28.1.2014

Päiväkirjaefekti

Olen pitänyt monenlaista päiväkirjaa: "Rakas päiväkirja, tässä tulee täydeltä laidalta teiniangstia" - päiväkirjaa, ruokapäiväkirjaa, raskausviikkopäiväkirjaa, oppimispäiväkirjaa ja viime aikoina liikuntapäiväkirjaa. Emilia on pitänyt huutopäiväkirjaa ja Katja riitapäiväkirjaa.

Jos kirjaa tunnollisesti tekemisiään, päiväkirja saattaa paljastaa asioita, joita ei huomaa tai halua huomata. Kuten esimerkiksi, että tulee naposteltua päivän mittaan kamalasti kaikenlaista tai juotua liian vähän vettä.

Jos pohtii ja kirjoittaa ajatuksiaan ja tunteitaan ylös, saattaa löytää oivalluksen tai lohdun.

Jos analysoi päiväkirjansa merkintöjä, saattaa huomata asioita, joita olisi syytä muuttaa.

Jos selailee päiväkirjaansa tai blogiaan, muistaa asioita, jotka oli jo unohtanut.

Tällä hetkellä suosikkipäiväkirjani on Heiaheian liikuntapäiväkirja. Liikunta on niitä asioita, joista usein valehtelen itselleni. Uskottelen itselleni liikkuvani aktiivisesti, vaikka käyn lenkillä kerran viikossa. Nyt kun merkintöjä kirjaa viuh vain kännykällä, huomaa armotta, jos viikon kolme tavoitekertaa jää saavuttamatta. Ja toisaalta voi iloita, kun ne tulee kasaan.



Mitä sinä kirjoitit päiväkirjaasi viimeksi?

26.1.2014

4-vuotiaan silmälasit

Touhukkaan nelivuotisneuvolassa heräsi epäilys karsastuksesta. Asiaa jatkotutkittiin silmäpolilla, missä todettiin plussaa, hajataittoa ja laiskaa toista silmää sen verran, että kotiin lähdettiin kiertäen samalla käytävällä sijaitsevan optikon huoneen kautta. Alle 8-vuotiaiden silmälasit ovat muuten ilmaisia, kiitos ja kerran veronmaksajille "Hej!"

Neuvolakeikan jälkeen Touhukas oli tiukasti sitä mieltä, että mitään laseja hän ei tarvitse eikä ota (surkeaa itku päälle). Kun lääkäritäti pari kuukautta myöhemmin oli toista mieltä, minua jänskätti, että mitähän tästä tulee. Saadaanko edes valittua mitään laseja, jos harmittaa maailman eniten. Ja tietysti ehti käydä mielessä kaikki "Kiusataanko sitä!?!? Voiko se ikinä leikkiä normaalisti!?!?!" yms. kelat, mitä äiti-ihmisen päässä helposti pyörähtää päälle.

Optikolla oli tarjota läjä violetteja laseja, joihin oli säälittävänä yrityksenä laitettu tarra "Moomin" ilman mitään mitään kuvitusta. Onneksi löytyi tasan yhdet punaiset ja hieman kimaltavat Hello Kitty -lasit, jotka istuivatkin hyvin. Totesin, että ei ole sopiva hetki pelata "Kävisikö joku muu?" -korttia, ja niin Touhukkaalla on nyt omat Hello Kitty -silmälasit.



Lasien kanssa on

  • pyllyröity pulkkamäessä
  • kiipeilty puuhun
  • pompittu sängyllä
  • painittu siskon kanssa
  • piirretty ja katsottu telkkaria
  • eli oltu ihan tavallisesti. 
"Hei, entäs lasit?" saa aikaa naurun remakan ja riehuminen vain yltyy. 

Kai tähän totutaan, parin viikon päästä ei muisteta aikaa ilman laseja. On mahdollista, että näkö korjautuu lasien kanssa, kesällä käydään moikkaamassa lääkäritätiä uudestaan. 

Onko erityisiä vinkkejä kääpiöliigan rillipään kanssa elämiseen?

25.1.2014

Talvisella retkellä (mieleni pahoitin)

Käytiin yksinumeroisten pakkaslukemisen kunniaksi koko perheen voimin retkellä. Pakattiin reppuun kaakaot ja polttopuut sekä lapset rattikelkkaan. Karautettiin läheisen saaren laavulle.

Meitä edeltävät vieraat olivat viettäneet nuotiopiiriä erilaisissa merkeissä. Polttopuita oli laavun vieressä kokonainen varastollinen. Ne pitää itse pieniä, sitä varten on kirves. Polttopuiden pilkkominen on tavallaan tylsää. Paljon miehekkäämpää on hakata kirveellä infotaulu päreiksi ja panna huussin ovi ja puolet seinistä säpäleiksi. Kun kerran on kirves kädessä, niin pari puuta voi kaataa samaan hintaan. Ja lopulta kun on pilkottu niitä polttopuitakin, niin niitä on jännittävää viskellä ympäriinsä. Toivottavasti osui jota kuta seurueen ääliötä päähän.

Mykistyin moisesta päättömästä ilkivallasta. Mikä siinä on se juttu? Mistä saa kicksit, kun hakkaa kirveellä penkkejä tai polttaa leikkipuiston katoksen? Saako siinä vapauttaa aggressioitaan? Onko kyse itsensä toteuttamisesta? Saako pisteitä kavereilta, kun on niin uskalias ja reipas? Kukaan tuskin yksinään käy vandalisoimassa julkisin varoin pystytettyjä paikkoja.

Kuva täältä

Meillä oli kiva reissu. Silti jäi surullinen mieli. Saakelin urpot! :(

19.1.2014

Tiesitkö tämän konvehdeista?

Monet ovat tammikuun herkkulakossa ja eihän siinä mitään, tsemppii teille! Haluan kuitenkin kertoa varoittavan tarinan, jonka valossa kannattaa harkita asiaa.

Kuva täältä
Vuosi sitten meillä oli kamalasti suklaata. Olimme saaneet joululahjaksi suklaata. Olimme ostaneet joululahjaksi suklaata, jonka kuitenkin pidimme jostain syystä itse. Suklaata oli niin paljon, että Mieheni ehdotti, että säästetään yksi konvehtirasia pääsiäiseksi. Suklaata oli todellakin paljon, ja suostuin tähän päättömään ehdotukseen.

Vahingossa konvehtirasia sitten löytyi maaliskuussa hattuhyllyn perukoilta, oikein joulupaperiin käärittynä. Vaan tiedättekös mitä? Konvehdeilla on parasta ennen päiväys, ja ne eivät todellakaan parane hattuhyllysäilytyksessä. Harmaantuneiksi ja surulliseksi olivat konvehtimme muuttuneet. Syötyä ne tulivat, mutta ei tullut hyvä mieli, ei.

Kun kesällä ja syksyllä vouhkataan kauden antimista, niin muistapa tämä: konvehdit ovat kauden antimia, ja ne kannattaa nauttia kun paras satokausi on käsillä.

13.1.2014

Treenifilosofia: *KELE

Olen lukenut muutaman netistä löytyvän treeniohjelman ja lainannut pari kirjaa, ja jopa hieman selaillut niitä.



Niiden pohjalta olen oman elämäni Personal Trainerina kehittänyt itselleni treenifilosofian: *KELE. Se menee näin:

* Meitsi on tähti! Paras, reipas ja mahtava! Hyvin menee! Jaksaa jaksaa!

Kolme kertaa viikossa: 1-2 krt lenkkeilyä, 1-2 krt jotain muuta.

Ehdin kyllä. Ajankäyttö on valintoja.

Lepo: nukkua pitää ja syödä kanssa. Muuten ei tuu mittään.

Ei liikaa stressiä: jos ei kulje, niin ei. Ei ole väkisin pakko vääntää. Silti kannattaa aina yrittää: 9/10 tapauksesta lenkillä on lopulta tosi kivaa.

Näillä mennään. Säärystintä ja kalsaria jalkaan ja lenkille. Moikka!

11.1.2014

Iso reipas

Yksinoikeudella Tuumat ja tuokiot -blogissa kaksivuotiaan Nauravaisen juhlahaastattelu:

Haastattelija: Paljon onnea vaan!
Nauravainen: Paljon-onnee-va-vaa!

H: Oletko äidin pikku vauva?
N: En! Olen ito reipas.

H: Saitko paketin!
N: Joo, minulla on lapio, punainen lapio!

H: Nyt pukemaan, lähdetään mummolaan. Saanko auttaa?
N: Ei, ite!

H: Saanko auttaa? Siskon kevätpipo ja rukkaset ei oikein riitä.
N: ITE!!!




H: Onko kakka? Mennäänkö pesulle?
N: On. Ei äiti, mummo auttaa.

H: Onko hyvää kakkua!
N: On hyvvää. Littää kakkua.

H: Sano vichy.
N: Vittu.
(H: Ehehee)

H: Kiitos.
N: Kiitosh. Heippa!

Paljon-onnee-vaavaa rakas lapsi! 

Sylvi Kepponen is best!

On pitänyt pidemmän aikaa kertoa meidän perheen tyttöjen uudesta suosikkitytöstä, Sylvi Kepposesta. Sylvi Kepponen seikkailee kolmessa tarinassa, jotka on kuvittanut Marika Maijala ja tarinoinut Juha Virta. Keppos-tarinat on hauskoja monella eri tavalla.

Ensinnäkin kirja itse on jännittävän pitkulainen, syy miksi Sylvi Kepposen Pitkä päivä (2008) lähti ensimmäisen kerran kirjastosta mukaan. Itse tarinat ovat osaksi arkisia ja osaksi oikeita, mielikuvituksellisia satuja. Maijalan kuvitukset ovat kauniita, erikoisia ja niissä riittää ihmettelemistä monen ikäiselle lukijalle. Sylvi on koululainen, jonka kanssa seikkaillaan talvessa, kesässä, avaruudessa ja vaikka missä.

Kuva täältä
Jos vähän kritisoin, niin osa tekstistä on niin tumman taustan päällä, että iltasatuolosuhteissa on vaikea saada selvää. (Turha huomautella ikänäköongelmista.) Päiväunisatuna toimii ilman ongelmia.

Nauravainenkin tykkää paljon kirjasta ja osaa itse sanoa "Kepponen"! Oletko sinäkin ihastunut Sylviin?

10.1.2014

Elokuvissa: Vaahtemäen Eemeli ja Iida

Neljävuotias Touhukas on käynyt päiväkodin kanssa elokuvissa katsomassa retroanimaatioita, jugoslavialaista Professori Balthazaria. Hämärästi muistan sarjan omasta lapsuudestani. Sitä ennen ei leffateatteriin olla uskaltauduttu, enimmäkseen siksi, että Touhukas ei pidä kovista äänistä ja tuntuu, että lasten elokuvat ovat nykyään toimintaa, räimettä ja mekkalaa.

Vaahteramäen Eemelin ja Iidan ilmestyttyä ohjelmistoon uskaltauduimme äidin ja tyttären teatteriretkelle.

Kuva Finnkino

Hienostihan se meni! Jos ei mainoksia lasketa, äänenvoimakkuus oli sopivalla tasolla. Tarinat olivat kirjoista tuttuja ja noudattelivat Lindgrenin alkuperäisiä satuja. Minä en voi sietää esimerkiksi muumeihin kehiteltyjä outoja tyyppejä ja seikkailuita, pitää olla niin kuin on kirjassa kirjoitettu, piste.

Touhukas valitteli toisen puoliskon aikana päättynyttä napostelutarjoilua, muuten oli kuulemma kiva reissu. Leffa saattaisi sopia jo keskittymiskykyiselle 3-vuotiaalle, 4-vuotiaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Yllättävän hyvin kaikki näytökseen saapuneet lapset malttoivat olla pylly penkissä ja suut supussa. Aikuisen näkökulmasta leffa ei ollut mieletön elämys, vaan mitäpä siitä. Olisin saattanut pieneksi hetkeksi silmäni ummistaa ja torkahtaa, jos joku ei olisi jatkuvasti nykinyt hihaa ja hokenut "Äiti, mulla on nälkä, anna vielä karkkia." Oli päiväuniaika, minkäs teet. 

Tervemenoa, kiva leffa! 

8.1.2014

5 vinkkiä onnistuneeseen kommunikointiin

Olen kautta aikain hokenut, että kommunikointi on yksi vahvuuksistani. Olen kallistumassa kannalle, että ihmisten välisen viestinnän onnistumistodennäköisyys on samaa luokkaa kuin saada 7 oikein lotossa - ainakin jos minä olen mukana. Tarkastellaanpa tilannetta muutaman perusasian kautta.

1) Puhu
Minulla on nykyään kotona skitsofreeninen olo. Olen varma, että olen sanonut Miehelle jostain asiasta, sanotaan vaikka, että on keskusteltu päivähoidon järjestämisestä joulun aikaan. Tapaninpäivän kahvipöytäkeskustelussa sukulaisten kanssa kävi ilmi, että anopilla olisi seuraavalla viikolla hoitohuki, koska päiväkoti ei ole auki. Miehelle tuli täytenä yllätyksenä, että päiväkoti on välipäivinä kiinni. Ikinä hän ei ollut asiasta kuullut eikä varsinkaan nähnyt lomaketta, joka päiväkotiin täytettiin.

Olenko puhunut oikeasti tästä asiasta? Luulenko vain puhuneeni? Puhuinko itsekseni? Kuulenko ääniä? Kuuleeko Mies ääniä?

2) Kuuntele
Mies väittää, että en kuuntele ikinä. Kyllä joskus kuuntelen, varmasti. On myönnettävä, että on hetkiä, jolloin en kovin hyvin kuuntele. Myös puhuja voisi valita hetkensä oikein, en todellakaan aio kuunnella, jos samaan aikaan luen lehteä.

Skitsofreeninen olo jatkuu: Mies väittää kertoneensa erinäisistä asioista ja minä väitän kivenkovaan, että mitään aiheeseen liittyvää en ole kuullut.

Miksi äänet päässäni ovat tauonneet? Onko täällä ketään? Olenko minä täällä? Kuka puhuu? Puhuiko joku?

Kuva täältä
3) Toista
Viestiä voi vahvistaa toistamalla sitä.

"Älä mene sinne. Älä laita saksia suuhun. Älä koske lieden nappeihin. ÄLÄ KOSKE LIEDEN NAPPEIHIN, ÄLÄ KOSKE, POIS SIELTÄ NYT HETI PAIKALLA!"

Hurrurrur, kiertoilmauuni lähtee taas käyntiin.

Huokaus.

4) Viesti kirjallisesti
Töissä oli yksi juttu. Useamman osapuolen piti tehdä sovittuja asioita tiettynä päivänä klo 14:00. On pidetty palaveria, kirjattu asiat sähköpostiin, muistioon ja kalenterikutsuun. Kun juttu ei klo 14:20 toiminut, kysellään Eino-Santerilta (nimi muutettu), että teitkö juttuun liittyvän työtehtävän? Klo 14:35 tulee viesti Eino-Santerilta: "Työtehtäväni olisi nyt melkein valmis. Milloin sen voi tehdä loppuun asti?"

Heti, Eino-Santeri. Sen piti olla jo. Niin kuin oli kymmeneen eri kertaan sovittu eri muodoissa.

Ei tässä jutussa viidettä kohtaa ole. Luin jostain, että blogipostauksen otsikko muodossa muodossa "X vinkkiä asiaan y" houkuttelee törkeesti lukijoita. Katsokaapa vaikka Iltalehden luetuimpien uutisten listaa, siellä on aina jotain tyyliin "10 tapaa pilata parisuhde".

Toki epäonnistun viestinnässä lukuisilla muillakin tavoilla, voisin kirjoittaa oman postauksen aiheesta "25 tapaa tehdä itsestään idiootti sähköpostilla". Sitä odotellessa - ei kun kämmäilekommunikoimaan!

7.1.2014

Kurkistus tyttöjen huoneeseen (ja kaappiin)

Tyttöjen huone on talon vanha ruokailuhuone. Lattiapinta-alaa on kymmenisen neliötä ja malliltaan huone on kapea. Kun huoneessa majaili yksi tyttö ja yhden tytön vaatteet, Miehen isän vanha lipasto hoiti vaatesäilytystehtävänsä moitteetta.



Sittemmin lipastoon piti ahtaa kahden tytöt vaatteet. Päälle kertyi keskimäärin parin viikon puhtaat pyykit, koska niiden viikkaus ja ahtaminen laatikoihin ei motivoinut eikä ylipäätänsä onnistunut. Kaapin löytäminen osoittautui jälleen kerran tehtäväksi, jonka parissa hujahti vuosi ja toinenkin. Lastulevykalusteita olemme yrittäneet välttää, ja sillä tiellä koitimme sitkeästi pystyä. 

Huoneessa kävi tarjolla yksi todella kaunis vintage-henkinen puukaappi, joka jouduttiin laittamaan saman tien kiertoon. Kaappien default syvyys 60 cm on liikaa tähän tilaan. Joitakin yksittäisiä ei-niin-syviä vanhoja kaappeja bongattiin, investointi jugend-kaappiin tuntui riskaabelilta tietyistä historiallisista syistä.

Lopulta 35 cm syvä kaappi löytyi Ikean Pax-sarjasta. Minulla oli kys. sarjan kaappi eräässä asunnossani, ja pidin kaapista ja Ikean tarviketarjonnasta kovasti. Ilmeisesti Paxien materiaalia on heikennetty matkan varrella, Mies narisi surkeista matskuista kasaamisvaiheessa. Muuttoa tämä kaappi ei kestäisi, toivotaan että kestää kasassa muuten. Ovet ovat kieltämättä heppoiset, toisaalta ne voi vaihtaa kun varhaisiän graffiti-inspiraatio laantuu. 





Näin syksyllä erästä ystävääni, ja kuulumisten tiedusteluun vastasin "Saatiin vihdoin kaappi, mahtavaa!" Jonkun mielestä ehkä urpo vastaus. Perheen pyykkivastaavana arvostan suuresti sitä, että puhtaat vaatteet a) mahtuu kaappiin ja b) sieltä on mahdollista myös löytää jotain päälle pantavaa, joten ymmärtänette, että tämä on mullistanut elämäni. Arkisen pyörityksen lisäksi kaapissa on tilaa jemmailla toistaiseksi hieman isoja vaatteita ja viskellä pieneksi käyneitä ylähyllylle odottamaan kyytiä vintille. 



Kulmaosaan mahtuu ihanan paljon kamaa, mm. joulukuusen tieltä kerätyt pehmolelut. Ritiläkorit eivät liu'u kovin mallikkaasti, en jaksanut palauttaa, kun tuli ruuvattua kiskot paikalleen. Kankaiset korit ovat toimineet erinomaisen hyvin. 


Kaappi näyttää massiiviselta lipastoon verrattuna, vaan se ei haittaa, koska säilytystilaa on mukavasti. 



Kyllähän viralliset P-pallot olla pitää! Meidän ei tosin ole Paulin, vaan Prismasta. Sängyt on tarkoitus korvata kerrossängyllä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämä ei tule tapahtumaan kuukaudessa eikä kahdessa. Perheessä on päällä jatkuva valmistautuminen Vatuloinnin MM-kisoihin. 



Rakkaan ystävän lippuviirit ja trendikäs keltainen tapetti jo vuodesta 2011. Mielestäni tapetti on maailman hienoin. Touhukas kyselee, milloin se vaihdetaan. Muumitapetti pitäisi kuulemma olla. Kuolleen ruumiini yli, sanon minä! 



Tärkeimmät makuuhuoneen asiat. Oikeastaan vain valkealla pupulla on merkitystä, osana iltatoimia on viskata toinen pupu ja Titi (aka Hello Kitty, piilossa) nurkkaan.

6.1.2014

Pienen pieni vessaremppa

Kun muutettiin tähän taloon, todettiin, että käytössämme oleva vessa on rumahko, mutta siirrettiin sen uudistaminen "sitten joskus" -kategoriaan. Seinään jouduttiin yläkerran vessarempan vuoksi tekemään iso reikä, mikä sittemmin peitettiin ikkunankehysviritelmällä. Seinille laiteltiin hyllyjä ja joku sekalainen taulu peittämään entisiä ruuvinreikiä ja huonosti tasoitettuja levyjen saumoja.

Viime kesänä meidän täytyi uusia vessanpönttö, ja sen myötä vessan väsynyt look alkoi ärsyttää entisestään.

Mitään järkevää kokonaiskäsitystä kuvista ei saa, uskotte kuitenkin että ruma oli. Kuvat on otettu tilanteesta, kun uutta pönttöä asennetaan, siihen tuli kyllä reunus ja kansikin. Ja valaisimessa oli yleensä kupu, vaikka ruma oli sekin.



Remppa-ajatuksia palloteltiin puolisen vuotta. Seiniä kaavailtiin päällystettäväksi mm. kaakelilla tai vanhoilla Aku Ankoilla. Lopulta päädyttiin Vallilan vinyylitapettiin seuraavista syistä:
  • Seinät olivat epätasaiset, emmekä nähneet talvisaikaan järkevänä / mahdollisena levyttää niitä uudestaan, koska sisällä ei ole tiloja käsitellä isoja levyjä. Hieman tavallista paksumpi tapetti antaa paljon anteeksi.
  • Vinyylitapetti kestää roiskeita ja pyyhkimistä (ainakin teoriassa).
  • On tiedossa, että lähitulevaisuudessa pöntön viereen täytyy tehdä reikä uudestaan viemäriputken vaihtamista varten. Tapetin kanssa saatiin toteutettua paikaltaan poistettavat ja palautettavat levyt.
  • Tapetti on kohtuullisen edullinen pintamateriaali, ja jos siihen kyllästyy, voi myöhemmin repiä tapetit ja levyt alas, ja keksiä jotain muuta. 

Kalusteita perheen kirpparihaukka Mies bongasi paikalliselta nettikirpparilta. Kosteiden tilojen kalusteiden hinnoittelu on minulle täysi mysteeri ja silmien pyörittelyn aihe. Seinäkaappi, valolippa ja peili olisivat uutena maksaneet lähemmäksi tonnin, nyt ne lähtivät alle satkulla täysin uutta vastaavassa kunnossa.


Allaskaappi on tavallinen puinen lipasto, jonka kannen DIY-ässä Mies lakkasi venelakalla ja sisältä sahasi ja porasi reitit lavuaarin putkille. Ha, eipäs ole kellään muulla yhtä hienoa!



Lavuaari on Ikea, pönttö Svedbergs, vesihana Oras (em. hankittiin uutena). Ja ennen kuin lähdette tekemään päätelmiä hammasharjojen lukumäärästä, paljastettakoon, että minä pesen legoni toisaalla.



Kun muuten nuukaillaan monissa remppahankinnoissa, niin on pakko mainostaa, että panostettiin vessanpöntön kanteen, jossa on hidasteleva sarana. Meidän perheessä ei siis pysty paiskaamaan pöntön kantta kiinni, vaikka kuinka harmittaisi. Erittäin mahtava lisävaruste, suosittelen.

Valokuvaustaitoni eivät riittäneet sävyjen säätöön, alla olevassa kuvassa tapetti on suurin piirtein sellainen kuin livenä.



Kuitteja en jaksa kaivella, jonkun verran alle tonnilla selvittiin tästä kasvojenkohotuksesta (sis. kaiken, myös tapetointiguru-isälleni tarjotun pitsan ja pullakahvit, joita en aio verottajalle ilmoittaa).

Hyvä huussi tuli.

5.1.2014

Ostospäiväkirjan loppuraportti

Tein aiemmin alustavaa analyysia ostospäiväkirjan pitämisestä, kohta loput tämän vuoden ostokset. Suunnittelin koko vuoden ostosten kasaamista ja vaate- ja kenkäläjän kuvaamista, vaan ei sitä näköjään tapahtunut. Kun kävin läpi listaani, oli muutamien ostosten kohdalla vaikea muistaa, mikähän paita tai mekko tässä olikaan kyseessä. En tiedä olisiko vuoden ostosten kerääminen edes onnistunut: olisinko muistanut ja löytänyt kaikki hankinnat?

Viimeisellä jaksolla ostetut talvitakki ja kotimaisena työnä tehty mekko olivat kalleimmat yksittäiset investoinnit. Palautin jouluostosten yhteydessä ostetun paidan ja aleshoppailu tapahtui uuden vuoden puolella (viininpunaiset housut, so last season, tiedän).

Viimeisen jakson ostospäiväkirja:

  • Pikkujouluihin toppi ja mekko, täällä niistä vouhotin. Mekkoa olen pitänyt pari kertaa senkin jälkeen, se on hyvä. 
  • Trikoinen raitamekko.  Aluksi vaikutti jämäkältä ja laadukkaalta. Pitämisen ja noin viiden pesukerran jälkeen mekko näyttää siltä, että se ei tule kevättä näkemään. Iso harmi! 
  • Legginssejä, sukkia. Kaikista näistä en ole tarkkaa kirjaa pitänyt. 
  • Talvitakki, jonka olisin ostanut jo vuosi sitten ilman Miehen "Miksi maksaa 150 eur takista, jonka saa Varustelekasta 30 eurolla?" kommenttia. Hymph. Kun sama takki killui syksyllä alerekissä 99 eurolla, siitä tuli minun. Ja se olikin huippuostos. 
  • Olin jo pitkän aikaa miettinyt, että haluan tukea paikallista käsityöläistä ja ostaa Mirka Pukineen mekon. Kun hillitty retrokuosi tuli vastaan, niin ostin pois.  
  • Mulla oli syksyllä kirpparipöytä, jonne myytävää haalittiin monien kaapeista. Nappasin äitini kirpparikuormasta housut, 0 eur. 
  • Lentokentän vakkarikaupasta ostin villatakin. Loungen valkoviinitarjoilulla oli osuutta asiaan. 
Yhteenvetona muutamia numeroita koko vuoden tilastosta: 
  • 3 mustaa mekkoa, 2 raidallista trikoomekkoa, 2 kuosimekkoa. 
  • 2 korkkarit, 1 lenkkarit, 2 sandaalit ja 3 muut kengät. 
  • Aika monet leggarit ja kalsarit, viimeisimmät leopardikuosilla ja toiset muuten niin sekopäisellä kuosilla, että rumasta tulee kaunis (joidenkin mielestä ne ovat vaan rumat).
  • Kaiken kaikkiaan vaateostoksiin meni noin 2100 eur. Se on mielestäni paljon. Työvaatekarderoobia oli tarkoituskin päivittää, paljon on kertynyt muutakin. 
  • Määrällisestikin vaatteita on kertynyt paljon. Ei liene yllätys, että muutaman kerran halvalla ei todellakaan ole saanut hyvää. Toisaalta taas esim. Lidlin tekninen aluspaita on ollut mainio ostos. Hinnan ja laadun yhtälöstä en sano enempää, en osaa.

Kaksi kolmesta ostospäiväkirjan sivuista
Tavallaan toivon, että voisin käydä ostoksilla useammin. Voisi jättää asioita hautumaan, nukkua yön yli ja miettiä, että tarvitsenko sen kolmannenkin mustan mekon (sillä kertaa tarvitsin). Tämän vuoden ostoksista moni suosikki on sellainen, jota olen sovittanut, jostain syystä jättänyt ostamatta ja lopulta palannut tekemään ostoksen. On myös aika monta vaatetta, joita sovitin ja harkitsin, mutta en jäänyt kaipaamaan. Tehdyt ostokset voi toki palauttaa, vaan se jää helposti tekemättä. Tuntuisi ajatuksena paremmalta harkita ja sitten ostaa - shoppailu monena päivänä peräkkäin ei käytännössä helposti onnistu, joten tulee hutiloitua.

Ostospäiväkirja 2013 päättyy tähän. Jatkan ostosten listaamista myös vuonna 2014. Jos jotenkin viisastun tai muutun, saatan tulla kertomaan. Ei kannata pidätellä hengitystä, sanoisi amerikkalainen.


PS. Kuopiolaiset hoi: lukija Onna vinkkasi, että Matkuksen Companys-liike lopettaa. Siellä on kaikki vähintään -50%. On kaikenlaista talvitakeista mekkosiin mm. Tiger of Swedenia, Part Twota, Inwearia ja suosikkiani Designers Remixia. Mainion palvelun ja tarjonnan kauppa lopettaa, snif.

4.1.2014

Uudenvuodenlupaus (ehkä)

Täti-ihminen haastoi minut (ja sinutkin). Viime kevään mutsien kymppi oli mahtava juttu. Nyt on panokset tuplattu: Helsinki City Run ja puolimaraton. Lisäksi on heitelty ilmaan lupauksia skumpasta ja pullasta maaliviivan tuolla puolen.

Huh.

Pessimisti-Jenni ajattelee: "En kai minä jaksa juosta yli 20 kilsaa! Lumetkin sulaa vasta vapuksi eikä pysty harjoittelemaan. Ja treenaisinko muka oikeasti, ketä oikein yritän huijata? Sitä paitsi Täti-ihminen ja Liina juoksee kuitenkin liian kovaa. Ei, ei tuu mitään."

Optimisti-Jenni ajattelee: "Jos kuukauden treenillä kehittyi sohvaperunasta 10 km hölkötteleväksi henkilöksi, neljän kuukauden treenamisen jälkeen olisi aivan mahdollista jolkotella tuplamatka. Lähtisköhän tuttu naapurista mukaan treenaamaan ja kirittämään? Ja viis siitä jos toiset menee lujempaa, ehtiihän sitä rupatella skumpan ääressä. Olisi kovan luokan uudenvuodenlupaus!!!"

Kuva täältä
Vielä en ilmoittautunut. Kävin kuitenkin toissapäivänä lenkillä. Vapiskaa pohkeet, edessä on HCR (melko varmasti)!


3.1.2014

Perunarieska pottumuussista

WSOY:n Hyvä kokki -kirjasta löytyy mainio resepti, jonka hieman soveltaen tässä teille esittelen.

AINEKSET

4 perunaa (tai tähteeksi jäänyttä perunamuussia sen verran kun on)
1,5 dl maitoa (tai sopivasti suhteessa muussi- ja jauhomäärään)
1 tl suolaa
1 muna (voi laittaa toisenkin, jos on reilusti muussia)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja (jos ohrajauhojen parasta ennen pvm sattui olemaan 2012 puolella, myös speltti- tai sämpyläjauhot käy)
25 g öljyä tai margariinia (aka loraus)

OHJE

1) Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Jos uunin pohjalla on jouluna roiskunutta kinkkurasvaa, kannattaa palohälyttimen patteri ottaa tässä vaiheessa pois. 
2) Survo kypsät, keitetyt perunat jos käytettävissä ei ole valmista muussia.
3) Sekoita joukkoon maito, suola, muna, jauhot ja pehmeä rasva. Taikinasta pitää tulla semmoinen sopiva: ei liian löysä eikä liian jämäkkä. Laita maitoa ja jauhoja sopivasti. 
4)  Leivo (eli taputtele pellille jauhoisin käsin) neljä noin 1,5 cm paksuista leipästä.
5) Pistele haarukalla ja paista 275 asteessa uunin keskitasossa noin 12 min.

Pahoittelut epätarkasta kuvasta, oli kiire syömään. 

Nauti höyryävän kuumana.

Kaveri kehuskeli tehneensä hyvää rieskaa joululta tähteeksi jääneistä porkkana- ja lanttulaatikoista. Oletko kokeillut? Minä en, ensi vuonna pitää muistaa kys. kierrätysvinkki.