8.7.2013

Vyörytys!

Meillä painitaan nykyään ahkerasti. Aiemmin tytöt riehuivat hetken aikaa nakupelleinä ennen yöunia sängyssä (äitini epäilee, että iltariehut pilaa yöunet, minä uskon että siinä käytetään viimeisetkin energiat). Nykyään painiin saatetaan ryhtyä missä vain. Usein musiikki saa aikaan spontaanin tarpeen vyöryttää sisko.

Kuva täältä
Nauravainen on usein alakynnessä, mikä ei millään tavalla vähennä hänen intoaan käydä karhumaisesti isosiskonsa kimppuun. Touhukas ei taas säästele otteissaan. Tuntuu täysin turhalta yrittää tuomaroida "Ei niin kovasti!!!", kun pikkusisko nauraa sitä kovemmin, mitä tylymmin hänen päälleen käydään tai jalkaa väännetään. Itku tulee pitkästä ilosta, mutta siihen saakka kaksikolla on älyttömän hauskaa. Tyylisuunta oli alkuun vapaapainimaisempaa, viime aikoina on nähty enemmän kreikkalais-roomalaisen otteita.

Harrastetaanko teillä kontaktilajeja?

8 kommenttia:

  1. Juu, painiottelut oli ilta-arkea silloin kun mukelot oli pieniä. Tosin meillä oli aina iskä se toinen painipuolisko ja sitten muksut nujusi kilpaa, kuka saa iskän alakynteen. Siinä vaiheessa paini pantiin jäähylle, kun alkoi mies paran niska olla koetuksella painikavereiden voimien lisääntyessä ;)

    VastaaPoista
  2. viikonlopunhitti taisi olla meillä noilla kahella isommalla lukkopaini,vai liekkö ollu brassi jujutsua??hirveetä potkimista joka tapauksessa puolin ja toisin..

    VastaaPoista
  3. Jep, kirjoittelinkin siitä taannoin - kovin on kontaktipainotteista poikien meno ;)

    VastaaPoista
  4. Voi kyllä! Itkien ja nauraen, purren ja kutitellen! Minustakin iltariehukit on just hyviä!

    VastaaPoista
  5. Jep. Ei ne näköjään vähene iän myötä, teinit ottelee ihan sujuvasti. Niihin tosin joutuu menemään joskus väliinkin :/ muistan kyllä että Siippa ja veljensä ottelivat kanssa melko kovasti kun oltiin muksuja. Kai se kuuluu kasvamiseen, tosin musta on tärkeää että aikuinen vähän katsoo perään koska ne rajat on niin häilyvät että koska se ei enää ole leikkiä ja tuntuu että aina jompi kumpi osapuoli on se kun ei sitä tajua.

    VastaaPoista
  6. Oi, kyllä! Meillä harrastetaan samoja lajeja! Ei nyt vielä ihan mahdottomasti, mutta kuitenkin. Varmaan jatkossa enemmän. Ja meillä sama.. pienempi nauraa räkättää, kun isompi vääntää ja kääntää :D!

    VastaaPoista
  7. Kyllä vaan ja viiden vuoden ikäero ei haittaa sit yhtään! :/ Välillä niillä on silloin erittäin hauskaa, usein sit ei. Pienempi ei varo yhtään vaan menee aivan täysillä, Isommalla järki pelaa sen verran et varoo vähän otteitaan, mutta sit se saattaa unohtua ja seurauksena kauhea parku...

    VastaaPoista
  8. Taitaa painiminen kuulua kaikkien lapsuuteen, mukavaa nujuamista ja jonkinlaista fyysistä läheisyyttä (kunnes itku tulee). :)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.