Elämä on juhla

Viimeisen reilun viikon aikana ollaan oltu sosiaalisia koko kylmän ja omissa oloissa jurotetun talven edestä. Joka päivälle on mahtunut kahvittelua tai yökyläilyä meillä ja vuoroin vieraissa. Haluan toistaa itseäni: olen maailman onnekkain tyttö, koska minulla on mahtavia ystäviä ja sukulaisia

...jotka tuovat mukanaan kahvipöydän tarjoilut.
...joiden vierailua edeltävät pari tuntia voi huoletta käyttää päiväuniin suihkun ja kaunistautumisen sijaan, koska tässä vaiheessa yhteistä taivalta on yhdentekevää onko tukka likainen vai ei.
...joille voi sanoa, että "Menen tyttöjen kanssa ulos, laitatko tunnin päästä pastat kiehumaan?"
...jotka eivät pahastu, vaikka emäntä karkaa vierailun loppumetreillä päiväunille* eikä seiso ovella vilkuttamassa.
...joiden luokse voi kutsua itsensä ja kaverit kanssa kylään.
...jotka kestittävät 10 aikuista ja 10 lasta viimeisillään raskaana.
...joiden luokse on luontevaa mennä klo 21:30, jos niikseen tulee.
...joiden kanssa voi jatkaa juttua siitä, mihin viime vuonna jäätiin.

Ja vaikka elämä ei oikeasti ole koko ajan juhlaa, kylmää skumppaa ja trampoliinilla hyppimistä poutapilvien alla, vaan myös syliin kaatunut mehulasi, kainalokakat ja isompia huolenaiheita, voi sen kaiken jakaa. Se on rikkautta ja rakkautta se.

* Ihan joka päivä en sentään ole nukkunut päiväunia, harmi.