Maanantaina ehtii vielä - voita Aarikan heijastin

Tänään ehtii vielä osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa säkenöivän hienoja Aarikan heijastimia.

Onnea arvontaan! 

Hei me shoppaillaan!

Ostospäiväkirjahaaste velvoittaa minut taas kurkkaamaan kalenteriini rustattuja rivejä ja listaamaan kesän ja syksyn ostokset. Huomasin, että kirjanpitäjä pinnaa. Ainakin yhdet kengät ja paita puuttuivat ensi katsomalta listalta. Edellisen kerran suunnittelin muutamia ostoksia ja uhosin lopettavani nettiostokset. Reippaasti on Visa vinkunut - sekä netissä että kaupoissa.

Silläkin uhalla, että herätän tarpeetonta ja epämiellyttävää ostoshalua, haluan hehkutella erästä verkkokauppaa. Karma Shop on kotimainen verkkokauppa, jonka tuotteet on tehty reilun kaupan pelisäännöillä ja usein luomumateriaaleista. Tämän lisäksi tarjonta kolahtaa mulle pelottavan hyvin, laskin että olen tilannut puolen vuoden sisällä pari mekkoa, paidan ja leggarit. Tilaukset tulee perille nopeasti ja vaihdot on onnistuneet näppärästi.

Alla olevista raitapaita mulla jo on, ja kaikki muut ihanuudet voisin kotiuttaa milloin vain. Jos totta puhutaan, olin jo eilen tilaamassa nuo paidat, mutta Touhukas heräsi ja jouduin keskeyttämään operaation.

Kuvat Karma Shop

Q3 ostokset:

• Karma Shopista mekko ja paita. 
• Suunnitellusti jakku ja pari lyhythihaista paitaa. 
• Trikoinen kauluspaita. 
• Hassu paitapuseron kaltainen liehuke, jonka selkäpuoli vekattu. Vekkuli ja paljon pidetty.
• Housut.
• Mustat korolliset sandaalit, kun oli vielä kesä.
• Lenkkarit: oranssit, todella coolit ja hyvät jalassa.
• Mustat korkkarit, joita kokeilin keväällä Helsingissä ja jotka tulivat alelöytönä vastaan Englannissa.  
• Alusvaatteita ja sukkia.
• Huivi, vyö ja kaksi pipoa.
• Tekninen aluspaita Lidlistä. Mies on hehkuttanut omaansa jo vuosia, päätin ottaa kokeiluun. 

Trikoista kauluspaitaa tai teknistä aluspaitaa en ole pitänyt vielä kertaakaan, kaikkea muuta kyllä, ja olen ollut niihin tyytyväinen. Pipot on mun heikkous, en todellakaan tarvitse yhtään uutta pipoa. Onneksi pipot tulee edullisemmaksi kuin Luiskan veskat.

Kävin työn puolesta messuilla ja sain loistavan mahdollisuuden tarkkailla tietyn ryhmän business-pukeutumista. Vaikka toisaalta tunsin itseni harmaaksi ja säälittäväksi tavishiireksi, totesin että tuntisin itseni vähintään yhtä surulliseksi friikiksi järkyttävän paksussa meikissä ja 10 sentin piikkikoroissa. Jäin hämmentyneeseen olotilaan pukeutumispohdintojeni kanssa. Periaatteessa on hienoa, että naiset pukeutuvat naisellisesti. Ehkä minä olen ahdasmielinen, kun yhdistän tietynlaiset kengät erääseen tiettyyn toimialaan. Business-to-business -tyyppisissä hommissa täytyy pukeutua asiallisesti, mutta missä menee ala- ja ylärajat sen suhteen, että on liian kauhtunut ja casual tai vastaavasti vaan liikaa kaikkea?

Koska olen kuitenkin perusluonteeltani tavishiiri, aloin haluta ruskeaa neuletakkia ja ruskeita saappaita lukuisten mustien asioiden kanssa pidettäväksi. Hanskat pitää ostaa, ja yllättyisinpä jos tänä talvena en osta taas uutta kaulaliinaa. 

Synnytystarina, 1. kierros

Esikoisen synttäreiden kunniaksi ajattelin fiilistellä neljä vuotta sitten tapahtunutta ainutlaatuista tuokiota. Kävin neuvolassa torstaina (rv 41+3). Sain kehoituksen mennä maanantaina omatoimisesti synnytyssaliin ilmoittautumaan käynnistykseen, jos viikonloppuna ei tapahtuisi tiedätte-kyllä-mitä. Raskausviikkoslangia vähemmän ymmärtäville kerrottakoon, että laskettu aika oli jo melkein pari viikkoa takana päin. Ne päivät ja viikot olivat piiiiiitkiä. Alkoi jo läheistenkin mielikuvitus olla tiukilla. Jos en olisi itse menettänyt kärsivällisyyttäni ja huumorintajuani ajat sitten, olisin saattanut jopa löytää hauskuutta siitä, millä kaikilla eri tavoilla oma äiti / anoppi / mummo joka päivä kysyivät puhelimessa "No mitäs? Joko? Eikö jo? Eikö edes vähän jo?"

Perjantaina aamuyöllä klo 03:n aikaan tuli muutama supistus, joiden vaikutuksesta sain valaan mitat saavuttaneen ruhoni lattialle salamana puoliseisovaan asentoon. Nojailin sänkyyn ja puuskutin. Siirryin olkkarin sohvalle puhisemaan enkä tainnut enää nukkua. Jotain aamiaista kenties närpin ja katselin aamupäivän supisteni kanssa jotain tyhjänpäiväistä telkkarista. Tämän lisäksi ramppasin ahkerasti vessassa. Käsittääkseni peräruiskeet eivät kuulu enää synnytysprotokollaan missään laitoksessa. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, voin kertoa että sellaista en olisi enää erikseen tarvinnut.

Miehen hälytin lounasaikaan kotiin, just in case. Hän taisi pötkötellä, kun minä kärvistelin suihkussa ja saunassa ja vessassa ja sohvalla ja keittiön pöytään nojaillen. Jännä muuten, että en pysty ollenkaan palauttamaan mieleen synnytykseen liittyviä fyysisiä tuntemuksia. Tai onko siinä nyt mitään outoa, joku toistaiseksi nimeämätön lobotomiahormoni pörrää pari viikkoa synnytyksen jälkeen, ja varmistaa ettei ihmiskunta kuole sukupuuttoon.

Iltapäivällä kolmen aikaan lähdettiin sairaalaan. Ehdotin Miehelle eväiden ottamista, hän vetosi kanttiinin tarjoamiin mahdollisuuksiin ja lähti niine hyvineen. Noin 10 tuntia myöhemmin hän katui syvästi tätä päätöstään, onneksi kätilöt antoivat riutuvalle pari voileipää ja kahvikupillisen.

KYSissä kävin ammeessa ja pompottelin pallon päällä. Vaikka kivut olivat kovat, oli synnytys kohtuullisen hyvässä vauhdissa, klo 18:30 kohdunsuu oli 7 cm auki. Siihen vauhti jostain syystä tyssäsi. Pari tuntia myöhemmin sain kohdunkaulan puudutuksen, joka ei auttanut mitään. Pari tuntia siitä myöhemmin sain epiduraalin, joka ei auttanut mitään. Sain myös oksitosiinia, joka ei auttanut kohdunsuun avautumiseen, lunttasin kertomuksesta että klo 22 kohdunsuu oli enää 5 cm auki. Kivuliaat supistukset jatkuivat ja jatkuivat, niiden aikana hyperventiloin ilokaasumaskiin. Papereissa lukee, että olin kertonut, että se auttaa. Sujuvasti valehtelin pöllyissäni - se mitään auttanut.

Klo 1:45 sain spinaalipuudutuksen, minkä jälkeen ei enää koskenut yhtään. En pystynyt liikkumaan, vartalo oli kainaloista alaspäin lähes halvaantunut. Helpotuksen ja pelon tunteita yhtä aikaa. Supistukset lakkasivat kokonaan. Synnytyskertomuksessa lukee "On mahdollista, että kohtu ei jaksa supistella puudutuksen aikana, koska puudutus vaikutti niin voimakkaasti." No shit Sherlock.

Sain vähän levättyä, kiitos puudutusövereiden. Kun ensimmäisistä supistuksista on kulunut vuorokausi, saliin tuodaan kärry, jossa on välineet valmistella minut sektioon. Koska puudutustila alkoi hälvetä, neuvottelin vielä tunnin peliaikaa. Nousin seisomaan ja kätilö laittoi oksitosiinia lisäksi. Vähän ennen viittä aloin karjua kätilölle, että nyt sattuu niin kovasti, että joko otetaan se vauva pois tai mennään saliin. Kohdunsuulla oli edelleen lippa, kätilö painoi sen pois tieltä ja noin ikuisuuden (virallisesti dokumentoituna 15 min, siinä on varmaan joku virhe) kestäneen ponnistusvaiheen päätteeksi syntyi tyttövauva, klo 05 maissa aamulla.

Samaisissa papereissa lukee kohdassa Vastasyntyneen lisätieto "Pitkä synnytys, olo epätodellinen, onneksi syntyi alakautta." En nyt muista tarkkaan oliko tämä oma vai vauvan kommentti, uskon että meistä molemmista tuntui samalta.

Synnytys oli loistava siinä mielessä, että kaikki selvisivät hengissä. Jopa Mies, joka kävi lähellä nälkäkuolemaa, jaksoi tsempata upeasti koko ajan.

Synnytys oli erittäin tyypillinen ensisynnytys. Jos nyt jostain haluaisin näin neljän vuoden jälkeen reklamoida, niin miten kätilöt eivät osanneet neuvoa minua hengittämisessä? Olinhan minä joogaillut ja luulin, että osaan hengittää ja rentoutua. Kun kävin toisen kierroksen tiimoilta synnytysvalmennuksessa, tajusin miten pitää hengittää. Minulle se tapa, millä pystyin hengittämään, oli laulaa tai huutaa. Jos osaa hengittää, se auttaa supistuksissa, ja toisaalta jos osaa supistusten välillä rentouttaa kohdunsuun, sillä on mahdollista aueta eikä jäädä kramppaamaan.

Olin ajatellut, että voisin yrittää synnyttää luomuna. Käytännössä sain lopulta lähes kaiken kivunlievityksen, mitä KYS tarjoaa. Tätä en sinänsä harmittele, en olisi jaksanut ilmankaan, mutta täytyy myöntää, että mm. kirjallisuudessa esiintyvät havainnot, että vauva on unelias ja flegmaattinen kovien puudutusten jälkeen, pitivät paikkansa. Kuopus oli aivan eri vireystasolla kuin isosiskonsa. Olimme totta kai molemmat vuorokauden synnytysmaratonin jälkeen väsyneitä muutenkin, ajattelen kuitenkin että myös lääkkeillä oli osuutta siihen, että esikoisen kanssa piti tehdä kirjaimellisesti hiki hatussa töitä, että hän oppi syömään rintaa. Kiitos vaan sinä ihana yökkö P., joka istuit kärsivällisesti yhden kuuman yön ajan monta tuntia vieressä ja autoit oikean tissi-imurointitekniikan kanssa!

Virallisen vauvalakki päässä ja rakas Päkä viekussa, tässä jo kotona.

Ensimmäinen puoli vuorokautta melkeinpä vaan nukuttiin synnyttäneiden osastolla, kumpikin omissa sängyissään, en uskaltanut ottaa vauvaa kainaloon, kun nukuin itse. Vähitellen palattiin elävien kirjoihin, haahuiltiin syömään ja kahville ja hakemaan jääkaapista luumumehua ja keskellä yötä jukurttia. Kärräilin vauvaa muovilaarissa mukana. Söin varmaan viikon kalorit kolmessa vuorokaudessa, mulla oli koko ajan kamala nälkä ja sairaalan safkat olivat noin parasta ikinä. Minusta oli ihanaa olla synnyttäneiden osastolla, sai tutustua vauvaan rauhassa ja kilauttaa kansliaan kaverille, kun tarvitsi apua tai Buranaa. 

Mies oli jonkun aikaa jokseenkin järkyttyneen oloinen siitä, että oli joutunut seuraamaan kipujani. Itse unohdin ne pian, episiotomian jäljiltä tikattu toosa sen sijaan sai monta viikkoa kyyneleet silmiin, kun aivastin tai nauroin väärässä asennossa. Kaikki nuo kuitenkin katosivat pian pois päiväjärjestyksestä, meillä oli uskomattoman ihmeellinen ja ihana oma vauva! 

Syksyn jännittävin seikkailu - Alahovin viinitila

Touhukkaan kerhokavereista tuli niin hyvät ystävät, että me aikuiset olemme yrittäneet pitää leikkejä ja yhteyttä yllä, vaikka tiet ovat erkaantuneet eri päiväkoteihin. Eräänä aurinkoisena sunnuntaina purjehdimme Alahovin viinitilalle. Myymälä oli sulkenut ovensa tältä kaudelta, eläimiä ja tilaa sai käydä ihmettelemässä siitä huolimatta. Purjehtiminen neljän noin neljävuotiaan kanssa sujui hämmästyttävän hyvin ja muutenkin reissu oli kerrassaan mainio. Annan puheenvuoron kuville.

Bongaa Puijo! 

Kuvan eläimet eivät liity nyrpistykseen. Sikoja oli, en voinut jäädä ottamaan kuvaa. 

Tosi kiva paikka, ensi kesänä uudestaan! Sitä ennen voi fiilistellä Alahovin kuivalla siiderillä, jota saa ainakin Maljasta. 

Niilo Ilon uudet vaatteet

Kuopiolainen lastenvaatekauppa verkossa ja kivijalassa on uudistanut valikoimansa ja verkkokauppansa. S-ryhmä vikisee, että verkko vie asiakkaat. Toiset ei vikise vaan laittaa hihat heilumaan. Erittäin hyvä meininki!

Niilo Iloa olen hehkutellut aiemminkin, erityisesti siitä syystä, että siellä on mahtavan hyvää ja kivaa palvelua. Lisäksi pienen kaupungin asukkina vien mielelläni rahojani välillä paikalliseen putiikkiin zalandojen ja sen sellaisten sijaan. Jos et Kuopion läheisyydessä asu, voin suositella myös uutta verkkokauppaa. Erityisesti tykkään siitä, että heti listausnäkymässä näkyy saatavilla olevat koot. 

Jos olisi lastenvaatteisiin vihkiytynyt, voisi tiputella avainsanoja tyyliin Aarrekid, Gugguu, Mini Rodini, Mói, the BRAND tai Indikidual. Vähemmän vakavasti tähän puoleen suhtautuva tirskahtaa taas Molon kohdalla. 

Verkkokaupassa on -20% ale koodilla ILO 29.9. saakka. Shopitishop!