10.11.2014

Kesämuistoja: Strömforsin ruukki

Kun selailin puhelimen kuvia, hoksasin että en ole muistanut hehkuttaa mahtavaa heinäkuun lopun lomareissua! Oltiin puhuttu kesän mittaan mahdollisesta visiitistä Tykkimäen vesipuistoon. Loman loppupuolella oli helteen vuoksi valvottuja öitä ja mitäpä lie touhotusta, eikä reissun suunnittelu ja lukkoon lyöminen huvittanut. Päätös lähtemisestä tehtiin ex tempore lähtöpäivän aamuna. Majoituksen löytäminen osoittautui oletettua hankalammaksi tehtäväksi: googlailtiin ja soiteltiin tuntikaupalla eikä mistään meinannut löytyä pariksi yöksi järkevän hintaista majoitusta. Optimistina ajattelin, että eihän Suomessa niin täyttä voi olla, vaikka on heinäkuu ja lomakausi kuumimmillaan. Kyllä oli.


Pirautin Strömforsin ruukkiin ja sain sieltä houkuttelevan tarjouksen parin yön majoitukselle. Ruukkialue vaikutti miellyttävämmältä kuin Kouvostoliiton keskusta, joten vahvistettiin varaus, pakattiin kamat ja hurautettiin Kotkaan pikaiselle museokierrokselle (Vellamo ja Maretarium). Iltamyöhään saavuttiin ruukin alueelle, ja viimeisetkin päivän kiukut ja väsymykset katosivat sillä hetkellä.


Asuntomme oli iso kaksio, jossa oli makuuhuone, olkkari ja iso erillinen keittiö (ylläolevasta kuvasta oikeanpuoleisessa talossa nimeltään Armonlinna). Huoneisto oli veden äärellä ja täydellisen viileä heinäkuun helteissä. Huoneisto oli remontoitu, ja keittiön sekä kylppärin osalta täysin moderni. Olkkarissa oli reippaan kokoinen sohva, jossa oli mukava pötköillä päivän päätteeksi.


Majoitus peittosi ketjuhotellin perhehuoneen mennen tullen. Oma keittiö on näppärä lasten kanssa ja erillinen makuuhuone oli luksusta. Ja ruukin miljöö - ah! Niin kaunista.


Jos pitäisi valita haluaako majapaikkaansa minimalistista designia ja luksusta vai eteiseen räsymaton ja lainatohvelit, niin mun valinta on helppo. Voin olla rento ja kuin kotonani jälkimmäisessä skenaariossa, erityisesti alaikäisten matkaseuralaisten kanssa.


Ruotsinpyhtäällä sijaitseva Strömforsin ruukkialue on päiväretken arvoinen paikka, pääkaupunkiseudulta helposti toteutettavissa. Kesällä alueella oli käsityöläisiä ja taiteilijoita pitämässä pieniä puoteja. Majapaikkana voin myös lämpimästi suositella, lasten kanssa tai ilman. Majoitukseen kannattaa pyytää puhelimitse tarjous. Tykkimäelle Ruotsinpyhtäältä ajeli noin 50 min, mikä oli juuri sopiva aika takapenkkiläisille kerätä voimia mennen tullen. Reissuamisen ja Tykkimäen hulinan jälkeen ruukin ympäristö oli rauhoittava ja levollinen.


Meillä on Miehen kanssa paljon kokemusta siitä, että reissun majoituksia ei mietitä etukäteen. Se on stressaavaa ja aiheuttaa kireitä dialogeja ja mökötystä, mutta täytyy sanoa että useammin on päädytty kivaan kohteeseen kuin aivan kamalaan. Karseitakin paikkoja on nähty, ei tällä menetelmällä aina voi voittaa. Luulen, että emme olisi päätyneet Strömforsin ruukkiin, jos olisimme suunnitelleet reissun paremmin etukäteen.



Se oli mainio reissu se. Kohta kesä on taas täällä, eikö niin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.