Jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa. Suomalaisen työn puolesta lanseerattu kampanja muistuttaa suomalaisen työn merkityksestä ja sen eri muodoista. Lähde
Kesälllä on lapsellisen helppoa lähteä haasteeseen mukaan. Herneitä, mansikoita, pottuja tai vihanneksia torilta. Pienpanimon kuplivaa ja jääkylmää siideriä tai limua lasiin. Kampaajalta uusi kesätukka tai kosmetologilta kesävarpaat. Lastenvaatekaupasta (itselle tai lapselle) Papua, Gugguuta, Metsolaa tai mitänäitänyton. Kymppi kuussa, eihän se riitä edes kuukauden jäätelöihin!
Minä sain itseltäni urheilusuorituksesta palkinnoksi pitkään kuolaamani farkkuhameen. Yritin ottaa itsestäni belfien hame päällä. Päätin sittenkin nyysiä jälleen kerran yhden kuvan ilman lupaa - ottamani kuva ei ollut kovin imarteleva hameen tai mun takapuolen osalta. Kameran asetuksissa oli jotain pielessä tai mitä lie.
Kuva täältä |
Mitä muuta kivaa kotimaista voi ostaa kympillä tai vähän enemmällä kuussa?
Ihan hyvältähän sä näytät :D!
VastaaPoistaLihat, vihannekset, marjat... Torilta, kauppahallista, lähileipomosta... Mukavinta on kun lähärissä mainostetaan selvästi lähituotteita, vink vink kauppiaat.
Kuvan nainen näyttää upealta, samaa mieltä! :)
PoistaOlikohan pääsiäisen aikaan kun katsoin, että Helsingin kummien lähikaupassa hehkutettiin huolella lähituotteita. Eivät Kuopiossa vielä sitä ossoo! :/ Vaikuttaa ainakin mun ostopäätöksiin yhä useammin.
Olisko tää se juttu, jolla voisin perustella itselleni The Mekon, jonka näkemisen jälkeen mikään vaate ei näytä miltään! Samalla tosin kannattaisin kampanjaa kertaheitolla nelikymmenkertaisesti... Ehkä sittenkin ostan vain Kolmen kaverin jäätelöä ja hankin loput kesäkukat lähipuutarhalta, kivoja ostoksia nekin :) Hanna
VastaaPoistaTäysin aukoton mekkoperustelu, ehdottomasti. Ja jätskin syönti on kuin panis rahaa pankkiin! ;)
Poista