Elämäni anarkistina

Tämän blogin perusteella saa varmaan kuvan, että olen keskiluokkainen omakotitalossa asuva tylsimys, joka toitottaa kierrätyksestä ja toisella kädellä shoppailee sen minkä ehtii. Ja näinhän asia tietysti onkin. Mutta - olen myös pitkän linjan anarkisti.

Taustana kerrottakoon, että meidän takapihamme rajoittuu kaupunkin puistoalueeseen. Kyseessä ei ole oikea puisto, vaan kesäaikaan läpitunkematon kaselikko, jossa kasvaa korkeita nokkosia, horsmia ja raivokkaasti leviävää jättipalsamia. Kun toissakeväänä teimme puistoalueella (luvallisia) harvennustöitä, ihmettelin tasaista, savista maata. Jos maata vähän kuopaisee, näkee onnellisten ja lihavien kastikkaiden kiemurtelevan mullassa. Osa naapureistamme on asunut lapsena näillä hoodeilla jo 1950-luvulla, jolloin asuinalue on rakennettu. He osasivat kertoa, että siihen aikaan asukkaat viljelivät nykyisellä puistoalueella perunaa ja mitäpä kukakin. Järkevää, lähi-Siwa tuskin palveli niihin aikoin klo 7-23 joka päivä.

Lainsuojattomat potaatit ja maa-artisokka

Siitä se ajatus lähti. Viime kesänä minä, 2000-luvun viljelijäpioneeri, raivasin puistoalueen reunasta haittakasveja pois ja kasasin ensimmäiset perunapenkit mullasta ja lehtikompostista. Tökkäsin sinne pari jääkaapin pohjalle pyörimään jäänyttä itänyttä perunaa. Myöhemmin kesällä saatiin parille aterialle omaa pottua pöytään. Tänä vuonna toiminta on laajentunut huomattavasti, raivasin lisää tilaa ja istutin 20 siemenperunaa.

Jos hyvin käy, saadaan tänä kesänä ainakin 2 kg perunaa ilman mitään lupia, leimoja tai viranomaispäätöksiä. In your face yhteiskunta, hahahaa!!!!!