9.6.2014

Lähiseutumatkailua: Maaningan Korkeakoski

Maaningalla, Kuopiosta noin 60 km luoteeseen on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Ha, enpä usko että moni siitä tiesi! Tai toivon ainakin niin, itse opin asian vasta jokunen vuosi sitten. Innovatiivisesti nimetty Korkeakoski (korkeutta 36 m) on parhaimmillaan keväällä, sulamisvesien ollessa liikkeellä.

Sieltä se tulee!

Viikonlopun sateiden ansiosta koski kuohui komeasti kesäkuunkin puolella. Niin komeasti, että kovia ääniä pelkäävä Touhukas päätti lyhyen perehtymisen jälkeen siirtyä anopin kanssa tutustumaan kioskin jäätelövalikoimiin pois jylinän ääreltä. Ehkä hieman liioiteltu toimenpide, vaan ketäpä jäätelö ei kiinnostaisi. Paikka on oikeasti tosi hieno, rämällä puhelimella räpsityt kuvat eivät tee oikeutta hengästyttävälle vihreydelle ja upealle koskelle.


Pienin retkeläinen viipotti aivan fiiliksissä!

Kosken äärellä on hyvät portaat ja polut, erityistä maastovarustusta ei tarvita. Lähistöllä on myös 3 kilsan luontopolku, mitä en ole koskaan itse kulkenut. Kosken alapäässä rotkossa on huomattavasti viileämpää kuin ylhäällä, hassu juttu. Pitkähihainen oli syytä olla mukana myös itikoiden vuoksi, nyt niitä taas riittää, argh!


Mies elämän mittaisella temppuradalla

Loppureissu sujui ruokakulttuurin parissa. Koskella nautittiin jäätelöt, minkä jälkeen ajettiin läheiselle "johtavalle ongintapaikalle" (tirsk) Löytyn Loheen ja ostettiin savustettu lohi iltapalaksi. Kun auto oli suunnattu kotia kohti, alkoi kuulua takapenkkiklassikko "Äiti, mulla on nälkä!" kaksiäänisenä. Siitä saimme oivan perusteen kurvata Maaningan kylälle vasta avattuun Kyläpaikkaan, missä meille tarjoiltiin pientä suolapalaa ja hyvää seuraa. Samat omistajat pyörittävät toistakin Kyläpaikkaa, missä viimeksi syksyllä käytiin. Värikäs ja runsas sieltä täältä haalittu kotoisa sisustus, räsymatot ja herkulliset, alusta loppuun itse leivotut herkut vaativat yhden jos toisenkin uusintavierailun.


Ite kiipeen.

7 kommenttia:

  1. On mahdottoman upea koski! Käytiin pari vuotta sitten lumien sulamisaikaan ja kyllä muuten oli vettä ja mahtava pauhu!

    VastaaPoista
  2. Onpas hieno paikka! Joskus koulun retkellä, varmaankin jo ala-asteella, muistelisin tuolla käyneeni.. :)

    VastaaPoista
  3. Tiesinpäs - mutta en ole koskaan käynyt :) Ehkä tämän kesän retkitavoite kun niille nurkille tullaan. Tämän viikonlopun visiitti menee kuitenkin ihan muissa tohinoissa, törmäillään! Hanna

    VastaaPoista
  4. meillä ois sama reissu esissä. miten siellä pääs rattaiden kanssa liikkumaan? vai pitäskö kulettaa nuorinta rintarepussa`?

    VastaaPoista
  5. Kuopion seudulla asuville Korkeakoski on tuttu, hyvä te! :) Muille tämä spektaakkelimainen paikka saattaa olla tuntematon.

    Mehtis: rattailla ei pääse liikkumaan, niin paljon portaita. Rintareppu on hyvä!

    VastaaPoista
  6. Haa, yksi lounaissuomalainen Korkeakosken ihastelija ilmoittautuu! No, pakko myöntää, että veri vetää Maaningalle, mutta olen silti mainostanut nähtävyyttä myös perinnöttömille sinnepäin suuntaaville. Hieno paikka.
    On hauska lukea paikallisaiheisia suosituksiasi, ensi visiitillä kokeiluun menee Kyläpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja tervemenoa Kyläpaikkaan, molemmat paikat ovat ehdottomasti käymisen arvoisia.

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.