Supersynttärit ja superhiihtoloma

Maaliskuu on ollut yhtä juhlaa! Synttäreitäni (jes - pyöreitä sellaisia) juhlittiin pitkän kaavan mukaan, ja oli aivan fantastisen hyvät bileet! Olin kutsunut sekalaisen seurakunnan kanssani syömään ja keikalle. Sain ihania lahjojakin, joista olen iloinen. Ylivoimaisesti onnellisin olen kaikista ihanista onnen toivotuksista: siitä että mahtavat tyypit olivat hengessä mukana, juhlissa nostamassa maljan lapsen eroahdistuksesta huolimatta ja kanssani bailaamassa pikkutunneille.

Ikäkauteen liittyen on tullut kriiseiltyä oppikirjan mukaisesti. Ennen omaa syntymäpäivää chättäilin työasioiden ohessa intialaisen kollegan kanssa syntymäpäivien juhlistamisesta. Kollega kertoi, että hänen syntymäpäivänsä alkoi rukoushetkellä temppelissä. Itseltäni hindu- tai ev.lut.-jumalien ylistäminen ei sellaisenaan oikein lähde, sen sijaan mietin omana synttäripäivänäni paljon kiitollisuutta. Kiitollisuutta terveydestä, perheestä, elämäni ihanista ihmisistä ja siitä, että kaikki on oikeastaan älyttömän hyvin. Maailmassa on menossa niin paljon vaikeita, pelottavia ja masentavia asioita. Tuntui hyvältä hengailla muutama päivä omassa pienessä synttärikuplassa ja keskittyä hyvään.

Kuva täältä

Synttärikupla vaihtui sujuvasti muutaman päivän hiihtolomakuplaan. Ei käyty risteilyllä, ei Kanarialla eikä suunnitellussa laskettelukoulussa. En konmarittanut omaisuuttamme tai sulattanut pakastinta.

Oltiin vaan. Opeteltiin pelaamaan shakkia esikoisen kanssa. Käytiin uimahallissa. Käytiin ravintolassa syömässä. Katsottiin aamulla hävyttömän pitkään telkkaria. Tehtiin niitä asioita, mihin arjessa sanon liian usein "En jaksa. En ehdi. Ei nyt. Kiire." Olin laiskasti somessa. Luin pari kirjaa. Nukuin päikkärit. Aivan loistava loma.

Kuplat on poksahtaneet ja arki alkanut, hyvät fiilikset on päällimmäisenä mielessä.

Hyvää kevättä - se on alkanut!

I have created a monster

Minulla on kohtuullisen vakava sävy-sävyyn -neuroosi pukeutumisen suhteen. Liian hullut kuosiyhdistelmät tai sekopäiset värisekoitukset, ei ei ei. Usein lopputulos on hillityn tylsä, tyyliin musta + farkku + yksi väri tai kuosi. Tosi boring ja erittäin kotoisaa.

Esikoinen on oppinut tämän hienon piirteen ja kehittänyt vaatteiden valinnasta jo nuorella iällä pitkällisen prosessin. Välillä hän tulee seesteisenä uusi asukokonaisuus päällään aamiaispöytään ja välillä päivän kombo haetaan kiertäen kilari-ruudun kautta.

Esikoinen on innostunut vaihtelemaan vaatekertoja niin, että vähintään joka päivä on eri vaatteet. Vaatteiden viikkaus ei ole yhtä motivoivaa, joten meillä ajelehtii järjetön määrä vaatteita joka paikassa. Kun nyt sattuu olemaan niin, että joskus (aina) saatan (ja varmasti) jättää joitain omia vaatteitani lattialle, niin voitte arvata missä lasten vaatteita ajelehtii. On niitä joskus kaapin suunnalla nähty, mutta harvemmin. Mies on luonnollisesti sälyttänyt kaiken vastuun esikoisen käytöksestä vaatteiden säilytyksen suhteen minulle. Millonkahan seuraava Elämä pelissä -valmennuksen uutiskirje tuleekaan?

Kutittavia legginsejä, näitä ei voi pitää. 

Kuopuksella on omat juttunsa pukeutumisen suhteen. Hyvin usein hän reklamoi, että "vaatteet kutittaa". En ole ymmärtänyt, onko kyseessä pesulapun kutitus vai puristava vaatekappale, mutta jos vaate kutittaa, niin sitä ei voi pitää. Välittömästi itkupotkuraivarit ja puetun vaatekappaleen riisuminen - mielellään heitetään vaate seinään.

Rumat vaatteet kutittaavt. Kiireen hetkellä kutitusta on enemmän kuin muuten. Jotkut sukkahousut saattavat olla tänään ok ja huomenna ei. Ota näistä nyt selvää. Kuopuksella on noin 10 vaatekappaletta + 5 sukkahousut, joita hän pitää. Yksi ja vain yksi pipo käy. Auta armias niitä aamuja, kun sitä ei löydy.

Kutittamattomia legginssejä, joita voi pitää. 

Kuopuksen osalta olen lopettanut kaikki yritykset sävy-sävyttää tai muuten valikoida hänen vaatteitaan. Tänään kastuneiden sukkahousujen tilalle etsittiin sopivia 20 minuuttia. Välillä säätämistä ja kiukkuamista jaksaa paremmin ja välillä ei meinaa huumori tai empatia riittää. Jos löytyy jotain, joka ei kutita, niin niillä mennään oli ne sitten kaksi numeroa liian pienet raitalegginsit tai reikäiset tähtilegginsit. 

Onhan muillakin joskus pukeutusvaikeuksia - aikuisilla tai lapsilla?

Vegaanihaaste 2016

Olen vähitellen lisänyt kasvisruokaa ruokavaliooni. Erityisesti lounasruokailussa on kasvisvaihtoehto useimmiten valinta. Kotona koko perheelle tehdään valitettavan usein jauheliha-sitä tai jauheliha-tätä. Vegaanihaaste pulpahteli somesta silmille monta kertaa, ja pari päivää virallisen aloituspäivän jälkeen päätin ex tempore ottaa haasteen vastaan. Vegaanihaasteessa on  tarkoitus elää tammikuu vegaanin elämää. Ainakin syödä vegaaniruokaa, eli kasvisruokaa ilman eläinkunnan tuotteita ml. maito ja kananmunat.

Ilona Rauhala kirjoitti ihanasti, että hän harrastaa kokeilemista. Minulle vegaanihaaste on kokeilu: joka päivä tulevasta uutiskirjeestä saa resepti-idiksiä. Voi tarkkailla omaa fiilistä ja oloa, ja muuttuuko se jotenkin. En lähtenyt mukaan aatteellis-eläinsuojelullisista syistä.

Ruuan heittäminen roskiin on mielestäni suurta tyhmyyttä. Eka viikolla söin mm. ostamiani jukurtteja pois. Joulukonvehdithan menee tosi nopeasti pilalle, niitä piti vähän syödä. Ja kun auto ei inahtanutkaan siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt jo olla päiväkodin pihalla, niin koin täysin välttämättömäksi syödä hanskalokerosta jäätyneitä kermatoffeita. Lisäksi muutaman kerran palaverikahvitteluissa tai työlounaalla olen jättänyt vegaanisäätämisen väliin, ja vetänyt juustosämpylän naamaan. Kiitos ja anteeksi 1950-luvulla mummoni ja minun puolesta henkenne heittäneet minkit, -25 pakkasella pukeuduin vintage turkkiin enkä palellut.

Kaikki tekemäni lämpimät ruuat ovat olleet vegaanisia. Juuston skippaaminen tuntui alkuun suurimmalta vaikeudelta, oikeastaan siitä luopuminen on ollut tosi iisiä. Olen laittanut leivälle hummusta, kasviksia tai vain sinistä Keijua. Olen ollut syömättä ihanaa, tuoretta pullaa, uskomatonta!

Nälkä ei ole vaivannut. Menemättä tarkemmin yksityikohtiin (prööt), tuntuu että lisääntynyt palkokasvien, valkosipulin ja/tai soijatuotteiden (prööt) käyttö on yllättänyt vatsan (prööt). Voi myös olla, että antibioottihevoskuurilla oli osuutensa vatsa-asioihin.

Muita havaintoja

• Vegaaniruuan tekeminen ei ole mahdottoman vaikeaa. Hyviä reseptejä on netti ja kirjat pullollaan. Ihana Elina Innasen kirja mulla on ollut jo hyvän aikaa. 
• Olen kokannut enemmän ja syönyt vähemmän eineksiä, koska en ole jaksanut selvittää einesten vegaaniustilannetta. Hyvä näin. 
• Kun erityisesti lapset eivät ole vegaaniruuasta innoissaan, on vähän ärsyttävää tehdä eri ruokia. Ehkä he tottuisivat makuihin ajan kanssa. 
• Vaniljasoijamaito oli ennen mun lemppari lattessa. Nyt se äklöttää. Maustamaton soijajukurtti on aivan kammottavaa. Savutofu, hyi. 
• Hummus ja muut erilaiset tahnat ja möhnät on niiiiin hyviä! Överit sushibuffassa voi hyvin vetää vegeversioilla. 
• Smoothiet on helppo tehdä vegaaniversioina. Tein pitkästä aikaa vispipuuroakin. Vegaaniaamiaiset - no problem.
• Monet vegaanireseptit sisältävät ulkomailta tuotuja pähkinöitä ja soijatuotteita. Ainakin tammikuussa suomalaisuutta suosivan vegaanin elämä on vaikeaa. Ei sillä, että normaalisti söisin valtavan paljon kotimaista ruokaa, mutta nyt on tuntunut että tulee syötyä enemmän kaukaa rahdattuja asioita. 
• Vegaaniruoka ei ole välttämättä terveysruokaa. Sipsit ja kalja on vegaanisia. En odota muutoksia vaa'an lukemissa. 
• HC vegaanien elämä tuntuu tosi työläältä, varsinkin jos haluaa syödä ulkona, ja varmistua ettei ruuassa ole tippaakaan majoneesia tai kalakastiketta. Alkuun tuoteselosteiden opiskeluun saisi käyttää reippaasti aikaa, pidemmän päälle ruokakori varmasti rutinoituu siinä missä sekasyöjienkin. 

Muutama viikko vielä jäljellä. Hyvällä meiningillä jatkan. Tiedän jo nyt, että aion vähän pinnata: laittaa työkokouksissa maito kahviin ja muuta force majour -tyyppistä. Itse kokkaan vegaaniruokaa kotona ja vien eväitä töihin. Kiva juttu vegaanihaaste joka tapauksessa on. Pisteet kampanjan jalkauttamisesta, uutiskirjeistä, mentoreista ja facebook-ryhmästä. Haaste on jo avannut silmiä sille, kuinka paljon erityisesti maitotuotteita tulee nautittua. Uskon, että tällä tammikuulla on vaikutus siihen, mitä tulevaisuudessa syön.

Vanhasta uuteen

Vuonna 2015 kyseltiin kovasti "Miten meni - noin niinku omasta mielestä?". Sanoisin, että vuotta 2015 voi hyvin verrata elokuun triathlon-suoritukseen. Välillä kaikki rullasi vaivatta ja hymy huulilla hurjaa vauhtia, välillä tuntui että en saa henkeä ja hukun Vaikka jalat painoi tonnin, pääsin kuin pääsinkin maaliin ja lopulta oli voittajafiilis. Mitaleille en päässyt, pyöräilykypärään sain tarran.

Kesä oli kylmä, retkeiltiin silti. 

Tammikuussa 2015 asetin tavoitteeksi kolme asiaa: liikkua reippaasti, syödä enemmän kasvisruokaa ja tavata ystäviä.

• Liikuinkin säännöllisesti. Paljon heiaheia-merkintöjä on työmatkapyöräilystä ja hiekan lapioinnista. Liikunta oli kuntoa ylläpitävää, ei varsinaisesti kehittävää, ja se on hyvä niin. Syksyllä aloitin uimatreenit triathlon-seuran vuoroilla, se on ollut ihanaa. Niskasärkyihin nappailtujen buranoiden määrä on tippunut radikaalisti.

• Kasvispainotteinen ruoka on ollut osa arkea, sitä on edelleen vara lisätä. Syksyllä söin ennätysmäärän eineksiä. Lounasruokailukuviot töissä on muuttuneet, syön harvemmin ravintolalounaan ja useimmin jotain epämäääräistä. 
• Viime vuosi oli ihanan sosiaalinen. Kaiken häsäämisen keskellä on ehtinyt tavata paljon kavereita, juhlia synttäreitä ja pikkareita. Vaikka välillä on tuntunut, ettei jaksaisi lähteä minnekään tai kutsua ketään kylään, tulee kavereiden kanssa hengailuista niin hyvä mieli, että pitäisi jo tajuta ettei kannata hangoitella vastaan. 

• Viime syksyn enteilemäni ja toivomani muutokset tuulet puhalsivat täysillä. Olin mukana perustamassa yritystä ja siirryin teoreettisen vakaasta palkansaajan tilanteesta epävarmempaan talouteen, johon voi kuitenkin itse vaikuttaa enemmän kuin koskaan
• Alakerran megaremontti saatiin melkein maaliin - ulkopuolen työt jatkuu keväällä. Se oli raskas prosessi fyysisesti, rahallisesti ja henkisesti. Jos ei muuta, niin nyt kelpaa saunoa. Enkä ole vieläkään jaksanut ottaa kuvia meidän hienosta saunaosastosta, sori.

Joskus mäkin vaan haluisin nukkua eteisen lattialla

• Heiaheia osasi myös kertoa, että olin viime vuonna tosi paljon kipeenä. Perusflunssaa lähinnä, yli 25 päivää vuoden aikana. Se on minulle todella paljon, oiskohan stressi nakertanut vastustuskykyä? Stressiin liittyen olen miettinyt paljon missä menee raja ahkeran ja tavoitteellisen tekemisen ja väkisin vääntämisen välillä. Miten meistä kukin stressin kokee ja miten sitä muihin purkaa. On ollut päiviä, jolloin en ole todellakaan pitänyt siitä, miten itse käyttyäydyin muita kohtaan. 

Ruuhkavuosialttari

• Ruuhkavuodet on urheilutermein tosiasia. Kirjoituspöytä on mun ruuhkavuosialttari. Päälle kaatuvaan sekamelskaan kasaantuu puhtaat pyykit, luetut ja lukemattomat kirjat, tärkeät paperit, skumppaa, meikit, roskia ja mitähän lie. Kaaoksen näkeminen ahdistaa, vain muutaman kerran vuodessa saan raivattua pöydän kokonaan tyhjäksi. Pyykkejä alan viikata kaappiin, kun puhtaat alusvaatteet ja pyyhkeet loppuu, kirjoja katselen kun kirjasto alkaa muistuttaa, että ne pitäisi palauttaa. 

Kirjoitin toissa päivänä opiskelukaverin hautajaisiin adressin. Kun omassa elämässä kaikki on aivan fantastisen hyvin, tekee mieli potkaista itseään siitä, että käyttää niin paljon aikaa ja energiaa murehtimiseen, jännittämiseen ja murjottamiseen. Haluan, että minutkin muistettaisiin hymyilevänä ja positiivisena tyyppinä eikä työkavereilleen ja lapsilleen karjuvana tiukkapipona.   

Bailataan kympillä vaikka juhannuksena täytyisi olla päällä kolme takkia ja hanskat!

Vuodelta 2016 toivon, että hymyilen ja nautin enemmän. Uuden vuoden liikuntatavoite on jo asetettu, aion treenata tapahtuman nimen mukaisella vakavuudella. Pullukkarunin kympillä nähdään kesäkuussa! Noin muuten toivon, että osaisin häsätä vähemmän ja keskittyä enemmän. 

Ehkä opettelen ottamaan selfieitä.

Hyvää uutta vuotta ystävät! 

Uusia aluevaltauksia: talvipyöräily

Esikoisen eskarin sijainti on tuonut aamuihin parin kilometrin lisälenkin. Ennen molemmat sai jättää puolen kilsan päähän päiväkotiin ja jatkaa siitä työmatkaa pyörällä tai bussilla. Yleensä minä vien lapset ja Mies hakee.

Meillä on yksi auto ja tavoitteena on olla hankkimatta toista. Yhtenä tai kahtena päivässä auto on minun käytössäni. Käytännössä silloin sekä vien että haen lapset, minkä seurauksena työpäivä jää noin tunnin normaalia lyhyemmäksi, ja usein kesken jääneitä hommia joutuu jatkamaan illalla. Miehen työ ei ole yhtä joustava, hänen autoillessaan aamun vienti jää minun hoidettavakseni tavalla tai toisella.

Kesällä hyvään vauhtiin päässyt työmatkapyöräily jatkui syksyllä. Alkusyksyn esikoinen polki eskarimatkan omalla pyörällään. Noin 1,5 km matka pikkusiskon päiväkodista eskariin on lähes kokonaan ylämäkeä, ja täytyy myöntää että 6-vuotiaan protestointi ei ollut täysin aiheetonta. Hermot koko matkan kestäneeseen kitinään ja hoputukseen kuitenkin meni, ja lopulta on päädyttiin sellaiseen malliin, että esikoinen hyppää päiväkodin pihalla tarakalle ja minä poljen ylämäet selkä hiessä.

Aiemmin olen laittanut pyörän talviteloille pakkasten alettua. Olen pelännyt liukkaalla ajamista tosi paljon. Pienen pakon motivoimana minusta on vahingossa tullut talvipyöräilija. Jos on noin viisi jäistä tai loskaista päivää polkenut työmatkat, voi kutsua itseään jo talvipyöräilijäksi eikö?

Kuva täältä

Heijastinliivi, kypärä ja otsalamppu on. Repussa vilkkuu pieni punainen valo. Eturengas on nastallinen, takarengas vaihdetaan nastalliseksi, jos lunta maahan jää. Vaatetuksen puolesta olen mennyt hyvin simppelillä linjalla: ulkoiluhousut ja softshell-takki, alle kerroksia sään mukaan. So far so good. Vaikka harvoin ehditään eskariin aamupuurolle ajoissa, niin muuten on mennyt yllättävän hyvin. Useimmiten pimeään ja kylmään aamuun ei tee tippaakaan mieli lähteä, perillä on kuitenkin joka kerta hyvä mieli, kun on saanut pienen happihyppelyn ja liikunta-annoksen.

Aloittelevalla talvipyöräilijällä on vielä epätietoisuutta seuraaviin seikkoihin liittyen:

• Hiljaa pitäisi kuulemma ajaa, erityisesti risteyksiin tai kurveihin. Miten se tapahtuu? Normaalisti kaahaan niin kovaa, kun kolmivaihteisesta Monarkista lähtee.
• Miten pukeutua, kun on 10 astetta pakkasta? Selkä hiestä märkä, naama ja takapuoli jäässä jo nyt - miten tilanteen voi tasapainottaa? 
• Voiko lasta istuttaa tarakalla kun on 10 astetta pakkasta?
• Mun pyörä on niin peruspyörä kuin olla ja voi, pitäisikö lähteä hifistelemään ja hankkia maastopyörä tai mitä näitä nyt on?

Hyvää itsenäisyyspäivää ja hyviä työmatkoja talven pimeydessä! Toivotaan, että valkeus pian koittaa.