23.12.2014

Kankaiset joulupussit 2014

Ennen joulukuun puoliväliä olin vakuuttunut, että tänä vuonna en jaksa touhuta mitään joulujuttuja. Työt ja muut projektit veivät voimat ja ajatuskapasiteetin. Vaan sieltä se joulumieli vähitellen tuli: käytiin laulamassa kauneimpia joululauluja ja hakemassa kuusi lumisesta metsästä. Päätin, että teen lempiasioita omassa tahdissa. Kummitytön perinteinen valokuvakirja on aloittamista vaille valmis. Päätin, että ehdin tekemään sen vaikka joululomalla, liian kireäksi en pipoa kuro, vaan joulua kohti mennään hyvällä fiiliksellä.

Kankaisten joululahjapussien ompeleminen on ollut yksi parhaista ideoistani viimeisen parin vuoden aikana. Mallistoa on vuodelta 2012 ja 2013. Joululahjojen pakkaamiseen menee noin 15 min, siitä suurin osa ajasta erillisten pakettikorttien tekemiseen ja kirjoittamiseen. Kun lahjat on avattu, viikataan lahjapussit joulukoristeiden laatikkoon ja skipataan roskapussillinen käärepaperiroskaa. Ai että, välillä täytyy oikein ihmetellä miten fiksu ja taitava olen!

Tänä vuonna ommella surautin uudet verhot keittiöön. Tein samoilla lämpimillä pari tosi iisiä pussia käsiin sattuneista tilkuista. Vaikka muuten pussukat ovat tylsähkön puoleisia, huomasin että pieniä pusseja olen kaivannut, ja tässäpä niitä tuli pari. Tähtipussiin mahtuu täydellisesti kuvakalenteri, joita isovanhemmat ja kummit ovat usein saaneet.


On hauskaa, että jouluun liittyvät perinteet ja tekemiset muuttuvat vähäsen joka vuosi. Tämän joulun uutuuksia on Frank Sinatran joululevy, jonka muutamaa biisiä olen luukuttanut Spotifystä ahkerasti. Frankista tuli heti vakkari minun jouluuni. 

Annetaanpa siis puheenvuoro Frankille.


Have Yourself a Merry Little Christmas!

4 kommenttia:

  1. Meillä on myös käytössä kankaiset pussit ja kyllä on niin kätevä pakata niihin lahjat. Tänä vuonna isoimmat lahjat eivät pusseihin mahtuneet, joten pari pakettia on myös pakattu perinteiseen lahjapaperiin.

    Osa meidän kankaisista joulupusseista on nähtävillä tässä postauksessa
    http://www.taikasaappaat.blogspot.fi/2014/12/kraasaton-joulu-haaste.html

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kivoja pusseja! Ja itse tehdyt piparitalot oli mielettömän hienoja! Kiitos, kun jaoit linkin. :)

      Poista
  2. Frank Sinatra on meidänkin jouluäänemme! Noi pussit on ihania :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frank! <3 Pussit on täytetty ja tyhjennetty, ensi vuonna uudestaan.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.