17.11.2013

Au naturel

Kävin kampaajalla ja lueskelin lehtiä, joita kampaajalla kuuluu lukea. Seiskan päättäväisesti ohitin, siitä tulee likainen olo ja ahdistunut mieli. Jossain lehdessä oli puolen sivun juttu ihan tavallisesta ranskattaresta. Tässä tavattoman kiehtovassa atikkelissa melkein 50-vuotias madame kertoi, kuinka hän pysyy sorjassa kunnossa (vaatekoko 36 totta kai) ja kuinka hän hoitaa ulkonäköään. Jutusta jäi mieleen kommentti, ettei hän koskaan ollut nähnyt omaa äitiään tai isoäitiään ilman meikkiä.

Ymmärrän, että monissa maissa ei nähdä omia vanhempiaan alasti, mutta miten ihmeessä on mahdollista, että äiti ehtii aina sutia ripsarit silmiin ja hiukset ojennukseen ennen kuin lapset herää? Olen antanut itseni ymmärtää, ettei ranskalaiseen lapsiperhe-elämään kuulu yöllä kiljuvat lapset tai ainakaan lasten palveleminen, mutta vaikka tarkasteltaisiinkin vain päiväsaikaa, niin silti: miten se tehdään? Ja miksi niin tehdään? Miksi ei voisi olla ok sellaisena kuin aamulla sattuu sängystä ylös ponkaisemaan?

Haluan kasvattaa omat lapseni niin, että he ymmärtävät tiettyjen tilaisuuksien pukeutumis- ja laittautumisodotukset, ja samalla ymmärtävät, ettei vaatteilla ja meikeillä ole oikeasti väliä, vaan hyväksyntä ja rakkaus liittyy muihin asioihin.

Kotiäitiaikoina haahuilin enimmäkseen leggareissa ja tukka pystyssä, suihkussa kävin joskus iltapäivällä, enkä välttämättä senkään jälkeen jaksanut suuremmin ehostautua. Työaamuina meikkaan ja pukeutumisessa pyrin välttämään villasukkia ja legginssejä. Jos lapset herättyään näkevät minut tällingissä, he tietävät, että kyseessä on päiväkotipäivä. Todennäköisesti lapset pitävät enemmän wanna-be-punkkari -lookin äidistä, siihen sisältyy lupaus vapaapäivästä.

Olen lukenut mainitun genren julkaisuista parisuhteista, joissa toinen tai molemmat osapuolet huolehtivat kovasti itsestään parisuhteen ylläpitämisen nimissä. Näissä suhteissa toisen näkeminen kotihousuissa tai ajamattomassa parrassa olisi suuri järkytys ja loukkaus. Ei tule varmaankaan suurena yllätyksenä, että minä en harrasta kovin usein moista huomaavaisuutta Miestä kohtaan.

Olisiko elämä ja parisuhde jotenkin erilaista, jos jaksaisi panostaa enemmän ulkonäköönsä?

Kuva täältä

16.11.2013

Kaukokaipuu

Olen asunut joitain vuosia elämästäni muualla kuin Suomessa. Olen palannut yhtä monta kertaa kuin olen lähtenyt, ja palattuani todennut, että Suomessa on hyvä olla. Läheiset on lähellä, ei ole ruuhkia (sori vaan pääkaupunkiseutu, vaikka siellä menee aikaa liikenteessä, mulle ruuhka on tilanne, missä viisi moottoritien samaan suuntaan menevää kaistaa matelee kävelyvauhtia), ei ole saasteita, on luonnonrauhaa ja laadidaa.

Mutta voi vittu tätä marraskuuta. Viime vuonna ei tuntunut juuri missään, kun sai ulkoilla tyttöjen kanssa päivittäin ja ottaa päiväunet. Nyt kun ollut älyttömän märkää ja pimeää, ja auringon pilkahdukset näkee korkeintaan työpaikan ikkunasta, niin onhan tämä aivan kammottavaa. Oma mieliala on laskusuunnassa, eikä tilannetta helpota minuakin voimakkaammin marraskuun synkistelyvetovoimaan reagoiva Mies.

Kuva täältä
Jos voisikin olla jossain, missä ei tartte joka ulkoilukerran jälkeen pestä kurahousuja. Missä ei tarvitsisi miettiä omaa takkia ja kenkiä päivittäin siitä näkökulmasta, että tänäänkin sataa. Missä auto ei olisi koko ajan sen näköinen, että sillä on juuri kurvailtu off-roadia mutaisella pellolla. Missä paistaisi aurinko sanotaan vaikka kolme kertaa viikossa. Edes käymään, ei olemaan, koska onhan Suomi hieno maa (pl. marraskuussa).

Pienillä asioilla saa hetken helpotusta. Kerran vuosia sitten olin niin viisas, lomapäivärikas ja rahoissani, että olin marraskuussa pari viikkoa matkoilla kaukana kirkkaassa auringossa ja turkooseissa vesissä. Se oli upea reissu, joka teki koko talvesta aivan erilaisen. Jotain toimintaa marraskuuhun on jatkossa viriteltävä, koska perusarjen tiimellyksessä ajautuu synkkyyteen.

Joko voi varata ensi vuodelle matkoja?

13.11.2013

Hyvää mieltä x 11, toinen kierros

Kesällä blogeissa kiersi haaste, jossa piti listata 11 hyvää mieltä tuovaa asiaa. Minäkin osallistuin, mm. jäätelö, kukat ja treffit olivat hyvän mielen asioita heinäkuussa. Olisin voinut vannoa, että valkoviini olisi ollut mukana, siitä tulee aina hyvä mieli.

Savonlinnasta tuli kesällä hyvä mieli

Heinäkuussa, kun oli helppo hymyillä, haastoin kaikki haasteeseen vastanneet vastaamaan uudestaan marraskuussa. Totuuden hetki on koittanut hyvät ystävät, mikä tuo nyt hyvää mieltä?

Marraskuu on ankeuttanut minut, myönnän. Listaan asioita, joista tulee minulle hyvä mieli takuuvarmasti ja lupaan tehdä / syödä / juoda jokaisen listan asian ennen marraskuun loppua. Jonkinlainen synkistely marraskuussa kuuluu elämään, mutta rajansa kaikella.

  1. Sushia, paljon. 
  2. Puhelu ystävälle vai nähtäiskö sittenkin livenä?
  3. Elokuva, mielellään hyvä.
  4. Kirja, mielellään hyvä. 
  5. Tanssiminen.
  6. Lenkkeily.
  7. Kannullinen appelsiini-rooibos -teetä.
  8. Maiseman vaihtaminen (työmatkoja ei lasketa).
  9. Käsillä näpertely.
  10. Jutteleminen tuntemattomien kanssa bussipysäkillä tai lentokoneessa. 
  11. Kylpyläreissu lasten kanssa. Rentouttavaa se ei varsinaisesti ole, lasten ilo väistämättä tarttuu ja leviää. 
Jo hyvän mielen asioiden ajattelu piristää. Kokeile!

11.11.2013

Kukkia Birgitalle - ilohoitoa marraskuuhun

Marraskuu panee taas parastaan. Kuin musta aukko se vetää kaiken valon ja ilon puoleensa, ja jättää jäljelle hiekkaisia kurahousuja, märkiä kenkiä ja loputtoman päiväunien kaipuun. Juuri nyt kannattaa ehdottomasti lukea Siina Tiuraniemen kirja Kukka Birgitalle, paitsi jos välttämättä haluat velloa ankeudessa.

Kuva täältä
Kirjassa päähenkilö Miska päätyy salakuljettamaan etäiselle sukulaiselleen Birgitalle vanhainkotiin pilveä, ja seikkailu lähtee polveilemaan villisti eri suuntiin. Kirjoissa pidän erityisesti hyvistä yllätyksistä. Tässä kirjassa oli ensinnäkin mielettömän hauskaa, yllättävää ja raikasta kieltä, mitä oli ilahduttavaa lukea. Lisäksi itse tarina sai sekopäisiä käänteitä, ja kokonaisuus sai minut räjähtämään ääninauruun lukuisia kertoja - myös junassa. Terveiset vaan kanssamatkustajille, en ollut pöllyssä muusta kuin huikeasta tekstistä. Kepeä huumorikirja tämä ei kuitenkaan ole, vakavammat aiheet kuten vanhusten laitostuminen tai nuorten syrjäytyminen koskettivat. Kirjasta jäi valoisa olo ja mieli. Omani luin kirjaston valikoimista, joulupukki saa kunnian tuoda tämän kirjan eräälle merkittävälle henkilölle.

Siinalla on myös blogi, jonka jutut saa usein hymyn nousemaan kasvoille.

Kiitos Siina, tätä lisää!

10.11.2013

Lapsiperhesegmentistä vinkkejä ravintoloihin

Käytiin isänpäivän (aaton) kunniaksi ravintelissa syömässä! Kaikki meni epäilyttävän hyvin. Loppumetreillä sattui kuitenkin kohtuullisen mittava vahinko ravintolan leikkinurkkauksessa. Riehupissa-episodi tapahtui klassisesti noin 2,5 minuuttia "Käytäiskö vessassa?" -kysymystä seuranneen "Ei." -vastauksen jälkeen. Shit Pee happens.

Jos ei saatu lopullista porttikieltoa tämän ja muiden kaupunkien ravintoloihin, niin toivoisin paria juttua lapsiperheitä palvelevien ravintoloiden ruokalistalle:

  • Vähäsuolaiset ranskalaiset Onko pakko kuorruttaa lapsen annokseen tulevat ranut suolalla? Kuopus ei diggaile suolaa aikuisten mittakaavassa, ja epäilen että tästä syystä ravintola-annokset jäävät enimmäkseen syömättä. 
  • Vähäsuolaiset lihapullat Ilmeisesti einesten käyttö on kohtuullisen suosittua myös ravintoloissa (pim!). Jos joku sattuu itse lihapullat vääntämään, niin olisiko mahdollista tehdä vähäsuolaiset versiot lapsille?
  • Sormiruokasetti Paloiteltua kurkkua, porkkanaa, avokadoa, paprikaa, what ever. Ei pitäisi olla paha rasti. Saa soveltaa kauden raaka-aineiden mukaan. Rucola ei vaan toimi taaperon lautasella. 
  • Hedelmäsetti Omenaa, päärynää, mandariinia, melonia, marjoja, ks. edellinen. Helppoa tarjota, helppo ostaa. Voi tietysti kysyä, että kuka tulee ravintolaan syömään omenoita? Pointti onkin siinä, että ostetaan vanhemmille lisää aikaa istua rauhassa ja syödä. 
Kiitos ja anteeksi.

Tämä ei ole sotkua, vaan sormiväritaidetta. Onnittelut isille!