Kevään aikana blogia lukeneet eivät ole voineet välttyä Helsinki City Run -hehkutukselta ja jänskätykseltä. Mun resepti onnistuneeseen suoritukseen:
Megaluokan juoksutapahtuma. Kun monta kuukautta etukäteen ilmoittautuu ja maksaa osallistumisen juoksutapahtumaan, tieto tulevasta saa laittamaan lenkkarit jalkaan huomattavasti useammin kuin itsensä kanssa käytävän "Jaksaisko vai eikö jaksais?" -neuvottelun tuloksena.
HCR:n järjestelyt olivat erittäin toimivat, tärkein juttu oli kuitenkin tuhannet muut juoksijat. Pelkäsin, että toiseksi viimeisessä lähdössä saan juosta yksin. Tuskin menee pahasti pieleen, jos väitän että koko matkan ajan 2-3 metrin säteellä oli vähintään 5 ihmistä juoksemassa. Joku ehkä ajattelee, että onpas ahdistavaa. Minä ajattelin, että "Jos nuo muutkin jaksaa, minäkin jaksan."
Yleisön kannustus. Jos joskus menette seuraamaan vastaavaa urheilutapahtumaa, niin muistakaa taputtaa, huutaa ja tsempata! Mä imen tehokkaasti ihmisten fiiliksiä hyvässä ja pahassa. Taipaleella jaksoi taas yhden kilsan, kun joku karjui
jaxuja polun varrelta. Kiitos live- ja etätsemppareille, sillä oli tosi paljon väliä!
Järkevä harjoittelu. Mun tavoitteena oli treenata 3 kertaa viikossa. En käynyt lenkillä tai jumpassa kipeänä tai puolikuntoisena. Uskon, että laatu voittaa määrän. Hiihto ei tänä talvena onnistunut, sen sijaan kävin paljon kävelemässä ja lenkillä. Lisäksi kävin sunnuntaisin reisi-vatsa-peppu-jumpassa, joka tuki täydellisesti tavoitetta, koska siellä vahvistettiin juoksussa oleellisia lihasryhmiä. Ja jumpasta tuli aina
niin hyvä mieli! Ennen HCR:ää lepäsin ja tankkasin onnistuneesti.
 |
| Enemmänkin ois voinut treenata, tämä riitti tällä kertaa. |
Hyvä seura. Treenasin enimmäkseen yksin ja HCR:llä myös juoksin melkein koko matkan yksin. Silti oli mahtavaa, kun sai Liinan ja Täti-ihmisen kanssa hehkutella tulevaa skumppahetkeä ja vertailla treenimääriä (tai niiden puuttumista). Puhumattakaan siitä, miten kivaa oli nähdä livenä heitä sekä muutama muuta vanhaa sekä uutta tuttavuutta. Vertaistuki - myös tällä saralla korvaamatonta.
Hyvät neuvot. Ystäväni L: "Pysähdy heti jos rintaa puristaa." Mies: "Älä mutkittele."
Reitin varrelta. Alkuun lähdin hieman tavallista reippaammin ja päädyin hidastamaan vähän tahtia. En ollut läkähtyneen hengästynyt missään vaiheessa, koska halusin jaksaa maaliin - ajasta viis. Reitti oli parempi kuin odotin, yli puolet mentiin pehmeällä polulla asvaltin sijaan. Kävelin muutaman ylämäen ja juomapisteet. 16 kilsaan saakka meni suorastaan helposti, sen jälkeen piti vähän yrittää. 18 kilsan jälkeen päätin olla loppusuoralla ja pistelin tossua toisen eteen ja hymyä huuleen. Stadionilla vedin pienen loppukirin ja leveää virnistystä naamalta ei saanut pois pitkään aikaan. Aika oli 2 h 32 min.
Loppu hyvin, kaikki... Maalissa paljon puhuttua skumppaa nautittaessa mulle tuli suuhun hyvin voimakas metallin maku ja näkökenttään väreilevä viiva. Noin tunti myöhemmin oksensin reippaasti. Perinteisiä migreenin oireita, vaikka ei mulla migreeniä koskaan ole. Luulin, että olo parani ja raahauduin sovituille jatkoille. Ravintolan vihreillä valoilla saattoi olla osuutta asiaan, seuralaiset alkoivat ehdotella minulle paluuta majapaikkaan. Suoriuduin elpymisen alkuun närpittyäni hieman riisiä ja vettä, ja euroviisu-kisakatsomon kautta matkasin yöbussilla kotiin Kuopioon. Vuorokausi myöhemmin olo ei ole vielä 100% palautunut. Olen reippaasti ahtanut äitienpäiväherkkuja ja ottanut menetettyjä kaloreita takaisin, joten tilanne stabiloitunee pian.
Tekisinkö uudestaan? Ehdottomasti. Vaikka kroppa protestoi jälkikäteen, ei juoksun aikana tullut suurempia kipuja, eikä lihassärkyä kummempaa vammaa ole tälläkään hetkellä. En ole saanut pitkään aikaan mistään niin positiivista ja voimakasta tunnereaktiota kuin HCR:n maalissa: mä tein sen, ylitin itseni!
M A H T A V A A !
Olen niin iloinen, että lähdin
Täti-ihmisen ja
Liinan innostamana ja tsemppaamana tähän vouhotukseen mukaan! (Linkkien takaa heidän HCR-muistelonsa.) Kiitos! Kiitokset loistavasta huollosta sekä neuvoista L ja Mies, hyvistä jälkipeleistä S ja kiitos kaikille teille, jotka olitte hengessä mukana!
Jäykkänä ja onnellisena kohti uusia seikkailuita!
Kokonaiselle maratonille ei koskaan, sen verran täsmennän, ettei tule mitään epäselvyyksiä.
