31.10.2014

Kuva-arvoitus

Kuvassa on noin 75% tarvittavasta tavarasta. Arvaa ovatko äiti ja lapset lähdössä pois kotoa

a) lopullisesti
b) viikoksi
c) viikonlopuksi?





29.10.2014

Piimäkakku ja pari muuta ruokasoodareseptiä

Yksi sen seitsemän sortin kahvipöytäklassikoista on piimäkakku. Se luokitellaan kuivakakkujen kategoriaan, mutta eipä olekaan yhtään kuivaa, vaan herkullista ja mehevää. Mainittakoon myös, että kananmunaa ei taikinaan tule. Kannattaa laittaa resepti korvan taakse mahdollisia munaesteisiä varten.

AINEKSET

3 dl piimää
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl leivontarasvaa sulana
5-6 dl vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta

OHJE

1. Laita uuni lämpemään 175 asteeseen.
2. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
3. Sekoita piimä, sokeri, siirappi ja leivontarasva.
4. Yhdistä loput ja siivilöi edellisten joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
5. Kaada vuokaan.
6. Paista noin 50 minuuttia.

Piimäkakun kolmas päivä. Paranee vanhetessaan.

Kun ohje on noin naurettavan helppo, ei siihen mitenkään kulu kaikki vapaapäivän aamun marttailuenergia. Mies toi hätäpäissään kauppareissulta ruokasoodaa 900 g purkillisen. Minulle olisi vähempikin riittänyt, toisaalta sooda on tehokas siivousaine, jota voi käyttää vaikkapa näin:

Mikron puhdistus
Jos mikroaaltouuni haisee epämääräiseltä ja tunkkaiselta, pyyhi kertaalleen sisäpuolelta enimmät roiskeet. Laita mikron kestävään astiaan 2-3 dl vettä ja 2 rkl ruokasoodaa. Mikrota noin 3-4 minuuttia, että keitos kiehuu ja höyryää. Pyyhi sen jälkeen seinät ja pese aluslautanen, jos se on mahdollista. Jos keitos unohtuu mikroon pariksi tunniksi, niin ei näköjään haittaa mitään. 

Viemäritukos
Orastaviin viemäritukoksiin saattaa tepsiä seuraava: kaada viemäriin 2 dl ruokasoodaa ja perään 2 dl etikkaa. Sihisee näyttävästi, tätä voi kokeilla kodin pikkukemistien kanssa. Sooda-etikkaseos saa vaikuttaa vaikka yön yli. Lopuksi lämmintä tai lähes kiehuvaa vettä perään. Kannattaa muistaa, että etikka on todella vaarallinen myrkky, joten pulloa ei saa jättää lasten ulottuville!  

Rennon lauantai-illan kruunasi ihan oikea viemäritukos, joka lopulta tokeni 1,5 pullolla Kodin putkimiestä. Sunnuntaiaamuna jonotin Siwan aukeamista seutukunnan muiden hätäisimpien kanssa. Heistä suurin osa osti pari korjauskaljaa, että päivä lähtee käyntiin. Kaikilla meillä on omat myrkkymme, joka pitää pyörät pyörimässä ja röörit auki, heh.

Lisää sooda- ja etikkavinkkejä Martoilta.

Haa, sittenkin vielä yksi: jos vessanpöntön vesipinnan alapuolella olevat pinnat on mönjän peitossa, niin lurauta yöksi pönttöön etikkaa. Älä huuhtele. Aamulla pieni vessaharjan pyöräytys ja tadaa - tulipa puhdasta! 

27.10.2014

Jari ja Kari

Lapsille suunnatussa tv-viihdetarjonnassa on paljon sontaa ja yksittäisiä helmiä. Katson mielelläni mm. Late Lammasta, Ruohonjuuritasolla tai Oktonautteja. Toki oman lapsuuden klassikot vetoavat myös.

Nyt on tarjolla jotain aivan uutta ja kuumottavaa sunnuntaiaamun Pikku Kakkosessa: Jari ja Kari. Jos Studio Julmahuvin Touko-Pouko kutitteli nauruhermojasi, luulenpa että Jari ja Kari eivät jätä kylmäksi. Jos yleissivistyksessäsi on Touko-Poukon mentävä aukko, teippaa Tena asemiin ja klikkaa itsesi Ylen Elävään arkistoon.

Petteri Summanen ohjaa ja Jukka Rasila sekä Kari Hietalahti näyttelevät.

Kuva täältä
Tästä tuli heti tyttöjenkin suosikki, kun Miehen kanssa räkätimme vedet silmissä Jarille ja Karille. Hyvä Yle! Nyt on telkkaveroeuroja käytetty oikeaan tarkoitukseen!

22.10.2014

Koti pikkukaupungissa

Helsingissä asuva tuttu, joka muutaman kerran on perheensä kanssa pallotellut ajatusta muutosta Kuopioon, kysyi hiljattain miten viihdyn Kuopiossa. Vastaus lyhyesti: viihdyn hyvin. Koska kysymykseen sisältyi rivien välistä luettava Helsinki vs. Kuopio -aspekti, täydensin "Elämäntilanne on nyt niin erilainen, että en voi verrata."

Olen kasvanut Criminal Cityssä, minkä jälkeen pidempiaikainen koti on ollut Jyväskylässä ja Helsingissä, ja lyhyesti mm. Xianissa ja Piilaaksossa. Kuopiossa olen lapsuuteni rampannut mökillä ja sukuloimassa, ensimmäistä kertaa Kuopio tuli kotikaupungiksi 2009, kun muutin tänne pallomahani kanssa.


Minä rakastan Helsinkiä, rakastin kotiani Käpylässä. Kun käyn Helsingissä, on kuin tulisin kotiin. Saaran kotitarina oli aivan ihana.

Silti - meidän koti on nyt Kuopiossa, enkä haluaisi minnekään muualle. Ylivoimaisesti tärkein syy on isovanhempien läheisyys. Lapset näkevät toista mummoa, anoppia, päivittäin, minun vanhempiani viikoittain. Läheisyys tuo korvaamattoman mahdollisuuden rakentaa suhdetta lasten ja isovanhempien välillä, minkä lisäksi me saamme heiltä valtavasti apua eri muodoissa. En ole keksinyt mikä uramahdollisuus, palkka tai muu peruste saisi meidät tässä tilanteessa jättämään isovanhempien läheisyyden.


Päiväkotipaikka alle kilsan päässä kotoa meidän asuinalueella oli lähinnä ilmoitusasia. Nk. aamuruuhka (jos autoilee hieman ennen klo 8:00) on 3 minuuttia pidempi aika liikenteessä kuin normaalisti. Jos lähtee matkaan 8:05, ei ruuhkasta ole tietoakaan. Minä kuljen yleensä töihin bussilla. Aika kotoa päiväkodin kautta bussilla työpisteelle (ml. kahvikupin hakeminen) on noin 45 min, autoillen 30 min.

Vuokra-asuminen Kuopiossa ei ole erityisen edullista. Omakotitalo 3 kilsan päässä keskustasta rannan välittömässä läheisyydesssä ei olisi meidän maksuhalukkuudella tai -kyvyllä ikinä saavutettavissa pääkaupunkiseudulla, täällä se on tehtävissä ilman henkilökohtaista konkurssia.


Vuonna 2009 harmittelin intialaisen, nepalilaisen ja sushi-ravintolan puuttumista. Ne puutteet ovat korjautuneet vuosien varrella, lisäksi on joukko muita hyviä ravintoloita. Jos nyt joskus leffassa kävisin, väitän että Kuopion indie-elokuvien tarjonta on parempaa kuin Helsingissä. Stockkaa täällä ei ole, meidän ostostarpeet tulevat ongelmitta täytettyä paikallisella tarjonnalla, mitä voi halutessaan täydentää nettishoppailulla. Ajattelen, että täällä on vähemmän paineita pukeutua tietyllä tavalla tai osoittaa kuulumista johonkin ryhmään materialla. Toivon, että lapsilla on aikanaan helpompaa, kun ei ole niin väliä missä koulussa käy tai mikä logo farkuissa on. En tiedä onko tämä totta. Toisaalta Helsinki on monella tavalla heterogeenisempi kuin pikkukaupunki.


Eniten kaipaan Helsingistä ystäviäni. Koska suurin osa heistä elää myös sekopäistä ruuhkavuosirumbaa kukin omissa rutiineissan, en usko että oikeasti näkisin heitä kovinkaan usein. Työmatkoillani yritän mahdollisuuksien mukaan hoitaa myös sosiaalista elämää, ja se vasta onkin mukavaa, kun saa treffata ystäviä ilman lapsia!


Työpaikan saaminen Kuopiosta ei ollut itsestäänselvyys. Monet paluumuuttoa haikailevat ovat laittaneet haaveet jäihin, koska töitä ei saa. Työpaikkojen tarjonta on rajallista, ja tuntuu että etusijalla on paikalliset hakijat, joilla on jo koti täällä. En pysty tätä väitettä faktoilla tukemaan, minun ja monen muun mutu-tuntuma se on. Monet Kuopiossa työskentevät matkustavat paljon, pääkaupunkiseudulle tai maailmalle. Ulkomaan lomamatkailussa Kuopio-Helsinki -siirtymä on meille iso kynnys tällä hetkellä. Joko maksaa itsensä kipeäksi koko perheen Kpo-Hki -lennosta tai viruttaa hermoja auto- tai junamatkalla ennen varsinaista siirtymää Suomen rajojen ulkopuolelle.

Jos jotain Kuopiossa välillä huokailen, on se tietynlainen savolaisen olemisen ilmentymä. Jos ajatellaan stereotyyppisiä suomalaisia ja amerikkalaisia, niin savolaiset ovat suomalaisia ja pääkaupunkiseudulla ollaan amerikkalaishenkisesti positiivisempia, sosiaalisempia ja yritteliäämpiä. Tätä ei voi täysin yleistää, mutta tuntuu että täällä on Helsinkiin verrattuna enemmän kyynisyyttä ja negatiivisuutta, mikä välillä ahdistaa. Vaikka periaatteessa kuulun samaan heimoon ja tunnustan noita luonteenpiirteitä itsekin, niin joissain ihmisissä ja ryhmissä nuo piirteet korostuvat enkä oikein kuulu joukkoon.


En anna lasten olla yksin ulkona, vaikka asumme rauhallisen kadun varrella. Muutamia minuutteja voin antaa heidän olla valvomatta, jos kipaisen sisältä pyykkikuorman ulos tms. Muuten omakotitalossa asuminen on tällä hetkellä loistava ratkaisu: konkkaronkka ovesta ulos, puuhailua omalla pihalla, naapureiden lasten kanssa tai retki uimarannalle. Pari puistoa on kävelymatkan päässä, jos oma piha kyllästyttää. Vähän tai paljon pidemmälle pääsee bussilla tai autolla - vain mielikuvitus on rajana.


Aikamoista hehkutusta ja toisaalta aikamoista jumitusta. Kuopiossa on paljon hyvää ja ylivertaista. Jos sattumoisin asuisimme jossain muualla, voisi sielläkin olla parasta. Nyt on täällä on hyvä.

20.10.2014

Liian tunnollinen

Kirjasto on mainio paikka. Pari päivää sen jälkeen, kun minulta oli kysytty: "Oletkohan liian tunnollinen?", oli kirjaston hyllyyn nostettu esille juuri minua varten Tinni Ernsjöö Rappen ja Jennie Sjögrenin Liian tunnollinen (2005). Sain kirjasta potentiaalisia vastauksia omiin kysymyksiini, ja se antoi paljon ajateltavaa. Ja kyllä - taidan olla liian tunnollinen.

Kuva täältä
Tunnollisuus on periaatteessa hyvä piirre ihmisessä, vaikka sillä negatiivinen kaiku sävy nykyään onkin. Että joku huolehtii omat ja muiden hommat ajallaan ja hyvin pakettiin. Jos liika tunnollisuus johtaa siihen, että ei osaa sanoa ei, asettaa oman riman liian korkealle ja puurtaa itsensä uuvuksiin, niin se on huono juttu. Huonon jutun konkretisoimiseksi kirjan alussa esitellään laajasti ruotsalaista tilastotietoa sairauspoissaoloista sekä esitellään kuuden loppuunpalaneen naisen tarinat. Itse loppuunpalamistakin pohdiskellaan. Kun mies palaa loppuun, ajatellaan että "Ojdå, hänellä oli todellakin liikaa töitä, älyllisesti vaativia tehtäviä ja raskas taakka kannettavanaan." Kun nainen palaa loppuun, saatetaan helposti ajatella, että taustalla on mielenterveysongelmia tai laiskuutta. Ei kai sairaanhoitajan yksinkertaisessa työssä voi palaa loppuun?

Kirjassa taustoitetaan monelta kannalta yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia naisten elämään. Miksi nykyään erityisesti naiset uupuvat, vaikka pyykkejä ei tarvitse pestä avannossa eikä lähteä -50 pakkasessa aamulypsylle? Työelämässä naisia arvotetaan miesten mittareilla. Pitää jaksaa painaa pitkää päivää ja tehdä tulosta. Saavutuksia arvostetaan usein heikommin kuin miesten vastaavia aikaansaannoksia, puhumattakaan siitä, että naiset itse ovat harvoin tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa. Kotona odottaa kodinhoitajan, äidin ja/tai hoivaajan roolit ja työt. Lisäksi pitäisi juosta maratoneja, pukeutua trendikkäästi, elää ekologisesti, olla hauska ja haluttava puoliso sekä aikaansa seuraava, ahkerasti somessa itseään ja brändiään edustava älykäs persoona. Eipä ihme, jos tuntuu että tarvitsee välillä siiderin.

Ensimmäinen painos kirjasta on julkaistu 2002, ja valitettavasti hyvin monet asiat ovat täsmälleen samalla tavalla kuin yli 10 vuotta sitten.

[Organisaatio- ja johtajuuskonsultti] Victoria Carlbaum on lopen kyllästynyt neuvoihin, joiden "naisten pitää kohentaa itseluottamustaan". Hänen mukaansa naisten itseluottamuksen puuttuminen on pelkkä myytti. 
- Naisilla on kompetenssia, he tietävät osaavansa työnsä ja usein he pystyvät enempäänkin. Ongelma on se, että heillä ei ole valtaa, eivätkä he saa tilaisuutta ottaa valtaa. Naisten itseluottamuksessa ei ole mitään vikaa, sanoisin mieluummin, että heidän itsetuntoaan on kolhittu. Se ei ole mikään ihme, kun jo päiväkodista lähtien heitä on vaadittu olemaan vähän parempia kuin pojat, eikä siitä silti ole palkittu. 
[...]
Nainen ei ole - eikä hänestä koskaan tule - sataprosenttisen hyvä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ole mies. Nykyään miehillä on yksi pätevyystekijä. Miehillä on turvallinen olo useimmissa organisaatioissa, he uskovat saavansa ylennyksen vuorollaan. Niin ei ole naisten kohdalla.

Olen vihdoin ymmärtänyt, että perheen projektipäälliköksi päätyminen on oikeasti kuormittavaa. Pitää muistaa ostaa esikoiselle kumpparit ja toppahousut (ja muistaa, että niissä ei saa olla suorat lahkeet, koska ne menee rikki!), käydä neuvolassa, pestä ulkovaatteet ennen seuraavaa päiväkotiviikkoa, ostaa vessapaperia ja ketsuppia, viedä kesävaatteet vinttiin ja äsh, niitä ikkunoita ole pesty vieläkään. Vaikka asiat ovat sinänsä yksinkertaisia, on niitä valtavasti. Kun perheen tehtävälista lisätään työasioiden listan perään ja joukon jatkoksi vielä: pitää käydä oman mummon luona, silittää mekko, vetää vatsaa sisään, sheivata kainalot, sopia pikkarit, lukea ammattikirjallisuutta, maksaa laskut, muistaa levätä ja olla läsnä sekä olla syömättä liikaa herkkuja; on helppo päätyä tilaan, jossa ei osaa rauhoittua hetkeksikään, otsaryppyihin ei enää mikään ihmeseerumi tepsi ja tekemättömien töiden vatvominen valtaa mielen.

En koe olevani burnoutin partaalla töiden tai perhesyiden vuoksi. Me saamme lastenhoitoapua lähes päivittäin ja välillä meillä käy siivooja, mikä on yksi parhaita päätöksistä, mitä olen tehnyt tänä vuonna. Töissä ei ole superhektistä. En kuitenkaan pidä mahdottomana, että päätyisin jossain vaiheessa elämääni itkemään olohuoneen lattialle rättipoikkiväsyneenä. Kirjan loppuunpalaneiden naisten tarinoista jäi olo, että loppuunpalamisesta on hyvin vaikeaa toipua. En tarkoita, että heidän olisi pitänyt palata entiseen oravanpyörään, muutama oli löytänyt itselleen vaikkapa toisen työn tai muuten tavan elää itselleen merkityksellisellä tavalla. Tuntui, että moni oli jäänyt horjumaan reunalle: putoaminen takaisin hallitsemattomaan itkuisuuteen ja masennukseen on vain muutaman huonosti nukutun yön ja vastoinkäymisen päässä.

Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia burn outista ja toivottavasti niitä ei täysimääräisenä tulekaan. Osaan vähän "suojautua". On joitain asioita, joista sinnikkäästi perheessämme kieltäydyn. En aja nurmikkoa, vaihda autoon renkaita tai lamppuja kattoon. Osaisin jos haluaisin, en vain tee, koska jossain pitää tämänkin projektipäällikön (ja suorittavan portaan) rajan kulkea. Mies vastaa pitkälle arki-iltojen ruokashowsta, jes. Kun mun vuoro on, en todellakaan vältä eineksiä. Suljen silmät niiltä likaisilta ikkunoilta ja muutamilta valikoiduilta rojukasoilta, koska ei tässä missään asuntomessuilla asuta. Periaatteessa tekisi mieli rempata yhtä sun toista kotona, käytännössä en halua, koska se saattaisi keikauttaa vaakakupin hauraan tasapainon. Töissä en tavoittele täydellisyyttä, vaikka voisin rohkeammin tehdä tietyt asiat kevyemmin ja jättää jotain tekemättä.

Kirjassa on harjoituksia ja ajatuksia oman elämänsä ja työn reflektointiin ja ehdotuksia muutoksiin. Yhden harjoituksen nappaan tehtävälistalleni:

Mikä on tärkeää elämässäsi? Valitse kolme tärkeintä puuhaa. ilman niitä et ole kokonainen ihminen. Ota ne huomioon budjetissasi tai toimintasuunnitelmassasi, kun mietit päämääriäsi. 

Kirjoita muistiin 40 puuhaa, joista tulet iloiseksi. Ensinnäkin tulet iloiseksi, kun vain ajatteletkin niitä, ja toiseksi on tärkeää nähdä, mitä niistä teet säännöllisesti. 

Vertaa asioita, joita sinun täytyy tehdä, asioihin, joita todella haluat tehdä. Tee kaksi saraketta: toisessa on pakolliset asiat ja toisessa mieluisat. Tutki niitä tarkkaan ja katso, huomaatko mitään... 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille naisille JA miehille. Erityisesti naisille se herättää miettimään omaan elämään ja jaksamiseen liittyviä negatiivisia fiiliksiä: olenko oikeasti huono tai riittämätön, olenko asettanut riman itse liian korkealle, mollannut itseäni turhaan vai onko tämä länsimainen maailmamme edelleen tyly ja ankara naisille? Molemmille sukupuolille kirjassa on monta ajatus- ja käyttäytymismallia, joissa sukupuolten erilainen kohtelu on voimissaan - tiedostamatta tai tiedostaen.

Halusin kirjoittaa kirjasta havaintoja itselleni muistiin. On varmasti myös liian tunnollisia miehiä, naisille (ja minulle) överiksi vedetty tunnollisuus on yleisempi piirre. Vaikuttaa siltä, että loppuuunpalaminen tulee loppujen lopuksi yllättäen. Hän yritti hoitaa vielä sen yhden homman, koska saa sen itse parhaiten tehtyä, ja POKS DING RÄKS. Jos burn out tapahtuu oikein perusteellisesti, voi sillä olla peruuttamattomia ja vakavia vaikutuksia tietysti itse henkilön elämään, minkä lisäksi lähipiiri kärsii, ja yritykset sekä yhteiskunta maksavat hurjia summia kuntoutuksesta ja pahimmillaan menettävät ahkeran työmyyrän työkyvyttömyyseläkkeelle.

Löysemmällä nutturalla uuteen viikkoon - pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

18.10.2014

Satupäivä: Puluboi is bestest!

Välillä mua ärsyttää, miten blogit istuttavat tahtomattani minulle mielihaluja erilaisten tuotteiden ostamiseen. Sininen keskitie tekee poikkeuksen, sinne menen aina tuntosarvet koholla. Useimmiten mielihalut tulee täytettyä kirjastossa - iki-ihana Bleue nimittäin tarjoaa blogissaan mahtavia lastenkirjavinkkejä. Tässä osallistun Satupäivän haasteeseen, käy kurkkaamassa linkki- ja kirjavinkit täältä.

Yksi viime aikojen kirjahankinnoista on Bleuen suosittelema Veera Salmen Puluboi ja poni (2012, Otava). Toin kirjan tuliaisiksi oltuani huimat 36 tuntia poissa kotoa työmatkalla. Sain kohdata ensin suureksi kasvaneen ikävän ja kiukkuilun. "Byäääh, vain YKSI YHTEINEN tuliainen?!!?? Ihan epää!!!" Kun sain tytöt rauhoittumaan kainaloon ja kirjan auki, tilanne alkoi vähitellen rauhoittua. Tai no - nuorimmainen päätyi pomppimaan mun mahan päällä, mutta kiukkuilu loppui. Luimme ensimmäisen luvun ja 5-vuotias kuunteli aivan ihmeissään Puluboin läppää, missä r-kirjainta vältetään lähes kokonaan, koska se on RRRRRUMA kirjain. Kun vähän päästiin kirjaan sisälle, kolmannen luvun alkua piti lukea noin 20 kertaa peräkkäin eikä kikatukselle tullut loppua.

Telve taas. Töttölöö ja pienet vappupölinät päälle, plööt!

Kirja rikkoo valloittavasti kaikenlaisia rajoja. Luvuissa vuorottelevat Puluboi (pulu) ja Poni (tyttö nimeltä Mai) sekä muutamat sivuhahmot. Puluboin luvuissa ei tosiaan r-kirjainta näy ollenkaan, sen sijaan fontteja kasvatetaan, lihavoidaan ja alleviivataan tarinan vaatimalla tavalla. Kirjassa kiroillaan (Pelkule!), aikuiset on niin säälittäviä (Isä, ei sitten "suihketta kainaloon, ihan joviaali ilmiö". Eihän?) ja tarina etenee iloisesti poukkoillen.

Kirjassa kerrotaan kotoaan avalaan maailmaan ponnistavasta Puluboista ja Ponista, jonka vanhemmilla ei ole helppoa, sekä heidän ystävyydestään. Seassa on mainoksia (Puluboi haluaa isona mainosmieheksi) ja lauluja.


Seuraavan 5 vee vaatii aina luettavaksi ennen kuin jatketaan tarinaa:

Kun meinaa itku sun silmästä tulla, 
ja kärpänenkin niin suruaan surraa.
Älä vaivu silloin ikävään, 
vaan muista äidin siipeä sileää,
ja sano:
tuutilullaa,
suruun auttaa pulla.

Eläydyin täysin Ponin äitiin, joka välillä täyttää huoneen jäisenä pohjoistuulen myrskynä ja lopulta lähtee hermolomalle Intiaan vuoristoon joogaamaan.

- Munkit opettivat minulle, kuinka voin tutkia itseään ja saada Vastauksia.
- Miten voi tutkia itseään? minä kysyin.
- Pitää ajatella omaa hengitystään ja navan liikettä päivätolkulla, niin sitten, PIM, ajatus kirkastuu. 

Kirja avautuu jokaiselle lukijalle omalla tavallaan, niin kuin hyvän kirjan pitääkin. Puluboi on kirkkaasti tämän vuoden paras lastenkirjalöytö meidän iltasatulukupiirissä. Sarjaan kuuluu kaksi muutakin kirjaa, Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja on seuraavana lukulistalla. Se napattiin kirjastosta. Kun katson kristallipallooni, näen että joulupukki tuo loputkin sarjasta meille omaksi.

En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kirjan ääressä, kuin Puluboin ja Ponin kanssa. Aivan fantastisen hyvä kirja, jota luetaan vuosikausia.

Kiitos Bleue tästäkin loistavasta vinkistä ja hyvää satupäivää kaikille!

17.10.2014

Erilainen työpäivä - vaihtelu virkistää

Työskentelen IT-alalla, eli olen "tietotyöläinen". Naurattaa tuo määritelmä, mutta jos totta puhutaan, niin työni on enemmän siellä pölyisen, kubiikkeleihin eristetyn nörttityön suunnalla kuin dynaamisen, start-up -henkisen istun-macin-kanssa-kahvilassa-koko-päivän päässä akselia.

Naputtelen työpäivät etupäässä läppäriä ja istuskelen palavereissa livenä tai Lyncin kautta. Välillä hyppään asiakkaiden luoda työpajassa. Periaatteessa mikään ei velvoita minua menemään joka päivä toimistolle, käytännössä useimmiten teen niin. Kahviloissa ei tietysti voi asiakkaiden luottamuksellisia asioita kailottaa, siinä pääsyy siihen, että menen usein toimistolle. Kotona työskentelen keskimäärin muutaman päivän kuussa, erityisesti jos pitää saada aikaan jotain keskittymistä vaativaa. Se toimii aika kivasti, paitsi jos kotona oleva sekamelska ahdistaa.

Tänään syysloma oli hiljentänyt kalenterin palavereilta. Aamu oli iisi - lapset jäivät isovanhempien hoivaan ja säntääminen päiväkotiin jäi väliin. Myöhästyin silti bussista ja kävelin puolisen tuntia raikkaassa syysaamussa keskustaan. Aamupäivän hengasin kahvilassa. Siirtyessäni kirjastoon ehdin sovittaa muutamia kenkiä. Kirjastolla lohikeittoa lounaaksi ja sekalaisten hommien nakuttelua.

Valo- ja kulttuurikylvyn tarjosi Kuopion kaupunginkirjasto
Sain hoidettua läjän sekalaisia hommia. Kahvilan ja kirjaston ergonomia ei ole paras mahdollinen, siitä viis. Kirjastolla on aivan upea valo! Päivän työtehtävät ovat olleet aikamoista silppua, niiden lomassa on ollut mukava vakoilla ihmisiä ja silmäillä kirjojen kansia ja vähän sisältöjäkin.

Pidä hunnustasi kiinni, Fatima! Ja muita tarinoita nyky-Egyptistä
Selevä pyy - Savon kansan sananparsia
Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut
Lentävä feminismi ja muita muistoja 70-luvulta
Suomalaisia nykytaiteilijoita lähikuvassa
Uforaportti 20
Naisena olemisen voima - kuinka voit löytää sen?

Tosi kiva työpäivä. Ei maailman tehokkain, mutta jos ette tienneet, niin ei aina tarvitse olla tehokas! Pakolliset hommat on hoidettu ja vähän päälle. Lisäksi on virkeä olo ja hyvä mieli, kun on saanut viettää päivän uusissa maisemissa.

Mukavaa viikonloppua!

9.10.2014

Plain Rain - Plain Pain

Meidän tyttöjen rospuuttopukeutumisessa on tähän saakka vannottu vanhan liiton kurahousujen ja -rukkasten nimiin. Ne on helppo pesaista ja alla olevat vermeet säilyvät jota kuinkin puhtaina. Erityisesti kurarukkaset ovat kulutuskamaa, niistä ei paljoa siskolta siskolle jää - ainakaan jos ehjän rukkasen haluaisi antaa perintönä. Toisaalta kurarukkasia saa sopuhintaan, ja yksi pari per vuodenaika ei vie konkurssiin. 

Menin rikkomaan pyhän "Don't fix if it ain't broken" -kaavan ja tilaamaan monien suuresti hehkuttamat Ticketin Plain Rain with Fleece -asut tytöille. Matsku on ohutta tuulipukumaista kangasta, jonka pitäisi pitää sadetta kuristen veroisesti. Takin sisällä on on irroitettava fleecetakki. Housuissa on takamuksen kohdalla fleecekerros. Kiva idea.

Vähän jännitti, miten ohut materiaali kestää päiväkodin hiekkapihan leikkejä. Ja kuinkas sitten kävikään? 5-vuotiaan 3 viikon käytön ja 3 pesun jälkeen (40C lyhyt ohjelma) housujen lahje näyttää tältä: 



Ticketin asiakaspalvelun mukaan "Tämä on normaalia kulumista." eivätkä he aio vaihtaa housuja. Reklamaatio käsiteltiin rivakasti yhden työpäivän aikana, kiitokset siitä.

On makuasia, onko 50 euroa takista ja housuista paljon vai vähän. Minusta se on paljon housuista, jotka eivät pysy ehjänä 3 viikkoa. Tällä suorituksella mentiin kirkkaasti meidän perheen "Surkein lastenvaateostos ikinä" -listan kärkeen.

Meillä palataan kurislinjalle ja niissä ei lue Ticket.

5.10.2014

Wind of change

Jos Vain elämää -vedot alkaa kyllästyttää, tarjoan tilalle Scorpions-klassikon. Tämä korvamato valtasi taajuuden, kun olin puutarhahommissa. Antakaas kun selitän.

Syksyisin puutarhuri pääsee kompostikoplahommiin. Minulle tämä on niitä tehtäviä, joita en mielelläni jätä tekemättä. On rauhoittavaa roudata lehtikompostista vuoden, pari muhinutta puutarha- ja elintarvikejätettä eli multaa kasvatuslaatikoihin ja viedä paluukyydissä nuupahtaneet pavunvarret, yli puolimetriseksi virahtaneet puisevat salaatit ja muu kesän kuihtunut kukoistus kompostiin. Tulee kitkettyä rikkaruohoja ja tehtyä tilaa talvelle ja seuraavalle kesälle. Talvi tulee vaikkei näitä asioita tekisikään, silti tämä ahkerointi tuntuu tarpeelliselta, järkevältä ja antoisalta. On terapeuttista lapioida kesä pois ja tehdä tilaa uudelle. Saa viedä kasvihuoneesta tomaatit ja kurkut pois, ja tehdä tilasta talvipesä grillille ja polkupyörille. Asioilla on paikkansa ja aikansa. Kiertokulku pyörii: mullasta olet kaunis auringonkukka kasvanut ja mullaksi taas menet.

Kuvassa viime syksyn kauneutta.
Kesäloman päätteeksi siirtymä arkeen ja ajatukseen syksystä oli tänä vuonna erityisen vaikea. Nyt mieli on tottunut pimeisiin iltoihin ja leiskuviin väreihin. Syksy saa tulla. Jossain lapioinnin lomassa alkoi myös soida päässä tuo järjettömän rasittava biisi, kun pohdin muutosta.

Kaiken järjestelmällisyyden ja arjen suorittamisen ohella minulla on vahva intuitio. Välillä se pitää pienempää ääntä, välillä intuitio on läpitunkeva. Joskus saan ihmisistä ja tilanteista täysin virheellisiä tulkintoja, usein aistin asioita oikein. Intuitio kertoo, onko jollain hyvä tai huono päivä. Tiesin työkaverin lähtemisen toiseen yritykseen 99% varmana asiana, vaikka hän ei ollut sanonut hakuprosessista mitään. Arvelin työkaverin olevan raskaana jo aikaa ennen pallomahan pullahtamista esiin.

Scorppareiden soidessa taustalla hoksasin, että tämän syksyn kipuiluilla on joku merkitys. Syksyn ajatusten pyörittelystä olen saanut herättävien keskustelutuokioiden kautta käyntiin prosessin, jossa ajatuksia, kokemuksia ja toimintamalleja pitää möyhentää, kaivella ja heittää jotain pois. Niistä tulee kasvuvoimaa uudelle: uudelleen jäsenneltyä ja ymmärrettyä tietoa. En vielä tiedä mikä muutos on: mitä muuttuu tai milloin muutos tulee. Jotain syksy ja talvi tuo, intuitio kertoo minulle. Tai ehkä tämä on toive muutoksesta ja levollinen mieli, joka on valmis ottamaan muutoksen vastaan.

Oli niin tai näin, seison uteliaana silmät ja korvat auki, ja seurailen syksyn tuulia.