23.12.2013

Ostospäiväkirja - lessons learned

Ostoshaaste 2013 lähestyy loppuaan. Halusin jo tässä vaiheessa kirjata muutaman ajatuksen haasteeseen liittyen, vaikka en vielä listaa loppuvuoden hankintoja. Alennusmyynneistä kyttäilen täydellistä ruskeaa villatakkia, valkeaa kauluspaita,  jakkupukua sekä saappaita. Minulle tyypillinen jouluostoskäyttäytyminen (sulle - mulle - sille - mulle - niille - mulle - noille - mulle) ei päässyt tänä vuonna vauhtiin rajallisen ajan vuoksi, yhden paidan ehdin sentään itselleni napata.




  • Vuoden vaateostosten kirjaaminen on ollut silmiä avaava kokemus ja jatkan ehdottomasti ensi vuonnakin, todennäköisesti blogin ulkopuolella. 
  • Ostoskäyttäytymiseni ei merkittävästi muuttunut. Olen jättänyt joitain heräteostoksia tekemättä ja käyttänyt hieman enemmän harkintaa kuin normaalisti. Päättömiltä ostoksilta en suinkaan ole kokonaan välttynyt. Uskon, että henkilökohtainen kehittyminen on ainakin teoriassa mahdollista.
  • Tänä vuonna täydensin tietoisesti työvaatekaappiani. En lue säännöllisesti muotiblogeja tai naistenlehtiä. Olen tämän vuoden aikana kiinnittänyt paljon huomiota erilaisten naisten pukeutumiseen ja sumeilematta kopioinut muiden päällä kivalta näyttäneitä juttuja omaan käyttööni (raitajakku ja oranssi neuletakki muutaman mainitakseni). Tätä varmaan kaikki tekee enemmän tai vähemmän tiedostaen. 
  • Ostoshaasteen myötä olen miettinyt aiempaa aktiivisemmin, minkä verran olen ostamiani vaatteita pitänyt. Se on hyvä juttu, vaikka ärsyttääkin myöntää että sitä yhtäkään hametta en ole käyttänyt yhtään kertaa. 
  • Haluan muistaa tästä haasteesta pari asiaa. Ensinnäkin, jos joku vaate ei istu kaupassa: on liian iso tai pieni, kinnaa jostain tai on jotenkin muuten outo, niin se yksinkertaisesti EI muutu täydelliseksi matkalla kaupasta kotiin. Liian iso paita, liian lyhyt hame, ihana mekko, jonka niska jotenkin pönköttää… argh! Jo kaupassa mietin, että "Onko tämä nyt sittenkään kovin hyvä?" ja ostin vaikka ei todellakaan olisi pitänyt. 
  • Edelliseen liittyen olen palauttanutkin yhtä sun toista vuoden aikana ja myös käyttänyt ompelijan palveluita.
  • Toiseksi, pitänee opetella kiinnittämään enemmän huomiota vaatteiden materiaaleihin. Yleensä ostan vaatekappaleita, jotka näyttää päällä hyvältä, enkä välttämättä katso pesulappua ollenkaan. Kuluvan vuoden aikana on sattunut pari ostosta, jotka ovat nyppyyntyneet tai muuten vaan kulahtaneet huonoiksi. Ehkä materiaalitietoisuus voisi auttaa?
  • Kolmanneksi, mun lempivaatteeksi saattaa edelleen päästä mikä vain. Vaikka tykkään kovasti tämän vuoden hinnaltaan kalleimmista hankinnoista, pääsee top-5:een myös halpistrikoota, joista vaan tuli lempivaatteita

Kiitos Täti-ihmiselle haastamisesta!

8 kommenttia:

  1. Tässä on montakin asiaa mitkä minunkin pitäisi muistaa joka ainoa kerta vaatekaupassa, kuten tuo ettei joku muutu istuvaksi vaatteeksi haluamalla jos se siellä kopissa kinnaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä kumma juttu. Taidetaan olla molemmat optimisteja tässä suhteessa? :D

      Poista
  2. Tämä sinun ostoshaaste on ollut tosi mielenkiintoinen lukea! :)

    Nuo nyppyyntyvät ja kulahtavat materiaalit... Argh. Muutama todellinen susi on livahtanut tänä vuonna ostamieni vaatteiden joukkoon. Ehkä ne raitamekot kannattaisi vaan ostaa suoraan joltain henri lloydilta ja unohtaa ne lindexin halpikset. Vaikka ne aluksi kivalta näyttävätkin.

    Omat suosikkiostokseni tältä vuodelta... Hmm... Olen edelleen hyvin ihastunut zarasta ostamaani mustaan villakangastakkiin. Ja tommy hilfigerin tummansinisiin farkkuihin. Ja molemmista tiesin kyllä jo sovituskopissa, että nyt osui oikeaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkähän onkin, että mullakin pahimmat kulahtamiset tapahtui raitamekko-osastolla? :)

      Voih, farkut… Mun pitäs ostaa uudet farkut ja inhoan farkkujen ostamista yli kaiken. Onnittelut nappifarkkujen löytämisestä, pidän sitä yhtenä elämän suurista saavutuksista! ;)

      Poista
    2. Mun tän vuoden ihan ehdoton lemppari on ollut askel ruotsalaistumiseen eli Filippa K:n raitamekko! Eikä ole mennyt miksikään vaikka olen paljon pitänyt ja sen mukaisesti pessyt. Ehkä tosin vähän kutistunut kummasti viime keväästä... :(
      Ehdin itsekin jo miettiä vähän työasuosastoa ensi vuotta ajatellen. Toivon että muistan toteuttaa tätä filosofiaa että mieluummin vähän mutta laadukkaampaa. Ja sellaista mistä oikeasti pidän, mitä sitten jos onkin samanlaista/-tyylistä kuin kaapissa olevat entiset! Muutamat hyvät housut, paita ja neule(-takki) hankintaan heti alesta. Mielellään kutistumattomiakin vielä... Hanna

      Poista
    3. Vaatteiden kutistuminen on kyllä ärsyttävä ongelma! :D

      Filippa K:n vaatteita mulla ei olekaan tainnut koskaan olla, pitäs joskus sovitella.

      Poista
  3. Kiitos tästä, ihan mahtavia oppimiskokemuksia sulla! Ja työvaatteita lukuunottamatta pätee kaikki myös minun vuoteeni - tosin en ole näistä mitään oppinut, vaan ne pitäisi pikku hiljaa oppia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tätä muutaman vuoden jatkaisi, niin muuttuisiko mikään vieläkään?

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.