Treenifilosofia: *KELE

Olen lukenut muutaman netistä löytyvän treeniohjelman ja lainannut pari kirjaa, ja jopa hieman selaillut niitä.

Niiden pohjalta olen oman elämäni Personal Trainerina kehittänyt itselleni treenifilosofian: *KELE. Se menee näin:

* Meitsi on tähti! Paras, reipas ja mahtava! Hyvin menee! Jaksaa jaksaa!

Kolme kertaa viikossa: 1-2 krt lenkkeilyä, 1-2 krt jotain muuta.

Ehdin kyllä. Ajankäyttö on valintoja.

Lepo: nukkua pitää ja syödä kanssa. Muuten ei tuu mittään.

Ei liikaa stressiä: jos ei kulje, niin ei. Ei ole väkisin pakko vääntää. Silti kannattaa aina yrittää: 9/10 tapauksesta lenkillä on lopulta tosi kivaa.

Näillä mennään. Säärystintä ja kalsaria jalkaan ja lenkille. Moikka!

Iso reipas

Yksinoikeudella Tuumat ja tuokiot -blogissa kaksivuotiaan Nauravaisen juhlahaastattelu:

Haastattelija: Paljon onnea vaan!
Nauravainen: Paljon-onnee-va-vaa!

H: Oletko äidin pikku vauva?
N: En! Olen ito reipas.

H: Saitko paketin!
N: Joo, minulla on lapio, punainen lapio!

H: Nyt pukemaan, lähdetään mummolaan. Saanko auttaa?
N: Ei, ite!

H: Saanko auttaa? Siskon kevätpipo ja rukkaset ei oikein riitä.
N: ITE!!!

H: Onko kakka? Mennäänkö pesulle?
N: On. Ei äiti, mummo auttaa.

H: Onko hyvää kakkua!
N: On hyvvää. Littää kakkua.

H: Sano vichy.
N: Vittu.
(H: Ehehee)

H: Kiitos.
N: Kiitosh. Heippa!

Paljon-onnee-vaavaa rakas lapsi! 

Sylvi Kepponen is best!

On pitänyt pidemmän aikaa kertoa meidän perheen tyttöjen uudesta suosikkitytöstä, Sylvi Kepposesta. Sylvi Kepponen seikkailee kolmessa tarinassa, jotka on kuvittanut Marika Maijala ja tarinoinut Juha Virta. Keppos-tarinat on hauskoja monella eri tavalla.

Ensinnäkin kirja itse on jännittävän pitkulainen, syy miksi Sylvi Kepposen Pitkä päivä (2008) lähti ensimmäisen kerran kirjastosta mukaan. Itse tarinat ovat osaksi arkisia ja osaksi oikeita, mielikuvituksellisia satuja. Maijalan kuvitukset ovat kauniita, erikoisia ja niissä riittää ihmettelemistä monen ikäiselle lukijalle. Sylvi on koululainen, jonka kanssa seikkaillaan talvessa, kesässä, avaruudessa ja vaikka missä.

Kuva täältä

Jos vähän kritisoin, niin osa tekstistä on niin tumman taustan päällä, että iltasatuolosuhteissa on vaikea saada selvää. (Turha huomautella ikänäköongelmista.) Päiväunisatuna toimii ilman ongelmia.

Nauravainenkin tykkää paljon kirjasta ja osaa itse sanoa "Kepponen"! Oletko sinäkin ihastunut Sylviin?

Elokuvissa: Vaahtemäen Eemeli ja Iida

Neljävuotias Touhukas on käynyt päiväkodin kanssa elokuvissa katsomassa retroanimaatioita, jugoslavialaista Professori Balthazaria. Hämärästi muistan sarjan omasta lapsuudestani. Sitä ennen ei leffateatteriin olla uskaltauduttu, enimmäkseen siksi, että Touhukas ei pidä kovista äänistä ja tuntuu, että lasten elokuvat ovat nykyään toimintaa, räimettä ja mekkalaa.

Vaahteramäen Eemelin ja Iidan ilmestyttyä ohjelmistoon uskaltauduimme äidin ja tyttären teatteriretkelle.

Kuva Finnkino

Hienostihan se meni! Jos ei mainoksia lasketa, äänenvoimakkuus oli sopivalla tasolla. Tarinat olivat kirjoista tuttuja ja noudattelivat Lindgrenin alkuperäisiä satuja. Minä en voi sietää esimerkiksi muumeihin kehiteltyjä outoja tyyppejä ja seikkailuita, pitää olla niin kuin on kirjassa kirjoitettu, piste.

Touhukas valitteli toisen puoliskon aikana päättynyttä napostelutarjoilua, muuten oli kuulemma kiva reissu. Leffa saattaisi sopia jo keskittymiskykyiselle 3-vuotiaalle, 4-vuotiaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Yllättävän hyvin kaikki näytökseen saapuneet lapset malttoivat olla pylly penkissä ja suut supussa. Aikuisen näkökulmasta leffa ei ollut mieletön elämys, vaan mitäpä siitä. Olisin saattanut pieneksi hetkeksi silmäni ummistaa ja torkahtaa, jos joku ei olisi jatkuvasti nykinyt hihaa ja hokenut "Äiti, mulla on nälkä, anna vielä karkkia." Oli päiväuniaika, minkäs teet. 

Tervemenoa, kiva leffa! 

5 vinkkiä onnistuneeseen kommunikointiin

Olen kautta aikain hokenut, että kommunikointi on yksi vahvuuksistani. Olen kallistumassa kannalle, että ihmisten välisen viestinnän onnistumistodennäköisyys on samaa luokkaa kuin saada 7 oikein lotossa - ainakin jos minä olen mukana. Tarkastellaanpa tilannetta muutaman perusasian kautta.

1) Puhu
Minulla on nykyään kotona skitsofreeninen olo. Olen varma, että olen sanonut Miehelle jostain asiasta, sanotaan vaikka, että on keskusteltu päivähoidon järjestämisestä joulun aikaan. Tapaninpäivän kahvipöytäkeskustelussa sukulaisten kanssa kävi ilmi, että anopilla olisi seuraavalla viikolla hoitohuki, koska päiväkoti ei ole auki. Miehelle tuli täytenä yllätyksenä, että päiväkoti on välipäivinä kiinni. Ikinä hän ei ollut asiasta kuullut eikä varsinkaan nähnyt lomaketta, joka päiväkotiin täytettiin.

Olenko puhunut oikeasti tästä asiasta? Luulenko vain puhuneeni? Puhuinko itsekseni? Kuulenko ääniä? Kuuleeko Mies ääniä?

2) Kuuntele
Mies väittää, että en kuuntele ikinä. Kyllä joskus kuuntelen, varmasti. On myönnettävä, että on hetkiä, jolloin en kovin hyvin kuuntele. Myös puhuja voisi valita hetkensä oikein, en todellakaan aio kuunnella, jos samaan aikaan luen lehteä.

Skitsofreeninen olo jatkuu: Mies väittää kertoneensa erinäisistä asioista ja minä väitän kivenkovaan, että mitään aiheeseen liittyvää en ole kuullut.

Miksi äänet päässäni ovat tauonneet? Onko täällä ketään? Olenko minä täällä? Kuka puhuu? Puhuiko joku?

Kuva täältä

3) Toista
Viestiä voi vahvistaa toistamalla sitä.

"Älä mene sinne. Älä laita saksia suuhun. Älä koske lieden nappeihin. ÄLÄ KOSKE LIEDEN NAPPEIHIN, ÄLÄ KOSKE, POIS SIELTÄ NYT HETI PAIKALLA!"

Hurrurrur, kiertoilmauuni lähtee taas käyntiin.

Huokaus.

4) Viesti kirjallisesti
Töissä oli yksi juttu. Useamman osapuolen piti tehdä sovittuja asioita tiettynä päivänä klo 14:00. On pidetty palaveria, kirjattu asiat sähköpostiin, muistioon ja kalenterikutsuun. Kun juttu ei klo 14:20 toiminut, kysellään Eino-Santerilta (nimi muutettu), että teitkö juttuun liittyvän työtehtävän? Klo 14:35 tulee viesti Eino-Santerilta: "Työtehtäväni olisi nyt melkein valmis. Milloin sen voi tehdä loppuun asti?"

Heti, Eino-Santeri. Sen piti olla jo. Niin kuin oli kymmeneen eri kertaan sovittu eri muodoissa.

Ei tässä jutussa viidettä kohtaa ole. Luin jostain, että blogipostauksen otsikko muodossa muodossa "X vinkkiä asiaan y" houkuttelee törkeesti lukijoita. Katsokaapa vaikka Iltalehden luetuimpien uutisten listaa, siellä on aina jotain tyyliin "10 tapaa pilata parisuhde".

Toki epäonnistun viestinnässä lukuisilla muillakin tavoilla, voisin kirjoittaa oman postauksen aiheesta "25 tapaa tehdä itsestään idiootti sähköpostilla". Sitä odotellessa - ei kun kämmäilekommunikoimaan!