Luullakseni autoni ehti pysähtyä. Noin eskari-ikäinen poika juoksi kuorma-autonsa kanssa autoni puskuriin pää edellä. Hän ei huomannut minua eikä hidastanut vauhtiaan. Oli minun autoni liikkeessä tai ei, sekin jo sattuu hemmetisti, että juoksee pää edellä johonkin.
Juttelin pari sanaa pojan kanssa, sitten lähdettiin hakemaan hänen isänsä paikalle. Poski punersi, muuten poika näytti olevan kunnossa. Oli itkuinen järkytyksestä, jatkoi kuitenkin leikkejä kavereidensa kanssa. Illalla vaihdettiin muutama tekstiviesti isän kanssa, ilmeisesti kaikki selvisivät säikähdyksellä.
Ja huh, kyllä se todellakin säikäytti! Jos olisin ollut ojentamassa takapenkille maissinaksua tai etsinyt prinsessabiisiä uudelta Ipanapalta, niin BANG. Sitten olisi soitettu piipaa-auto, vaikka todennäköisesti se olisi ollut turhaa. Minä en yleensä jaksa murehtia niitä lukuisia tapoja, joilla voi saada hengen pois itseltään tai lähimmäisiltään. Kotiinsa on moni kuollut blaablaa ja eikö lintuinfluenssan pitänyt jo tappaa meidät kaikki? Tästä episodista jäi määrittelemättömäksi ajaksi sisäinen pelko ja kylmä, elämä on niin pienestä kiinni.
Sen sata kertaa ovat omat tytöt sännänneet autotielle ilman pienintäkään vilkaisua ympärilleen. Niin usein olen ollut ratin takana muissa maailmoissa, keskittyminen jossain muualla kuin tiessä. Sillä tavalla vahinkoja sattuu. Toivotaan, että taas seuraavalla kerralla on myötä onni, enkelit tai oikea-aikainen reaktio - mihin nyt kukakin uskoo.
 |
| Kuva täältä |
Hui kauhistus, varmasti säikäytti!! Onneksi ei kuitenkaan käynyt kuinkaan!
VastaaPoistaNiinpä!
PoistaHuh! Onneksi selvisitte säikähdyksellä, mutta uskon että pelästytti etenkin sua! Huh!
VastaaPoistaJa varmasti jäi tuolle pojalle ja sen kavereille vähäksi aikaa mieleen.
PoistaKauheaa. Tuollaiset tilanteet kyllä pysäyttävät aina tajuamaan, miten ohuen langan varassa tässä kaikkien elämät on ja miten pienestä kaikki on kiinni. Siitä tämän asian (liiankin) hyvin tiedostamisesta ei pääse heti eroon ja se on melkoisen rankkaa. Huh.
VastaaPoistaNiin totta. Ei sitä tässä perusporskutuksessa tule kovin usein ajateltua.
PoistaOi jestas! Tuossa ei varmaan paljonkaan lohduta, ettet olisi voinut tehdä mitään toisin. Mutta tuo on osoitus niistä tilanteista, joissa ipana voi rynnätä mistä vaan ja vauhti voi olla kova.
VastaaPoistaToisin kuin itse kun vetäisin siihen asiakkaan puskuriin aamuruuhkassa etsiessäni laukusta kännykkää.. Opetti sekin.
Kyllä sitä siitäkin oppii, kun puskurit kolisee, ja varsinkin jos joutuu pientä peltiremonttia maksamaan... Ja vielä, että asiakkaan perään - klassikko!
PoistaHui :(((. Painajaismainen tilanne! Nuo ovat kyllä ikäviä juttuja, kun ei noita voi hallita. Vahinkoja sattuu, vaikka me olisimme kuinka varovaisia. Onneksi tässä ei käynyt pahoin. *iso halaus*
VastaaPoistaVahinkoja tosiaan sattuu. Välillä tuntuu oikein ihmeeltä, ettei esim. kotona ole kenenkään varpaat. leikkautuneet irti, kun "oho, veitsi tippui lattialle" jne.
PoistaKomppaan edellisiä, huh ettei käynyt kuinkaan ja kaikki selvisivät säikähdyksellä!
VastaaPoistaMutta olipa varmasti viimeinen kerta, kun nämä pojat juoksevat autotielle leikkimään...!
Itse asiassa kys. pojan isä sanoi, että jos tästä nyt säikähdyksellä selvitään, niin oli ehdottomasti sellainen oppitunti, jota tarvittiin. Oli kuulemma aika monta kertaa sanottu tielle juoksemisesta. :/
PoistaHuih!
VastaaPoistaTilanne toimii varmasti pitkään innoittajana olla etsimättä sitä biisiä :S
Voin vain kuvitella, millainen fiilis!
Oliko pojan isä millä mielellä? Ei lähtenyt kuitenkaan sua syyttelemään?
Ei lähtenyt syyttelemään. Siinä vaiheessa kun isä saatiin paikalle, oli poika jo taas juoksemassa. Purskahti kyllä uudestaan itkuun, kun isä tuli halaamaan ja kyselemään vointia. Isäkin näki, ettei välttämättä ollut suuresta katastrofista kyse. Ja ainakin mulle itselleni tilanteen vakavuus valkeni vasta illan mittaan, ei sitä siinä hetkessä oikein edes tajunnut, mitä oli tapahtunut.
PoistaHui hirvee. Säikäytti pelkästään lukea, saati sitten kokea. Minä olen sellainen äiti joka varoittelen kyllä. Mutta siinähän se onkin kun se varoittelu ei oikein auta, lapsen muisti on lyhyt ja toiminta nopeaa ja ajattelematonta usein...
VastaaPoistaAivan, varoitukset unohtuu sekunnissa, kun mieleen tulee joku hauskempi juttu. Meidän kadun toisella puolella asuu ihanat naapurin lapset, ja arvaapa vaan onko aika monta kertaa lähdetty säntäilemään kadun poikki, kun ystävykset huomaavat toisensa!
PoistaMietin, että miltähän viranomaiselta voisi pyytää omalle kadulle jonkinlaista liikennemerkkiä? Vaikka en tiedä auttaisiko se mitään, meidän kadulla on jo 40 km/h rajoitus, ja silti muutamat naapurit (joilla on omiakin lapsia!) ajaa älytöntä vauhtia.
Voi kamala. Juuri tuollaisten syiden takia pelkään autolla AJAMISTA - tiedän ihan hyvin, että lapset eivät varo, eivät katso, ja vaikka vika olisi kuinka aina kuljettajan, ei kuljettajakaan aina kaikkea näe.
VastaaPoistaOnneksi selvisitte säikähdyksellä, sekä pojan että sinun vuoksesi - sydäntä kylmää ajatella paitsi läheltä piti -tilannetta pojan kannalta myös sitä, miten kauhea olo sinulla olisi ollut, jos jotain olisi sattunut.
Kieltämättä mietin, että miten ihmeessä ihmiset pystyy elämään itsensä kanssa liikenne- tai muiden onnettomuuksien jälkeen, jos itselleen ei käy mitään ja toiselle tosi huonosti. Vahingot on vahinkoja, mutta silti tuntuu, että ainakaan omasta päästä ei itsesyytösten levyä saisi hiljaiseksi kenties koskaan. Tässä tapauksessa satuin olemaan skarppina, mutta ai kauheeta, jos kännykän räpläämisellä tai muulla sijaistoiminnolla olisi ollut osuutta asiaan! :(
PoistaOlipas pysähdyttävä kokemus teillä. Onneksi kaikki kuitenkin kunnossa... henkinen kunto voi olla sitten taas eri asia. Liikenteessä kun kaikki on aina niin pienestä kiinni.
VastaaPoistaToivottavasti uskallat kuitenkin uudestaan rattiin hypätä. Saattaa olla jännä tilanne.
Pitää vaan ajatella, että jospa moista ei tulisi heti uudestaan eteen.
PoistaHuhhuh, jostain syystä näitä muistutuksia välillä tulee. Levollista mieltä. <3
VastaaPoistaHui. Kylmäävä kokemus. Kiitos kun jaoit niin heräsi itsekin olemaan taas skarpinpi.
VastaaPoistaHyi karmivaa, tuntuu kamalalta sun puolesta. Onneksi ei käynyt tuon pahemmin!
VastaaPoistaUh. Mä ajan melkein päivittäin kahden koulun pihalla ja ympärillä ja olen ihan kauhusta jäykkänä, kun ei niitä lapsia välttämättä edes näe, auton takaa varsinkaan. Ja omille (ja muiden lapsille) huudan pää punaisena siitä varomisesta, mutta kun eihän ne muista varoa kuitenkaan.
VastaaPoistaOnneksi sulla oli nopeat refleksit.
Huhhuijaa tosiaan, hyvä jos joku muukin pienen hetken taas muistaa kastella erityisen hyvin ympärilleen. Vaan sehän siinä on, ettei lapsia aina näe ja toisaalta heidän omaan havainnointikykyynsä ei voi juurikaan luottaa.
VastaaPoistaSiis katsella, ei kastella.
Poista