia kahviloita ja ravintoloita on keskustassa joka kulmalla ja Tampereella on jotenkin omanlainen fiilis. Kesäkaupunkina Tampere on tietysti parhaimmillaan, mutta ei se huono ole tammikuun jäisine katuineenkaan.

Käytiin herkuttelemassa Gopalin kasvislounaalla, tekemässä pieniä ostoksia Forget-me-notissa, hamstraamassa hamam-pyyhkeitä Linassa ja juomassa laihaa kahvia Tampereen Paahtimossa. Uusi Torni-hotelli tarjosi* miellyttävän yösijan, hyvää palvelua ja mahtavan aamiaisen. Vaikka hotelli ei kai varsinainen luksushotelli ole, oli se monella tavalla lite bättre, yksityiskohtia oli selvästi mietitty ja tehty muitakin kuin hajuttomia ja mauttomia ratkaisuja, jotka yleensä leimaavat ketjuhotelleja. Yläkerran Moro Sky Barista oli huikeat näkymät kaupungin ylle, suosittelen! 

Tähän voitte kuvitella tyylikkäitä asu- ja fiiliskuvia, itsehän otan erittäin harvoin kuvia, kun on oikeasti kivaa. Oltiin tosi nätteinä ja ihanina. Naurua, itkua, puhetta, yllättäviä kohtaamisia ja muutama tanssiaskelkin. Täydellinen irtautuminen arjesta sekä akkujen lataus naisenergialla ja merkityksellisten ihmisten läsnäololla. Kiitos! 

* Maksua vastaan, omasta pussista sponsoroitu oli tämä retki. 

2. lupaus ja teko: enemmän kasvisherkkuja

Kasvisten lisääminen ruokavalioon on ollut monen vuoden lupaus ja suunnitelma. Töissä syön usein kasvislounaan. Kotona teen silloin tällöin kattilallisen kasvissose- tai linssikeittoa, jonka syön pääasiassa itse. Vähemmän menestyksekkäitä kasvisruokakokeiluja on takana, mutta ei kai lapset ikinä opi syömään ruokaa, joka ei sisällä jauhelihaa, jos sitä ei koskaan tarjoilla?

Vegaanihaaste tuntui liian rajulta. Kulutan joka päivä niin paljon jukurttia, juustoa ja maitoa, että hiilijalanjälkimittarin viisari kiljuu"soo-soo". Seuraan mielenkiinnolla Siinan vegaanikokeilua, ja bongailen ruokareseptejä.

Kirjastosta nappasin lainaan Martan kasviskeittiö ja Vegaanin keittiössä keittokirjat. Kirjoissa on paljon reseptejä laidasta laitaan: säilykkeistä leivontaan, Suomesta Afrikkaan ja Intiaan.

Marttojen kirja lähestyy ruokapöytää vuodenaikojen kautta. Kirja on jaettu neljään osaan, ja kussakin osassa painotetaan kyseisen vuodenajan saatavilla olevia antimia. Terveellistä, edullista ja ekologista - mä niin tykkään Marttojen maanläheisestä meiningistä! Itse asiassa tuossa oli lueteltuna ne syyt, miksi haluan syödä enemmän kasvisruokaa. Kun vielä herkullinen toteutuisi omissa kokkailuissa, niin siinäpä olisi vasta jotain!

Kuva Martat

Vegaanin keittiössä kirjan kirjoittajalla Elinalla on myös veden kielelle nostava blogi, jossa on hurmaavan kauniita kuvia. Elinan kirjassa kerrataan aluksi palkokasvien käsittely (vink vink henkilö Bee), idätys ja matkan varrella on monia muitakin käteviä vinkkejä.

Kuva täältä

Joulun jäljiltä jääkaapissa oli punajuuria ja tein punajuurilaatikon. Tässäpä resepti teillekin kokeiltavaksi:

Punajuurilaatikko Marttojen tyyliin

AINEKSET

1 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 kasvisliemikuutio
1 dl soijarouhetta
3 punajuurta
2 perunaa
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 prk kermaviiliä
2 tl timjamia
1 tl organoa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
(100-200 g fetaa)

OHJE

1. Keitä ohrasuurimoita liemikuutiolla maustetussa vedessä noin 15 min. Laita soijarouhe turpoamaan kahteen desilitraan vettä.
2. Kuori ja raasta punajuuret ja perunat karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota siinä sipulia hetki. Lisää pannulle raasteet, keitetty ohra, soijarouhe, kermaviili ja mausteet (ja mahd. feta). Sekoita tasaiseksi.
3. Voitele uunivuoka ja kaada kasvisseos siihen. Paista 200-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia.


Kermaviilin korvasin kasvisliemellä ja kermatilkalla, fetan Koskenlaskijalla. Tätä kirjoittaessa lapset eivät ole vielä luomustani maistaneet. Todennäköisesti tämäkin padallinen jää minun syötäväkseni, mutta saanpahan toteuttaa lupaustani ja herkutella!