Kuopuksen syntyessä esikoinen oli muutaman kuukauden yli 2-vuotias. Nyt jälkikäteen ajateltuna pidin häntä monella tavalla vanhempana ja isompana. Odotukset erinäisten asioiden suhteen olivat korkealla, esimerkkinä mainittakoon omatoiminen pukeminen, päiväunille rauhoittuminen ja pottaharjoittelu.
Ajattelin esimerkiksi, että lapsi pystyisi määrätietoisesti kävelemään melko suoraan pisteestä A pisteeseen B, sanotaan vaikka lyhtypylväältä toiselle. Näinhän asia ei suinkaan ollut, ja siihen liittyen muistissa on kirkkaana eräs äitiyden tähtihetkistä. Menimme illalla puistoon. Keksin, että menemme kävellen ilman rattaita puolisen kilometria suuntaansa. Ehkä halusin maksimoida liikunnan ja raittiin ilman, jotain hyvää tarkoittavaa, mutta ei ihan loppuun saakka mietittyä se oli. Olin vakavasti raskaana, ja reissun loppupuolella todennäköisesti nälkäinen, väsynyt tai vessahädässä (todennäköisimmin kaikkea tuota). Muistan kiukunneeni kotimatkalla tosi kypsänä (ei siinä sanan aikuismaista tarkoittavassa merkityksessä), että "On se kumma, kun ei iso tyttö voi yhtään kävellä reippaasti!" ja sitä rataa. Lopuksi kannoin tyypin kainalossa ähisten, puhisten ja nalkuttaen kotiin.
Nyt kun kuopus on jo ylittänyt kyseisen ikärajapyykin, ei tulisi mielenkään odottaa häneltä suoriutumista kävelymatkoista suoraviivaisesti. Omatoiminen pukeutuminen onnistuu osin hyvin, autan aina varsinkin ulkovaatteissa. Pottahommat sujuu mallikkaasti, yövaipasta ei ole pienintäkään kiirettä luopua. Ja käveleminen puistoon? Ei tulisi mieleenkään lähteä matkaan ilman rattaita tai pulkkaa (tänään tuli lunta, jipii!).
 |
| Esikoinen kuukautta vaille 3 v. Iso pieni <3 |
Jälkikäteen morkkistelu on kohtuullisen hyödytöntä ja toki lapset ovat monella tavalla erilaisia. Silti toivon, että en asettaisi rimaa ja odotuksia liian korkealle esikoisen kanssa. Vaikka ensi syksynä alkaa jo eskari (KÄÄK!!!), niin 5-vuotias on vielä pieni ja tarvitsee apua ja tukea tosi monessa asiassa.
Siperia opettaa ja joulu herkistää. Sunnuntaina Kauneimmat joululaulut, voin luvata, että vollaan vähintään yhtä paljon kuin yhdessä Vain elämää -jaksossa keskimäärin.
Meidän 3,5-vuotias on varmaan ikuisesti äiskän vauva. ;) Lapsilla on kyllä niin pieni ikäero, että kuopuksen syntyessä esikoinenkin oli melkein vauva, enkä muista häneltä paljoakaan vaatineeni. Melko samaa tahtia ovat menneet. Toisaalta monissa asioissa olen antanut periksi esikoiselle, "kun kuopuksen vielä saa", tyyliin tuttipullon käyttö (ei toki enää ;D). Ehkä sekään ei ole ollut hyvä.
VastaaPoistaJa siis tuo eskari, apua! Ensi syksynä ajankohtainen meidänkin perheessä.
Ymmärrän, että on tosi vaikeaa kieltää pienen ikäeron lapsilta jotain, mitä toisella vielä on (case tutti). Se on myös vaikeaa toisin päin: pienempi ei millään ymmärrä, miksi hän ei saa leikkiä isosiskon pikku-legoilla tms. Täytyy myöntää, että välillä jää tiettyjen pelien pelaaminen vähemmälle, kun pienempi tulee kuitenkin häsläämään (case Afrikan tähti).
PoistaHeh :D Hyvä teksti, laittoi miettimään omiakin juttuja.
VastaaPoistaMeillä ipana on ollut päiväkodissa niin kauan, että moni asia (kuten nyt vaikka omatoiminen pukeminen) on tullut jotenkin pyytämättä ja yllätyksenä. Jos ipana ei olisi tiukasti sanonut, että minä ite, pukisin varmaan vielä 12-vuotiaana.
Mutta näistä Kauneimmista joululauluista tuli mieleen, että kyllä oikeasti odotin kolmevuotiaan kestävän Koko erheen kauneimmat joululaulut ihan tuosta noin vain, ja laulavan suloisella äänellä mukana. No, kyllähän hän lauloikin, mutta silti kokemus oli hiuksianostattava - odotin ihan liikoja, eikä tilaisuuskaan oikein tarjonnut sitä yhteislaulun riemua, joka olisi voinut tehdä hommasta pienellekin kiinnostavan. (Suurin osa ihmisistä oli ilmeisesti paikalla videoimassa lapsikuorolaisiaan. Kyllä ei kirkko raikunut laulusta.)
Kävelyhommia kyllä odotan. Rattaat laitettiin vintille enmuistakoska. Mutta sen olen huomannut, että paremmin menee silloin, kun minä tietoisesti kävelen lapsen tahtia, ja huonommin silloin kun lapsi kävelee minun tahtiani.
Laulut meni hyvin, melkein 3 veelle oli riittävästi naposteltavaa mukana. :)
PoistaAikuisen tahdissa kävelemisen vaatiminen on lähtökohtaisesti huono idea. Pari päivää sitten olin taas viluinen ja malttamaton matkalla puistosta kotiin, ja ajattelin että lapsethan olisi mitä mainioimpia mindfullness-opettajia, jos vain oppilaalla olisi malttia. Aikuisena minä ainakin usein ajattelen, että nyt äkkiä sinne, että ehtii tuota, että sitten tätä jne. Lapset ihmettelee ja haahuilee ja katselee, eikä kiirehdi minnekään.
Meillä oli kolmonen 1v10kk nelosen syntyessä. En muista että olisin häneltä odottanut mitään osaamista tms, mutta kun jälkikäteen on katsonut videoita, niin onhan se ollut ihan "vauva" vielä <3 Että jälkikäteen huomannut miten pieni se oikeesti vielä olikaan. Pienin on nyt 4½v ja kyllä se vaan on mun vauva varmaan ikuisesti, puen ulkovaatteita ja annan syödä sormin jos haluaa, heh, varmaan olis hoitajat järkyttyneitä jos hoitoon pitäis laittaa :P
VastaaPoistaHoidossa sosiaalinen paine vaikuttaa nopeasti, kyllä siellä vauvatkin oppii äkkiä pukemaan! :D
PoistaJa tosiaan, 1v10kk on melkein vauva vielä! <3
Mieleeni on jäänyt, kuinka pari vuotta sitten neuvolassa istuin 3-vuotiaan kanssa odottamassa. Aulaan tuli tuttava, jonka 2-vuotias tyttönen riisui itse, laitoin vaatteet naulaan, laittoi valot vessaan ja kävi potalla. Äiti huhuili ohjeita esikoiselleen imettäessään uutta vauvaa.
VastaaPoistaMuistan että tuolloin vastaani tuli paljon 2-vuotiaita, naapurustossa, jotka tuntuivat paljon kypsemmiltä kuin 3-vuotiaani. Pohdin mistä tämä mahtaisi johtua ja päädyin siihen, että olin ainoa jolla ei ollut vielä tuolloin uutta vauvaa. Ehkä olin jatkanut esikoisen kanssa siis tavanomaista pidempään "vauvavuosia".
En tiedä kuinka harvinaista tämä on, mutta minulla ei ole lapsista vain yhtä "vauvaa". Esikoisen luonne ja oma elämänhistoria muokkasivat sitäkin vuorovaikutusta niin, että en tullut vaatineeksi enempää ensimmäiseltä kuin seuraavaltakaan. Molemmissa lapsissa näen lapsen pyöreyden ja pienuuden yhtä lailla.
Tämä kirjoitus oli kuitenkin erittäin hyvä antamaan ajatuksia omalle esikoisuudelleni. Jotain tämän tyyppistä uskon itse kokeneeni.
-Kaislakerttu
Pukeutumisen suhteen lapset on kahden lapsen rautaisella kokemuksella tosi erilaisia. Esikoista ei homma oikein kiinnostanut, mutta kuopus on jo pitkän aikaa riisunut ja pukenut itse tosi reippaasti. Auttaa ei missään nimessä saa. Jos apua ei erikseen pyydetä, siinä lentää rukkaset ja kypärämyssyt seinään, jos erehdyt väärällä hetkellä jeesaamaan! :D
Poista